Savukoskella

Naapurini muutti sinne alkukeväällä koska halusi juuri 65 vuotta täyttäneenä kääntää vielä uuden lähden elämässään. Hän on maailmaa nähnyt kun asui Tanzaniassakin yli kymmenen vuotta ja toimi siellä liikunnanopettajana.

Häneltä on tullut päivityksiä että vaikka loistavat kalapaikat niin kalan saaminen on osoittautunut siellä hänelle paljon vaikeammaksi kuin oli Lahden vesijärvellä esimerkiksi. Ja koko aikana kun hän on siellä kalastusmestoissa käynyt niin hän on nähnyt samaan aikaan vain yhden kalastusturistin perhoa viskomassa. Ehkä ne lapin kalastusmatkaajat ovat ihan muualla.

 

14 vastausta artikkeliin “Savukoskella”

  1. Kyllä Savukoskella kalaa on
    Ekaks pitää lahjoa paikallisia jotka opastaa ottipaikoille ilman lahjontaa eivät nistä kerro
    Itse pitää sitten päätellä millä lahjoo tikukarkki ei tulosta tuo terv tepivaari

  2. Voihan ne ottipaikat itsekkin löytää josta lapin poika nostaa kyömynokkaa pintaan ne vaan on heillä tedossa ja ilman lahjontaa et heiltä tietoa saa
    Perhon sidonnassa pitää myös tietää mikä vaihe milloin on kosken hyönteis populaatiossa
    Silloin tiedät millanen sun perhoskin pitää olla että se matkisi luonnon toukkia vedessä
    Mutta nekin tadot oppii jos haluaa ja perhoja pitää kokeilla ja silloin voi saalistakin saada
    Mutta kuten sanotaan ainoa varma ottipaikka on tuo kauppahallin kalatiski
    Kireitä siimoja kaikille kalamiehille tänäkin kesänä terv tepivaari

  3. Jotain kalastuksesta vuosikymmenten aikana olen ehkä oppinutkin; … paikka, aika ja sää, vaikuttavat kyllä saaliin määrään, pitkäaikainen kokemus omilta kalavesiltä on paras opettaja.
    Saaliiseen vaikuttaa niin hyvin monia asioita, kerronpa esimerkin. Minulla oli tuolla Pyhäjärvellä kolme jataa, siis 3x60m, 3m korkeita, 0,20 langalla 60mm.
    Minua ilmeisestikkin peesaileva kaveri laski myös verkkonsa, tosin ”rimaa hipoen” laillisesti.
    Rantaan kun tulimme, koetin nopeasti vetää veneeni kaloineen trailerille, vaan enpä ehtinyt. Kaveri juoksi paikalle ja huusi jo matkan päästä; mitäs sait, minä sain yhden kuhan. No, näkihän tuo joltisemmoisenkin saaliini, kuha 6,5kg, kolme liki kiloista ahventa, isomman kuhan lisäksi vielä 6kpl n 2 – 3 kiloista kuhaa. Kalat punnitsin vasta kotona ja verestettyinä ja suolistettuina. Niin on aina tapani; kalatuspäiväkirjaa kun pidän.
    Pyörittelihän se kaveri vähän päätään; liki sama paikka ja sama metrimäärä verkkoa. Totesin vaan; näyttää minulla käyneen tuuri (tosiasiassa saalis yhteismäärältään kiloina, normaali).

  4. Aivan noin ne menee ja paras saaliin saantin on oma tuntemus jokeen jossa kalastaa ja kun itse perhostelin aikanaan nuot toukat saneli minulle mikä perho oli paras otti perho
    Nykyisin enenää paljonkaan perhostele koska matkat pohjoiseen on liian pitkiä mutta on meillä nuot isot järvet avan kotinurkilla
    Enempi Näsijärven puolella en viitsi Pyhäjärvelle meneen joka on liian saastanen vieläkin
    Näsijärvi on paljonkin puhtaampi varsinkin ylävesissä jopa kirkasta ja puhdasta terv tepvaari

  5. Pyhäjärvi on nyt yhtä puhdasta ja kirkasta kuin Näsijärvi. Näsijärven eteläpään pohja on täynnä 0-kuitua. Pyhäjärven etelä-itäpäähän sedimentoidut entiset saasteet.
    Noissa kohdissa ei mateenpyyntiä kannata harrastaa. Etäämpänä kylläkin. Muuta kalaa normaalisti.
    Lisämurhe on tulevan Sulkavuoren ja entisen Viinikanojan puhdistamoiden, (puhdistettu,) tekninen vesi, joka lasketaan selälle virtaamaan eteenpäin Kokemäenjokeen.

    Lapin kalapaikat löytyvät lahjuksin- kossulla.
    Isoista vesistä, Savukoskelta lähin 150 km, on Lokan tekoallas tai Kemijärvi, siellä on siikaa.

    1. Ei se ole lähelläkään nässy veroinen ja samaa nolla kuitua on koko ratinan suvanto takosta tulleina
      On turha keskustella tuosta pyhäjärven puhtaudesta jo senkin vuoksi että tako laskee noita nolla kuitja koko ajan vieläkin
      Lielahti on ollut jo jonkin aikaa pois eikä lisää enää nollakuitujaan nässyyn ja tuo näsin selkä ei ole näsijärvi se on vain pieni osa koko järvestä
      Ja joka kevät näitä seurataan puhtauksissa pyhäjärvi ei ole lähelläkäään nässyä

      No taitaa tuo kalastaja etsiä vähän parempaa kalaa jota ei lokalla ole mutta ajaa jonkin verran ylöspäin pääsee kala joille josta saa tietää ne ottipaikat pikku lahjuksin koska ei sitä lohta ole kalaa joessa on määrätyt alueet
      Niistä et paljon saa tietoa mutta pkku lahjus auttaa aika paljon tosin rahalla se tieto ei tule terv tepivaari

        1. Kun se on nolla kuitua laskenut vuosikymmeniä ja lopetuksesta ei ole pitkää akaa niin ne jo olemassa olevat nolla kuidut ei sieltä noin vaan katoa
          Siksi pyhäjärvestä ei voi puhtaudessa nässyn kanssa terv tepivaari

  6. Meillä on erämökillä hyvä kalastaa. Kun ei muitakaan kalastajia juuri ole. Saa rauhassa olla. 👍

  7. Kalastaa ja kalastaa; kerran olen vuosia sitten nähnyt pari kalastuskuvaasi. Ensimmäisessä kuvassa oli alla teksti; ”rysät pyyntiin”, kuvassa Kivikankaan pari putkimertaa, toisessa kuvassa pari hauentuppia. No, kalastamistahan toki sekin.
    Tietenkinhän, suppilaudalta ei paljonkaan kalastella.

  8. Se tuo järven puhtaus ei ole ihan yksiselitteinen asia; esim erään blogistin kuvat, vesi on selkeästi kirkasta mutta pohja paljastaa korkean ph-pitoisuuden.
    Toisaalta järvi, jonka näkösyvyys on n 1m, jos sieltä löytyy salakkaa; erittäin hyvä järven happipitoisuuden mittari, salakkaa jos löytyy, järvi on kohtuullisen hyvässä kunnossa.
    Mm Kokemäenjoen viimeiseltä patoamattomalta loppujuoksulta katosi mm salakka, särkikalojen määrä nousi nopeasti; nyt tosin välttävään kuntoon jokiosuus on saatu.
    Happipitoisuus on erittäin tärkeä järven kunnon mittarina.

  9. Joo voi olla kirkasta sitten on nuot joita ei ihmissilmällä veneestä näe ja sitä on tuo pyhäjäsvi tällä hetkellä vielä kirkasta vettä mutta saastetta silti täynnä
    Happi pitoisuus on Pyhäjärvessä aika alhaalla ollut jo pitkään
    Mutta parempaan ollaan menossa terv tepivaari

  10. Tepi puhuu jostakun kymmeniä vuosia sitten vallinneesta tilanteesta. Pyhäjärven happipitoisuus on täällä hetkellä yhtä hyvä kuin Näsijärven n. 90 % n tasolla.
    Syy: Näsijärvestä valuu enää hyvin vähän 0-kuitua Tammerkosken kautta Pyhäjärveen ennen kuin taas sekoitetaan Näsinselän länsipäätä.
    Pyhäjärveen ei laske enää muuta kuin teknistä ”puhdasvettä” jäteveden puhdistamoilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *