Suomen valtiollisen itsenäisyyden satavuotisjuhlinta on tuottanut sel- laisenkin yllätyksen, että Tuntematon sotilas on filmattu kolmannen kerran elokuvaksi.
Miksi ihmeessä? Koska päällimmäisin kertomus itsenäisyydestämme on sotien historiaa.
Edellisestä laventaen: itse asiassa koko Suomi on rakenteeltaan kerto- mus. Minkä tahansa asian selitys on kertomus tuon asian alkuperästä ja synnystä. Kertomuksella on alku, keskikohta käänteineen ja loppu. Se etenee ajassa. Siinä on järjestys – vaikka kertoja voi dramaturgisesti rakentaa järjestyksen toiseenkin muotoon.
Kertomuksessa on uhka tai haaste, hyvän ja pahan kamppailu, sekä rat- kaisu, johon kuulija kokee osallistuvansa. Kertomuksen rakenne pyrkii varmistamaan, että se jää kuulijan muistiin. Kertomuksilla jaetaan etuja, luodaan uusia arvostuksia, tehdään maailman säikeitä näkyväksi.
Mutta kerrommeko nyt vuonna 2017 Suomesta väärää kertomusta? Jospa sodat ja sankarihaudat eivät olekaan se suurin kertomus?
Kertomus Suomesta koskee sitä, mitä hyviä asioita olemme tehneet rauhan aikana.Väinö Linnakin kertoi toisen tarinan maalaiskylän ja kan- sakunnan kehitystrilogiassa Täällä Pohjantähden alla. Ja molempia suuria kertomuksia edelsi yksilöpsykologinen Päämäärä, tarina kaupungissa asuvan kirjailijan synnystä.
Asko Saatsi teki vuonna 1996 väitöskirjan siitä, mikä ratkaisee jonkin alueen kehityksen. Vastaus on äärimmäisyyteen asti pelkistettynä: se, millaisia tarinoita alueella kerrotaan. Tarinat ovat ikään kuin kehitykses- sä tarvittavia geenejä, kulttuurisesti itseään muuntelevia meemejä. Ne osoittavat, mitkä ovat mahdollisen rajat, miten toimien pärjää ja mikä on pitkällä aikavälillä totta.
Saatsin esimerkkejä olivat muiden muassa Ponsse, Olvi ja Normet. Kaikki ne ovat menestyviä yrityksiä, joiden elinkeinoelämän menestysteologian mukaan pitäisi sijaita jossain muualla kuin Iisalmen seudulla. Ja Genelec on uusin todiste teesin oikeellisuudesta.
Kertomuksen Suomesta tulisi olla kertomus siitä, mitä hankalia asioita rauhan aikana on ratkaistu. Silloin on kysymys siitä, miten olemme ke- hittäneet erilaisia yhteiskunnallisia instituutioita. Alkaen ihmisoikeuk- sista, kansanvallasta, oikeusvaltiosta, kunnallisesta itsehallinnosta, kansakoulusta, sosiaaliturvasta tai vaikkapa jo Ruotsissa vieraasta instituutiosta, jota me kutsumme asunto-osakeyhtiöksi.
Yhtä lailla tähän kertomukseen kuuluvat valtionyhtiöt, kautta maan ha- jautettu yliopistolaitos, musiikkioppilaitokset, terveyskeskukset, kirjastot, Yleisradio ja jokamiehenoikeus.
Kaikissa näissä esimerkeissä kysymys on kansalaisuuden vahvistami- sesta ja jonkin julkishyödykekysymyksen taitavasta ratkaisusta.
Julkishyödyke (public good) on yhteiskunnan pysyvä ominaisuus, jota markkinavoimat eivät sellaisenaan tuota. Se on tuotettava yhteisenä valintana ja sen pysyvyys on taattava valtiollisella säädöksellä.
Tässäkin jutussa on kysymys tarinasta,jota lukijalle kerron,joten esitän ongelman kysymyksen muodossa: mikä uhkaa tätä komeaa ja moniulotteista kertomusta Suomesta?
Vastaan saman tien: se, ettemme tajua julkishyödykkeiden luonnetta.
Koska kohta joku katsoo netistä julkishyödykkeen määritelmää, varoi- tan ennalta. Se ensiksi ruudulle aukeava määritelmä on väärä. Se on olennaiselta osaltaan vajaa.
Vaikka kansalaiset vielä tunteen tasolla – viimeistään itsenäisyyspäi- vän puheissa – tuntisivat Suomi-nimisen summaarisen julkishyödyk- keen, eivät taloustieteilijät paneudu kunnolla kysymykseen todellisista julkishyödykkeistä. Primitiivisesti luotetaan, että markkinavoimat ja kilpailu ratkaisevat kaiken.
Yhteiskunta uhkaa taantua eriskunnaksi. Kysymys julkishyödykkeistä saadaan kuulostamaan jotenkin sosialistiselta teemalta, vaikka aihe on modernin kansantaloustieteen tärkein issue.
Uusin kertomus Suomesta – modernin Suomen historia – pitäisi kirjoit- taa julkishyödykkeiden kautta. Kohtalomme on se, millaisia kertomuksia kerromme.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
Tuosta voi olla soveltuvin osin samaa mieltä.
” lauantai, 3. lokakuu 2015
Sauli Turja arvelee Valkeakosken Sanomissa 11.3., että Akaan seura- kunnan ja kunnan nimi viittaisi lappalaisen jumalattareen Akkaan. Tätä ehdotusta sopii tutkiskella tarkemmin. …. ”
… ja missä kaikessa muussa. Juuri tämä on kuitenkin ehdottomasti pahinta ja Suomen konkurssin syy.
Hallituksen ”yhteiskuntasopimus” EI OLE HOBBESIN JA LOCKEN VALTIOTEORIOIDEN MUKAINEN YHTEISKUNTASOPIMUS, sillä siitä PUUTTUU TÄLLAISEN OLENNAISIN OSA:
”HAISTAPASKANTIEDE WITTUUN” -SOPIMUS!!!
(Tiedemiesten kanssa puhutaan tieteen kielellä, bisnesväen kanssa puhutaan bisneksen kielellä [mikä on vaikeata ulkopuoliselle kuten mulle…] ja gangstereiden kanssa puhutaan gangstereiden kielellä…)
Yhteiskuntasopimus on liberaalin porvarillisen ja monarkistisen yhteiskuntatieteen perusaksiooma.
Koko (monarkistisen) valtiovallan viimekätinen,muu kuin uskonnollinen LEGITIIMISYYDEN LÄHDE oli näiden auktoriteettien mukaan, että VALTIO TURVAA TIETEEN ja NOJAA SIIHEN toiminnassaan! Vasta sen jälkeen tulivat muut, sekundaariset perustelut, ”tyhmälle kansalle”
” Hobbes oli mm. sellaisten tieteellisten käsitteiden ensimmäinen julki- nen esittäjä kuin psykologian assosiaatiolaki (ehdollistumislaki, joka on yhdistetty Spinozaan, joka omaksui sen kuitenkin Hobbesilta) sekä ’tabula rasa’ eli synnynnäisen tiedon puuttuminen, ’yhteiskuntasopi- mus’ (joka Hobbesilla kansalaisten keskinen VALTIOsopimus) sekä ’kansalaisyhteiskunta’, jotka on yhdistetty hänen tähtioppilaaseensa John Lockeen (1632 – 1704), ja jälkimmäinen myös Karl Marxiin.
Thomas Hobbes ansaitsee toisen,aivan oman analyysinsä varsinkin sil- tä osin, mikä näistä nykyaikaisen tieteen perusteista todella on Baconin, mikä taas Hobbesin ja muiden tämän tuttujen ja yhteistyökumppanei- den kuten Spinozan, Descartesin ja Galileo Galilein (ja Baconin ”edeltä- jän” fyysikko William Gilbertin joka ei virallisesti kuulunut hänen piiriin- sä) ja mikä edelleen Locken ja tämän seuraajien käsialaa. Ylitse muun Thomas Hobbes tunnetaan darwinismia ennakoineesta lauseestaan
”luonnossa, ja yhteiskunnassa (ilman valtiota) vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan!”
(yksi parhaista lentävistä lauseista kautta aikojen, totta tai ei…),
usein ”unohtaen” tuon hänen valtio-oppinsa perustan, että valtio olisi syntynyt ihmisyhteiskunnassa keskinäisen taistelun sääntelemiseksi. Hobbes EI sekoittanut ´valtiota´ ja ´yhteiskuntaa´ käsitteinä, eikä hän tarkoittanut, että ihminen erotukseksi luonnosta ”olisi syntynyt vasta yhteiskuntasopimuksessa”.
Politiikassa Hobbes oli ns. pessimistinen rojalisti, jonka mukaan kunin- gas valtion henkilöitymänä oli välttämätön paha, jonka ympärillä piti olla mahdollisimman vähän muuta etuoikeutettua väkeä, ja joka oli kansalle vastuussa toimistaan. Bacon ja Locke olivat optimistisia rojalisteja, joiden mukaan piti olla täysin valtion asioille omistautunut kerrostuma, jonka velvollisuus oli toimia vain valtion hyväksi, joka huolehti myös heidän toimeentulostaan, ja heiltä oli kiellettyä osallistua esimerkiksi liike-elämään.
*** Locken mukaan tuollaisen eliitin ylin ja viimekätinen tehtävä oli huolehtia tieteestä ja kasvatuksesta, ja sellainen valtiovalta, joka estää kansalaisia saamasta kasvatuksessa tarvitsemiaan paikkansa pitäviä tietoja, oli VELVOLLISUUS kumota ***,
parhaaksi katsottavalla tavalla, tulkitsen. Että kumoajana olisi nimen- omaan ”kansa itse”, oli varmaan välttämätöntä Hobbesille, mutta tuskin Lockelle. Hobbes oli varmaan Britannian ainoa henkilö, joka oli väleissä sekä kuningashuoneen että Oliver Cromwellin puritaanidiktatuurihallituksen kanssa.
Locke taas oli Cromwellin kuolemaa seuranneen restauraation ideolo- gi, jonka mukaan juuri puritaanisotilashallinto olisi ollut tieteenvastai- nen (ja oli tässä väärässä, Cromwellin joukoissa oli tieteen ehdotonta huippua edustavaa väkeä kuten hänen taloustietäjänsä William Petty) sekä Baconin kineettisen lämpöteorian todistaja Robaird O´Bhoaill eli Robert Boyle, liikkeen kakkoskomentajan irlantilaisen Roger Boylen nuorempi veli. Alkemistina aloittanutta Boylea pidetään ensimmäisenä nykyaikaisen komistinä, ja hänen tukimuskumppaninsa Robert Hooke, nykyaikaisen lujuusopin perustajia, toimi myöhemmin Isaac Newtonin kanssa.
Locken varma oma ansio materialistisessa filosofiassa oli ajatus ajat- telun kielellisyydestä,josta seuraa yleiskäsitteiden muodostuminen ”kiteytymisen” tuloksena. Locken outo käsitys kuitenkin oli, että tällai- nen käsitteellistyminen muka ”vääristää” ”autenttista havaintoa” (eikä pää- asiassa oikaise havainnon virhelähteitä, kun otetaan huomioon, että yleiskäsite on jo käytännössä ja vastaväitteissä pitkälle hioutunut), jonka virheen korjasi Spinozan (1642 – 1677) kannattaja David Hartley (1705 – 1767).
