Jos hallitukset päättäisivät työmarkkinoista

 

Oikeistolainen yhteiskunta meuhkaa kovaan ääneen, ettei ammattiyhdistysliike saisi puuttua tai ottaa osaa lainsäädäntötyöhön joka koskee työelämää. Työmarkkinajärjestöille ei kuulemma saa kuulua politikointi. Jaaha, vai niin. Miten se muuten menikään viime presidentinvaalien aikaan? Elinkeinoelämä rahoitti puolellatoistamiljoonalla istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä, että se siitä politikoinnista.

 

Pitää muistaa, porvari on porvari vaikka sen oliiviöljyssä paistaisi. Sipilän hallitus jos kuka on tuonut politikoinnin rajusti ja laajalla rintamalla koko työmarkkinakenttään. Se on kiltisti kuunnellut ja toteuttanut Eteläranta 10 sekä Suomen Yrittäjien tahtoa ja toiveita.

 

Kun nyt jo oikeistolainen hallitus on kävellyt surutta työntekijöiden, työttömien ja heidän etujärjestöjen yli keksimällä jos minkälaisia keinoja heikentää työläisten asemaa ja jos luodaan järjestelmä jossa vain hallitukset muuttavat työlainsäädäntöä ja jopa puuttuvat työehtoihin, niin mitä siitä seuraisi??

 

Siitä seuraisi kuinka oikeistohallitusten aikana yhä enemmän työläisten sietokykyä koeteltaisiin selkänahkaa ruoskimalla. Yhä kiihtyvä sietämättömyys olisi arkea työpaikoilla. Neljä vuotta odotettaisiin seuraavia vaaleja nyrkkiä puristellen taskuissa, kunnes eduskunta keikahtaisi vasemmistoenemmistöiseksi.

 

Vasemmistoenemmistöinen eduskunta toteuttaisi heti kuuden tunnin työajan, nostaisi palkkoja, puuttuisi työhyvinvoinnin parantamiseen, tekisi monia parannuksia työelämään sekä antaisi ihmisarvon myös työttömille.

 

Mitä luulisitte elinkeinoelämän suhtautuvan? Taputtelisi käsiään, ottaisi nöyränä vastaan uudistukset jne. Ei puhettakaan sen yrityksistä kaataa hallitus, eduskunnan oikeisto hyväksyisi toimet mukisematta ja toteaisi, ettei työmarkkinoille sovi sotkea politiikkaa.

 

Väitän, että elinkeinoelämä alkaisi massiivisen pelottelun ja uhkailut joilla tuotantoja uhataan siirtää ulkomaille, vaikeutettaisiin monin eri taloudellisin keinoin yhteiskunnan rakenteita. Aivan kuten se tekee nytkin, jos sen tahtoa ei noudateta. Nyt sen tahtoa on oikeistolaisessa yhteiskunnassa noudatettu. Onneksi ay-liike on ollut kivi kengässä ja pelko vasemmiston noususta on hillinnyt, etteivät työläiset ihan kokonaan ole alistettu orjien asemaan.

 

Ja niinkö se meni, ettei työelämään pidä politiikkaa sotkea? Oikeiston tekemät lakiuudistukset ja muuta heikennykset eduskunnassa eivät ole politiikkaa vaan vastuullista yhteiskunnallisten asioiden ajamista – no niinpä – uskokoon ken tahtoo.

 

Kaikessa tässä pitää muistaa, että elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa jonka lainalaisuuteen kuuluu työn ja pääoman välinen ristiriita. Kapitalistisessa yhteiskunnassa ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on ottaa osansa jonka se työllään luo pääomille.

 

Ps. Mielenkiintoista sinällään kuinka ennen vanhaan Neuvostoliittoa moitittiin miten siellä ammattiyhdistysliike oli vain kulissi ja työelämästä päätti kommunistien johtama klaani. Nyt nämä silloiset ammattiyhdistysliikkeen puolustajat haluavat meillä lakkauttaa oman ay-liikkeemme.

 

 

 

33 vastausta artikkeliin “Jos hallitukset päättäisivät työmarkkinoista”

  1. Vasemmiston jäljiltä työttömiä vaikka kuinka paljon.
    Oikeisto järjestää työpaikkoja ja se on väärin ??
    Eikö työttömien rauhaa saa häiritä ??

    1. Ai niinkö, että nämä toistuvat kapitalistisen järjestelmän kriisit ovat vasemmiston ja ay-liikkeen syytä. Sekö, että meillä on vuoden 1966 jälkeen ollut oikeistolainen eduskunta ja koko itsenäisyytemme ajan oikeistolainen komento ja talous joka on määrännyt talouspolitiikan linjat ja nykyään kapitalistinen Euroopan unioni, niin sekinkö on vasemmiston syy että meillä on työttömyyttä??

      1. 52 vuotta
        10 kertaa SDPeen hallitus.
        3 kertaa kokoomuksen hallitus
        9 kertaa keskustan hallitus
        3 virkamieshallitusta

        Eli sää niinko sanot että toi SDP ei ole yhtään mitään ? Tai että se on oikeistopuolue ??
        Vai väitätkö ettei hallitus johda yhtään mitään ??

      2. ”sekinkö on vasemmiston syy että meillä on työttömyyttä??”

        Ay -liike on hinnoitellut työnsä liian kalliiksi, myös palkkojen oheiset sosiaaliturvamaksut ovat liian kalliit. Huijariluonteiset ay-pomot nykivät valtavia eläkkeitä kissanpäiville siirryttyään vuosikymmeniä. Kansaa on petetty eläkesysteemiä luotaessa. Tuotteiden hinnat eivät ole kilpailukykyisiä, kun täytyy ruokkia mitään tekemättömiä koijareita. Tähän on ollut merkittävänä vaikuttajana vasureitten tyhmyys.

        Kapitalistisesti ajatteleva todellinen työnantaja eli tuotteen loppukäyttäjä eli tavallinen työmies ostaa pää märkänä kiinalaista paskaa, kun on tehnyt työnsä niin kalliiksi, ettei raaski sen työn tuloksia itsekään ostaa. Tästä johtuu työttömyys.
        Valtiomme ei voi pakottaa työmiestä ostamaan oman työnsä tuloksia siihen tapaan kuin tapahtui Neuvostoliitossa.

  2. Oikeistohallitus haluaa romuttaa demogratian.
    Työttömyyskaunistelua tilastoilla – käytännössä toisin.
    Hallituksessa loikkarit jotka ovat nyt omiaan vastaan.
    Rahalla keinottelevat siirsivät työpaikkoja Kiinaan.
    Toistuuko historia?
    Hyvinvointivaltio matelee pahoinvointiin.
    Kansaa jaetaan kahtia ja mitä siitä seuraa?

  3. ”Sipilän hallitus jos kuka on tuonut politikoinnin rajusti ja laajalla rintamalla koko työmarkkinakenttään. Se on kiltisti kuunnellut ja toteuttanut Eteläranta 10 sekä Suomen Yrittäjien tahtoa ja toiveita.”

    Politikointi on poliitikon tehtävä ja velvollisuus. Politikointiin heidät kansa valitsee neljän vuoden välein.

    Ei ole näyttöä siitä, että Sipilä olisi joutunut painostuksen ja uhkailun kohteeksi muulta suunnalta kuin ay:n taholta.

    —————————-
    ”Rahalla keinottelevat siirsivät työpaikkoja Kiinaan.”
    Suomen työläiset ostavat pää märkänä kiinalaista paskaa.

    Suomen työnantajat ovat hattumaista porukkaa. Karl Marx ei ollut Telluksen terävin jätkä.
    Perimmäinen työnantaja on tuotteen loppukäyttäjä eli kuluttaja. Kuluttaja antaa työtä yrityksille, jotka puolestaan työllistävät toimitusjohtajasta alkaen.

    Kuten sanottu, niin suomalaisessa työnantajassa eli kuluttajassa on veemäisen vikaa.

    Liian kallis euro on omiaan tekemään suomalaisista työnantajista, kuten esimerkiksi Tiaisesta ja Tepistä veemäisiä työnantajia. En tiedä, ovatko he veemäisiä, sanon vain, että kallis euro on omiaan heistä sellaisia tekemään.

    Veemäisten työnantajien eli veemäisten kuluttajien takia menee yrityksiltä mahdollisuus maksaa sosiaaliturvamaksuja. Se puolestaan johtaa eläkkeiden maksun lopettamiseen.
    ———————————–
    Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, niin ay-liike on sijoittanut varojaan myös Kiinaan ja veroparatiiseihin. Kojamosta saadut rahatkin lienevät nyt pystyttämässä tehtaita maailmalla ja viemässä suomalaisilta yrityksiltä ja niiden työntekijöiltä töitä.
    ————————————

    Ay-liikkeelle pitäisi kiireesti saada jostakin pillereitä, jotka nostaisivat älykkyysosamäärää ainakin Marxin tasolle ja saisi olla vähän ylikin.

    1. Siihen veemäisyyteen en usko mutta aina sitä voi noinkin sanoa kun muuta asiaa ei ole itsellä omasta takaa laittaa .
      Valuutan syyksi tosin ei sitä voi laittaa .
      Ayy on aivan terveellä pohjalla ei ne pillereitä tarvitse mihinkää nutta saattaa olla että hallitus tarvitsee ainakia aspiriinia päänsärkyynsä joka kohta iskee terv tepivaari

  4. Suurta rahaa kuin tukea riittää valtaan pyrkijöille – olkoot oikeaa tai väärää puolta ( poliittisesta katsantokannasta riippumatta ) – ja sinne kun sen voimalla pääsee,niin sitten voikin jo olla 100 % humaani rajoilta rajoille.

    Poliittiseen ”leikkiin” ei ilman rahatta kuin tukea pääse pienimmästä suurimpaan.

    Paljonkohan esim.ent.Presid. Halosen kampanjaan uhrattiin taloudellista hyödykettä kuin mistä suunnilta ”tai tiedetään sekin”.

    Hyvä huomio Hannulta että toim.joht.ei pärjää,siis tule toimeen ilman – kuluttajia – että voihan näitä maailman kuin elämänmarkkinoita kuin lopuksi kukas sanoikaan : että kauppa se on joka kannatta + diilit päälle …poliitikoille !

    AY,kin tietänee pamppuineen kun tekevät suurten palkkojensa eteen työtään omilleen : että elämää on työelämänkin ulkopuolella kutistuvine elantoineen.

    Puolella on aina puolensa !

  5. Hallitukset tulee ja menee neljän vuoden sykleillä, joskus nopeamminkin. Työmarkkinat ovat pitkäjänteisiä Ei yrityksiä perusteta vain neljäksi vuodeksi. Siksi on tärkeätä, että työmarkkinaosapuolet sopivat työehdoista ja hallitukset tyytyvät siihen. Kun hallitus alkaa lakiteitse määräillä työehdoista ohi työmarkinjärjestöjen mennään kovaa vauhtia pöpelikköön, kuten nyt on nähty, kun kokematon ja jääräpäinen pääministeri kuvitteli, että hän ratkaisee asiat käden käänteessä. AY-liike on voimavara Suomelle, kun se toimii vastuulllisesti, kuten on toiminut. Suomessa on viime vuosina ollut tosi vähän työriitoja, jotka ovat johtaneet lakkoihin.

    Sipilän käyttäytyminen ja toiminta sekä kameroiden edessä nähty kehon kieli kertoo epävarmuudesta ja siitä, että hän ei ole oikein terve. Pitäisikö pääministeriltä vaatia säännölliset lääkärinlausunnot terveydentilasta, kuten presidentiltä?

  6. Kusitolppana oleminen riitti monelle konkarille.

    Kyllä iso tietomäärä katoaa, kun ensin Sasia ei enää valittu ( perustuslakioikeuden asiantuntija), Tapani Töllin laaja valiokunta- osaaja, Pekkaroija, Kääriäinen jne…Demareista Jaakonsaari, hyvä ja asiallinen, Hassi energia-alan DI, Siniset putoaa kokonaan ellei joku yksittäinen onnistu jatkamaan.
    Suunsoittajia kuten Huhtasaari, sinne jää kieltämättä riittävästi. Halla-Aholle pitäisi keksiä joku virka, mitä vielä ei ole keksitty.

    Yhden kommarin haluaisin ehdolle, joka on erittäin fiksu, Yrjö Hakanen kuten aikanaan Kalevi Kivistö.

    Pahin uhka Suomen taloudelle olisi vasurivetoinen hallitus. Onneksi ne eivät pärjää yksin, vaan tarvitsevat Orpon tai Sipilän.

    Luottoluokituksen merkitys Suomelle pitää nostaa tapetille, joka romahtaa vasurien päästessä valtaan. Ja se olisi veronmaksajille katastrofi.

  7. ”AY-liike on voimavara Suomelle, kun se toimii vastuulllisesti, kuten on toiminut. Suomessa on viime vuosina ollut tosi vähän työriitoja, jotka ovat johtaneet lakkoihin.”
    —————————

    Suuren työttömyyteen ja syrjäytymiseen ay-liike on saattanut ”vastuullisuudessaan” syyllistyä. Eiköhän ay harrasta veroparatiisitoimintaakin sekä rajojen sisä- että ulkopuolella. Ay:n johto riistää maksavaa yleisöä hillittömine palkkoineen ja eläkeläisajan hillittömine eläkkeineen. Työtä tekevät yritykset ja työntekijät joutuvat kiristämään nälkävyötään monta vuosikymmentä sen jälkeenkin, kun ay-rohmo on heittäytynyt kissan päiville vahingonteoistaan, jotta saavat kaavittua rahat ryöstöeläkkeiden maksuun.

  8. AY:n johtoon pitäisi löytyä edes yksi, esim. äärimmäisen fiksu, joka on STTK:n puheenjohtaja, merikapteeni Palola. Muuten tuo porukka jatkaa kyntämistä vaossa, Palola veisi liikkeet merien laajoille mainingeille.

    1. Se vaan Heikki on jäsenten päätettävissä ei politiikkojen ja heitä ei sinne tulla valitsemaan .
      Eikä Ayy missä vaossa kynnä kyllä se joka kyntää on kepulisti ja hyvä niin terv tepivaari

  9. Hannu on hiljaa ku mää toin toden esille.
    Eniten hallituksia vasemmistolla.

  10. No tuosta v 1966 on totta että on ollut vasemmisto hallituksia ja se näkyy mm koulutus terveyden hoidossa .
    Jotka on mennyt Suomessa eteenpäin ja mm peruskoulumme onaika lailla maailman kärkeä .
    Ja ei tuo terveydenkään hoito niin huono ole kun mitä se oli kunnan lääkäri aikaan terv tepivaari

  11. Jos luet Hannun esittämän jutun että meillä muka on ollut 50 oikeisto johdossa.
    Mää muistan sellasenkin asian tuolta vuosikymmenten takaa kun kokoomuksen silloiset vetäjät eivät halunneet aina olla oppositiossa.
    He halusivat päästä hallitukseen päättämään.

    1. Miten voit edes kuvitella oikeistolaisessa yhteiskunnassa tehtävän pelkästään vasemmistolaista politiikkaa?? Vaikka kuinka demarit ja heistä vasemmalla olevat ovat olleet mukana haalitusissa, niin kapitalistit ja sen edunvalvojat ovat pitäneet huolen ettei aisan yli ole hypitty. Sanos milloin meillä on ollut pelkästään vasemmiston hallitus??

  12. No etkös tiedä kuka sanoi ettei kokoomusta saa ottaa hallituksiin ei sitä sanonut SDPee vaan ..
    Haluja varmaan on ollut pitkällä oppositio kaudella jonka kokoomus siellä vietti sitä en epäile lainkaan mutta kuka määräs noin .
    Syytellä ei tarvii vasemmistoa koska he ei asiaa päätääneet terv tepivaari

    1. Kekkonen ei voinut vanhana fennomaaninakaan boikotoida RKP:n rotutaistelijoita, koska RKP oli Neukkulan suosiossa siitä lähtien, kun RKP oli osallistunut liki maanpetokselliseen rauhanoppositioon sodan aikana.

      RKP oli myös Kekkosen tukena YYA-sopimuksessa. RKP:n puheenjohtajanakin toiminut Jan-Magnus Jansson oli perustamassa Paasikiviseuraa.
      Kekkonen piti kokoomusta vaarallisena sekä ulkopoliittisesti ja siitä johtuen myös talouspoliittisesti, koska Neuvostoliitto oli varsin tärkeä kauppakumppani.

      1. Myöhemmin kokoomus siirtyi Kekkosen linjalle. Presidentistä äänestettäessä Holkeri kiersi tarkastamassa kaikkien kokoomuslaisten äänestysliput tarkoituksenaan varmistaa kokoomuksen uskollisuus Kekkoselle. Joku lienee silti protestina vaihtanut äänestyslipukkeensa kristillisten Raine Westerholmin lipukkeeseen.

        Mutta tämäkään kokoomuksen kääntymys ei saanut Kekkosen ja Neuvostoliiton luottamusta aikaiseksi. Mutta RKP:lla meni hyvin. Se sai jatkaa hyppimistä suomalaisten varpailla sekä Ruotsin että Neuvostoliiton ulkopoliittisella tuella.

  13. Mikä syytös on väärän tiedon oikaisu ??
    Siihen kuka kokoomuksen tien määräsi en ole ottanut mitään kantaa.
    Herkkä hipiä näkemään piruja joka paikassa ????

  14. Kuka muka syytteli en minä ainakaan mutta totuushan on näin kokoomuksen oppositio kaudesta joka oli pitkä ja johtui maalaisliitosta eli nyky kepusta ei SDPeestä .
    Jotenka sellanen se kepu on todellisuudessa voisin tuoda näitä faktoja monia esiin joita tuolla n 1966 jälkeen on tapahtunut .
    Eikä kellään ole herkkä hipiä olis vaan parrei puhua niin että se kestää päivänvalonkin terv tepivaari

  15. Mulla on sellane muistikuva että Kekkosella oli aika ratkaiseva rooli kun hallitusta muodostettiin.
    Kaikki muut nyökytteli.

  16. Niin oli ja Kekkonen oli maalaisliittolainen presidentti silloin kun hän määräs kokoomuksen oppositioon .
    Ja Kekkonen ei olisi hyväksynyt muuta vaihtoehtoa kun kokoomuksen oppostiossa olon .
    Samoihin aikoihin maalaislitto muutti nimekseen kepu terv tepivaari

  17. Alku oli maalaisliitossa. Presidenttinä ei enää ollut liitossa mukana.
    Ainakin vikin mukaan.

  18. Viki voi kertoilla tarujaan aivan mitenkä vaan tosi oli että silloin ei presidentin niin väliä ollut oliko irti puolueestaan vai toimikosiellä .
    Kekkonen oikeastaa erkaantui vasta 1970 luvulla kepusta silloin hänellä oli suurimmat kannatuksetkin terv tepivaari

    1. Kun tutkii historiaa, sieltä löytyy ettei Kekkonen ollut kovinkaan kepuli.
      Valtakaudella 8 SDP hallitusta.

  19. Katsokaas linkistä kenen johtaman hallituksen aikana on lakkoiltu eniten? Työläiset lakkoilevat vasta kun heidän kimppuunsa hyökätään ja heidän niskaan yritetään kaataa liikaa kuormaa. Oli sitten hallitusvastuussa kuka tahansa. https://yle.fi/uutiset/3-10455907

  20. Kimppuunsa hyökätään ?? Liikaa kuormaa ??
    Tää on tätä. Vaalit lähestyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *