Tekijä: arvi.

Kaikki työ mikä lisää yhteiskunnan ja yksilön hyvinvointia on tärkeää ja sen tulee nauttia valtion kaikkinaista suojaa, poislukien lattomuudet ja ”harmaalla” alueella toimiminen, josta kärsivät ne, joilla on vain puhtaat jauhot pussissaan.

En aseta mitää ammattikuntaa enkä työntekijä/työnantaja ryhmää muita paremmaksi enkä huonommaksi hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana ja yhteisen kakun kasvattajana.

Mutta yhden ryhmän nyt kuitenkin haluan tuoda esiin ja se on omaishoitajat, jotka tekevät työtään läheisiensä hyväksi ja parhaaksi 24/7 ja se korvaus minkä he yhteiskunnan taholta saavat, on häpeällinen siihen nähden, mikä se on yhteiskunnan kokonaisetuun nähden.  Varmasti omaishoitajat tekisivät työtään ( jos nyt työstä voidaan tässä yhteydessä puhua ) ilman korvaustakin ja pääosin omaishoitaja onkin jo vanhempaa ikäryhmää, jossa aviopuoliso hoitaa kumppaniaan rakkaudesta ja monasti omaishoitaja on myös perheen tytär tai poika, jotka antavat mahdollisuuden sairaan olla rakkaan kotinsa suojassa ja kokea sitä turvallisuuden tunnetta jonka kodin ilmapiiri antaa läheisineen laitoksiin verrattaessa.

On varmasti turhaa nyt rahaa nostaa tikunnokkaan, mutta se hyöty minkä yhteiskunta saa, kun ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa vaativat sairaat ovat kotona omaishoidossa, niin varmasti vuosittainen hyöty mitataan sadoissa miljoonissa vuositasolla ( mutu arvio )

Usein saamme lukea lehtienpalstoilla ja kuulemme kahvipöytäkeskusteluissa, kuinka kovan väännön takana on saada yhteiskunnallista tukea omaishoitajien ja sitä voi hyvin kutsua villiksi länneksi, kun ihmisiä pompotellaan vähän joka kunnassa eri tavalla ja jatkuvasti saavat vääntää kättä pienen korvauksen saadakseen.  Näin maallikkona kuvittelisin, että koko maassa noudatettaisiin yhteisiä sääntöjä ja ohjeita omaishoitajien kohdalla, jossa korvaus,- ja kriteerit sen saamiselle olisivat yhteneväiset.

Perussuomalaiset avasivat kuntavaaliohjelmaansa tänään työmiehen tuumaustunnilla.

Jussi Halla-aho sanoi mm. että, vasemmistohallituksen taru loppuu kepun veretseisauttavaan kuntavaalitappioon.

Sitähän tässä varmasti toivoo yli puoli suomea.

Mutta itse en siihen hallituksen kaatumiseen usko, sillä kepulla on vielä kaksi vuotta aikaa toimia maaseudun tukiaishanan valvojana ja pistää pikee mökkipolkujensa pinnoitteeksi.  Kepu ei jätä kiveäkään kääntämättä, ennenkuin viimeinenkin maaseudun mummu ja ukko on kärrätty kirkkomaahan ja viimeisenkin rintamamiestalon ikkunoihin on laudat naulattu sydänpuu tuulta vasten.

Joten, kyllä suomalaiset joutuvat vielä pari vuotta kiroamaan itseään, kun antoivat sosialisteille vaaleissa valtakunnan avaimet.  Tosin sosialistit istuisivat nyt oppositiossa jos kepulla olisi ollut selkärankaa torjua vasemmiston kosioinnin.  On kuitenkin hyvä todeta, että jos kepu olisi selkärankansa löytänyt, niin samalla ovenavauksella, kun kepu olisi hallitusoven sulkenut, niin kokoomus olisi samalla ovenavauksella hypännyt siihen rooliin, jota kepu nyt vasemmiston rintaruokinnalla edustaa.

En kyllä tiedä, että mikä hinku kepulla ja myös kokoomuksella on pyrkiä kannatustaan nostattamaan samasta paikasta, jossa jo vihervasemmistokin pitää pitojaan.

Ne suorastaan pelkäävät sanoa olevansa isänmaan asialla, siitä voi joutua sosialistien mustalle listalle.

 

Minkähän takia ei yllätä, kun kansanedustaja Hussein al- Taeen syytekynnys ei ylittynyt, kun hänen viha,- ja kiihottamiskirjoituksensa kansanryhmiä vastaan saivat syyttäjältä puhtaat paperit.

Syynä on tietenkin kolme kirjainta, miksi hänet vapautettiin syytteestä, eli..

SDP.

 

 

Kun seuraa kuten minäkin aika tiiviisti eduskuntaamme ja siellä istuvien kansaedustajiemme työtä, niin hyvin voi lokeroida ne ikäänkuin kahden kerroksen väeksi.

Alimmassa kerroksessa ovat hiljaiset, ahkerat puurtajat, jotka eivät tee itsestään numeroa, vaan keskittyvät työhönsä tunnollisesti Arkadianmäellä sijaitsevan ”pylvästeatterin” sisäpuolella.

Sitten ylimmässä kerroksessa ovat sellaiset kansanedustajat, jotka tekevät politiikkaansa tämän teatterin ulkopuolella, juoksemassa aina lööppijulkisuutta etsien ja haistellen ikäänkuin tuulia, että voi laukoa medialle aina mielipiteitä, joita mielipidetiedusteluissa enemmistö kansalaisistakin edustaa.

Ja mikä vähän surulliseksi tekee, niin suurin osa kansalaisista antaa äänensä näille ylimmän kerroksen ”tyhjäntoimittajille”, jotka viihdeohjelmien, Gaalojen ja illanistujaisten sekä naisten,- ja iltapäivälehtien lööpeissä tekevät itsestään pellen ja esittelevät kotejaan ja asujaan ja kehuvat rakkausliitojensa täydellistä harmoniaa.

Nämä pellet ja media pitävät itsensä ikäänkuin hengissä ja ovat kuin siamilaiset kaksoset, irti leikattuna kuolevat.

Mutta kukin taaplatkoon tyylillään, kunhan eivät riko lakia, kansalaiset sen sitten vaalikopissa arvioivat, kenen numeron äänestyslippuunsa kirjoittavat jos kirjoittavat.

 

Olen aikaisemminkin sanonut, että kuntavaalit tulisi siirtää käytäväksi samaan aikaan maakuntavaalien kanssa.

Ja jos sotesoppa saadaan keitettyä valmiiksi syksyyn mennessä, niin silloin olisi helppoa kansalaisten äänestää sekä kuntavaali että maakuntavaaliehdokastaan.

Ja kun kuntien vastuut ja päätöksellisyys vähenevät oleellisesti maakunien ( hyvinvointialueiden ) myötä, niin miksi raskasta ja kallista vaaliorganisaatiota kahteen kertaan pystytetään.

Lisäksi tulisi valmistella vaalilaki, jossa ei voisi olla samaan aikaan sekä kunta,- että maakuntavaaleissa ehdolla.

Ja vaikka jotkut sanovat, että aina mennään koronan taakse piiloon, mutta tässä tapauksessa pidän tärkeämpänä koronan hoitoa kuin kuntavaaleja lisääntyvän ”pirun” vallitessa.

 

Näin kun aamusella nousee virkeänä ylös aamutoimiinsa ja höyryävän pannukahvin kimppuun ja siinä juodessaan katsoo uutistarjontaa meiltä ja muualta, niin sanattomaksi vetää se kaikki kärsimys, tuska ja epätoivo mikä vastaan työntyy uutistarjonnassa sotineen, sairauksineen ja mellakoineen.  Eipä sieltä juuri iloista ja positiivista uutisointia vastaan tule.

Sanovat, että tieto lisää tuskaa ja se varmaan pitää paikkansa ja sitä ajattelee, että pareet taitaisi olla kun sulkisi silmänsä ja korvansa kaikelta ja elelisi kuin oravainen sammalhuoneessansa.

”Mikä elo onnellinen, keinuvassa kehtolinnas, siellä kiikkuu oravainen, armaan kuusen äidin rinnas, Metsolan kantele soi…

Eipä silti, ei nämä suomen ja maailman uutiset toki ole yöuntani vieneet, kun tietää että vaikka kuinka sitä surkuttelisi ja ihmisen raadollisuutta toisiaan kohtaan siunailisi, niin tärkeintä on kuitenkin se oma pieni koti ja pihapiiri arjen iloineen ja murheineen joka on keskiössä ja kun ei tuota kenellekkään toiselle ihmiselle ( eikä eläimelle ) huolta, kärsimystä ja murhetta omalta taholtaan, niin se on hyvä päänalunen nukkumaan mentäessä.

Suomessakin ihmiset tuntuvat olevan tukkanuottasilla vähän joka asiasta ja vaikka korona on keskuudessamme, niin sitä ei kyllä kukisteta puhaltamalla saman hiilen tuhkat toistemme silmille.

No, pian taas saan/saamme keskittyä siihen, kenen vika on, jos  suksi ei luista.

 

 

 

 

 

Missäs nyt on Niinistön ja Marinin kommentoinnit, kun kaduilla Navalnyin kannattajia ja tukijoita pamputetaan ja pidätetään Venäjällä

Nyt ollaan kuin mykät paskalla.

Nyt pitäisi itärajalla rajavalvonta tehostaa äärimmilleen, sieltä voi pian tulla joko Putinin tai Navalnyin joukkoja turvapaikan hakuun, joten vastaanottokeskuksiin lämmöt takaisin päälle ja soppatykit kuurattava puhtaaksi aikaisempien ”turistien” jäljiltä.

 

Minä kun olen tällainen ”Havukka-ahon” arvi, niin ajatus lentää usein niin nopeaan, että ”järki” ei meinaa millään pysyä perässä.

Nytkin aamukahvia siemaillessani ajattelin, kuinka hienoa aikaa oli meille ns. suurille ikäluokille nuoruusaikamme, kun ei ollut niitä huolia ja murheita mitä nykyään nuori joutuu kohtamaan arjessaan.

Elämä oli selkeää ja selväpiirteistä, että kun koulunpenkiltä päästään, niin sen jälkeen mennään työhön ja lähes aina työtä tehtiinkin saman työnantajan palveluksessa niin pitkään, että vasta lakisääteinen eläkkeelle lähtö katkaisi ”napanuoramme” työnantajaan.

Ja sitä työtä oli kaikille halukkaille jotka sitä halusivat tehdä, vaikka taskussa ei ollut muuta kuin kansakoulun päästötoristus, jossa ainoa kiitettävä numero oli liikuntanumero, silloin kun ei ollut paljon muutakaan vapaa-ajan toimintoja, kuin juosta, hypätä ja hiihtää, niin suurimmalle osalle urheilulliset taidot kehittyivät kuin itsessään kovien kisailujen seurauksena.

Ja jos ei maaseudulla ollut työpaikkaa mistä olisi leivän pöytäänsä hakenut, niin kaupungit vetivät nuorisoa tehtaisiinsa imupaperin tavoin ja kova oli kilpailu yrityksillä, kuka ne tunnolliset ja ahkerat maaseudun nuoret porttiensa sisäpuolelle saa houkuteltua.

Nykyään nuorilla on aivan eri tilanne, kun työtä on yhä harvemmille tarjolla ja kilpailu on kovaa ja vain parhaat palkataan.  Pitää olla moniosaaja ja niinkutsuttu ”sekatyömies”, joka on kouluttautunut ja kurssittanut itsensä, jotta olisi etulyöntiasemassa, kun avoimia paikkoja joskus tulee tarjolle.

Lisäksi työpaikat ovat lyhytkestoisia ja yritykset vaihtavat omistajaa kuin paitaa ja aamulla herätessäsi et tiedä onko sinulla enään illalla työpaikkaa ja jos on, niin minkä yrityksen palveluksessa ja missä päin suomea tai jopa missä päin maailmaa.

No, usein kuulee sanottavan, että meidän nuoruudessamme ei ollut sosiaaliturva sillä tasolla kuin mitä se nyt on nykynuorilla, mutta kun meillä oli työtä ja sehän sitä parasta sosiaaliturvaa oli jos mikä.

Suomessa voi elää kansalainen läpi elämänsä, vaikka ei päivääkään palkkatyötä tekisi, olisi siis tukien varassa, mutta kun nuori joutuu tähän turvautumaan ja mitä pidempään nuorta ”Kela elättää”, sitä huonommat eväät hän saa turvallisen ja vakaan elämänpolkunsa rakennuspuiksi.

En ihmettele lainkaan, että nuoret oirehtivat ja kokevat näköalattomuutta, kun tulevaisuuttaan ei pysty näkemään pidemmälle kuin seuraavaan päivään ja vaikka virtuaali,-ja nettimaailmassa eletäänkin, niin en varmasti pajoa erehdy sanoessani, että suurimmalle osalle nuoristamme unelma on kuitenkin sama kuin oli meilläkin, eli punainen tupa ja perunamaa perheen kera ja turvallinen asuinympäristö työpaikkoineen.

Ja vaikka meillä väestö vanhenee ja kansalaisista on eläkkeelle jäämässä yhä suurempi joukko ihmisiä, niin ei se silti ole tae, että nuorille avautuu sitäkautta pääsy työn syrjään kiinni, sillä automatiikka tulee vähentämään kiihtyvään tahtiin työpaikkoja, vaikka joiltain osin se myös luo uutta innovaatioineen, mutta yhä pienempi joukko tulevaisuudessa tulee elättämään yhä suuremman osan kansalaisista toimeentuloluukun kautta.

Joku viisas on sanonut ( en minä ) , että jos työ herkkua olisi, niin herratkin sitä tekisivät, mutta minä sanon, että työ ilomme ja jolla sitä on, olkoonpa herra tai narri, niin saa ristiä kyllä kätensä kyynärpäitä myöden että sitä saa tehdä ja itsensä elättää.

En tiedä olenko paljoakaan väärässä kun sanon, että me suuret ikäluokat olemme saaneet elää hyvässä maassa nimeltä suomi ja toivon todella että lapset ja nuoret voivat sanoa aikanaan samaa punaisen tupansa keinutuolissa keinutellessaan.

 

 

 

 

Minulta pyysivät puoluetoimistot ehdotuksia vaalislouganeikseen kuntavaaleihin ja minä poika sitten tein työtä käskettyä.

SDP = Nysse tulee.

PerusS = Yksin vaikka heikoille jäille.

KOK = Kansan vallasta rahan valtaan.

Kepu = Turpiin vaan ja onnee.

Vihr = Lentämällä olisit jo perillä.

Vas = Aseet auroiksi.

Ruots. = Vaasan veri ei vapise.

Krist. = Usko vie vaikka vankilaan.

LiikeN. = Kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa.

 

Kun minäkin olen pääministeri Marinia arvostellut ja kritisoinut ”märkäkorvaisuudestaan”  niin nyt kehun häntä.

Marin on eittämättä paras naispääministeri mitä suomessa on historiansa saatossa ollut virassaan.

Mutta jotta ei menisi liiallisen kehumisen ja ylistyksen puolelle, niin sanottakoon, että eipä ollut rimakaan korkealla mikä piti ylittää, kun kiilasi voittoon Mari Kiviniemen ja Anneli Jäätteenäen jäädessä keskenään taistelemaan hopeasta ja eihän se hoppee oo häppee sanotaan.