Odotusta

 

alastomat puut

riisuneet lumipukunsa

pihassa vesilätäkkö

jossain tintti visertää

kevään iloinen

yllätysvierailu

valkenevaan

talviaamuun

Vanhusten kohtalo

 

 

lääketiede kehittää keinoja ihmisten elää pitempään

yhteiskunnalle vanhukset kuitenkin ovat riesa

syö nyt tässä kolesterolilääkkeitä

leikkuuta tukkeutuneet suonet

kuntoile

tunteaksesi syyllisyyttä

olemassaolostasi

viimeisen henkäyksen vetäessäsi

huokaista helpotuksesta

katkeranakin

enää en ole

suomalaisen

mukamas sivistysvaltion

vaivoina

 

Hätäisiä miehiä

 

 

naapuri poikkesi kylään

 

juteltiin hetken

 

lähti pois

 

hätäinen mies kun on

 

niin kuin minäkin

 

no jopas

 

taas aukesi ovi

 

koulukaveri

 

läheisin ystäväni

 

istahti sohvalle

 

vaihdettiin kuulumisia

 

eläkkeelle oli päässyt

 

puheltiin tovi

 

nousi sohvalta

 

teki lähtöä

 

vilkas karjalaispoika

 

niin kuin minäkin

 

Ongelmajäte

 

Vaihdoin vessaan palaneen lampun

laitoin sen takin taskuun

odottamaan lamppujen hautausmaata

 

kaupan aulassa paikka tyhjille pattereille

ei lokeroa palaneelle lampulleni

 

kävelen ulos, näen jätelavat

sinne siis intoa puhkuen

 

lavoja pahville, paperille

muovipulloille lasille

metallille vaatteille

kaikelle muulle

mutta ei palaneelle lampulle

 

viikon päästä tuskissani

palanut lamppu

yhä taskussani

ymmärrän mitä tarkoitetaan

ongelmajätteellä

Vanhustenhoidon retuperä kertoo yhteiskunnan arvovalinnoista

 

 

Kun alettiin keskustella uusien hävittäjien hankinnoista, onko keskusteltu julkisen sektorin kestävyysvajeesta? Onko ollut puhetta mistä 10 – 15 miljardin rahat otetaan? Enpä ole pahemmin törmännyt pohdintoihin, onko meillä varaa uusia sotakalustoa. On ollut itsestään selvää, että hävittäjät hankitaan koska puolustusvoimat on ilmoittanut niitä tarvitsevan.

 

Tänä keväänä jälleen yritykset jakavat osinkoja – kuuleman mukaan 13 miljardin paikkeilla. Sekin on yhteiskunnassamme näemmä itsestään selvyys, että yritysten kuuluu jakaa osinkoja. Vaikka suuryritykset saavat yritystukia, kiertävät veroja minkä ehtivät, niin mitä sitten? Suomalaisessa yhteiskunnassa on oikeus ja jopa suotavaa rikastua, perustellaan monien suulla hulppeita osinkojen jakoja.

 

Entä kun vanhuksia rääkätään ja hoidetaan ala-arvoisesti? Onko itsestään selvää, että hoitajia hommataan lisää nostamalla hoitajien ansioita niin paljon, että tulijoita hoiva-alalle olisi jonoksi asti? Ei, siitä ei keskustella, sen sijaan kysytään, mistä rahat?

 

Tässä vaiheessa, raivon vallassa voi kysyä, mitä varten yhteiskunta on olemassa? Me ihmiset olemme yhteiskunta, mutta miten on mahdollista, että roolimme on muuttunut ihmisestä pakolliseksi välineeksi?

 

Pakollinen väline on yhteiskunnalle hyödyllinen siihen saakka kun se toimii yskimättä. Se tuottaa miljardeja joilla hankitaan taivaalle leikkikaluja, se kerää jättiomaisuuksia harvojen käsiin. Jotta tämä pakollinen väline toimisi mahdollisimman pitkään tehokkaasti ja yskimättä, sitä on ruokittava. Toisia paremmin ja toisia miten sattuu.

 

Pistetään kaiken lisäksi pakolliset välineet (ihmiset) myös toisiaan vastaan, aina voidaan vaihtaa uuteen, tehokkaaseen ja halvempaan välineeseen. Ja ulkomailta vasta edullisia ja halpoja välineitä saadaan milloin halutaan.

 

Mitä sitten kun pakollinen väline on käynyt hyödyttömäksi, tai alkaa olla rasite tehokkaaseen toimintaan? Imetään kuiviin niin kauan kuin näistä tuotantoon kykenemättömistä jotain saadaan irti. Laitetaan heille erilaisia maksuja ja rasitteita elämisen sietokyvyn rajoille asti.

 

Lopulta kierrätetään taas suurpääomien saalistuksen kohteiksi viimeisiksi elinvuosiksi. Kiskotaan säästöt (jos joillain sattuu murusia olemaan), maksattamalla itse ala-arvoisesta hoivasta kallista hintaa.  Hintaa jonka sitten kansainvälinen hoiva-alan suursijoittaja erilaisin ketkuiluin vie paratiisisaarille, tai minne viekään.

 

Onko ihme jos ihmiset, nämä pakollisiksi välineiksi yhteiskunnalle muuttuneet alkavat jo hyvissä ajoin keräillä erilaisia lääkkeitä joilla pääsee kätevästi ja kivuttomasti poistumaan maan päältä ja toiset toivovat kaatuvansa saappaat jalassa.

 

Ilman häpeän tunnetta, ilman omantunnonpistoksia vanhuksia pyöritellään pelinappuloina taas kuin rulettipöydissä ikään, eikä häivähdystäkään syyllisyyden taakasta, mihin ovat yhteiskuntamme vieneet, keiden asialla olleet ja yhä ovat.

 

 

 

 

Stressin aiheita

 

 

mittaa tässä nyt verenpainetta

vanhusten ollessa poliittiselle eliitille

rahanahneille saalistajille

rikkaruohoja

 

koita nyt elää ilman stressiä

bensalla käyvän auton ratissa

vaikka taivas on putoamassa niskaan ilmastonmuutoksesta

takiasi

vastuuton autoilija

 

yritä olla tyyni

lumikolan varressa

on kerrottu miesten tuupertuvan lumihankeen

kohtalona sydänkohtaus

 

olla rauhallinen

hymyillä onnellisena vailla huolen häivää

kaiken pahuuden

vaarojen, uhkien keskellä

 

stressaannun

ajattelemalla olla

stressaantumatta

huh hah hei

näin se tämäkin aamu

mielenrauhani

vei

 

 

 

Näin kävi kun kokoomusta seurattiin

 

 

Raha ennen ihmistä – siinä suurpääoman edustajan motto, vaikka sitä ei ääneen koskaan ole sanottu. Suomalainen työväenliike teki suuren virheen -80 luvun lopulla, alkaessaan veljeillä kokoomuksen kanssa. Siitä lähtien työläisille ja heikompiosaisille kyyti on ollut kylmää.

 

Vasemmisto alkoi uskotella itselle ja hyväksyä oikeiston ajatus vapaan markkinatalouden renkinä olosta valtiossa. Uskoteltiin valtion ottavan tarvittaessa niskalenkin markkinavoimista, vaan kuinka on käynyt?

 

Kokoomukselle oli sodan jälkeinen politiikka myrkkyä. Se joutui sivusta katselemaan kuinka luotiin valtionyhtiöitä, julkisen sektorin rooli palveluiden tuottajana oli sille ”punainen vaate”, kuten myös peruskoulu uudistus.

 

Koko kapasiteetillaan kokoomus, sen sylikoira oikeistolainen lehdistö ja elinkeinoelämä löivät vettä myllyyn mollatakseen saavutuksia joita hyvinvointivaltion rakentamisessa saavutettiin. Parjauskampanjoissa muistettiin irviä terveyskeskuksia arvauskeskuksiksi, kunnan ja valtion työntekijät olivat lapioon nojailevia ressukoita jne. Mikään ei ollut hyvää ja toimivaa jotka tuotettiin valtion ja kuntien toimesta.

 

-70 luvun lopulla USA:sta käsin alettiin markkinoida uusliberalistista talouspolitiikkaa. Sen idea oli vähentää julkisen vallan roolia ja antaa palvelut markkinoiden hoidettaviksi. Julkista sektoria syytettiin raskassoutuisuudesta, byrokraattisuudesta ym. Kun taas markkinat ovat ketteriä, uudistuskykyisiä ja kilpailun myötä palvelut hoituu erinomaisesti ja edullisesti.

 

Sosialismin romahdettua oikeistolaisuus puhurin lailla levisi pitkin maailmaa. Romahdusta käytettiin surutta esimerkkinä julkisen puolen toimimattomuudesta. Aikansa vasemmisto rimpuili vastaan, mutta myöntyi markkinavoimien yhä laajempaan rooliin yhteiskunnan eri alueilla.

 

Valtionyhtiöitä laitettiin ”lihoiksi”, valtion ja kuntien kunnossapito – ja rakennustyöt pikkuhiljaa ulkoistettiin jne. kunnes oltiin valmiit ryntäykseen hyvinvointivaltion ”kivijalkaan” eli hyvinvointipalveluiden kaappaamiseen.

 

Kolmosen kympin uutiset kertoi vanhuspalveluiden kehityksestä oleellisen, sen kaiken kurjuuden missä palvelut ovat: Yksityiset tuottavat jo nyt vanhuspalveluista 41%, järjestöt 25% ja julkinen puoli enää 34% . Työvoimapalvelut, osin Kela – palvelut, VR: n alasajo ym. ym., kuka väittää, etteikö markkinavoimat olisi nousseet rengistä isännän rooliin yhteiskunnassamme?

 

Markkinatalous ottikin sen niskalenkin valtiosta ja ajan kysymys, milloin tekee lopullisen selätyksen. Ja tekeehän se jos yhä kokoomusta seurataan ja kansalaiset katselevat menoa tyynenä sivusta. Ensimmäinen askel selätyksen estämisessä on, että kevään vaalien jälkeen vasemmisto ei alistu menemään samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa – on aika viheltää se peli tyystin poikki.

 

 

 

 

Onko kielitaidoton suomalainen pulassa?

 

Meitä suomalaisia on paljon jotka emme hallitse alkeellisintakaan englanninkieltä. Miten meidän käy? Syrjäydymmekö yhteiskunnan ulkopuolelle jos emme kiireesti ala opiskella neljättä kotimaista (englantia) kieltä?

 

Yhä useammin esim. televisiossa puheiden keskelle tai loppuun sisällytetään englanninkielisiä lauseita. Katsoin eräältä kanavalta Juhani Tammisen haastattelun. Lähes jokaisen puheenvuoron loppu päättyi englanninkieliseen lauseeseen, mikä hänen sanomansa oli, jäi epäselväksi. Katsoin yhtenä iltana Stand Up ohjelmaa (huomatkaa, jopa ohjelman nimi on ulkomaan kielellä) ja eikös eräs koomikko puhunut pitkän litanian neljännellä kotimaisella, eli minulta vitsi vihelsi yli hilseen.

 

Seurasin jokin aika sitten myös mielenkiintoista keskusteluohjelmaa jossa mukana oli yliopistotutkijoita. Yhdellä heistä näytti olevan lähes mahdoton tuoda ajatuksiaan esille kokonaisuudessaan suomeksi, piti väliin lauseita sanoa englanniksi ja näin en päässyt puusta pitkälle, arvatkaa harmittiko?

 

Myös ihmisten arkisissa asioissa huomaan yleistyneen käytännön, jossa teksti, kommentti tai puhe päätetään englanninkieliseen lauseeseen, jolloin jutun juju jää kielitaidottomalle arvailujen varaan. Onko tämä uusi villitys tai halu näyttää kuinka tässä ollaan kansainvälisiä vai onko englanti yksinkertaisesti kaappaamassa meiltä äidinkielemme? Eikö suomen kieli olekaan niin rikas ja monipuolinen, ettei pystytä asioita kertomaan selvällä omalla äidinkielellä?

 

Onko armas kielemme vaarassa? Syrjäytetäänkö suomen kieli pikkuhiljaa hivuttamalla kieleemme vieraskielisiä lauseita, puheenparsia? Entä häpeävätkö nuoret ja nuoret aikuiset kieltämme ja siksi yritetään ujuttaa puheeseen ja kirjoitukseen englantia, ettei leimaudu ihan juntiksi?

 

Häpeästä puheen ollen, voiko sen häpeällisempää olla kuin supisuomalainen urheiluseura vaihtaa nimensä englanninkieliseksi esimerkkinä vaikka maineikas Kuhmon Kiva joka aikoinaan muutti nimensä Kuhmo Ski. Asuin -90 luvulla syntymäkunnassani Nivalassa jonkin aikaa. Siellä Pohjois-Pohjanmaan murre on raikas ja persoonallinen. Kuinka ollakaan, Nivalan urheilijoiden jääkiekkojoukkue muutti nimensä muotoon Nivala Cowboys. En tiennyt itkisikö vai nauraisi, mutta hyvä vitsi siitä tuli pitkäksi aikaa, kun edes vannoutuneimmat kannattajat eivät seuransa nimeä osanneet kunnolla lausua.

 

Englanninkielen puolustajat sanovat äidinkieleemme tulleen paljon sanoja ja sanontoja venäjän ja ruotsin kielestä. Sehän on ihan luonnollista koska olemme eläneet kummankin maan alaisuudessa, mutta tiettävästi emme ole minkään englanninkielisen valtion siirtomaa, vaikka siltä saattaa tuntua kun amerikkalaisuus tunkee joka tuutista, ovista ja ikkunoista läpi syvälle suomalaisten syövereihin.

 

 

 

 

Asevarustelu – pyhä lehmä

 

Kaikki eduskuntapuolueet ovat uusien, miljardeja maksavien hävittäjähankintojen takana. Ainoastaan tappokoneiden määrästä käydään näennäistä kinaa. Kun Suomea asevarustellaan, kukaan ei mainitse valtionvelkaa, ei julkisen talouden kestävyysvajetta. Maailman talouskasvun hiipumisesta ei tarvitse keskustella, koska me tarvitsemme uskottavan puolustuksen – hyökkäysaseita hankkimalla!!

 

Sanotaan kevään eduskuntavaalien pääteemaksi nousevan ilmastonmuutos. Voi nousta, mutta mitä todennäköisimmin ilman keskustelua siitä, minkälaisia vaurioita sotakoneet taivaalla aiheuttavat luonnolle. Miten paljon ilmastoa tuhotaan suurissa sotaharjoituksissa, kovapanosammunnoissa jne. Tulemme näkemään, kuinka sotilaalliset asiat lakaistaan maton alle, kun ilmastonmuutoskeskustelu ryöpsähtää vaaliväittelyihin.

 

Tekemällä tehdyt uhkakuvat, luodut mielikuvat sodan vaarasta, jossa itsenäisyytemme on vaakalaudalla, on iskostettu niin syvälle ihmisten kalloihin, että uskaltaako kukaan eduskuntavaaliehdokas asettaa kyseenalaiseksi hyökkäyshävittäjien hankintaa?

 

Eikö olisi korkea aika ”ampua” alas kansainvälisen aseteollisuuden luoma myytti, että aseilla turvataan rauhaa? Meidänkin päättäjät uskottelevat kuinka uskottava vahva asearsenaali on pelote jolla säilytämme itsenäisyytemme.

 

Sodat, erilaisten asejärjestelmien testaukset, valmistukset, jatkuvat sotaharjoitukset tuhoavat maapalloamme, mutta puhuvatko eri maiden päättäjät näistä? Puhuvatko eduskuntavaaliehdokkaat kevään vaalikamppailuissa? Eivät ne puhu, ne puhuvat kuinka meidän tulee lajitella jätteitä.

 

Me tarvitsemme hyökkäyshävittäjiä turvaksi kylmässä kyyröttäville leipäjonolaisille. Hyökkäyshävittäjien tekemät lukuisat savuvanat taivaalla tuovat työelämän valmennuskurssille rientävälle työttömälle tunteen, kuinka valtiovalta suojelee lapsiaan työttömyydenkin kurimuksessa.

 

Arvovalintoja kuulkaa täytyy tehdä. Mitä miljoonasta köyhästä ja heidän hyvinvoinnistaan, kun uhkana on naapurin iivana – repikää siitä – te hyökkäyshävittäjien vastustajat. Näin se taas kerran tulee menemään, jos vanhat enteet pitää kutinsa – valitettavasti.

Miksi Antti Rinteen ei anneta sairastaa rauhassa?

 

Tähänkö on politiikan raadollisuudessa tultu? Edes vakavasti sairaan ihmisen ei anneta toipua rauhassa, ilman paineita ja stressiä? SDP: n puheenjohtajan Antti Rinteen niskaan kaadetaan sairasvuoteelle paineita puolueensa menestyksestä kevään eduskuntavaaleissa.

 

Voiko olla, että puolueet seisovat tai kaatuvat yhden ihmisen mukana? Vihreiden Touko Aallon sairastamisen myötä alkoi valtava spekulointi, kuinka Vihreiden käy. Tuijotettiin Gallup – lukuja ja pohdittiin kuinka alas puolueen alamäki vajoaa. Siis masentuneen miehen niskaan kaadettiin lisää masentavia uutisia.

 

Pohtiiko Antti Rinne sairasvuoteella kuinka hän on pettänyt puolueensa? Sehän se varmasti auttaakin toipumista. Eikö medialle ja koko poliittiselle kulttuurille mikään riitä, kun politiikan keskiössä oleville ei anneta hetken rauhaa??

 

Elämmekö todella näin julmassa maailmassa, jossa inhimillisillä arvoilla pyyhitään surutta pöytää taistellessa paikasta ”auringossa”? Hetken hengähdystaukoja tai sairastamisia ei sallita, koska ne tulkitaan heikkouksiksi ja näin paineita kasataan niskaan, onko henkilö kykenevä hoitamaan poliittista tehtävää.

 

Miksi ja miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Presidentti Urho Kekkosta syytettiin itsevaltiaaksi, jonka aikana mukamas elettiin demokratian alennustilaa. Entä nyt, jos puolueet nousevat ja kaatuvat puheenjohtajiensa mukana? Ovatko valtamediat luoneet politiikkaan ”henkilöpalvontakulttuurin”, jossa armoa ei anneta, jos jollain ilmenee inhimillisiä piirteitä tai osoittautuu tavalliseksi kuolevaiseksi?

 

Entä ovatko todella demareiden ja Vihreiden ja muiden puolueiden puolueorganisaatiot niin ”kädettömiä” ja kyvyttömiä, että puheenjohtajien sairastelujen myötä puolueiden kannatukset romahtavat kuin korttitalot?

 

Onko syy kenties yhden ihmisen vetoiseen puoluepolitiikkaan siinä, että varsinkin eduskuntapuolueita on ”tavallisen” ihmisen vaikea erottaa toisistaan? Siksikö tarvitaan puolueiden johtoon vetovoimaisia hahmoja, joiden niskaan sysätään mahdottomia odotusarvoja?

 

Enää ei puhuta paljoakaan yhteispelistä, puolueiden välisistä yhteistä arvoista, mahdollisista yhteistyökuvioista, vaan ykkösasia on, kenestä tehdään pääministeri. Pääministeriehdokkaan on oltava ”kova luu”, joka ei pienistä hätkähdä, joka kestää paineita, joka ei sairasta, on vailla inhimillisiä heikkouksia, muutenkin olemukseltaan vetovoimainen.

 

Yhä enemmän politiikka näyttäytyy kovana ja raadollisena. Sitten vielä poliitikot ja median väki ihmettelevät ja pohtivat ovatko suomalaisten arvot koventuneet. Sitä sietää pohtia peilin edessä, kun mietitte seuraavaa kirjoitusta tai uutista Antti Rinteen vaikutuksesta vaalien lopputulokseen.