Oljennuora vanhuspalveluun ja muuta murhetta vasemmalla.

Olen huvittuneena, suorastaan vahingoniloisena seurannut keskustelua vanhusten hoidosta.

Itsekin jo toista kymmentä vuotta sitten kirjoittelin, samoin esim.SKP, mihin voi johtaa vanhusten hoidon yksityistäminen.

Se johtaa juuri tähän, missä nyt olemme.

On itsestään selvää, kun yksityinen bisnes päästetään tuottamaan ja päättämään vanhusten huollosta, tai sairaanhoidosta, tulos on juuri tämä.

Kun potilas on asiakas yksityisellä sektorilla, on asiakas eli potilas rahantekoväline, voitontavoittelun väline.

Moraali tulee aina sen jälkeen.

Siksi vasemmisto on vastustanut erityisesti yksityisen bisneksen pääsyä terveyspalvelualoille, varsinkin jakamaan julkisen sektorin kanssa.

Kokoomus on ollut kapellimestari koko ajan tässä yksityistämisprojektissa.

Valinnanvapaus, jota voisin sanoa itsekin kannattavani, mutta todellista valinnanvapautta, jota kokoomus ei kylläkään kannata.

Eli jokaisessa Suomen kunnassa pitää olla valinnavapauden toteutuessa julkisen sektorin terveyspalvelut johon potilas voisi mennä jos haluaa.

Näin ei lähellekään joka kunnassa kuitenkaan ole, vaan on vain yksityisten tuottamia terveyspalveluja.

Samoin olisin sitä mieltä että vanhuspalvelut pitäisi edelleen olla mahdollista tuottaa myös julkisina palveluina, kunnan tuottamina, yksityisten rinnalla.

Monella muullakin alueella palveluita tuottaa nyt vain yksityinen sektori, joten valinnanvapaudesta ei voida puhua.

Koko tämä SOTE touhu on ollut vain yksityisen sektorin pääsyä sektoreille, joita on perinteisesti julkinen sektori tuottanut. Puhutaan miljardeista euroista, joita yksityinen bisnes hamuaa.

Ja kukapa muu on se edustajapuolue yksityiselle bisnekselle jos ei kokoomus.

Ennen eduskuntavaaleja liki joka ainoa puolue varsin periaatteettomasti puhuu mitä kansa haluaa kuulla, ja vaalien jälkeen päättävät jotain aivan muuta.

Mitä tulee eduskuntavaalien jälkeen olemaan äänestysprosentti?

2015 se taisi olla aika lailla 70%.

30% eivät äänestäneet ollenkaan.

Vasemmistoliiton ei pidä edes harkita menoa mukaan porvareiden kanssa hallitukseen.

Siinä on käynyt huonosti, eikä ainakaan kannatus ole noussut.

Vasemmistoliitto on ollut huonoissa hallituskoalitioissa, joissa juuri vasemmisto on kärsinyt.

Viittaan 30% jotka eivät äänestä ollenkaan.

Vanhuspalveluiden yksityisämishallituksissa vasemmisto on ollut mukana, joten jeesustelu ei nyt auta.

Ei se auta Sipilää itseäänkään.

Pelottaa kuitenkin ihmisten poliittisen muistin lyhyisyys.

En itse osallistu ehdokkaana vaaleihin, ei ole kyllä kysyttykään.

Monia Pirkanmaan periaatteellisia kommunisteja, joilla olisi sanottavaa ja annettavaa, ei ole heitäkään kysytty. Sanon: laitavasemmiston tila on alennustilassa, niin alhaalla ja syvällä, ettei aurinko paista sinne.

Tarkoittaako tämä jupisemiseni sitä, että laitavasemmistoa ei tarvita, tai ettei kysyntää olisi?

Viittaan yllä olevaan änestämättä jättäneiden 30%.

Nyt ei ole aika, luultavasti, boikotoida porvarillisia vaaleja, mutta jotain olisi tehtävä, toisin.

Ehdotin enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, etä laitetaan lavamosseni lavalle SKP:n mainos ja ajaisin Hämeenkatua edestakaisin, mahdollisesti megafonin kanssa ääntä pitäen.

Sittemmin ehdotin asuntovaunua- tai autoa jolla aikataulun mukaan kävisimme joka ainoassa Pirkanmaan kunnassa, keskustelemassa. Olin ollut valmis itse ostamaan. Ei käynyt ei.

Ilokseni nyt olen kuullut enemmän kuin kymmen vuotta myöhemmin, että SKP:llä on asuntovaunu liikkeellä Pirkanmaalla.

Valovoimasia ehdokkaita SKP:llä ei nyt ole, ei koko maassa, saati Pirkanmaalla.

Miksi?

Yläsatakunnassa on SKP:llä jäsen, joka on muodostanut jo aikaa sitten koalition, jonka tuloksena pääsi SKP:n jäsen valtuustoon. Hannu Tiainen Kihniöltä Suomen perussuomalaisimmassa kunnassa.

Taitavasti tehden ja luoden. Mutta ei kelvannut vaan hylättiin SKP:ssä. Väärät killuttimet jalkovälissä, joten ei siis kelvannut, ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, vaikka on todellinen julkkis Kihniö, Virrat, Parkano, Ikaalinen akselilla.

Saman teki nyt vaaleissa Lahden suunnalla, ihan oikein, Ritva Sorvali, jota tuen täysin, saikin SKP:n tuen. Oikeat killuttimet jalkovälissä?

Mitä siis olisi ajateltava SKP?

8 vastausta artikkeliin “Oljennuora vanhuspalveluun ja muuta murhetta vasemmalla.”

  1. Kiitos Markku kehuista. Kuulin muuten, että asuntoauto on SKP:llä koko maassa käytössä, eli ei ehdi kuin piipahtaan Pirkanmaalla.

  2. Yksi heikkous ihmismielessä- se haluaa kuulua menestyjiin ja olla siinä ryhmässä vaikka itse ei saisi edes murusia. Vasemmiston kuolinkelloja soittivat sinne keulapaikoille rynnineet jotka eivät olleet aitoja vasemmistolaisia vaan oman edun tavoittelijoita.
    Kauhulla odotan aikaa jos Sote kokonaisuudessaan päätyy pörssiin rahastajien käsiin. Vanhusten hoito on jo osin.

  3. Meillä on näitä ”edunvalvojia” jo oikein monta. Mihin tarvittaisiin vielä lisää valvojia ?? Eks nää olemassa olevat pitäis saada toimimaan ??

    1. On olemassa myös ehdotus että demarit joutuu todella rajuun kriisiin ennen vaaleja. Saa nähdä kuinka käy ja inhotaanko heitä sen jälkeen ??

  4. Vanhukset pörssiin?
    Isäni joutui vanhempiensa kuoltua huutolaiseksi lapsena ja se sai kuka halvemmalla otti – kertoi siitä ajasta lyhyesti sanoen ettei ollut kehuttavaa.

  5. ”Ritva Sorvali, jota tuen täysin, saikin SKP:n tuen. Oikeat killuttimet jalkovälissä?”

    Uskon, melkeinpä toivon, että Ritvalla ei ole killuttimia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *