Lyhyesti: porukassa ja valokeilassa voi olla paljon pahemmin yksinäinen kuin siten että viettää oikeasti pääasiassa aikaansa yksin.
Esim sellaiset megatähdet kuin Marilyn Monroe ja vaikkapa Whitney Houston kärsivät pahasti yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan halunnut paljon ihmisiä ympärilleni, valitsen kuppilankin jossa käyn kumoamassa tuopin tai pari niin että missä on vähiten porukkaa.
Ja kerran vietin kuukauden metsässä ilman että näin koko sen aikana yhtään ihmistä.
Ihmisvilinässä sitä todellakin saattaa olla aivan yksin.
Tai jos olet vaikkapa tilaisuuden isäntä tai juontaja, väkeä voi olla paljon, kaikki katsovat sinua mutta kukaan ei näe sinua. Näkevät vain tittelin.
jep
Yksinäisyys on monelle vaikeaa, toisille taasen aivan päinvastoin.
Kun on sovussa itsensä kanssa, pärjää luultavasti sekä, että.
Ihmiset ovat yksilöitä: Toinen viihtyy yksin, toinen kärsii yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan viihtynyt isossa joukossa. Toisaalta en ole myöskään erakkoluonteinen.
Yleensä ottaen uskon että ihminen tarvitsee heimon. Heimon ihannekoko on 150 ihmistä. Esimerkin vuoksi: Mitä muuta suurissa kaupungeissa olevat jengit ovat kuin keinotekoisia heimoja, omine rituaaleineen, sääntöineen, reviireineen.
Entisissä heimoyhteisöissä oli kovat lait, muuten heimo ei olisi pitkään pysynyt koossa. Heimosta karkottamista pelättiin vähintään yhtä paljon kuin kuolemanrangaistusta. Heimosta karkotettu oli enemmän kuin kuollut. Hänestä ei saanut puhua, edes hänen nimeään ei saanut mainita.
Tämmöinen karkotettu varmaan monesti pääsi jonkun toisen heimon jäseneksi, mutta hänen elämänsä ei ollut kaksista. Häntä kyräiltiin. Mikä mies lienee, kun on hylännyt oman porukkansa. Ehkä on peräti rikkonut heimonsa lakeja vastaan, häntä on syytä pitää silmällä.
Vanhalestadiolaiset ja jehovantodistajat kuulemma käyttävät vieläkin noita ikivanhoja heimolain konsteja. Jos rike ei ole kovin suuri, ”heimo” eli uskonnollinen yhteisö antaa jäsenelleen ”kuoletuksen” eli määrätyn pituisen ajan henkilö on ilmaa toisille jäsenille, häntä ei saa tervehtiä, ei olla näkevinään, hän on rangaistusajan heimon muille jäsenille ”kuollut”.
Suuremmasta rikkeestä seuraa heimosta/yhteisöstä karkottaminen.
Tämmöisen kohtelun kohteeksi joutuneet ihmispolot ovat kertoneet karkottamisen olevan erittäin raaka homma. Ja ymmärtäähän sen julmuuden sanomattakin. Vaikka asuisi samalla paikkakunnalla, entiset ystävät ja tutut eivät ole tuntevinaan ei näkevinään.
Ranskalainen filosofi Jean- Paul Sartre on sanonut ”toiset ihmiset ovat helvetti”. Onhan se väliin niinkin, mutta toisaalta – Jos Sartre olisi ollut pari vuotta autiolla saarella, mitä hän sitten olisi sanonut?
Kun hana on auki, vuotakoon vielä tämän verran: Ne jotka ovat eläneet erakkoelämää ovat kertoneet, että ennemmin tai myöhemmin jokainen erakko alkaa puhua itsekseen.