TYPERTORJUNTA iski YLEn langoille…? Vai oliko se sittenkin UHVO?

Iskikö superharvinainen pallosalama Yleen? ”Sininen pyöreä pallo keikkui ilmassa”

Luonnonvoimat iskivät tänään yllättävällä tavalla Ylen Pasilassa sijaitsevaan radion kytkentäkeskukseen.

Linkkitorni Pasilassa

Ylen Pasilan linkkitorni.Marja Väänänen / Yle

Keskiviikkona Helsingissä pauhasi voimakas ukonilma. Salamat iskivät ja taivaalla jyrähteli Pasilassa iltapäivällä. Aivan Ylen lähetystornin alapuolella kolmannessa kerroksessa kuitenkin koettiin astetta hämmentävämpiä hetkiä.

– Se oli sellainen sininen, tennispallon kokoinen kirkas pallo. Se meni niin nopeasti, että siinä oli lähinnä hämmästys, että mitä oikein tapahtui, kuvailee ilmiön nähnyt vuorotyönjohtaja Keijo Lund.

Hän istui radion kytkentäkeskuksessa, jonka kautta kaikki muiden ympäri maan sijaitsevien radiotoimitusten yhteydet kulkevat Pasilaan. Suomeksi sanottuna siis eräänlainen radiolähetysten tekninen sydän.

Lund oli työkaverinsa kanssa kahden huoneessa hieman ennen kello neljää iltapäivällä, kun omituinen valoilmiö iski. Hän kuvailee, että sähköinen pallo näytti tulevan huoneeseen jonkinlaisen vaijerin kautta.

– Ulkoa tulee sellainen vaijeri välikaton kautta sisälle tällaiseen ”Savunpoisto. Käsinlaukaisu” -laitteeseen. Yhtäkkiä sellainen tennispallon kokoinen, sininen ja pyöreä pallo liikkui sitä pitkin, hän kuvailee ja jatkaa:

savunpoistolaukaisin

Tätä kautta pallosalama näytti tulevan huoneeseen.Yle

– Sitten se hyppäsi siitä vaijerista hieman ulos ja keikkui ilmassa parin metrin korkeudella. Se oli selkeästi sisäpuolella ja lähellä ikkunaa. Sitten räsähti, ja se lakkasi olemasta.

Lundin mukaan mitään muuta omituista hän ei huomannut. Vierellä istunut kollega säikähti kovaa ääntä joka ilmiöstä lähti.

– Räsähdys, särähdys vai poksahdus. Ehkä kuvailisin sitä ääneksi joka syntyy, kun vasaralla iskee vanhaan sähkölamppuun.

”Kuin puusta pudonnut”

Pallosalama, joka ilmiö todennäköisesti oli, synnytti varsin erikoisen tunnelman huoneeseen. Tilanne kesti Lundin mukaan ihan lyhyen hetken – muutamia sekunteja.

– Olin ihan puusta pudonnut. Tajusin mitä tavallaan tapahtui, mutta en ymmärtänyt että tuohon se nyt oikeasti tuli. Katsoimme työkaverin kanssa toisiamme naamat hämmästyneinä.

– Yritin selittää, että ”Siinä kävi pallo, siinä oli sähköä ja se poksahti”, Lund naurahtaa.

Hetken hämmennyksen jälkeen työkaksikko alkoi käydä heti tekniikkaa läpi. Koneelle ilmestyi virheilmoitus ja komentokeskus meni hetkeksi nurin. Lähetyksiin yllättävä luonnonilmiö ei vaikuttanut.

kytkis

Tässä huoneessa koettiin kummia. Radion kytkentäkeskussa vasemmalla puolella istuu Keijo Lund ja oikealla Kalle Pekkala.Yle

– Tuo oli jotakin sellaista, mitä en ole elämäni varrella koskaan nähnyt – enkä välttämättä haluakaan. Olisi voinut käydä hassusti.

Jos kohtaat pallosalaman, väistä!

Meteorologi Toni Hellinen kuuntelee kiinnostuneena Lundin kuvailemaa tilannetta.

– En keksi näiden kuvailujen perusteella mikä kieltäisi sen, etteikö kyseessä olisi voinut olla pallosalama, hän sanoo.

Hellisen mukaan pallosalama on erittäin harvinainen ilmiö ja siksi huonosti tunnettu ja hankala tutkimuskohde.

– Mutta se mitä tällä hetkellä tiedetään on kokoluokka, eli muutamasta senttimetristä jopa metriin, ja muutaman sekunnin kesto. Ne ovat yleensä hidasliikkeisiä ja voivat jopa tavallaan leijua paikallaan. Kun se katoaa, niin voi kuulua paukahdus tai se voi olla äänetön, hän kuvailee.

Mutta mitä oikein tehdä, jos törmää tähän erittäin harvinaiseen luonnonilmiöön?

– Toki kannattaa väistää. Se on sen verran hidasliikkeinen, että ihminen kyllä ehtii väistää. Se on myös ilmeisesti todella kuuma, eli ei kannata kokeilla ja polttaa näppejään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *