Kaksi kirjainta, jotka sanelevat hallituksille kaapinpaikan AY

Onkohan missään toista kansanvaltaisesti toimivaa parlamenntia muualla kuin suomessa, joka toteuttaa painostuksen alla ulkoparlamenttaarisen korporaation käskyjä.

Nyt, kun maassamme on vasemmistolainen hallitus, niin nyt ei tarvitse painostaa, kun toveri toveria kuuntelee.

Valtiovarainmisteriön virkamiehet löivät eilen pöytään madon luvut ja ei ainakaan minulle tullut yllätyksenä, mistä suunnasta ne heti ammuttiin alas, vaikkei oltu vielä edes loppukaneettia luettu.

 

 

15 vastausta artikkeliin “Kaksi kirjainta, jotka sanelevat hallituksille kaapinpaikan AY”

  1. Onhan noita maita, joissa paralamentti kuuntelee ja tekee myös päätöksiään ulkopuolelta tulleiden avausten perusteella. Ei parlamentti/kansanedustuslaitos ole yhteiskunnasta irrallinen toimija. ei ainakaan saisi olla.

    Mitä Suomeen tulee, niin viime hallituskaudella hallitus kuunteli herkällä korvalla työnantajapuolen edustajia. niin Suomen Yrittäjiä kuin EKtakin.

    1. Kuunteli hallitus myön SDP:n varapuheenjohtaja Skinnaria, joka oli SDP-nuorille esitelmöinyt kesäleirillä pienyritysten työllistämismahdollisuuksien parantamisesta luomalla joustoja työsuhdeturvaan.

      Vaahto suupielessä hilluneet ay:n lakkokenraalit nostivat hallituksen vastaisen poliittisen lakon, koska tykkäsivät huonoa parlamentarismista.

      Lakkokentsut ovat jatkuvasti sabotoineet euroon sopeutumista.
      Työttömyys lisääntyy, verot kohoavat, velkavuori kasvaa ja korkeasti koulutetut etsivät työnsä muista maista.

      Jos kentsuja ei saada kuriin, niin on pakko erota eurosta työllisyyden parantamiseksi.

    1. Mutta ei painostaa ylintä lainlaatijaa.
      On se käsittämätöntä, kun hallituksen päätökset ei miellytä, niin yllytetään kansalaiset kaduille puolustamaan pienten piirien saavutettuja etuja yhteiskunnan kokonaisvaltaista etua vastaan.

      1. Työntekijöitä en sanoisi ”pieneksi piiriksi”. Kyllä se pieni piiri löytyy ihan jostain muualta. Esimerkiksi ne lainlaatijat kyllä ovat eläkkeelle pääsynsä osanneet järjestää. Nelikymppisenä hulppealle eläkkeelle ja siinä voi samalla tehdä bisnestä.

    1. Tosiasiat eli faktat ovat myös valintoja kulloiseenkin tilanteeseen briefin perusteella.
      Ns. faktojen pohjalta poliittiset päättäjät tekevät valintoja voimasuteiden painottaessa niitä ja, näin niitä voidaan kutsua myöskin ideologisiksi valinnoiksi.
      Se on aina politiikan fakta.

    2. Onko kukaan taloustieteen nobelisti kehunut yhteosvaluutta euroa hyväksi keksinnöksi tai menestystarinaksi?

      Nobelisti Milton Friedman toi esiin yhteisvaluutan haitallisuuden useimmille unionin maille.

      Lipponen ja Niinistö viittasi kintaalla tieteelle ja valitsivat ideologian.

      Lipponen esitti euron edellytykseksi työelämän joustoja, jotka lakkokentsut ovat estäneet. Eurolle ei siis ole edellytyksiä Lipposen ideologian mukaan.
      Eikä eurolle ole edellytyksiä taloustieteijöiden mukaan.

      Jepet ja jepettäret tuolla Arkadian mäellä näyttävät elävän itsepetoksessa sekä tieteen että ideologian suhteen.

  2. Kyllähän AY:lle kelpaa kaikki…
    …sellainen josta he saavat paljon rahaa eikä tarvitse tehdä mitään.

    Se, että AY- ja työnantajaliike ovat vuoden verran pyörittäneet näitä hallituksen tilaamia työllisyysryhmiä, saamatta yhtään mitään aikaiseksi pitäisi jo soittaa hälytyskelloja.

  3. Niin, onhan se ikävää jos ay-liike puolustaa työntekijöiden etuja. Virkamiehet ja EK kyllä tietävät että työttömyys häviää kunhan työttömiltä viedään korvaukset.

    1. Työttömyyden lisääminen ay-tapaan ei ole työntekijän etu. Verot ja elinkustannukset nousevat ja hyvinvointiyhteiskunta vaarantuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *