Naakka.

Olen koko elämäni jotenkin tykästynyt noihin varislintuihin. Yksi syy; idolini itävaltalainen Kondrad Z Lorenz, jonka kaikki tietämäni kirjat minulla ovat. Hänen kirjojensa kautta olen tutustunut mm naakkojen elämään. Kirja; vuodesta vuoteen ne palaavat.

Kiintymykseni variksiin taas johtuu poikavuosistani; monina vuosina minulla oli kesyvaris. Ehkä paras oli Kalle niminen, joka seuraili minua kaikkialle. Se matkusti pyöräni tarakalla, tuli aamuisin koputtelemaan ikkunapeltiä; ruokaa. Kallen kanssa elelimme kesän, syksyyn mutta sitten alkutalvesta Kallen kohtaloksi muodostui haukka.

Nykyisellään arvostan varista ja naakkaa erityisesti; charmikkaan hienostuneesti pukeutuneet harmaa/mustaan. Molempien älykkyyttä arvostan.

Harakka taas luo minulle ihmismäisen keikarin, miltei huijarinkin,  olemuksesta, puuttuu vain kävelykeppi ja silinterihattu.

Närhi, kuin kuukkelikin, taas luonnon boheemeja.

Naakan suhteen kyllä ymmärrän ihmisiä, jotka asuvat taajamissa, suurien naakkaparvien läheisyydessä.

Minulle taas, kuin aikanaan itävaltalaiselle Lorenzille, naakat ja niiden käyttäytyminen oli suuri mysteerio, jota haluaisin oppia lisää tuntemaan.

Kuinka paljon taajamien ihmiset jäävätkään paitsi erilaisista pienistä luonnon ilmiöistä ja eläimistä?

16 vastausta artikkeliin “Naakka.”

  1. Niin ja ettei tuosta avauksestani muodostuisi pitkästyttävä; olen seuraillut vuosia yhden ainoan naakkapariskunnan touhuja.
    Kun pesue on saatettu maailmalle; naakkapariskunta liittynee suurempaan kolhoosiin ja elelee sen jäsenenä, kunnes taas palaavat.

  2. Naakka muuten mukava, mutta tukkii pesineen ilmastointeja ja savupiippuja ja on niin runsastunut, että haittaa viljelyksiä.

    Naakkoja on runsaasti itäisellä Tampereella. Etanoita en ole vaivaksi asti havainnut. Läntisellä Tampereella niitä on kuulemma ollut tolkuttomasti, mutta onko naakkoja?

    Mahtaako naakka syödä etanoita merkittävissä määrin?

    Naakan metsästystä on vapautettu. Voisi käydä ravinnoksikin. Herkuttelijat ovat kehuneet variksen rintalihoja.

    Luonnontieteen opettajani oli sota-aikana maistanut yhtä ja toistakin. Kehui varsinkin harakkaa.

  3. Noita samantapaisia havaintoja voisi kertoa monista muista linnuista. Naakkoja ei meillä ole, mutta läheinen suhde kylläkin västäräkkien, joutsenten ja lokkien kanssa. Vuosittain ne palaavat samoille seuduille, vaikka enhän minä varma voi olla, mutta tavat tuntuvat hyvin samoilta.

    Vuosia sitten meillä oli kesy lokki, seurasi aina minua kun olin soutuveneellä järvellä. Vetelin uistinta, tai heittelin, pikkukalat annoin sille. Muutaman kerran sain kiskoa uistinta sen kurkusta, niin tarkkana se oli, eikä sille mahtanut mitään.

    Muistaakseni kolmena vuonna se tuli uudestaan ja sitten hävisi johonkin.

    1. Minulle tuttu kuvio, varsinkin muikkuverkoilla; lokit seuraavat verkon nostamista ja aina siellä jokin muikku jää niillekkin. Kyseessä on ns oppimistapahtuma; näin tein ja sitä seurasi.
      Harmaahaikarapariskunta tänäkin keväänä on kalakaverinani ollut. Saavat ainakin perkkeitä kun kaloja jo veneessä suolistan ja rakon varaan kellumaan jäävät.

  4. Miksi muuten kaikki pitäisi alistaa ihmisen ravinnoksi? Onko se tarpeen?
    Ihan vaan huvikseen ampuminen lienee monenkin metsästäjän harrastus.
    Metsästys sinällään; ei ole kenenkään toimeentulon edellytys.

    1. Kyllähän voisi kokeilla naakan savustamista. Saarioisten savukanaa on tullut joskus syötyä. En moittisi makuelämystä.

      1. Se naakan savustaminen; jos nyt ylipäätään edes osaat savustamisen alkeitakaan. Oletan kylläkin, että heittosi oli vain provo minua kohtaan.

    2. Ihan vaan huvikseen suurin osa metsästäjistä ei todellakaan ammu, vaikka metsästyksen vastustajat sellaista räksyttävät.
      Metsästys ei ole toimeentulon edellytys, mutta riistaliha on maukasta.
      Mieluummin syön vapaana kasvaneen riistaeläimen lihaa kuin tekopyhästi tehotuotettua eläintä.
      Edelleen tosiasia on, että jonkun pitää se kaupan file tappaa ja nämä metsästystä mollaavat siis teettävät sen ”likaisen” työn muilla ja ovat olevinaan viattomia.

      1. Sama koskee kalastusta kuin metsästystä.
        Kalastaja tappaa kalat syödäkseen tai myydäkseen ne rahalla toisille syötäväksi.
        Millä tekosyyllä kalastaminen on muka ”parempaa”?

        1. Etpä muuten ontuvampaa vertausta keksinyt. Kalastus on ammatti ja tärkeä ammatti onkin. Kalastajan tulee käsitellä saaliinsa ammattitaitoisesti; verestää, suolistaa ja sen jälkeen saaliskalan jäähdyttäminen jäissä tai jäävedessä.
          Ammattikalastajan panos ravintoketjussamme on tärkeä; katsoppa vaikka kaupan kalatiskiä, sieltä lähes puuttuu kotimainen villikala. Toisekseen, varsin moni kalastaja myöskin syö kaikkea saalistaan, niitä särkiäkin.
          Ammattikalastaja ei kalasta huvikseen, vaan saadakseen kalaa omaan ja toistenkin pöytiin.
          Miten ylipäätään osaatkaan rinnastaa nämä kaksi asiaa.

      2. ……….Mieluummin syön vapaana kasvaneen riistaeläimen lihaa kuin tekopyhästi tehotuotettua eläintä.
        Edelleen tosiasia on, että jonkun pitää se kaupan file tappaa ja nämä metsästystä mollaavat siis teettävät sen ”likaisen” työn muilla ja ovat olevinaan viattomia.——
        Kovinpa sovittelet sankarin kruunua kutreillesi. Teurastamolla ammattimies tappaa teuraseläimen, käsittelee lihan ammattitaitoisesti, metsästyksessä kokemukseni mukaan aina ei näin ole.
        Mitäpähän sanoisit ”suolille ammutusta”, esim hirvieläimestä, joka jopa vuorokauden saattaa ennen makoilla metsässä.
        Ei taida lihan laatu kaksista olla.

  5. Naakka, ”suojaväri savupiipusta”. Sinnehän se pesänsä tekee ellei hormit ole verkolla suojattu.
    Täällä keskustan kulmilla iltamyöhään valtavat naakkaparvet raakkuvat etsiessään puiden latvuksia. Jos tömäytät jalkojasi lähellä puuta koko ”tuhkapilvi” lähtee savuna ilmaan.

  6. Kuten kirjoitin; naakkakeskittymiin kertynee myös ongelmia. Toisaalta; jos ihminen rakentaa naakan mielestä oivallisen pesäpaikan, pitäisi ihmisen luonnollisesti se torjua, esim suojaverkolla.
    Kaupunkilaistunut ihminen näkee luonnoneläimet aivan eri tavalla kuin haja-asutusseudun maalainen. Täällä luonnoneläimistä osataan nauttia, kaupunkioloissa nähdään eläimet pääsääntöisesti haittana.
    Juuri nyt katselen naakkaherraa keräilemässä siemeniä kupunsa täytteeksi, ei siitä minulle ole kuin viihdettä. Iltapäivällä sitten rouva tulee tekemään samat operaatiot.

  7. No kaikki linnut ovat ihmisen elämän kavereita ja äänellään se variskin laulaa eikä se sitä tiedä ettei se niin häävi ole
    Kuten enoni sanoi varikselle suotta siellä naurat vanhenet sinäkin
    Mutta älykäs lintu varis on terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *