11 vastausta artikkeliin “Aion rikkoa ulkonaliikkumiskieltoa jos sellainen määrätään”

  1. Jotenkin en usko mihinkään jyrkkään ulkonaliikkumiskieltoon.
    Toki jotain rajoituksia voi noissa suuremmissa kaupungeissa tulla, jos sakki ei ymmärrä pysyä poissa ruuhkaisilta paikoilta, mutta siihen ei hallituksen pokka äkkiä taivu.

  2. Kannattaa panna nyt jäitä hattuun ennen kuin jotakin päätetään. Tyttäreni perhe Baden-Badenissa on kokenut sen viime vuonna. Lenkeillä ja 2 h kaupassa kerrallaan. Ihan hyvin meni.

  3. En ota nyt muita huomioon kun minulta viedään vapaus hakea ruokaa itselleni
    Sitten kuitenkaan ei sitä tuoda minulle ottaakos ne toiset silloin huomioon minut ei ota
    Mutta tuo ulkoalikkumiskielto kyllä se rajoittaa aika paljonkin ei siitä voi kukaan sanoa että hyvin meni
    Toden näköita tuo kielto tulee koskeen eniten Helsinkin seutua siis myös Espoota ja Vantaata
    Silloin kyllä kertoilee satuja kun ei muka tehnyt haittaa ollenkaan terv tepivaari

    1. Näin se luultavasti on.
      Saahan toki kiukutella jokaikinen kerta asiasta, mitä ei edes ole eikä tule, mutta sille ei mahda mitään.

    2. No ei koske vielä Tamperetta Helsinkin osaa en vielä osaa arvioida epäilen että siellä rajoitetaan jopa sitä kauppa reissu puoltakin
      Mutta kyseessä on ulkonaliikkumiskielto eikä mikään valmiuslaki
      Ja tuo ulkona liikkumiskielto on rajumpi kun mitä valmiuslaki sillä voidaan laittaa yks päivä kokonaan sisällä oloon terv tepivaari

  4. Mullakaan ei ole mitään aikomusta noudattaa. Täysin perustuslain vastainen.

    1. ”Täysin perustuslain vastainen.” – onkohan?

      Poikkeustila on väliaikainen yhteiskunnallinen tilanne, jolloin normaali lainsäädäntö, valtiosääntö tai kansalaisoikeudet eivät päde, ja viranomaisten valtuudet ovat suuremmat kuin tavallisesti. Poikkeustila voidaan julistaa hallituksen päätöksellä esimerkiksi luonnonkatastrofin, kapinan, sisällissodan, tartuntataudin tai muun yhteiskuntaa uhkaavan tilanteen syntyessä. Yksi poikkeustilan aikana esiintyvä toimenpide voi olla esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto. [Lähde: Wikipedia]

  5. Meikä kun häviää vähäksi aikaa korpeen niin tuskin siellä ”ulkonaliikkumiskieltoa” kukaan vahtii 😆👍. Jos vahtii niin tarjoon tulilla nokikahvit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *