Tervehdys

Morjensta!

Pitkästä aikaa palasin tänne. Tervehdys kaikille vanhoille tutuille, joista monen kanssa vaihdettiin runsaasti ajatuksia jo pieni ikuisuus sitten Aamulehden blogipalstalla. Tervehdys samalla kaikille niille, joita en entuudestaan tunne. Paljon tässä on tapahtunut, mutta lisää siitä myöhemmin.

Terveisin Kari

12 vastausta artikkeliin “Tervehdys”

    1. Pentti, täältä Perämeren rannoilta kirjoittelen. Oulusta pohjoiseen ja Kemistä etelään.

  1. Joukkueessani Vekararvellä vuosina 1973-1974 oli Rönkä, jonka kanssa kävin vapaa-aikoina hiihtelemässä. Rönkä oli harrastanut mm. mäkihyppyjä. Etunimi oli muistaakseni Kari. Rönkä oli kotoisin Lahden seudulta.

    1. En ollut minä. Olen kyllä ikuisuus sitten käynyt Holmenkollenin vanhan mäen tornissa, mutta silloinkin ilman suksia. Olen törmännyt kahdesti täyskaimaan, vaikka nimi ei kovin yleinen olekaan. Joku kaima ollut kyseessä. Ei ole ollut edes lähisukulainen. Jokin hyvin etäinen sukulaisuus useamman polven kautta on toki mahdollinen, koska kaikki Röngät ovat lähtöisin Maaningan seudulta Ylä-Savosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *