Flunssanhoitovinkkejä

Onnistuin ns. reissussa rähjääntymään ja päädyin hankkimaan vähän köhää (ihan tavallista, ei C-tautia). Ajattelin että tämä on hyvä hetki taas käydä keskustelua perinteisistä ja moderneista flunssanhoitokeinoista. Kerron ensin omiani, kertokaa sitten parempia.

Apteekista

Finrexin on toimiva, eli siis kansankielellä kuumaan veteen liotettu aspiriini. Ainakin itselle se toimii modernimpia lääkkeitä paremmin. Sopivan mieto että voi ottaa monta kertaa päivässä, pysyy tilanne tasaisesti parempana. Tukkoiseen nenään tarvii joskus hetkittäin perinteisen nasolinin halpaversiota, josta itse käytän lasten vahvuista 0,5 mg/ml ainetta mielummin. Se aikuisten tehoinen on liian tehokas. Mutta tämän kanssa pitää olla varovainen, ei saa käyttää kuin pari-kolme päivää korkeintaan.

Muita lääkeaineita en käytä, mutta apteekista myytävistä muista tuotteista nostan pari esille. Yrtti-hunaja kurkkupastilli lievittää kurkkukipua heti. Pelkkä hunaja on vielä tehokkaampi apu, mutta jos sitä ei ole, tästä saa sen hyvää vaikutusta. Toinen ei-lääketieteellinen apteekin tuote ovat Carmolis-tipat joita käytän höyryhengityksenä avaamaan hengitystä. Varovasti annostelun kanssa, kerran pistin muutaman tipan liikaa ja kun henkäisin sisään, näin samantien muinaisten galaksien halki.

Kaupasta

Kotimainen pinaattikeitto. Se on kaiken alku ja juuri. Tässäkin on eroja, mielestäni vain Apetitin tuote maistuu mille pitäisi. Pirkka-tuote on vetinen ja mauton. Myös saman firman kasvissosekeitto toimii, joskin se mielestäni kaipaa vähän lisämaustetta. Valkosipulia on hyvä lisätä, maku- ja terveyssyistä.

Hunaja. Loistava apu akuuttiin kurkkukipuun. Kivunlievityksen lisäksi sillä voi olla antibakteerisia vaikutuksia. Sopiva annos on mielestäni puoli teelusikallista.

Yogi Tea Throat Comfort -tee. Erinomainen apu kurkkukipuun. Moni tee ja kuuma juoma auttaa, mutta tämä auttaa pitkäjänteisesti ja myös parantaa. Vahva suositus pitää paketillinen kotona.

Mustaherukkamehu – lämpimänä tietenkin. Vaihtoehto teelle. Itse vuorottelen teen ja mustaherukkamehun välillä. Oleellista on löytää mehu johon ei ole sekoitettu sokeria tai muuta humpuukia. Löytyy esim. Pirkka-tuotteista.

Mustikkakeitto tai muu marjakeitto on hyvä välipala, kunhan siihen ei ole lisätty sokeria tai keinomakeutusaineita. Uusi suosikkini on Juustoportin marjainen keitto.

AB-piimä tai joku muu vastaava maitohapatetuote. Kipeänä ollessa voi vatsa joutua koville lukuisista syistä ja on tärkeää auttaa sitä. Pari lasia piimää päivässä auttaa ehkäisemään pinon ongelmia.

Vaaran paikka: erityisesti kipeänä ollessa on syytä varoa kaikkea keinomakeutettua, kuten mehuja, marjakeittoja tai kurkkupastilleja. Ne pistävät vatsan äkkiä sekaisin. Paras on jos ei ole lisätty mitään makeutusainetta, mutta perinteinen sokeri on vähemmän paha näissä oloissa.

Villi kortti: karjalanpiirakat. Kun tauti alkaa helpottamaan ja kiinteää ruokaa saa alas, tämä vanha klassikko on juuri sopivan pehmeä syötäväksi puolikuntoisenakin. Lämmitä sopivasti ja varusta esim. tuorejuustolla tai muulla pehmeällä päällisellä.

Muita temppuja

Höyryhengitys. Vaikka carmolis-tippoja tai eucalyptus-pussillista ei olisi, tavallinenkin höyryhengitys avaa röörejä tehokkaasti.

Painopeitto. Männä vuosien hittikeksinnöstä voi olla apua unen saannissa tai rauhoittumisessa kun on tauti päällä.

Nouse ylös ajoittain jos vain voit. Puoli minuuttiakin pystyssä avaa hengitysteitä.

Älä paahdu. Pysy lämpimänä peittojen alla mutta tuuleta ajoin. Liian kuuma kämppä saa vain hikoilemaan liialti eikä auta paranemisessa. Vähän vilpoisemmassa huoneessa myös nukkuu paremmin ja uni on usein paras lääke.

Pese hampaat usein. Ne ovat koetuksella ja likainen suu tuntuu pedin pohjalla ikävältä.

Villi kortti: jos et käytä lääkkeitä, yksi tapa tuhota kurkkukipu pariksi tunniksi on viinakurlaus. Operaatio on kivulias, mutta tehokas. Ota pari senttiä väkevää viinaa ja kurlaa sillä kurkkua 10-20 sekunnin ajan – tämä on se kivulias kohta. Se on sitten makuasia syljetkö pois vai nielaisetko, mutta tuo turruttaa kurkunpohjan kivut suvereenisti ja tappaa viimeisetkin bakteerit. Toki muitakin spiritus fortus -neuvoja lienee, mutta jätän sen kollegoille…

Otsikon kuva: K-Ruoka.fi / Kesko Oyj

23 vastausta artikkeliin “Flunssanhoitovinkkejä”

  1. Tuota hunajaa olen nauttinut jo vuosikymmeniä aamuisin lusikallinen raakana ja sehän toimii ei ole flunssaa ollut
    Mustaherukka on ollut vuosisatoja Suomalaisen kuume tauteihin ja sekin toimii ihan kuten pitääkin terv tepivaari

  2. Kiitos vinkeistä! Itse olen pitkään välttynyt flunssalta. Muita hyviä keinoja ei tule heti mieleen, mutta yksi kylläkin: kangasnenäliina on hyvä jos on pitkään nuha, se ei ärsytä nenän ihoa samalla tavalla kuin paperinen. Tokihan se on varmaan epähygieenisempi mutta omaa räkää siinä vain on ja sopii hyvin käyttöön silloin kun nenä vuotaa kirkasta räkää.

  3. Nenäliinoissa on todellakin eroja muutoinkin. Tuo kangasliina on hyvä neuvo, voihan sitä useammin pestä. Jos ei moista ole, sitten ainakin katsoo pehmeän nenäliinan eikä talouspaperia. Itse pidän Serlan silkinpehmeästä.

  4. Hyviä vinkkejä hän nuot ovat, itselle hitsinpimpula sentään taisi iskeä korona.

    Eilen olin kalassa kolmisen tuntia ja kotiin päästyäni, kalat käsiteltyäni ajattelin, että käyn pienen pyörälenkin koska seisoaltaan kalastaessa tulee jumia vähän sinne sun tänne.

    No aika nopeasti huomasin ettei tunnu oikein normaalilta, eikä jaloissa tunnu olevan voimaa mutta tein kuitenkin sellaisen noin 40 km pysähdyksen.

    Aamuyöllä heräsin helvetilliseen särkyyn ja viluun, kuumemittari näytti 39.4

    Aamulla ajattelin ensin että vilustuin mutta kun oli testeri niin kokeilin ja positiivista näytti eli jotain positiivista tässäkin🤣

  5. Hunaja on varmaankin hyvästä.

    Itse olen joskus kokeillut hyvällä menestyksellä valkosipulin ja hunajan seosta. Ihan reilu annos molempia ja sitten lusikoinut naamariin. Ei se herkkua ole, mutta syötävissä.

    Myös kuumana juomana reilusti hunajaa ja hieman brandyä. Voi myös hengittää juoman höyryä ennenkuin se jäähtyy juotavaksi.

    Kerran minuun iski ientulehdus. Purskutin kipeän kohdan päällä pitkään brandyllä useamman kerran – tulehdus katosi sillä konstilla.

  6. On syynsä miksi alkoholia käytetään desinfiointiin. Tuossa se on kuten Juhani asian ilmaisee.

    Mikalle muuta kun lepoa, nesteitä ja kiroilua. Kiroilu auttaa. Kait.

  7. Jos koronan saa, se tarkoittaa pitkää taukoa rasittavalle kuntoilulle.
    Naapuri ADH- kuntoilija, Pyhjärven ympäri pyöräilijä, rappusten hyppelijä 60-v, sai koronan jälkeen keuhkoveritulpan, sydänvaivat jne.
    Nyt 0,5 v. niiden jäkeen kuntoilu on muuttunut kävelyksi ja sähkölaudaksi.

  8. Jos kävellä voi, hätä ei ole paha. Kävely on edelleen yksi parhaita liikuntamuotoja terveyden ylläpitoon. Sekä mielen että ruumiin.

  9. Nähdäkseni d-vitamiini (tarkemmin d3) on tärkeä tekijä flunssan ehkäisyyn. Auringostahan sitä saa jos vain on kesäaikaan tarpeeksi paljon ulkona.
    Maitotuotteisiin on Suomessa lisätty d-vitamiinia, mutta maitotuotteista ja elintarvikkeista ei varmaankaan täällä pohjoisessa saa tarpeeksi kyseistä vitamiinia.
    Itse käytän ruokakaupan hyllyltä ostamaani d-vitamiinia, joka on kapseloitu neitsytoliiviöljyn sisälle (d-vitamiini on rasvaliukoinen), vahvuus 60 mikrogrammaa, suositus 1 tabletti päivässä. En jaksa muistaa paljonko on virallinen suositus päivässä ja yläraja, mutta nehän varmaan löytyvät netistäkin. Ehkä on syytä tähdentää, että koska ko. vitamiini on rasvaliukoinen, liian suuri määrä on haitallinen/vaarallinen.

    Jos flunssa on jo päällä: ”Vilustuneen on tärkeätä pysytellä ensimmäiset päivät kotona, koska tänä aikana tartuttamisen vaara on suurin. – – Jos et ole kuumeinen, on turha maata vuoteessa, se vain heikentää kuntoa ja nenän tukkoisuutta. Voit siis hyvin olla sisällä jalkeilla, mutta ruumiillisia ponnisteluja ja kylmettymistä on vältettävä.” Lainaus kirjasta ”Omahoidon käsikirja” Per Ove Lind (julkaistu suomeksi 1986). Kirjoittaja on lääkäri.
    Sama kirja suosittelee flunssan itsehoitoon mm. kuivattua mustanseljakukkaa ja kuivattua lehmuksenkukkaa. Vielä pieni lainaus mainitusta kirjasta ”Lämmin hunajavesi on yleinen vilustumislääke. Lämmin juotava onkin vilustuneelle terveellistä ja se lievittää mm. yskää. Mutta itse hunajalla ei ole suurtakaan merkitystä, koska se koostuu miltei yksinomaan sokerista.”
    Paranemista!

  10. Vielä. Omenaviinietikka pitää väitteiden mukaan huolta kehon immuunisysteemistä ja auttaa ehkäisemään tulehduksia ja sairauksia, kuten perinteinen flunssa.

  11. Hyvä laaja vinkkikirjo ja lisäisin vielä : CHARTREUSE Ranskalaisen yrttiliköörin 55% jota nautitaan yskänlääkkeen tapaan. Niin se nokka pitää todella myös huoltaa sillä sehän on viruspesä.

  12. Tuo hunajakeskustelu on hyvä. Todellaan hunaja ei ole lääke ja kyllä, se on lähinnä kahta erilaista sokeria. Ennen kaikkea korostan sitä itse kurkkukivun akuuttiin lievitykseen.

    On kuitenkin näkökulmia (esim. IL, IS), joissa referoidaan hunajan mahdollisesti toimivan myös antibakteerisena toimijana ja siten auttavan.

    Sanoisin että jos pari grammaa hunajaa menee flunssan aikana alas niin se sokerimäärä ei ole huolista suurin.

  13. Sana pari tuosta mainitsemastani kirjasta ”Omahoidon käsikirja”. Kirjoittaja on yleislääkäri ja itse kirja on (jos ketä kiinnostaa) näppärä ja tiivis tietopaketti, 248 sivua. Mistähän lienen senkin hankkinut. (Olen hankkinut kotikirjastooni tietokirjoja, hakuteoksia, klassikkoja ja semmoista, antikvariaateista, kirjaston poistomyynnistä, kirjakaupoista. En tiedä olenko ihan yhtä lukuintoinen kuin Haanpään Pentin Lukuhullu-Täky, mutta olen viihtynyt nenä kirjassa siitä lähtien kun opin lukemaan.)
    Olen myös lukenut joskus aikaa D.C.Jarvisin teoksen ”Kansanparannustaito: tie terveyteen hunajan ja omenaviinietikan avulla”. Muistaakseni ihan luettava kirja, mutta hunajan liikaläträämisestä en innostunut.
    Sokeri mikä sokeri ja liika määrä sokeria ei varmaankaan ole hyväksi kenellekään.

  14. D-vitamiinissa taitaa olla suositus 20mikrog/päivässä, itse vedän yhden D-pillerin kerran/2pvssä.
    Kuumaa juotavaa joka ei ole maitotuote (maito kenties saattaa pahentaa limaneritystä) ja suolaista, helposti sulavaa syömistä niin että elimistölle jää voimia tautia vastaan taistelulle, olen ymmärtänyt. Höyryhengitystä kattilan yllä pyyhkeen alla pahimpaan oloon sekä jotakin eukalyptysvoidetta nenän alle niistopaperi-ihottumaa ehkäisemään. Tamsilkissä myydään hyvin miellyttäviä villa-silkkisiä ohuita paitoja, joiden myönteinen puoli on ettei villa kastuessaan muutu kylmäksi, lisäksi villa hylkii likaa ja toimii myös talvella muutenkin kerrospukeutumisessa miellyttävästi, etenkin nuo silkki-villa sekoitteet, jotka eivät kutita ihoa.
    Paranemista kaikille tasapuolinz

  15. Tässä vielä vinkki hikisen ja räkäisen villavaatteen hoitoon:
    https://youtu.be/d5a48yClhqs
    (How to Wash A Wool Sweater, With Rajiv Surendra | Life Skills With Rajiv)

    Post scriptum: Norpan kommentti kangasnenäliinoista sai minut kaivamaan kaapista isoäidiltä perityn kirjavan pinon moisia, mikä hieman piristi paskaa päivää. Erakkona harvoin sairastuu sosiaalitauteihin, mutta never say never… Nolla koronarokotetta ja flunssitta olen selvinnyt koko pandeemisen ajan kun monirokotetut läheiset 95-vuotiasta isoäitiä myöden sairastelleet kyseisen kulkutaudin.

  16. … juu ja lämmin sipulimaito täysmaidosta saa nenän auki.
    … ja valkosipulin kynnet sieraimiin.
    … ja kattilahengitys vesi-anisliemellä, sadeviitan huppu pään yli ”tiivisteenä”.
    … ja kunnon löylyt saunassa koivuvihdan ruoskiessa ja sen höyryä hengittäen.
    … ja päälle lämmin kossuryyppy !

    1. Kossu haisee äänipäänpuhdistusaineelle, ei jatkoon. Ennemmin tuohon päälle kuuma rommitoti!

  17. No, taskulämmin kossu sentäs on kansallisromanttisuuden ylläpitoa, joten jos siitä huolehtii kipeänä niin saa ainakin hyvää oloa siitä että ylläpitää traditioita. Ja hyvä mielen olo auttaa myös ruumiin hyvinvointia.

    Siinä viiden pennin huippulääketiedettä.

  18. Koronan aiheuttama kuume on laskenut siihen 37.5 tienoille vähän vaihtelua suuntaan ja toiseen, mutta henki on kyllä tukossa ihan huolella ja vaikuttaa pahenevan.

    Lihassärky on kuin vuosien tauon jälkeen olisi käynyt punttisalilla. Ei se seuraava päivä vaan se sitä seuraava ja kun sen kertoo kymmenellä niin ollaan aika lähellä.

  19. Juhanin ja Heikin pointista jatkaen, päätin juuri syödä sipulin.

    No raakana tietenkin, miten niin?

    Tein havainnon:
    1. Nenän ärsytys ja yskä tuo kyyneleet
    2. Sipulin syöminen tuo kyyneleet
    42. Nämä yhdessä tuo todella paljon kyyneliä

    Ja jälleen tiede on oppinut jotain uutta flunssanhoidosta!

    1. Minä syön yleensä joka päivä sipulia ja yleensä myös valkosipulia – myös raakana tai lähes raakana. Ehkäpä minä sitten löyhkään sipulille niin perusteellisesti, että pöpöt kiertävät minut kaukaa. 🙂

      Sitten jos reissussa ei olekaan sitä sipulia ja valkosipulia koko ajan syötäväksi, niin iskeekin helposti nuha. Minulle on käynyt sillä lailla pitkällä ”sotareissulla” Virossa.

  20. Kaksikymmentä yli neljä iltapäivällä eli 420pm voi myös valkoihoinen jäbä tehdä mielikuvaharjoituksen, jossa hän yhdessä jätkäkavereineen matkaa suolaisessa vedessä lilluvalle muovisaarelle yksityislentokoneella kurlaamaan koskenkorvalla. Tälle matkalle jopa dekadentti kirjanoppinut perussuomalainen voisi älyllisestä uteliaisuudesta lähteä päivittämään maailmankuvansa porvarihybridiksi.

    https://youtu.be/_wFMY0r7X-w
    (Wallace Collection – Daydream)

  21. Ps. Ehkäpä sille muovisaarelle mahtuu myös katsomaan sen jonkun huumori-klipin, jolla juutalaistaustainen Ukrainan presidentti miestovereineen näyttelee soittavansa pianoa miehisellä paloletkullansa. Kerää koko sarja luku- ja katseluvinkkejä lentsikkamatkan tylsyyden taitoksi?

Kommentoi