Assosiationistisen psykologian tärkeä kehittäjä Baconin olio-opin läh-tökohdista oli James Mill (1773–1836). Teoksessaan ”Ihmismielen ilmi- öiden analyysi” (1826) hän katsoi mielen koostuvan kokemuksiksi ni- mittämänsä Hobbesin assosiaatioteorian ja Hartleyn kielellisen valikoi- tumisteorian (meemiteorian jo Sokrateen induktioteoria käsitteen- muodostuksessa oli ennakoinut sitä, se oli keskusteludialektiikan ja dialektisen filosofian sivuamispiste) mukaiset psyykkiset informaatio-oliot ”ideoiksi” (termi on peräisin Sokrateen ”oppilaalta” Platonilta, joka tarkoitti sillä eri asiaa), eli kielellisrakenteisiksi ’representaatioiksi’ objektiivisista olioista (kohteista, objekteista) ja ’tunteiksi’.
Sosiologiassa ja oikeustieteessä James Mill sanoutui irti ”luonnonoi- keuden” käsitteestä, minkä ensimmäisenä konkretisaationa lainsää- dännössä Paul Johann Anselm Ritter von Feuerbach korvasi tämän sekä uskonnolliset perustelut Baijerin rikoslaissa (1813) kaikille yhtei- sen perusihmisarvon käsitteellä, kansalaisten samanvertaisuutena rikoslain edessä. Missä määrin Anselm Feurbach, filosofi Ludwig Feuerbachin isä, tässä mahdollisesti nojasi isä-Milliin tai päinvastoin, ei ole tiedossa” … ”
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/09/emergentti-ja-dialektinen-materialismi
Jean-Jacques Rousseaun (1712 – 1778) vastayhteiskuntasopimus: yksi askel poliittisesti eteen, kaksi askelta tieteellisesti taakse
Sovjetskaja entsiklopedija ylistää Jean-Jacques Rousseauta tämän vallankumouksellisuuden takia. Rousseaun teoria on kuitenkin yhteis-kuntasopimuteorian karkea väärennös, jota ei ollut tieteeliseksi edes tarkoitettu, sillä
1. Rousseau hyökkää tiedettä ja taidetta vastaan väittäen niiden ”pel- kästään johtavan ajattelun pois yhteiskunnan äärimmäisen eriarvoi- suuden sorron tiedostamisesta, mikä on varsinainen aivopieru siitäkin huolimatta, että SELLAISTAKIN ”tiedettä” ja ”taidetta” aivan varmasti oli (ja on)…
2. Rousseau sekoittaa valtion ja yhteiskunnnan: YHTEISKUNTA syn- tyy ”yhteiskuntasopimuksessa”, eikä pelkkä valtio! Rousseau ei noin ollen pysty kuvittelemaankaan valtiotonta yhteiskuntaa, vaan hän asettaa yhteiskunnan tehäväksi vallankumouksen jälkeen pitää kovalla kädellä tasa-arvoa yllä.
3. Rousseau kiistää ihmisen YHTEISKUNNALLISEN luonnon käsit- teen, jonka Hobbes ja Locke (sekä eräät uskonnolliset ajattelijat kuten Ibn Ruzhd/ Averroës ja Raimundus Lullus) jo olivat luoneet. Hän lan- seeraa ”epäyhteiskunnallisen JALON VILLIN” (pseudo)käsitteen, joka muka luonnehti ”luonnontilaista ihmislä” ”aidon ihmisluonnon” ominai- suudessa. ”Yhteiskuntasopimuksessaan” ”jalot villit” ovat tulleet tehneeksi itsestään lattapääporvareita, koko ”sopimus” on lopulta ollut pelkkä suuri erehdys, ja se on korvattava täysin uudenlaisella yhteiskuntasopimuksella: sopimusyhteiskunnasta pitäisi päästä ”luonnonvaltioon”, tasan yhtä spekulatiiviseen ja hypoteettiseen kuin ”epäyhteiskunnallinen” ”luonnonihminenkin”….
Tuossa lopussa tietysti onkin järkeä, mutta hyvä päämäärä ei korvaa teorian perustavaa virheellisyyttä ja tieteellistä taantumuksellisuutta verrattuna mm. (monarkisti) Locken ihmiskuvaan. Ranskan vallanku- mous (jakobiinit) nosti edesmenneen Rousseaun suurten auktori- teettiensa joukkoon (ja uudelleenhautasi tämän paraatipaikalleen Pantheoniksi nimittämällen paikalle.
