Näinkö laatumedia toimii?

YLE julkaisi (monen muun tavoin) pari päivää sitten uutisen, jossa vedettiin repiviä otsikoita: ”Yli sadan vuoden tilastot: neljä suomalaiskaupunkia on Euroopan kymmenen eniten lämmenneen paikkakunnan joukossa(YLE:n juttu).

Luulisi, että toimittajalla/toimittajilla olisi hieman kellot kilkattaneet.

On täysin selvää, itsestään selvää, että Suomen olosuhteissa pitkän aikavälin vuotuiset lämpötilakeskiarvot eivät heittele useita asteita alle sadan kilometrin matkalla. Eivät todellakaan. Näin YLE:nkin lainaama juttu kuitenkin väitti.

Pelkästään edellä mainittu fakta kertoo, että joko datassa tai käsittelyssä on paha virhe, luultavimmin jokin systemaattinen virhe, koska vastaava virhe toistui useiden kaupunkien kohdalla.

Toinen asia, jonka olisi pitänyt kilkutella kelloja, on, että jutussa ilmoitetut luvut eivät alkuunkaan vastaa Ilmatieteen laitoksen tilastoja, jotka toimittajakin olisi löytänyt parilla klikkauksella.

Ai niin, huomasin juuri kun tätä rupesin kirjoittamaan, että alkuperäislähde on jo korjannut ilmiselvät virheet poistamalla räikeimmin metsässä olevat kaupungit kokonaan datasetistään.

Jäämme odottamaan, koska YLE korjaa uutisensa ja millaisilla otsikoilla…

 

 

4 vastausta artikkeliin “Näinkö laatumedia toimii?”

  1. Ilmastovouhotus sen kun vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Rahaa palaa ihan hirvittäviä määriä täysin turhaan. Huijarit nauravat partaansa sulloessaan seteleitä reppuihinsa.

  2. Tuskin YLE korjaa yhtään mitään, sanottu mikä sanottu. YLE;llä on alkanut ihan uusi aika Jouko Jokisen sukupuolisesti neutraalina kautena.Merja Ylä-Anttila vielä säestää sitä tämän kuukauden alusta alkaen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *