Ei ole Ahvenen voittanutta.

Jäät kun keväälä lähtivät tuossa huhti,-toukokuun vaihteessa, niin muutaman viikon siinä ”jaksoin” parista katiskasta nostaa ämpäri kaupalla kutuahventa, joita sitten vuoroin savustelin, paistelin ja kalasopaksi valmistelin.  Sitten nostin katiskat kuivalle maalle, kun alkoi paskakin olemaan jo kuin lokilla.

No, muutaman viikon kuivalla maalla niitä katsiskoitani ”kuivattelin” ja eilen sitten viskasin ne tuohon parin metrin rantaveteen, kun ajattelin kudunkin jo päättyyneen, ettei enään tarvitsisi ämpäri kaupalla niitä perkailla.

Mutta mitä vielä, saman verran sitä ahventa antoi ja kun laskeskelin, niin sata ahventa oli kahden katiskan yhteistulos, isommat otin vain itselleni ja loput laskin takaisin kasvamaan ”korkoa”. Eikä muuten olleet enään kudullaan, että koskaan ei ole näin hyvin antanut kudun jo ohi mentyä.

Tuleehan niitä sitten pakkaseenkin laitettua.

 

6 vastausta artikkeliin “Ei ole Ahvenen voittanutta.”

  1. Ahvenen kutu ei ole aikaan sidottu; ahven saattaa kutea jopa juhannuksen jälkeenkin.
    Vaan hyvä kala se on, kuten kaikki ahvenkalat. Tuo iso ahven tosiaan saattaa kutea jopa juhannuksen aikaankin.
    Mahtava savukala; joko fileinä kylmäsavustettuna tai pyöreänä sellaisenaan.

  2. Ahven on hyvää vaikka nuotiolla pakissa valmistettuna. Helpompaa on nykyihmiselle kuitenkin paistaa nuotiolla vaikkapa palviryynimakkaraa.

  3. Eipä kait liene aivan sopivaa rinnastaa Suomen kansalliskalaa johonkin ryynimakkaran pätkään.
    Tikkukalana se on omimmillaan, ken osaa sellaista laittaa. Kala vain tulee osata valmistella oikein ja sitten se tikkukalan paistotekniikka.

  4. No ei pidä rinnastaa ryynäriä sellaseen vaikka kala seuramme pirtin seinässä olikin taulu jossa teksti
    Täällä on alkoholin käyttö kieletty paitsi kala ruuan kanssa hätä tapauksessa katsottakoon ryynimakkarakin kalaruuaksi terv tepivaari

  5. Sainpahan ajatuksen katsella netistä ja mm muutaman blogistin ”salarakkaasta” wikipediasta, mitähän tuosta tikkukalasta oikein onkaan kirjoiteltu. Jäi tuntuma, että nykyihmisen, ainankin nuorempien, lie sittenkin parasta tyytyä siihen ”ryynäriin”, siksi kelvotonta tuo mukamas tieto oli.
    Kalan kypsennys avotulella, siis sama kuin sen nuotiomakkaran kuorruttaminen mustaksi hiilikerrokseksi.
    Tikkukala kyllä kypsennetään hiilustalla ja mieluiten vielä koivuhiilustalla.
    Edes kalan asento tikussa, ylipäätään väärinpäin. Kala kuuluu kypsentää tikussa, kuten loimutuksessakin , pyrstö alaspäin. Aivan järkeen käypää, … tai?

  6. Teen itse kalasta purkki kalaa ja senkin teko on monelle nuorelle utopiaa laittaa lasipurkki uunin kalaa täynnä
    Mausteet ja öljy mukaan voi sinne laittaa vaikka ketsuppia mukaan itse en käytä tulisia mausteita koska en niistä pidä
    Mutta kun tietää lämmön ja antaa olla yön uunssa sa pikku ahvenesta tosi hyvää terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *