EU.n oikeusvaltioperiaate – lyhyt ja monitulkintainen

EU.n oikeusvaltioperiaate – lyhyt ja monitulkintainen

EU:n perussopimuksen artikla 310

EU:n perussopimusten artiklan 310 mukaan budjetin tulojen ja menojen on oltava tasapainossa. Lisäksi artikla 125 kieltää jäsenmaita ottamasta vastuuta toisten maiden veloista. Komission ehdottama elvytyspaketti rahoitettaisiin ainakin osittain lainaamalla markkinoilta.25.6.2020 [ Lähde yle.fi )

Alla olevasta:

”Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa lyhyesti yleistettynä sitä, että valtioiden on toimittava maan lakien sekä EU:n direktiivien mukaan, ei kulloinkin vallassa olevien puolueiden vaihtuvien tahtojen mukaisesti.”

**********************************************************************************************************

Pata kattilaa soimaa  – Brysselin  byrokraatit ovat jaksaneet vuodeta toiseen moittia Puolan ja Unkarin hallintatapoja.

EU:n hallintavassa ei kunnioiteta omia sopimuksia:

EU:n perussopimusten artikla 125 kieltää jäsenmaita ottamasta vastuuta toisten maiden veloista.

( Missä on EU:n ’oikeusvaltioperiaate’? )

*

Pitkässä vastakkainasettelussa on yleensä kaksi osapuolta – tässä: EU vastaan Puola ja Unkari.

EU-maat ovat kriisissä. Italia ja Espanja ovat törkeästi rikkoneet EMU-sopimuksen ehtoa, joka määrittää maan velkaantumisen katoksi 60% BKT:stä.

( Missä on EU:n ’oikeusvaltioperiaate’? )

Puolan ja Unkarin parlamentit ovat näiden maiden kansojen valitsemia. Eikö tämä kelpaa Brysselin byrokraateille?

Näin koronan riehuessa Euroopassa luulisi Tuppuraisella &kump. olevan tärkeämpääkin tekemistä kuin kepittää Puolaa ja Unkaria.

*******************************************************************************************************

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d1868479-164d-423a-8206-a891ba0899da

17.11.2020

Tuppurainen Puolan ja Unkarin jääräpäisyydestä: ”Historiallisen vakava tilanne – päivän kokouksessa käytettiin selkokieltä”

Puola ja Unkari eivät edelleenkään halua taipua Euroopan unionin oikeusvaltioperiaatekiistassa.

*

Monet EU-maat haluaisivat oikeusvaltioperiaatekiistaan nopean ratkaisun, sillä niillä olisi kiireistä tarvetta koronaelvytyspaketin kaikkiaan 750 miljardille eurolle.

*

Oikeusvaltioperiaate – lyhyt ja monitulkintainen

Tuppuraisen mielestä oikeusvaltioperiaatteen toteutumisessa ei pitäisi olla mitään kyseenalaistettavaa, sillä se on kirjattu EU:n perussopimukseen ja asiasta saatiin aikaiseksi yksimielisesti alustava sopu tämän vuoden huippukokouksessa.

Kritisoijien mielestä kirjaus oli kuitenkin varsin lyhyt ja monitulkintainen.

.

Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa lyhyesti yleistettynä sitä, että valtioiden on toimittava maan lakien sekä EU:n direktiivien mukaan, ei kulloinkin vallassa olevien puolueiden vaihtuvien tahtojen mukaisesti.

47 vastausta artikkeliin “EU.n oikeusvaltioperiaate – lyhyt ja monitulkintainen”

  1. Milloinkahan EU-komissio ja nuo perustajamaat alkavat tätä noudattaa?
    Ilmeisesti Marinkaan ei ymmärrä lukemaansa, jos tuon on lukenut…

  2. EU on onneksi ”oikeusvaltio”, jossa pari kouhoa populistia yrittää pullikoida omaksi häpeäkseen.
    Käynee niin, että tavalla tai toisella EU:n budjetti ja korona-avut toteutetaan ja näiden parin rahahanat pannaa suppuun. Ja äänestysperiaatteita ja lainsäädäntöä voidaan muuttaa estämään yhteisten oikeusvaltioperiaatteiden laiminlyönti sekä muuttaa päätökset määräenemmistöisiksi.
    Vielä parempi olisi, että perustettaisiin EU:n ”supistumiskomissaarin” virka laajentumiskomissaarin sijasta, josta virasta ei ole ollut muuta kuin hallaa ( Olli Rehn ja Turkki ).

    1. Suomen hallitus sanoo oikeusvaltioperiaatteelle hellurei kärrätessään rahojamme sikamaisille diktaattoreille ympäri Tellusta.

  3. Eu:ssa on eri säännöt eri jäsenille, näin se on ollut ja näin se tulee olemaan, mutta en ymmärrä miksi niin moni haluaa luopua itsenäisyydestämme ja siirtyä Brysselistä johdetun keskushallinnon alle.

          1. Näinköhän vaan on, no pirun huono syy se on sille, että Suomen kannattaa luopua itsenäisyydestään pala palalta.

  4. Meillä olisi diktatuurin uhka ja mahdollisuus liittovaltiossa. Sekameteliliittovaltion olisi mahdollista pysyä kasassa pätevän diktaattorin tossun alla Titon Jugoslavian ja Putinin Venäjän tapaan.
    Voi olla,että Bideenikin pystyy pitämään liittovaltionsa kasassa kansalliskaartin turvin.

    EU -liittovaltion varalta saattaa jo moni koota elintarvikkeita ja aseistusta siihen tapaan kuin telkussa on näytetty monen amerikkalaisen perhekunnan tekevän. Sanovat varustautuvansa Venäjän varalta. Tosiasiassa pelännevät kuitenkin sisällissotaa.

  5. IL : ”Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa lyhyesti yleistettynä sitä, että valtioiden on toimittava maan lakien sekä EU:n direktiivien mukaan, ei kulloinkin vallassa olevien puolueiden vaihtuvien tahtojen mukaisesti.”

    EU:n perussopimusten artikla 125 kieltää jäsenmaita ottamasta vastuuta toisten maiden veloista.

    Missä on EU:n ’oikeusvaltioperiaate’?

    Brysselissä luetaan EU:n perussopimusta kuin piru raamattua.

    *****************************************************************************************

    Puolan ja Unkarin parlamentit ovat näiden maiden kansojen valitsemia. Näiden maiden hallinto kelpaa kansalle, mutta ei kelpaa Brysselin byrokraateille.

    *

  6. https://yle.fi/uutiset/3-11445350

    Puolan presidentinvaalien tulos selvisi – istuvalle presidentille jatkokausi
    Puolan keskusvaalilautakunnan mukaan Andrzej Duda oli saanut 51,2 prosenttia äänistä, kun lähes kaikki äänet oli laskettu.

    *************************************************************************************
    Puolan parlamenttivaalit 2019

    https://yle.fi/uutiset/3-11018614

    Puolassa hallitseva Laki ja oikeus -puolue voitti parlamenttivaalit

    *
    [ Onneksi Brysselin byrokraateilla ei ole äänioikeutta Puolan parlamenttivaaleissa. ]

  7. Voisihan Suomessakin itse kukin ajatella että elämme diktatuurissa – hallitus päättää kaikenlaista oman tahtonsa mukaan, eikä tee niin kuin MINÄ (e.m. itse kukin) ajattelen.

    P.,O.

    Puola & Unkari väännössä median manipulointi toimii tehokasti – ainakin Suomessa.

  8. Mistähän tässä oikein on kysymys? Pitäisikö Puolan ja Unkarin hallitusten vaon ilmoittaa ”noudattavansa oikeusvaltioperiaatetta” ja homma olisi sillä selvä vai mitä niiden pitäisi tehdä?

    Olen käsittänyt niin, että Unkarissa tiedotusvälineet on hankittu yhden puolueen haltuun, mutta pitäisi kai yrittää hankkia lisätietoa. Entä Puola? Korkeimman oikeuden tuomareiden eläkeikää laskettiin jotta sinne voitiin nimittää mieleisiä konservatiivisia tuomareita. Mutta olisiko kukaan välittänyt jos asia olisi ollut toisinpäin ja konservatiivien tilalle olisi nimitetty liberaaleja? Vai olisiko se olut vain ”edistystä” jota olisi kiitelty?

    Puolaa ja Unkaria haukutaan mutta saa sen kuvan että syynä on niiden valitsemien hallitusten politiikka. Diktatuurien luomisesta syytetään mutta perustelut ovat jääneet ohkaisiksi, kenties joku voi minua valaista.

  9. Oikeuslaitosta tai lehdistöä ei pidä hallitusvallan sorkkia. Jo Lech Walesakin sanoi että on menossa Puola diktatuuria päin.

    1. Eikös monessa maassa hallitus kuitenkin nimitä korkeimman oikeuden tuomarit? Lech Walesaa kyllä arvostan, mutta edelleenkään minulla ei ole tietoa miksi Puola olisi menossa kohti diktatuuria. Kai pitäisi jostain yrittää selvittää mutta on outoa ettei faktoja laiteta pöytään, vain syytökset.

  10. Puolassa järjestetään parlamentin vaalit neljänvuoden välein. Jos nykyinen meno ei kansaa miellytä, niin se näkyy varmasti äänestyksen tuloksessa.

    Vuonna 2024 järjestetään Puolassa seuraavat parlamentin vaalit. Näissä Lech Walesakin saa ilmaista kantansa.

  11. Niinpä, mikä tai kuka puree ..

    Alla esimerkki manipuloivasta kirjoituksesta hesarissa.

    ****************************************************************************************
    https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007626927.html

    Pääkirjoitus

    Ruokkivan käden pureminen voi kostautua Puolalle ja Unkarille – ja silloin hyödyn korjaa Ranska

    Euroopan unionin oikeusvaltio¬periaatteita vastustavan kaksikon toiminta ajaa muita jäsenmaita Ranskan linjalle, entistä tiiviimmän talous- ja turvallisuusyhteisön taakse.

  12. Sama lehti=Eriytyvä integraatio tarkoittaa sitä, että asioista päätetään pienemmällä joukolla eikä kaikkien jäsenmaiden kesken yhteisesti.

    Yksi tämänkaltainen takaportti on myös olemassa. Jos elpymisrahasto kaatuu Unkarin, Puolan ja Slovenian toimesta, voivat muut jäsenmaat sopia siitä hallitusten välisesti. Näin poikkiteloin asettuneet maat yksinkertaisesti jätettäisiin sen ulkopuolelle.

    ”Se olisi looginen askel eteenpäin. Tämä reitti myös haittaa Unkarin ja Puolan tekemän uhkauksen uskottavuutta

  13. Itse asiassa eihän ole mihinkään direktiiviin kirjoitettu, että Puolalle ja Unkarille kuuluisi saada jokin tietty osa , m.m. meiltä kerätystä, rahastosta. Hommahan on täysin EU-byrokraattien mielivallan hallinnoima. EU-byrokraatit (lähinnä Saksa ja Ranska) päättivät , että potista kuuluu antaa kolmannes ( 250 miljardia euroa) Italialle.

    *

    Mielestä aktiivinen uhkaaja on EU – politrukki – se haluaa sotkuetua Puolan ja Unkarin sisäisiin asioihin.

  14. Olen tätä Eu:n oikeusvaltioperiaatekeskustelua seurannut ja siinä toistuu kaksi asiaa, oikeuslaitos ja korruptio.

    Unkaria ja Puolaa syytetään riippumattoman oikeislaitoksen puuttumisesta ja ehkä näin onkin, mene ja tiedä, perusteluita löytyy molempiin suuntiin.

    Kuka ja missä siten määritellään oikeusvaltioperiaate ja mitä se pitää sisällään?

    Voidaanko Espanjassa katalaanien ja Ranskassa keltaliivien osakseen saamaa jopa melko äärimmäistä poliisiväkivaltaa pitää oikeuisvaltioperiaatteen mukaisena ?

    Entä korruptio, onko Italian suurin perheyritys Cosa nostra lakkautettu, entä onko tosiaan korruptio loppunut vaikkapa Romaniasta ja Bulgariasta?

    Vai onko niin, että kun kyseiset jäsenmaat eivät ole esteenä federalismille niin ne kuuluisat fundamentaaliset periaatteet ovatkin sanahelinää ?

    1. Asian voi kääntää sivuraiteille, jos joku haluaa.

      Kysymyshän on siitä, ovatko yhden EU-valtion ylimmät poliittisesti riippumattomat oikeusviranomaiset riippumattomia. Eli ei vaihdettavissa kulloinkin valitun ja vallalla olevan ja ylimmän maakohtaisen poliittisen johdon tahdon mukaisesti.
      Lisäksi velvollisuutenaan toteuttaa valitun poliittisen johdon pyrkimyksiä valtansa pönkittämiseksi.
      Tätä taas EU ei hyväksy millekään jäsenvaltiolle.
      Ja ennustan, että taas alkaa väittely siitä, ovatko mitkään instanssit riippumattomia, koska jonkun intressien mukaisesti tapahtuu aina vääriä oikeudellisia päätöksiä, jotka eivät sitä miellytä.

      1. En nyt tiedä mitä tarkoitat sivuraiteille kääntämisellä, esitin esimerkkejä kaksinaismoralismista, joka on Eu:ssa hyvin tavallista.

        Juurihan Eu on oikeusvaltioperiaatteeseen nojaavana arvoyhteisönä tuomitsemassa Valko-Venäjän väkivaltaiset mielenilmausten tukahduttamiset, joka on aivan oikein, mutta katalaanien kohtaamaan väkivallan kohdalla kyse olikin Espanjan sisäisestä asiasta, jonka seurauksena Eu-jäsenmaassa on poliittisia vankeja.

        Toisaalta jos kyse on pelkästä oikeuslaistoksesta niin vedotaanko oikeusvaltiokeskustelun yhteydessä korruptioon ihan vaan muodon vuoksi ?

        Ei kai Eu:kin ole noussut kaiken kritiikin yläpuolelle?

  15. Kyllä oikeusvaltioperiaate pitää sisällään paljon muutakin kuin oikeuslaitoksen toiminnan.

    Yksinkertaistettuna kysymys on siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

    Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa lakeja ja säädöksiä.

    Täten voidaan katsoa, että esim. Kataloniassa Espanjan valtio ei ole toiminut oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kohdistaessaan katalaaneihin liiallista väkivaltaa ja vangitessa heitä poliittisin perustein.

    Tämä johtaa myös siihen päätelmään, että EU:lla on kaksoisstandardit käytössä sen arvioidessa eri jäsenvaltioiden toimintaa.

    Lisäksi kun muistetaan, että EU ei itse instituutiona noudata edes omia perussopimuksiaan, niin koko keskustelu oikeusvaltioperiaatteesta EU:n sisällä on vähintäänkin kysymyksiä herättävää.

  16. Pitää kohdella kaikkia maita samalla lailla. Jos ruotuun laitettavia on, niin laitettakoon kaikki, kuin myös EU itse.

    1. Juha U, olen täysin samaa mieltä, mutta toistaiseksi vaikuttaa edelleen vahvasti siltä, että Eu:ssa mennään eri säännöin eri tilanteissa eri jäsenmaiden kohdalla ja kaikki mikä uhkaa federalistista kehitystä on tavalla tai toisella saatava tukahdetettua.

      1. Kuka on puoltanut Unkarin ja Puolan toimia?

        Ei pidä olla niin mustavalkoinen, että on ainoastaan joko puolesta tai vastaan.

              1. Mitenkähän he itse itsensä persuksi tunnistivat?????

    1. Seppinen ei taida olla toiminut suurlähettiläänä ja toisaalta hän on avoimesti liittovaltiokehityksen kannattaja, joka pitää ottaa huomioon kun lukee hänen bloginsa.

  17. Persut jäi yksin Eduskunnassa kannanotossa oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa EU:n koronapaketissa- YKSIN !
    Kannattavat siis sitä, ettei kukaan saa tukirahoja ei Suomi eikä kukaan muukaan, sillä EU ei lipsu oikeusvaltioperiaatteestaan. Eipä järki paljoa pakota.

    1. Ihan loogisesti ajatellen koko holtiton rahanjako pitää pysäyttää.
      Kaikenlaiset Karjalaiset kuvittelevat pelastavansa maailman tai ainakin EU:n sillä, että suomalaiset maksavat penteleesti italiaanoille rahanhaaskauksen jatkamiseksi.

      1. Vanha virsi, mutta vain PS sitä laulaa.
        Muistat kai että italiaanojen palkat ja käytettävissä olevat varat ovat pienemmät kuin suomalaisilla. Omaisuus on kiinni nyt arvottomissa huoneistoissa ja sosiaaliturva on pitkälti maman ja papan lompakossa.
        O´sole mio !

  18. Jotenkin tulee mieleen, että tässä nyt ollaan lähinnä huolissaan siksi, että EU -budjetti ja elvytyspaketti ovat kaatumassa.

    Saattaahan olla, että jos elvytyspakettineuvottelut menisivät uusiksi, niin holtiton rahanjako ei enää kelpaisikaan kaikille.

  19. Kaikki henkilövalinnat ovat aina jonkun tai joidenkin ihmisten suorittamia. Valitsijoiden maailmankatsomus näkyy lopputuloksissa.
    …………………………………………………………………………………………………….
    Brysselin byrokraatteja riepoo, ainakin muodollisesti, tuomareiden valintatapa Puolassa ja korruptio Unkarissa, Puolassa tuomarit valitsee demokraattisesti valittu parlamentti ja maan hallitus.

    Miksi juuri Unkarin korruptio häiritse Brysselin poppoota? Miksei Italian korruptio kiinnosta näitä?

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/725ae080-eaa2-44b8-abd5-65a90c635e97

    Italian viranomaiset varoittavat: mafia yrittää päästä käsiksi EU:n elpymispaketin miljardeihin

    ****************************************************************************************
    Mikä on Brysselin byrokraattien vastaus – ei muuta kuin 250 miljardia euroa äkkiä Italialle
    *****************************************************************************************
    Tarja Halonen keräsi KKO:hon itsensä kanssa samanhenkisiä henkilöitä ja jälki näkyy
    ,
    Korkein oikeus kumosi keskiviikkona Glo-hotellin huumejutun päätekijänä pidetyn miehen tuomion, kertoo Helsingin Sanomat. KKO:n tuomio oli täysin käräjäoikeuden ja hovioikeuden vastainen.

    **************************************************************************************************
    Myös Halla-ahon tuomio oli poliittinen ja käräjäoikeuden ja hovioikeuden vastainen..
    *************************************************************************************************
    Taustaa Glo-hotellin huumejuttuun:
    .
    https://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/213979-kko-n-paatos-glo-huumejutussa-voi-vaikeuttaa-poliisin-tyota
    .
    Syynä tuomion purkuun oli se, että hovioikeuden antama tuomio perustui osittain kuulusteluihin, joissa nigerialaismiehen lakimies ei ollut paikalla.
    .
    – Tässä Korkein oikeus linjaa nyt ihan uutta amerikkalaista oikeuskäytäntöä, jossa tämmöisen aineellisen totuuden etsimisellä ei ole enää mitään merkitystä. Vaan pikemminkin kaikenlaisilla muotomääräyksillä, joilla ennen kaikkea rikollisia autetaan, kansanedustaja Kari Tolvanen ihmetteli.

    ************************************************************************************************
    Kaksi tuomioistuinta, raastuvanoikeus ja hovioikeus, olivat tuominneet nigerialaisen miehen.

    No mutta – eihän Suomen KKO voinut hyväksyä, että nigerialainen mies tuomitaan. Piti siis keksiä jokin jippo tuomion kumoamiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *