Matkalla vuoteen 1984

Johan on suunnitelmat!

Kaikessa hiljaisuudessa on julkaistu oikein ministeriötasolla suunnitelmapaperi, jonka lukemista helpottaa, jos George Orwellin 1984 on tuoreessa muistissa.

Suunnitelmassa kulttuurirahoituksesta laitettaisiin puolisen miljoonaa euroa vuodessa siihen, että luotaisiin kulttuurialan kyttäyselin, Big Brother, joka voisi jopa ammattiloukkaantujien nimettöminä jättämien paheksuntailmoitusten perusteella määritellä haluamansa kulttuurin/taiteen tuotokset ja tekijänsä kelvottomiksi nyt ja ainiaan.

Suunnitelma osoittaa yli satasivuisessa jankkauksessaan paikoin niin huimaa kekseliäisyyttä ilmiselvän tarkoituksensa pukemisessa orwellilaisen kielenkäytön kaapuihin, että entiset DDR:n ja Neuvostoliiton ankkakielikomiteat tanssisivat riemusta ripaskaa.

Raivostuttavaa lukemista kaipaavat löytävät suunnitelman valtioneuvoston julkaisuista: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162362/OKM_2020_23.pdf?sequence=1&isAllowed=y

12 vastausta artikkeliin “Matkalla vuoteen 1984”

  1. Näin 20+ vuotta kulttuurin vapaaehtoistyötä tehneenä, ehdotan että tämän ehdotuksen tekijät eivät ole olleet kilttejä lapsia.

    Kulttuuri toimii kun se saa toimia. Julkinen hallinto ei voi tehdä kulttuuria, ainoastaan antaa sen tapahtua.

  2. Mikään kulttuurin muoto ei ole noussut ilman mesenaatteja tukijaa ja rahoittajaa kukoistukseen aikojan alusta alkaen paitsi ehkä kirjallisuus. Ei Bach eikä Sibelius, Beethovenkaan saati Mozart. Samoin monet taidemaalarit. Elokuvat eniten. Taidekoti Lallukassa asuu moni tunnettu menestynyt taitelija.

  3. Selvähän se on – ja olisi pitänyt lain mukaan olla tähänkin asti – että jos toimija rikkoo avustuksen sääntöjä tai lakia, rahat pois. Tätä ei olla noudatettu.

    Nyt laitetaan isot rahat peliin toimijalle, jolla ei ole valtuuksia tehdä mitään eikä vaatimusta osata mitään.

  4. Linkki ei näköjään pelitä. Tarkoitus oli linkittää avauksen aiheeseen liittyvä Jyrki Lehtolan kolumni ”Kulttuurialan eettinen toimielin sulla on housuissas” Ilta-Sanomista.

  5. Well, onneksi tai onnettomuudeksi (riippuu näkökulmasta) keskusta valitsi johtajakseen piilovihreän (ja onko niin piilosellainenkaan) Annika Saarikon, jolla on ilmeisesti tarve todistella aatesiskoilleen hallituksessa, ettei hän ole yhtään hevelimpi kulttuurimarxismin ja globalismin toteuttaja kuin siskotkaan, nämä nuoret, vihaiset naiset. Täältä pesee!

    Mihin suuntaan tällä Saarikon toimella on tarkoitus veivata Suomen kulttuuria: kirjallisuus, taidemaalaus, elokuvat etc.
    Arvaanko väärin jos arvaan, että samaan suuntaan kuin neuvostorealismi itänaapurissa ja natsirealismi Hitlerin Saksassa – yhtä ja ainoaa totuutta peilaavaksi, poliittista korrektiutta tiukasti myötääväksi: totalitarismissa on totuus, pakkokeinoin toteutettu monikulttuurisuus on auvo, ihminen on sosiaalinen konstruktio lukuisine sukupuolineen, mies on luonnon suuri erehdys – eritoten valkoinen mies. Listaa voisi varman jatkaa.

    Vai onko tämä Saarikko suuressa neroudessaan ymmärrellyt, että suomalainen kulttuuri on liian korkealatuista ja tasoa pitää saada madallettua, jotta kateellisimmat/ vähälahjaisimmat/laiskimmat pääsisivät toteuttamaan itseään hekin lahjakkaampien kustannuksella, vähän niinku samalle viivalle – se paljon puhuttu intersektionaalinen tasa-arvo.

  6. Jotain sinnepäin, mutta kepuleihin se ei tule uppoamaan.
    Saarikko on upottamassa itseään vähitellen omaan kuoppaansa.

  7. Intersektionaalinen feminismi.

    – – feministiteoreetikko Sandra Harding myöntää, että kyse on näkökulmasidonnaisuudesta eikä puolueettomuudesta, mutta puolueeton-sana (objektive) on hänestä arvovaltaisempi, joten hän käyttää sitä. 1980-luvulla tätä marxilaista totuusteoriaa alettiin kyseenalaistaa, mutta riita jatkuu yhä.

    Filosofian professori Ilkka Niiniluodon mukaan Hardingin kanta on ”varsin epäuskottava”. Niiniluoto suosittelee naistutkimuksen teoriaksi kriittistä tieteellistä realismia. – Liberaali-wiki.
    —————————————————————————————-
    Apostoli Paavali on sanonut ”nainen vaietkoon seurakunnassa”.

    Koska olen moderni henkilöä, en ole samaa mieltä Paavalin kanssa.
    En ole myöskään täysin samaa mieltä Ilkka Niiniluodon kanssa.
    Olen sitä mieltä, että verorahoitteinen sukupuolentutkimus (joka on nimenvaihdostaan huolimatta edelleen naistutkimus) lakkautettaisiin Suomessa, samoin kuin on tehty esim. Unkarissa ja Norjassa.
    Jos näin tapahtuisi, Suomessa olisi jonkin ajan kuluttua hurjan paljon enemmän naisia, joilla xxxxx ja aivot eivät ole vaihtaneet paikkaa (Nina Mikkolan luonnehdinta), uskoisin.

Kommentoi