Tekijä: Kari Rönkä

Johan on suunnitelmat!

Kaikessa hiljaisuudessa on julkaistu oikein ministeriötasolla suunnitelmapaperi, jonka lukemista helpottaa, jos George Orwellin 1984 on tuoreessa muistissa.

Suunnitelmassa kulttuurirahoituksesta laitettaisiin puolisen miljoonaa euroa vuodessa siihen, että luotaisiin kulttuurialan kyttäyselin, Big Brother, joka voisi jopa ammattiloukkaantujien nimettöminä jättämien paheksuntailmoitusten perusteella määritellä haluamansa kulttuurin/taiteen tuotokset ja tekijänsä kelvottomiksi nyt ja ainiaan.

Suunnitelma osoittaa yli satasivuisessa jankkauksessaan paikoin niin huimaa kekseliäisyyttä ilmiselvän tarkoituksensa pukemisessa orwellilaisen kielenkäytön kaapuihin, että entiset DDR:n ja Neuvostoliiton ankkakielikomiteat tanssisivat riemusta ripaskaa.

Raivostuttavaa lukemista kaipaavat löytävät suunnitelman valtioneuvoston julkaisuista: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162362/OKM_2020_23.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Olokee immeisiksi.

Japanissa on kaksi erittäin arvostettua sientä, joista maksetaan hurjia, jopa nelinumeroisia (euroina) kilohintoja, nimittäin matsutake ja shimeji. Molempia löytyy meidänkin metsistämme.

Matsutake on sama sieni kuin Suomessa kuivilla mäntykangasharjanteilla kasvava tuoksuvalmuska. Löysin vuosien etsimisen jälkeen ihan lähiseudulta alueen, jolla niitä kasvaa – silloin kun kasvaa, sillä sienen esiintyminen on jaksottaista.

Matsutaken kotimainen nimi kertoo sienestä olennaisen, mitä nyt vähättelee rajusti. Se nimittäin enemmänkin haisee kuin tuoksuu. Haju on todella voimakas ja pistävä, muistuttaa monien mielestä halpaa hajuvettä tai lasten hajustettuja pyyhekumeja. Itselleni siitä tulee mieleen liima, jota isoisä käytti kauan sitten nahkatöissään.  Olen antanut löytämäni muille sienestäjille, koska pääni ei kestä hajua. Keittiön pöydälle jätetyt pari sientä haisivat toisessa päässä asuntoakin. Kokeilin kerran valmistaa matsutakesta ruokaakin, mutta maku ei ollut mieleeni, muistutti liikaa pistävää hajua. Jotkut rakastavat sitä.

Shimeji taas on sama sieni kuin niin ikään kuivilla mäntykankailla kasvava tievatupaskynsikäs. Tämän löysin tänä syksynä ensimmäisen kerran. Makua on kehuttu paljon, mutta en päässyt maistamaan, koska kaikki löytämäni olivat selvästi yli-ikäisiä. Ehkä ensi syksynä.

Kyllä suomalainen metsä on monipuolinen!

Olen tässä (taas kerran) ihmetellyt tien päällä näkyvää ilmiötä. Ehkä sille löytyy muukin selitys kuin keltaisen nesteen hölskyntä, mutta mikä mahtaisi ollakaan.

On tullut viime kuukausina ajeltua epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin nelostietä Iin pohjoispuolella. Siellä on meneillään tietyö, jossa jo pahoin ikääntynyttä nelostietä peruskorjataan välikaiteelliseksi ohituskaistatieksi. Työmaan takia Pohjois-Iin ja Olhavan välisellä reilun kymmenen kilometrin tieosuudella on useammassa pätkässä alennettuja nopeusrajoituksia (50—60 km/h).

Lähes joka kerta vähintään yksi, yleensä useampikin autoilija kiihdyttää railakkaalla ylinopeudella ohitse, jos ja kun oman nopeuden tiputtaa rajoituksen mukaiseksi. Ja mainittakoon selvyyden vuoksi, että käytetty nopeus on vakionopeudensäätimellä asetettu (GPS:n avulla tarkistettuna) vastaamaan todellista nopeutta (mittarivirhe eliminoituna).

Sivumennen sanoen useimmat ”kiireisistä” ajavat muutamalla ns. premium-automerkillä.

Huvittavinta touhussa on, että kun sitten Olhavan jälkeen edessä on Kuivaniemelle asti valmiiksi peruskorjattua tietä, niin samat hätähousuohittajat tulevat hiljalleen perä edellä vastaan, kun ajelee tuon osuuden vakionopeudensäädin GPS-korjatulla nopeudella, joka vastaa valtatien suurinta sallittua nopeutta. Kuivaniemelle saavuttaessa työmaa-alueella kaahanneella on sitten kaahaamalla saavutettua etumatkaa jäljellä ehkä pari sataa metriä. Tuon kivenheiton verran he siis voittivat vaarantamalla työmaalla liikkuvien hengen tolkuttomilla kaahailuillaan.

En vain ymmärrä, en.

Vanhan, lahoavan, pystyssä olevan pöllin päälle ilmestyi metka tuttavuus. Tämä erikoisen näköinen tulokas tunnistettiin sieniseurassa silkkityynyseksi. Se ei ole sieni vaan alkeiseliö, ameba, joka kykenee jopa liikkumaan. Ihmeellinen on luontomme.

Kulunut kesä on tarjoillut runsaasti upeita iltanäkymiä. Tosin iltana, jolloin median mukaan taivaan piti värjäytyä poikkeuksellisen upeaksi, näky oli hyvin pliisu.

Ohessa poimintoina muutama kuvamuisto kesältä.

Morjensta!

Pitkästä aikaa palasin tänne. Tervehdys kaikille vanhoille tutuille, joista monen kanssa vaihdettiin runsaasti ajatuksia jo pieni ikuisuus sitten Aamulehden blogipalstalla. Tervehdys samalla kaikille niille, joita en entuudestaan tunne. Paljon tässä on tapahtunut, mutta lisää siitä myöhemmin.

Terveisin Kari