Nälkä aina vieraanamme

 

Sanotaan nykyisen hallituksen olevan vasemmistovetoisen. Pahasti näyttää eriarvoisuus kuitenkin kasvavan. Toki köyhyys on ollut seuranamme jo kauan ja siten köyhyyttä on alettu pitää yhtenä osana yhteiskuntaan kuuluvana ilmiönä.

Pitkistä soppa – ja ruokajonoista on puhuttu, tehty ohjelmia ja tutkimuksia, mutta yhtä kaikki, köyhyys on ja pysyy, olipa hallituksien kokoonpanot minkälaiset tahansa. Miksi näin on päässyt käymään?

En lähde tekemään pitkää yhteiskunnallista analyysia syistä, koska onhan köyhyyttä puitu, kuten kerroin yllinkyllin monin eri tavoin. Eräässä työväenlaulussa sanotaan asia napakasti: ”Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty”. Tarkoittaa sitä, että tehtiin sitten raportteja, tutkimuksia, perustetaan työryhmiä, niin eivät niistä todella vatsat täyty, kun toimiin ei ole ryhdytty.

Miksi ei ole ryhdytty? Köyhät ovat alistuneet osaansa. Puolueet eivät saa heiltä ääniä. He ovat aikoja sitten menettäneet uskonsa puolueisiin ja politiikkaan. Pitäkää tunkkinne. Pienillä murusilla silloin tällöin joihinkin etuuksien korotuksiin ei kurjuudessa eläviä vaaliuurneille saada.

Mitäpä köyhistä, kun kuitenkin keskiluokka, hyväosaiset ja rikkaat yhä pitävät puolueita ja näennäisdemokratiaa yllä. Äänestämättä jättää jo vaaleista riippumatta 40 -60 prosenttia. Kysyn vaan, voidaanko puhua demokraattisesta yhteiskunnasta?

Palataan alkuun ja nykyiseen hallitukseen. Hallituksen alkutaival näytti hyvältä. Hemmetti soikoon, kohta saa köyhä kansakin leivän peittävän ohuen margariinivedon päälle jopa pienen siivun lauantaimakkaraa. Hei, tämähän on sitä oikeaa vasemmistolaista työväenpolitiikkaa, ajateltiin ja toiveita heräteltiin.

Edes korona ei kyennyt nujertamaan uskoa toisenlaiseen politiikkaan. Mustia pilviä alkoi kuitenkin nousta tavallisen kansan keskuudessa Marinin hallituksen ylle. Nimittäin kansa ei ole yksinkertaista. Se ymmärsi kun alettiin puhua Suomen tavoitteesta olle maailman ykkönen ilmastontorjunnassa, että kuka vaan mahtaa maksaa lopulta laskun? Kuinka ollakaan, napinaa alkoi kuulua.

Puheisiin ei uskottu kuinka maaseudusta, pienituloisista ja työssäkäyvistä pidetään huolta. Pian kuitenkin alettiin huomata arkisessa elämässä, etteivät lupaukset, puheet ja teot kohtaa. Kovin äkkiä alkoivat pienet eläkkeet, korvaukset, etuudet ja pienituloisten tilit huveta, ennen seuraavia maksuja.

Sitten alkoi Ukrainan sota. Kuka taas maksaa laskua? Venäjän pakotteissa Marinin hallitus haluaa taas olla maailman ykkönen. Ja se näkyy suomalaisten jokapäiväisessä elämässä. Siis niiden suomalaisten, jotka ovat tähänkin asti kituuttaneet joten kuten eteenpäin.

Käsitetäänkö hallituksessa kuinka nopsaan pieni eläke vajenee esim. yhden tankkauksen jälkeen? Vähän aikaa sitten kauppojen vetonauloja oli kolme pakettia juhlamokkaa kympillä. Tiedättekö hyvät ministerit paljonko se nyt maksaa? Yksi paketti yli 6 euroa! Entä muu ruoka? Vain yksi esimerkki. Köyhäkin yltyi joskus huvittelemaan, sai lohta kilohintaan 6-11 euroa. Jos tuotteen päällä oli keltainen tai punainen lappu, sai vielä edullisemmin.

Poikkesin sitten kaupassa. Silmät olivat pullistua päästä. Lohi oli tarjouksessa: 19.50 kilohinta. Vaikka seuraan kilohintoja tarkkaan, niin nyt alkoi polvet tutista. Lohi oli vain yksi esimerkki kuinka hinnat karkaavat käsistä.

Työväenliikkeen vasemman laidan kulkijana puhun aina luokkayhteiskunnasta. Nyt kärvistetään luokkayhteiskunnan osattominta osaa, köyhyydessä kamppailevia ja joten kuten toimeentulevia pienituloisia. Myös keskiluokkaan kivunneet työtätekevät alkavat hyvin pian tippua takaisin alempaan luokkaan.

Miten tässä näin kävi? Hyvät vasemmistopuolueet hallituksessa. Vasemmistolainen työväenliike on aina ollut kansainvälinen. Kuitenkin, niin, että kunkin maan työväenliikkeiden tehtävä ensisijassa on ollut turvata omien työläisten ja vähäosaisten puolesta kamppailu. Se ei tarkoita populismia, jos vasemmisto esim. EU:ssa taistelee suomalaisten puolesta. Eikä se tarkoita myöskään solidaarisuudesta, yhdenvertaisuudesta tai tasa-avosta luopumista.

Edelleenkään en käännä takkia työväenliikkeelle vaikka kovasti kritisoin julkisesti vasemmistoa ja vasemmistovetoista hallitusta.

Olen puhunut.

Hannu Tiainen

Sotaa vastaan

 

Kun katselee tai lukee uutisointeja parhaillaan käytävästä Ukrainan sodasta, voi vain todeta, ei mitään uutta auringon alla. Typerintä mitä ihmiskunta voi tehdä. Raastaa ihmisten elämiä, raakuuksia, hävittää koteja, ekologisia tuhoja maapalloa kohtaan, kärsimystä nyt ja kauas tulevaisuuteen.

On toki hyvä kertoa ja uutisoida hirveyksistä ja kauheuksista mitä sodat julmuuksissaan saavat aikaan. Meidän tavallisten tallaajien olisi kuitenkin muistaa huolehtia itsestämme. Muistaa myös kuinka sodissa totuus häviää ensimmäisenä.

Miten natsi-Saksan propagandaministeri Göbbels totesikaan: Mitä suurempi valhe – sitä uskottavampi se on. Seuratessani kuukausien ajan maamme ja ulkomaista mediaa, voi kysyä, mikä on totta ja mikä propagandaa – molemmin puolin sodan osapuolia, sekä heitä tukevia tahoja?

Elämme hetkessä, juuri nyt ja reagoimme sen mukaan mitä luemme, mitä saamme tietää. Uskomme ja haemme tukea omille sympatioille tai antisympatioille. Näiden ajatusten sisään on lähes mahdoton tuoda muita näkemyksiä. Saati, että itse alkaisimme pohtia omia päätelmiämme.

Nyt ihmiset ovat raivoissaan. Mutta jos kysyn, oletteko lukeneet mitä kauheuksia tapahtui omassa maassamme sisällissodan aikaan ja varsinkin sen jälkeen. Maailman mittakaavassa, väestömäärään suhteutettuna tapahtui hirvittävä kansanmurha. Vastaajalle tulee vaivautunut olo ja vastahyökkäys, mitä se tähän kuuluu?

Kyllä kuuluu, sanon. Ihmisen henki ei ollut pennin arvoinen. Syyttömiä haettettiin kodeista, naisia raiskattiin, lapsia tapettiin. Vankileireillä kidutettiin, rääkättiin, tapettiin montun reunalle, nälkään kuoltiin. Kun puhun tai kirjoitan näistä, sanotaan: Se oli silloin, mitä niitä kaivelemaan, nyt on nyt.

Miksi sodan täytyy tulla lähelle, että se koskettaa meitä? Miksi me käännämme selkämme Afganistanin sodan julmuuksille ja raakuuksille? Miksi miljoonat Jemenin sodassa kaatuneet, kärsineet, nälänhädässä olevat eivät satu meidän sydämiin?? Siksikö kun meille on syötetty ns. ”arvoyhteisöä”, jota muka läntinen maailma edustaa? Tämän ”arvoyhteisön”pahanteoille ja julmuuksille suljemme silmämme – jopa sallien ne.

Oli sota ollut milloin ja missä tahansa, on se aina yhtä tuomittavaa. Olen sodan vastustaja ja tulen aina olemaan. Vastustan sotilasliitto Natoon liittymistä. Tuntuu kuin Natoon kuuluminen antaa anteeksi tai vaietaan tekoja joita muuten missään nimessä ei hyväksyttäisi tai sallittaisi. Esimerkkinä Turkin käymä sota Kurdeja vastaan.

Moniko teistä on itkenyt kurdistanilaisten puolesta, kironnut Turkin hyökkäykset tai olette käyneet osoittamassa mieltä Turkin lähetystön edessä? Mikä on kaksinaismoraalin tila yhteiskunnassamme??

Sodat eivät lopu sotimalla. Ihmiskunta lopettaa sodat, ryhmittymällä rauhan puolelle sotaa vastaan. Koskaan ei tule olemaan hyvää sotaa – kaikki sodat ovat pahoja ja tuomittavia.

Hannu Tiainen

Kihniö

Synnyinmaani on häväisty

 

Eilinen 17.5 2022 päivä muistetaan suurena surun päivänä. Suomen valtiollinen johto nosti keskisormen pystyyn, pyllistäen samalla suurelle naapurille. Naapurille jonka kanssa olimme luoneet hyvät ja lämpimät suhteet melkein 80 vuotta.

Olimme ystävystyneet, käyneet toistemme luona vierailuilla ja saaneet puolin ja toisin sydämelliset vastaanotot.

Kävimme kauppaa, vaurastuimme. Nautimme toistemme monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Ymmärsimme maidemme välisen yhteiskuntajärjestelmien erilaisuuden, ilman, että se olisi haitannut naapuruussuhteita.

Myöskään kulttuurihistorialliset maidemme väliset eroavaisuudet/erilaisuudet eivät olleet esteinä vankalla pohjalla olevalle toistemme kunnioittamiselle. Päinvastoin koimme rikkautena tutustua ja oppia uusia asioita kansalaistemme välillä.

Neuvostoliitto/Venäjä on hiertänyt kuin kivi kengässä ns. läntistä arvomaailmaa. Varsinkin sosialistinen Neuvostoliitto oli kapitalistiselle maailmalle myrkkyä. Jos vaikka heidän työläisensä nousevat kannattamaan myös sosialistista tietä.

No, Neuvostoliitto romahti. Kapitalistiset hyeenat näkivät tilaisuutensa tulleen. Valtavat venäjänmaan luonnovarat olivat käden ulottuvilla. Kun Venäjää vielä johti juoppo Jeltsin, kaikki näytti pedatun kuin kultalautasella.

Ei ollut onnistunut Napoleon, ei Hitler kaappaamaan Venäjää. Kapitalistinen länsi hieroi käsiä, saadaan Venäjä nujerrettua ilman laukauksen laukausta. Toisin kävi. Mikä eteen? Ei muuta kuin aletaan hyökimään Naton avulla lähemmäs Venäjän strategisia kohteita. Kiristetään silmukkaa luvaten Venäjän naaapurimaille kultaa ja mirhamia, jos annatte sotilastukikohtia maihinne ja luotte vihamieliset suhteet Venäjään.

Suomi oli pitänyt suhteet Kekkosen jälkeen, Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen presidenttikausien aikana jokseenkin kuosissa. Sitten astui kuvaan kokoomus ja Sauli Niinistö. Yhdysvallat ja Nato olivat näin saaneet todellisen lännenmiehen puolelleen. Revolverit lanteilla pidettiin aluksi piilossa, pidettiin yllä näennäisiä suhteita naapuri Venäjään.

Suhteita alettiin kalvaa hissunkissun. Muistamme Jyri Häkämiehen puheen Yhdysvalloissa joissa hän suorasukaisesti ilmoitti suurimmaksi vaaraksi Venäjä Venäjä Venäjä. Mitä ajateltiin naapurissamme näistä ulostuloista? Jokainen sana ja lause pistettiin merkille, syystäkin. Oltiin ihan selvästi luomassa uutta rintamaa Venäjän rajalle.

Pitkämielisesti Venäjä sieti suomalaisten solvauksia, tyyliin Jari Tervo, jolle annettiin maamme Yleisradion kanavalla loputonta aikaa irvistelyihin ja solvauksiin. Sitkeästi Venäjä rakensi talouttaan, kävi kauppaa ja yritti pitää suhteita yllä.

Lännessä mietittiin kuumeisesti mitä tehdä, kun kapitalistinen talous sakkaa, energiavarat ovat hiipumassa. Kaiken huippuna Venäjä käy eurooppalaisten maiden kanssa kauppaa energiasta ja Yhdysvalloista on tulemassa huutolaispoika. Tämmöinen peli ei vetele.

Lopun tiedämmekin, miten Ukrainan tilanne kehittyi kun sen annettiin kehittyä Venäjää piinaten. Tässä vaiheessa lännenmiehemme Sauli näki tilaisuutensa tulleen. Hän päätti alkaa sylkeä ja solvata naapurimaamme presidenttiä.

Maamme tiedotusvälineet olivat jo vuosia varustautuneet Suomen ja Venäjän välien kiristymiseen. Nato pöytää oli kiilloitettu pitkään ja kun iskun paikka aukeni, silloin iskettiin kaikella voimalla. Nyt sitten olemme liittoutumassa itse pirun kanssa, toivoen ja rukoillen, ettei käy kuten natsi- Saksan kanssa.

Hetkessä romahdutettiin ystävyys ja rauhanomainen rinnakkainenelo naapuriin. Väitän molempien maiden kansojen olevan surun murtamia, ystävyyssuhteiden katkaisulle jolle tielle poliittinen johtomme meidät ajoi.

Häpeän kuinka synnyinmaani näin häväistiin. Sain elää lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni ihanan turvallisessa ja kauniissa maassa, ilman pelkoa ja sodan lietsontaa. Nyt kaikki tuo on muisto vain.

Aika näyttää selitetäänkö taas kerran maamme olleen ajopuu – nimittäin jos ydinsodan jälkeen on kiveä kiven päällä.

Hannu Tiainen

Kihniö

18.5 2022

Vasemmistoliiton Natokanta tyrmistyttää

En vielä vuosi sitten voinut kuvitella suomalaisen työväenliikkeen, ainakaan sen vasemman laidan liittoutuvan Pohjois-Atlantin imperialismin kanssa. Imperialismin jota toisen maailmansodan jälkeen on Yhdysvallat johtanut raakalaismaisin ja verisin ottein, Naton toimiessa sen oikeana kätenä.

Me vanhemman polven vasemmistolaiset olemme nähneet ja kokeneet vuosien saatossa kuinka rautaisella otteella Yhdysvaltojen kapitalistinen läntinen imperialismi on ryövännyt ja raiskannut kolmansien maiden luonnonvaroja, tukahduttanut keinoja kaihtamatta eri maiden vapaustaisteluita.

Taistelimme Nelson Mandelan vapauttamisen puolesta Etelä-Afrikan apartheidin ikeen alta jota USA kylmästi tuki omia etujaan turvatakseen. Ja monia monia muita kamppailuja, joita kävimme kansojen itsemäärämisoikeuksien puolesta. Yhä kapitalismin kehto Yhdysvallat pitää muuta maailmaa varpaillaan käydessään kuolinkamppailuaan alistamalla muita komentonsa alle.

Meille kommunisteille on aina ollut itsestään selvä lainalaisuus mitä on kapitalismi ja sen imperialismin vaihe. Olin käsityksessä, että myös Vasemmistoliiton sisällä tämä yhä on selvä asia. Olihan SKDL/SKP:n alasajon jälkeen 1990 luvun alussa uuteen Vasemmistoliittoon siirtynyt iso osa tovereita.

Syy miksi en heti alussa lähtenyt mukaan Vasemmistoliittoon oli se, että olisi pitänyt luopua kommunistisen puolueen jäsenyydestä ja toisaalta taas olin valtavan pettynyt Neuvostoliiton romahdukseen ja aioin jättää politiikan kokonaan.

Mihin koira karvoistaan pääsee, joten palasin aikanaan yhteiskunnallisiin asioihin mukaan. Yhä kuitenkin karsastin Vasemmistoliittoa, koska näin ja koin kuinka kovalla kädellä siellä kohdeltiin esim. Esko-Juhani Tennilää, Mikko Kuoppaa ja myöhemmin Markus Mustajärveä ja Jyrki Yrttiahoa.

Juha Sipilän kovaa oikeistolaista politiikkaa tehneen hallituksen aikana aloin miettiä todenteolla miten saada vasemmistolainen työväenliike vastavoimaksi porvarilliselle hegemonialle. Ja nimenomaan sosialidemokraateista vasemmalla olevat koottua yhteen. Siitä ei sen valmiimpaa koskaan tullut, ei ainakaan tähän päivään mennessä.

Olin kuitenkin ensialkuun ollut melko tyytyväinen Sanna Marinin hallitukseen. Pidin Marinia vasemmistolaisena demarina ja yhdessä Vasemmistoliiton kanssa saivat hyviä asioita vietyä eteenpäin, huolimatta koronan riivamasta yhteiskunnasta.

Ajattelin naivisti saavani mukaan muitakin empijöitä, liittymällä Vasemmistoliittoon, josko sittenkin Vasemmistoliitto olisi se kokoava voima työväenliikkeen vasemman laidan yhtenäisyydelle. Olin aidosti innoissani ja tein töitä pitkästä aikaa tunteella, että tästä syntyy jotakin – kunnes hallituksen eteen tuli hävittäjähankinnat.

Koko ikäni asevarustelua vastaan kamppailua käyneenä, oli valtava takaisku kuinka Vasemmistoliitto nieli uusien hävittäjien hankinnat. Pettymys oli kova ja olin ymmälläni, eikö tosiaan muisteta ketkä sodista eniten kärsivät? Työläiset ja työväenluokka, eikö sen kuuluisi olla jokaisen kommunistin, sosialistin ja edistyksellisen rauhaa, ystävyyttä ja solidaarisuutta ajavan selkäytimessä??

Sinnittelin kuitenkin mukana, mutta Ukrainan sota toi mustia pilviä elämääni. Kaiken nähneenä työväenliikkeen veteraanina oli kamala järkytys, kuinka Marinin johdolla työväenpuolueista hallituksessa tuli militarismin kannattajia ja mukana olevia. Ihan itku pääsi kun kuunteli pääministerin Marinin solvauksia ja muita ulostuloja. Mihin oli kadonnut diplomatia, mihin rauhanaate ja hallituksen ja Suomen valtionjohdon sovittelijan rooli? Me kaikki olemme tuominneet Venäjän hyökkäyksen, mutta se, että maamme ja sen hallituksen vasemmisto lähti yksituumaisesti aseistamaan sotaa käyvää maata, oli jotain aivan sietämätöntä.

Eilen 7.5 2022 Ilta- Sanomat kertoi Venäjän väittäneen tuhonneensa USA; n ja EU; n (Suomen) asevarastoja Ukrainassa. Jos asiassa on perää, niin siinä hetkessä Suomenkin sadoilla miljoonilla luovuttamia aseita tuhoutui taivaan tuuliin. Tuuliin joilla olisi ollut käyttöä hoitajien, kunta-alan työntekijöiden palkkojen korotuksiin ja moniin muihiin tärkeisiin sosiaalisiin kohteisiin. Voiko karmeampaa esimerkkiä työväenpuolueiden alennustilasta olla??

Muutamassa yössä hukattiin se arvokas työ jota melkien 80 vuotta oli hyvässä hengessä naapurin kanssa rakennettu. Sen myötä myös hyvinvointivaltio alkoi rakentua, kunnes 1987 Kokoomuksen päästyä hallitukseen sen alasajo alkoi. Ja yhä edelleen Kokoomus vetelee naruista.

Hetkessä saatiin myös sotapsykoosi aikaan. Vihdoin viimeinen Kokoomuksen natotus alkoi kantaa hedelmää. Käsittämätöntä kuinka tähän sotkeentui vasemmistolainen työväenliike? No, tannerilaiset sosialidemokraatit ovat aina vihanneet Venäjää, mutta että Vasemmistoliitto – aivan anteeksiantamatonta.

Hyvät ystävät ja toverit. Odotin eilistä Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokousta sydän kylmänä. Toivoin, että järjen ja aatteen sekä arvomaailman ääni olisi kantanut Naton vastustamiseen ja hallituksesta pois jättäytymiseen, jos hallitus vie Nato asian eteenpäin.

Näin ei käynyt. En vain voi olla enää puolueen jäsen. En halua historian kirjoihin nimeäni, jonka työväenpuolue hyväksyi liittoutumisen läntisen imperialismin kanssa. On surullista ja ikävää kuinka Vasemmistoliitto näin repäisi itsensä irti suomalaisen työväenliikkeen juurista joista toverimme ovat taistelleet ja vaalineet.

Olen Pirkanmaan Hyvinvointialueen erään valiokunnan varajäsen, puolue tai piiri päättäköön voinko jatkaa sitoutumattomana. Pyydän anteeksi äänestäjiltäni jotka minulle antoivat äänen puolueen perusteella. Mutta en vain olisi voinut elää aatteeni ja arvomaailmani mukaisesti, jos jatkaisin puolueessa.

Hannu Tiainen

Kihniö

8.5 2022

Vielä kerran Natosta

 

Valtiojohtomme on juossut eri Natomaissa hakemassa turvatakuita mahdollisen jäsenhakemuksen käsittelyn ajaksi. Mitä se siis näin tavallisen ihmisen järjellä ajateltuna tarkoittaa?

Se tarkoittaa, että poliittinen johto käy melkoista ”hevosen leikkiä” kansalaistensa turvallisuudella, seurauksista välittämättä. He tulevat näin tunnustaneeksi, että Nato on Venäjälle punainen vaate ja suuri riski johon se ei voi olla reagoimatta, eikö niin!

Valtiojohtomme on siis täysin perillä, että jo jäsenyyskäsittelyn aikana suomalaiset ovat vaarassa joutua sodan jalkoihin. Otetaanko nyt tietoinen riski jossa maamme voi joutua taistelutantereeksi kerjäämällä ”verta nenästä” suurelta naapurilta?

Jos kerran pelkästään Natoon hakemisen ajanjakso nähdään suurena vaarana kansakunnallemme, entä sitten jos liittymisemme hyväksytään? Millainen olotilan tulevaisuus tuo Naton sylissä jos joudumme elämään jatkossa koko ajan sodan pelon varjossa?

Presidentti Sauli Niinistö kuulutti aiemmin järjen käyttöä suomalaisilta ja päättäjiltä. Kuinkas kävikään? Valtava tunneryöppy on tyystin ohittanut järjen käytön. Olemmeko kohta menossa Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtisen sanoin: Uraliin, pojat. Niin vaan, että nuppi tutisee?

Mihin katosi diplomatia? Mihin hävisi hyvät käytöstavat tärkeimmiltä poliittisilta päättäjiltämme? Maailma on toivottavasti jäljellä vielä Ukrainan sodan jälkeen. Silloin valtiojohtomme löytää edestään ilkeydet ja loukkaukset naapuriamme kohtaan. Sota voi ja pitää tuomita, mutta koskaan ei saisi tärkeimmiltä päättäjiltämme karata ”lapanen käsistä”. Sillä tuppaa olemaan kauaskantoiset seuraukset.

Nyt olemme hukkaamassa, jollemme ole jo hukanneet maineikasta rooliamme rauhan ja konfliktien välittäjinä. Miksi myös rauhanomaisen rinnakkainelon saavutukset aiotaan heittää menneisyyteen ja hyväksyä mukisematta vastakkainasettelu ison naapurin kanssa?

Jos kellä on hampaankolossa jotain Venäjää vastaan, pyydän pitäkää se edelleen siellä kolossa. Me suomalaiset haluamme elää rauhan maailmassa.

Hannu Tiainen

Kihniö

Järki ja tunteet

 

Miten sovittaa yhteen järjen ääni ja tunteiden myllerrykset? Monille kysymys on koko elinkaaren mittaisesta tasapainoilusta. Ihmiset ovat tunnetusti erilaisia. Toisille ei tuota suurta ongelmaa vakavienkin asioiden läpikäyminen järjellisesti ajatellen ja toimien. Voimakkailla tunteilla elävät saattavat kokea pienet kolhut, saati isot henkilökohtaiset vastoinkäymiset tai yhteiskunnalliset ja maailmaa vavisuttavat tapahtumat raskaina ja tunteina syvältä kuohuttavina kokemuksina.

Oman elämäni varrella olen joutunut käymään kovaa kamppailua nakkaako tunteet tunkiolle. Järjen kautta eläen ja analysoiden luikahtaisi elämä helpommin ja ikään kuin rallatellen. Näitä ajatuksia syntyi yksityiselämän/parisuhteiden rankkojen kokemuksien aikana. Kuitenkin aina lopulta tunteet voittivat järjen ääneen. Edelleen tunteet ja järki käyvät ns. jaakobin painia jonkin verran. Uskon kuitenkin löytäneeni kohtuullisen tasapainon suhtautumisessa eri asioihin tunteiden tai järjen tasolla. Yhä tunteiden laineet lyövät usein kovaa, järjen yrittäessä hillitä mahdottomuuksiin menemästä.

Mielenterveysyhdistyksen toiminnassa pitkään mukana olleena, on ollut raskasta seurata kuinka yhteiskuntaamme on viimeiset vuodet koeteltu pitkittyneen pandemian ja nyt sodan uhkakuvilla. Ihan kuin yhteiskunnan vitsaukseksi kasvaneissa mielenterveysongelmissa ei olisi tarpeeksi.

Korona pandemian kestämisen jatkeeksi tuli Ukrainan sota ja kotimaahamme kohdistuvat uhkakuvat, joka synnytti Nato myllytyksen. Ei aamua, päivää, eikä iltaa, ettemme olisi joutuneet kuulemaan Natosta tai sodasta. Seuraksena tuli voimakas tunnetila – pelko. Sodan pelko, miten meille käy, miten Suomelle tai koko maapallolle käy, nosti suuret tunteet pintaan ohi järjen.

Alkuksi olin yllättynyt voimakkaista tunnereaktioista, ajatellen, että vakavan kriisin keskellä, nousisi järjen ääni ainakin tunteiden rinnalle. Vaikka myös itselläni tunteet nousivat pintaan, ehkä kuitenkin pitkään poliittisessa elämässä oleminen auttoi käsittelemään kriisiä järjen ja tunteen tasolla kohtalaisesti.

Tunne ihmisenä tuli ylilyötejä itseltäni. Provosoiduin kun provosoitiin. Hyvä vai huono asia? Niin, onko minulla joka toimin vapaaehtoisena mielenterveyden parissa, oikeutta polttaa ”päreet”? Vai pitäisikö olla ”viilipyttynä” rauhoitellen ja sovitellen muita.

Entä purkautuiko pelkotilojen kautta sisällä pitkään syystä tai toisesta velloneet patoutumat, jotka nyt päästiin sodan ja Naton varjolla laukomaan ääneen? Emmekö olleetkaan valmiita hyväksymään erilaisia näkemyksiä ja käymään avointa ja hyvien tapojen mukaista vastavuoroista ajatustenvaihtoa? Sosiaalinen media on osaltaan itse piru, kun sille antaa pikkusormensa.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että arvaamattoman uhan alla eläminen synnyttää traumoja, joita joudutaan hoitamaan pitkään. Työsarkaa tulee riittämään monin eri tavoin. Uudet Hyvinvointialueet sekä kunnat ovat paljon vartijoina. Myös vapaaehtoistyössä olevilta vaaditaan venymisiä. Panostuksia mielenterveyden puolelle on satsattava, on herättävä todellisuuteen.

Myös meistä jokainen voi pysähtyä, miettiä sisintään. Vetää syvään henkeä ja punnita tunteen ja järjen suhdetta itsessään. Sitä aion itse edelleen jatkaa. Tunteiden puolella, rakastakaa toisianne ja järjen puolella yritetään säilyttää maltti.

Hannu Tiainen

Kihniö

Kuin pässiä narussa

 

Meidät vietiin Euroopan unioniin suurin lupauksin. Ai ai miten ruoka halpenee. Täystyöllisyys odottaa unionin oven takana. Suomalaisille koittaa uusi aamun koi, tulemmahan olemaan suuri ja mahtava osa eurooppalaista yhteisöä – kuin yhtä kaunista ja vaurasta perhettä. Näitä kauniita asioita valjastettiin ajamaan ryskyen oikeistolainen media. Media jota johdettiin elinkeinoelämän päämajasta Eteläranta 10. Ja niin massiivinen vyörytys oli, että kansanäänestyksen voimin liityimme unioniin.

Euroon liittäminen olikin sitten pikku juttu. Eu: n liittymisen jälkitunnelmissa poliittiset päättäjät olivat niin voimansa tunnossa, ettei mieleenkään tullut enää kysyä kansan mielipidettä. Markka huit hittoon ja euro tilalle. Muuan Sauli Niinistön johdolla. Voi voi, miten meille oikein vyöryy uusia investointeja, euro on vakaa, josta kaikki suomalaiset saavat nauttia täysin rinnoin.

Mutta kun ei saatu. Jostain kumman syystä maahamme alkoi muodostua outoja jonoja eri kaupunkeihin? Niitä sanottiin leipäjonoiksi. Miten tämä oli mahdollista, mietittiin? Eikö tullutkaan täystyöllisyyttä? Miksi emme vaurastuneet, kuten luvattiin? Miksi maatiloja alkoi kaatua? Köyhyys oli tullut jäädäkseen. Vanhuksia hoidetaan ala-arvoisesti. Sosiaalituista leikataan, mielenterveysongelmat kasvavat kohtuuttomuuksiin. Suuri osa kansasta voi pahoin.

Ja taas meitä viedään. Ja taas Sauli Niinistön johdolla. Tällä kertaa Nato on se ihmeidentekijä ja pelastaja. Ja puolueet yksi toisensa perään ryhmittyvät Saulin taakse, nyökytellen kuinka nyt jos koskaan tämä on suuri mahdollisuutemme. Älkää peljätkö hyvät kansalaiset, pelastuksen ovi on jo raollaan. Kohta voitte nukkua yönne rauhassa.

Nato, tuo rauhan ja turvallisen tyyssija saapuu valkoisella hevosella pelastamaan pientä piskuista Suomea pahoilta voimilta. Voi sitä ilon ja onnen päivää kun maahamme saapuvat ensimmäiset ulkomaiset sotilaat uusiin upeisiin sotilastukikohtiin. Naton kenraalit katsastavat paikkoja mihin sijoittaa ydinohjuksia. Jos ei nyt heti, mutta jos rajan puolella pidetään yhdetkään sotaharjoitukset, silloin saamme uusia uljaita ydinohjuksia.

Ja kaikki tämä ihan ilmaiseksi tai peräti säästämme kun iso organisaatio on takanamme turvaamassa, jolloin taas vyöryy uusia ulkomaisia yrityksiä Suomeen, kuten EU: n ja euron myötä piti tulla. Nyt ihan varmasti tulee. Uusien investointien myötä miljardien aseostot ja asevarustelu kuitataan moninkertaisesti. Ollos huoleton – Natos valveilla on.

Ihan tulee mieleen ajat joista on kerrottu kun saksalaiset joukot saapuivat Suomeen, kahteenkin kertaan. Tulivat pistämään suomalaiset työläiset ja vähäväkisen kansan ojennukseen. Ne pirulaiset kun kehtasivat vaatia parempia oloja. Keskitysleireille vain kaikki punikit. Porvaristo myös halusi ihan oman kuninkaan meille Saksasta.

Ja voi sitä oikeiston ja sotahullujen riemua kun porukalla natsi-Saksan kanssa lähdettiin tekemään Suur-Suomea ihan Hangosta Uraliin. Voi pojat niitä aikoja, miettivät nykyiset Venäjän vihaajat ja revanssin hakijat, olisipa saanut nuo ajat elää silloin.

Olkaa huoletta, ihan kohta saatte kokea ja vielä uljaampana. Kyllä iivana saa kyytiä, kunhan saadaan vain nuo Naton muodollisuudet ohi. Voipi olla, että liikekannallepano on jo tosiasia ennen syksyn marjakautta. Kaikki tehdään isänmaallisuuden nimissä – EU, euro ja Nato. Käykö tosiaan noin? Emmekö ole oppineet herrojen, rouvien ja narrien lupauksista?

Herramme nauroivat kun Ruotsi jäi euron ulkopuolelle. Pian hymyt hyytyivät. Entä jos Ruotsi jää Naton ulkopuolelle? Taasko nauretaan Ruotsin tyhmyyttä joka kohta muuttuu poruksi. Että näin.

Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla – Natoon liittyminen ilman kansanäänestystä

 

Urho Kekkonen valittiin poikkeuslailla jatkamaan presidenttinä 1973. Tuota aikaa on jälkeenpäin pilkattu ja ivattu demokratian irvikuvaksi ja suomettumisen huipuksi.

Valinnan jälkeen pidettiin Helsingissä ETYK – kokous Urho Kekkosen johdolla. Paikalla oli valtioiden päämiehiä eripuolilta maailmaa. Kokous oli onnistunut. Rauhaa ja demokratiaa tahdottiin yksituumaisesti edistettävän.

Suomi sai mainetta, kunniaa ja arvostusta puolueettomana ja liittoutumattomana maana. Presidentti Urho Kekkosen vaikutusvaltaa rauhan puolesta taistelijana ei mitenkään voida väheksyä. Suuri mies suurissa saappaissa.

Entä nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö? Hän kyllä puhuu suvereniteetin kunniottamisesta eri maissa. Rientäen sen jälkeen hakemaan ilmeisesti myös ohjeita Yhdysvaltain presidentti Bideniltä Natoa koskien.

Ja kas, seuraavana on vuorossa Naton pääsihteeri Stoltenberg. Sattumaako, kun pian vierailun jälkeen Niinistö totesi, ettei kansaa tarvitse kuunnella, eli ei kansanäänestystä Natosta.

Myös pääministeri Sanna Marin tapasi kyseisen pääsihteerin. Mitä on tämä voimakaksikko, Niinistö&Marin luvannut Naton pääsihteeri Stoltenbergille?

Tyytyvätkö eduskuntapuolueet, ettei kansalle tarvitse kertoa miten ulko – ja turvallisuuspolitiikan tärkeimässä asiassa edetään?

Nieleekö eduskunta karvoineen päivineen liittymisen Natoon ilman laajaa kansalaiskäsittelyä? Jos näin käy, kalpenee Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla Natosta käytävän prosessin osalta.

Länsimaat kehuskelevat olevansa demokratian ja vapauden mallimaa. USA on sitä erityisesti vienyt myös eteenpäin sotien ja erilaisin pakottein.

Nyt Suomi on näyttämässä mallia miten todellisuudessa demokratia toimii. Siten, että kansan yli kävellään surutta.

Te jotka morkkaatte Kekkosen aikaa – hävetkää. Pyytäkää anteeksi ja hävetkää tätä aikaa jossa juuri nyt elämme – minä ainakin häpeän.

Venäjän pelottelulla yhdistetään kansamme

 

En olisi uskonut vielä puolivuotta sitten, kuinka perussuomalaiset, vihreät ja Vasemmistoliitto käyvät käsikädessä politiikan tantereilla. Niin kaukana heidän arvo – ja aatemaailmansa piti olla.

Kun vanhaksi elää, kaikki on mahdollista. Jo muinoin nykyinen presidentti Sauli Niinistö vakuutteli vastakkainasettelun olevan ohi. Ei ollut, sen näytti perussuomalaisten ”jytkyt”.

Mitä tehdä, kun Suomi alkoi pahasti jakaantua kahtia yhä nopeammin? Murinaa kuului sieltä ja täältä. Oli monen kerroksen väkeä, jossa vain rikkaat ja vauraat voivat hyvin.

Alistetuille ei ollut parempaa tiedossa. Ilmiselvästi heidän niskaansa aiottiin kaataa esim. ilmastomuutoksen kustannukset, vaikka muuta väitettiin. Alkoi olla valtapuolueilla hikiset paikat. Kansa alkaa kapinoida pian.

No mutta, onhan meillä naapuri Venäjä. Luokkasota 1918 oli jakanut kansan kahtia. Työväenluokalle ja köyhälistölle 1920 ja 1930 luvut olivat karmeaa aikaa. Heitä lyötiin todenteolla polvilleen ja nöyräksi esivallalle. Eivät he nöyrtyneet.

Onneksi löydettiin yhteinen uhka – Venäjä. Jos ei sillä saada kansaa peloteltua yhtenäiseksi, niin millä? Natsi – Saksalla kenties? Ei tietenkään. Valtavalla propagandalla Natsi – Saksasta saatiin ylin ystävä. Ja kas, yhdessä käymme päin vihollista.

Ja tänään, mitä sitä uusia keinoja kansan yhdistämiseen keksimään kun on vanha ja taattu keino. – pelottelu sodalla. Mutta uskooko kansa, että Venäjä uhkaa meitä? Olemmehan eläneet jo yli 70 vuotta sovussa. Mitä parhaat ystävät, joilla ei ole ollut ristiriitoja.

No, eihän ole keino eikä mikään saada aikaan riitaa. Onhan meillä Nato? Aletaan pikkuhiljaa eri keinoin ärsyttää naapuria. Härnätään yhteisillä sotaharjoituksilla Naton kanssa. Tehdään isäntämaasopimus USA: n kanssa. Eiköhän Vennään päässä ala pinna kiristyä?

Jos nuo keinot eivät tepsi, pistetään oikeistolainen Mediapooli asialle. Se kun alkaa vyöryttää täydellä teholla ja samaan aikaan poliittinen johtomme tekee hajurakoa Venäjään, pyllistää sen ehdotuksille ja ylistää USA: n ja Naton rauhantahtoa, niin onhan se kumma, jos Kremlissä ei reagoida.

Ja pian on pöytä katettu. Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemmistoliitto, demarit, ja muut syleilevät toisiaan, ylistäen Kokoomuksen kaukonäköisyyttä Natoon liittymisessä. Kansa on saatu yhdistettyä ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Vai onko? Laskun aika tulee. Kuka sen maksaa, on aina maksanut – miettikääpä sitä.

Auttaminen ja välittäminen tehnyt paluun

 

Onko vajaa vuosi kun kiivaasti otettiin yhteen pitääkö AL-Holin leiriltä tuoda suomalaiset äidit ja lapset turvaan. Vuosia on väännetty kättä täytyykö pakolaisleireillä viruvia ihmisiä auttaa. Osa käänsi tylysti selkänsä Välimerellä hukkuneille turvaa hakemaan lähteneille pakolaisille.

Nyt kun Ukrainan sota on tuonut hädän ja kurjuuden omalle ”takapihallemme”, on herätty todellisuuteen, mitä on olla sodan jaloissa, pommitusten ja kranaattitulituksien, pelon ja toivottomuuden keskellä.

On ymmärrettävää kun hätä ja tuska on käsinkosketeltavan lähellä, ihmisten huoli itsestä, läheisistä ja keskelle kriisiä joutuneista kasvaa. Senkin vielä olen jotenkin ymmärtänyt, ettei ole jaksettu kantaa koko maailman tuskaa harteillaan.

Sitä en koskaan ole voinut hyväksyä kuinka tunteettomasti ja härskisti, omien etujen ja tavoitteiden saavuttamiseksi ihmisten auttaminen lajitellaan, rodun, uskonnon, sukupuolen perusteella. On jo vuosia ollut surullista seurata, miten pitkin Eurooppaa on käyty kauppaa äärimmäisessä hädässä olevilla ihmisillä.

Nyt kun kriisi on aivan silmiemme edessä, josta kerrotaan 24 tuntia vuorokaudessa, ovat ihmisten auttamishalut heränneet. Kerrotaan avustuspatoihin laitettavan kolikkojen sijaan seteleitä. Olen iloinen, mutta toisaalta allapäin, että tarvitaan hirvittävä tragedia, kärsimyksiä, pelkoa ja huolta, jotta solidaarisuuden ja auttamisen sylit aukeavat.

Viime sotien jälkeen kun meilläkin oli kaikesta pulaa, tuhottuja koteja, maa raunioina, karjalaisväestö piti asuttaa, rintamiehille asuntoja ja töitä, silloin nousi yhteisöllisyys, talkoohenki. Sitä jatkui pitkälle omaankin lapsuuteeni, eli aivan -60 luvun lopulle.

Hyvinvoinnin kasvaessa myös itsekkyys alkoi nostaa päätään. ”jokainen on oman onnensa seppä”, ”heikot sortuu elon tiellä” ja vastaavat saivat elintilaa ajatuksissa enemmän ja vähemmän. Auttamisen halu ja yhteisöllisyys oli vahvana sentään varsinkin työväenliikkeessä. Oikeiston piirissä taas ihmisiä alettiin jaotella. Työttömyys ja vähäosaisuus nähtiin paljolti omana syynä.

Entä nyt kun ihmisillä on pelkoja ja huolia, kuinka tässä oikein tulee käymään? Varoittelin korona pandemian alkuaikoina, kuinka äkkiä tuttu ja turvallinen tilanteemme voi yhtäkkiä muuttua. Kirjoitin omavaraisuudestamme. Kovin helposti maatalousväkeä on lyöty, ajettu alas. Lääke – ja rokotusteollisuus on lähes kokonaan ulkomaiden varassa. Miten tulemme ruokkimaan väkemme, hoitaa sairaat?

Kriisit päättyvät aikanaan. Jo nyt täytyy alkaa varautua tulevaan. Meillä on valtava pula ”hoitavista käsistä”. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet, voisi melkein sanoa vitsaukseksi. Varmaa on, että nyt Euroopassa käytävä sota, lisää entisestään mielen ongelmia. Mikä tulee olemaan pakolaisten määrä? Sitä emme vielä tiedä. Mistä löydämme heille riittävästi avustajia, hoitajia, kunnollisia turvapaikkoja.

Ovatko yltäkylläisyyden ajat ohitse? Toivottavasti ovat kerskakulutuksen ja kaikenlaisen krääsän osalta. Meiltä ei edelleenkään ole kadonneet ruokajonot, vähäosaisten heikko asema. Ilmastonmuutos on yhä vakavana uhkana. Panin ilolla merkille kuinka tähän asti kiivaasti hyviä ilmastotekoja vastustanut perussuomalaisten Jussi Halla-aho totesi kuinka fossiilisesta energiasta on päästävä nopeasti eroon. Ei sanaakaan enää kiiluvasilmäisistä ilmastoöyhöttäjistä. Hyvä niin.

Olkoon kaikkien meidän yhteinen tavoite vaikeiden aikojen hetkellä ja vastedeskin: Rauha, ystävyys, solidaarisuus, yhdenvertaisuus ja humaanit arvot kanssakulkijoidemme kesken.