Kuka määrää Suomen EU-politiikasta?

Otsikoituun kysymykseen vastaus on Suomen tasavallan hallitus määrää Suomen EU-politiikasta. Hallitus nojaa Eduskuntaan, joka viime kädessä päättää Suomen EU-poliiikasta. Hallituspuolueilla on enemmistö Eduskunnassa, joten demokratian pitäisi toimia. Mutta ei toimi.

Nyt on EK (Elinkeinoelämän Keskusliitto) älähtänyt ja esittänyt hallitukselle vaatimuksia. Päivän Hesarissa on asiaa koskeva juttu, josta lainaukset.

YRITYSMAAILMA vaatii Suomen hallitusta lopettamaan löysäilyn EU:ssa ja palaamaan takaisin vaikuttamaan kunnolla EU:n kehitykseen unionin kaikissa pöydissä.

Vaatimuslistan ykköskovistelu on, että Suomen pitää taistella vastaan, jotta EU ei kehittyisi eritahtisesti tai pikemmin niin, että Suomen on pysyttävä kärjen vauhdissa jos eritahtisuus alkaa toteutua”.

EK vaatii siis, että Suomen pitää olla kärjessä, kun EU:n integraatiota kehitetään. EK ei sano ääneen, että Suomen pitää olla kärkiporukassa rakentamassa liittovaltiota.

EK on ollut pitkään hiljaa Suomessa. Koko ajan on EK kuitenkin ollut tiiviisti mukana Suomen EU-politiikkaa sorvaamassa. Nyt kansakin saa tietää, että elinkeinoelämä, suuryritykset eturivissä ovat Suomen EU-politiikan todelliset muotoilijat. Sipilän hallitus toimii vain postikonttorina EK:n ja EU:n komission välillä.

EU ja euro ovat siis EU-maiden elinkeinoelämän luomuksia. Kansalaisilla ei ole osaa eikä arpaa siinä pelissä. Kustannukset maksaa kansa sisäisinä devalvaatioina (palkkojen ja muiden työehtojen alentamisina) ja sosiaaliturvan heikennyksinä. Sotekin on vain suuri puhallus, jossa yksityiset pörssiyhtiöt pääsevät jakamaan verovaroja keksenään muka valinnanvapauden nimissä. Todelliset valinnat tekee yritysmaailma. Ja kansaa kusetetaan.

Kun hallitus puhuu demokratiasta, niin on tärkeätä huomata, että Suomessa demokratia on suhteellinen käsite. EK:lla on enemmän demokratiaa, kuin kansalaisilla, koska heillä on myös enemmän rahaa, jolla voi ostaa demokratiaa.

3 vastausta artikkeliin “Kuka määrää Suomen EU-politiikasta?”

  1. Otsikon kysymys on erittäin aiheellinen, kuka tosiaan määrää ?

    Viime aikoina on poliitikkojen suusta esitetty, että tekemällä jotain saavutetaan ns.luottamuspääomaa, tämä siis erityisesti siirtolaistaakkaa jaettaessa.

    No Suomi yhdessä Maltan kanssa olivat ainoita, jotka täyttivät sisäisistä siirroista annetut ”määräykset” ja miten sitten muille kävi?

    No ei mitenkään, koko järjestelmä lopetettiin, eikä komission uhosta huolimatta ketään rangaistu, eikä rangaista.

    Onko meillä nyt luottamuspääomaa seuraavaan vaiheeseen?

    No ei ole, vaan etunenässä luvattiin ottaa lisää vastaan.

    Kuka siis todellisuudessa määrää ja ketkä vaan lupautuvat toimeenpanemaan?

  2. Riku taitaa olla varsin lähellä persulinjaa, jonka mukaan EU tulisi säilyttää itsenäisten valtioiden yhteisönä, kun taas liittovaltiofanaatikot ovat tuhoamassa koko paskan.

    ”Think tankin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä unohtaisi integraation syventämisen ja panostaisi vapaakauppaan ja yhteismarkkinoihin.

    – Euroopan unioni tarvitsee vision, mutta EU tarvitsee uskottavan vision. Jean-Claude Junckerin ja Emmanuel Macronin visiot eivät ole uskottavia; ne ovat pikemminkin pelottavia, sanoo toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *