Kuinka pitkään saa olla jonotuksessa apuvälineisiin

Toisia apuvälineitä saa oikeasti ilman jonoja mutta eipä ihan kaikkia niissä voi olla kolmen kuukauden jonotus edessä

Pyörä tuolin saa ainakin Tampereella kunhan noutaa apuväline toimistolta saa vaikkapa pyörä tuolin Kyynärsauvat kävelykepin ja monia muitakin välineitä

Mutta silloin kun haet vaikka sähkömopoa sähkö pyörätuolia jono on n kolme kuukautta

Mielestäni se on aika pitkä aika jonottaa ja saa sitten hylkäävän lausunnon mutta näin asia kuitenkin on

Noilla apuvälineillä mahdollistetaan ihmisen kotona selviämiseen ja pääsee varsinkin kesällä ulos ihmisten porukkaan

Me ihmiset olemme sellasia jotka varmaan suurempi osa haluaa oman lajitoverin seuraa ja kun kävely ei oikein helpolla onnistu nuot apuvälineet olisi hyvä väline heidän osalle

mutta kun ensin makaat sairaalassa n kolme kuukautta on suuri vaara että pelkällä makaamisella menee tuo lihas voima lähes nollaan

Sen palauttaminen on paljon hitaampi toimi kun että sairaalassa maatessa olis mukana fysikallinen hoito

Sitä ei kuitenkaan ole joka paikassa ainoat jota sain oli sänky ja ruoka mitään muuta ei sitten ollut

Sairaalan käytävä ainoa paikka johon pääsit kun ovet oli lukossa ympäri vrk siinä sitten kävelitkin sitä käytävää päästä päähän kuten itse tein päivittäin

Mutta kun sen kävelin rollattoria käyttäen kole kertaa ja meinasin mennä vielä kerran no jalkaan alkoi tuntumaan että ei enempää

Pyysinkin ohi mennyttä hoitajaa tuomaan pyörä tulin joka oli aika lähellä muutama metri

No hänpä sitten laittoi paperille että on koittanut kävellä kävellyt muutaman metrin no kun olet kävellyt käytävän kolme kertaa ei se muutama metri vaan n 150 metriä

Mutta noinkin voi asiat kääntyä ja sairaalassa olo aika venyi n kolmeen kuukauteen

Syytä ei tosin minulle kerrottu  mikä oli syynä siellä pitoon enkä meinannut sieltä sitten pois päästä

Kyllä sitä perusteltiin vaikka millä tavalla vedoten toisarvoisiin asioihin tyrkyttäen mm kauppa ketjun palvelua jonka hinta olisi ollut 17,90

Joka olisi ollut kerta tuonnilta no en sellasta ottanut kun tiesin että toinen kauppa toisi kotiin ilmaiseksi jos ostot menisi yli 50 eken

No eipä siihen paljon tarvii miettiä että saa laskun reiluksi 50 ekeksi

No viimeisenä keinona pitää minut lukkojen takana oli kotihoito joka olisi käynyt joka päivä vähintään kerran

Kuukauden lasku n 520 ekee kun kerrasta perivät 17,50 mutta sen katkasin koska en olisi kyennyt tuollasta summa maksaan joka kk

Silti minulle sanottiin ettei sote taksia voi sulle antaa kun sulla on liian isot eläke tulot onko siitä olen menojen jälkeen aivan eri mieltä

Tuolla lailla olisin päässyt hakeen ruokaa taksilla n kolmen eken taksalla nyt jos menen sinne taksilla yhteen suuntaan n 26 ekee matka 2,4 km edes takasin

Hinnaksi tulisi n 52 ekee Eli matkan hinnaksi tulisi reilun satasen keikka joka kerta

Kerta viikossa käynti tulisi kustantamaan taksille reilun kaksi sataa kk ja ostot hinnaksi tulisi helposti reilu satanen kerralta

Mutta jos olisi mahdollista mitenkään miettiä oikeita asioita eikä hallitus olisi silmät ja korvat ummessa kaikki olisi tyytyväisiä kun rahat riittäisi elämiseenkin

Tuolla vauhdilla ne loppuu kokonaan ja mistään et saa sitä lisää seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kuinka pitkään saa olla jonotuksessa apuvälineisiin”

  1. Mitkään selittelyt ei ole muuta kun sitä itseään ja nykyisen hallituksen pitää ottaa huomioon
    Ns isot ikäluokat jotka nyt alkaa oleen tuossa n 70 korvilla ja tulevat sairas listalle lähivuosina halusivat tai eivät
    Tämä meno hallituksen taholta ei heitä auta missään he vaan vaikeuttavat niidenkin elämää jotka tulisi pikku avulla kotona
    itse katkasin kotihoidon heti alkuunsa koska tuo kotihoito vie rahat sen se tekee ja täydellisesti
    No minun pitäisi saada apuvälineeksi sähkö tuoli jolla pääsen kulkemaan kotini piha alueella ja näin tavata naapureitani naamat vastakkain
    Tuskinpa sitä tule saamaan mutta ilman pyytämistä vielä vähemmän saas nähdä mitenkä sen venkoovat multa pois terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *