Eikö koskaan opita, että vasemmisto kaiken ”tappaa”, sitä saa apteekista.

Sitä minä en jaksa ymmärtää näin oikeistolaisena oikeisto suomessa, että mikä kumma saa eduskunnan porvarisiiven  aina, säännöllisin väliajoin ”päästämään” vasemmiston vallankahvaan, vaikka heidän mandaattinsa eduskunnassa ei tätä edellyttäisi.

Ja kuten taas tämänkin Marinin toivotaan toivotaan vasemmistokonklaavin jäljiltä nähdään,  niin joudutaan ainakin seuraavat kaksi hallituskautta reivaamaan suomea takaisin hur- lum- hei hallituksen jäljiltä kestävän taloudenpidon totuuksiin, jossa kakku tulee leipoa ennen sen syömistä.

Se on joka kerta kun vasemmisto on ollut vallankahvassa keskeisessä roolissa, niin yhteiskunnassa ollaan menty askel eteen ja kaksi taakse ja vasemmiston jäljet siivoa oikeisto.

Se olisi myrkkyä yhteiskunnalle, jos Orpo ottaisi tulevaan hallitukseensa sosialistin kumppanikseen, siinä kansalaiset kyllä rakastettaisiin hengiltä ja nykyisenkaltainen maailmoja syleilevä ja suomen ja suomalaisten syyllistäminen kolonialismista saisi jatkumonsa.

Nyt siellä yhteiskunnan kehityksen jarrupolkimella seisoo tiukasti vasemman jalkansa varassa RKP, joka horisee jostain ihmiskäsityksistään, vaikka oma historia heillä on mustaakin mustempi tältä osin.

Kepukin pakeni metsäkaartiin, kun olisi tarvittu vasemmistohallituksen jälkiä ruokkoamaan, mutta taisi se oman jalan jälki haista liian pahalle, joten jättivät kaiken kuin koirat paskansa.

 

 

18 vastausta artikkeliin “Eikö koskaan opita, että vasemmisto kaiken ”tappaa”, sitä saa apteekista.”

    1. Näinhän se on. Paikallistuntemusta omaavalle maalaisväestölle on oma tilauksensa, mutta heidän päästäminen sivistyneen maailman ohjaksiin tarkoittaisi ihmisen moukkamaisuuden renessanssia ajassa, joka on jo niin monesti ajanut posliinikaupan karjuista ohi, että jälki olisi kuin historiassa vajaa parisataa vuotta sitten, kun tulehduksia hoidettiin amputoimalla.

      1. Itse olen pyrkinyt elämään ns. ”tervettä maalaisjärkeä” noudattaen ja en ole tarvinnut posliinikaupassakaan vasemmistolaista neuvomaan mikä minulle sopisi ja mikä olisi yhteiskunnan edun mukaista. Tämän takia en koske pitkällä tikullakaan kenenkään,vasemmistolaista sivistystä ja humanismia tuputtavan ja markkinoivan idiootin idiotismeihin.

        1. Kaikille vapaus näkemyksiinsä. Itse katson, että terveelle maalaisjärjelle on tilauksensa — niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti — mutta maalaisjärjellä ei sovi ryhtyä korvaamaan sivistystä, joka ei maalaisjärkeen perustu, vaan vaatii monimutkaisempaa yhteenliittämistä.

          Olemme tulleet kauas ajasta, jossa metsästäjä-keräilijät yksilötasolla olivat kykeneviä ja paljontietäviä; nykyisen ihmiskunnan sivistys sekä toiminta perustunee kollektiiviseen älykkyyteen sekä kautta historian opittuihin tietomääriin, joiden muistamiseen tai hahmottamiseen kenenkään yksittäisen ihmisen pään kapasiteetti ei mitenkään riitä. Historiaa ja kehitystä, parannuksia sekä opittua tietoa on liikaa ja koko ajan syntyy lisää. Tarvitaan massiivisia tietokoneita tallettamaan tietoa ihmiskuntaa varten.

          Näkisin, että Putinin kikkailema sota on ansiokkaasti onnistunut degeneroimaan myös muun Euroopan primitiivisen pelon ajamana tällaisiin barbaarifantasioihin, joissa nuijien kanssa vaan tahdomme puolustussotaa emmekä näe muuta. Hyvin on siis pelottelu tehonnut — ja tästä suomalaisetkin oikeistopopulistiset puolueet näyttävät ottavan ilonsa irti.

          1. Jos joku sanoo minua sivistymättömäksi sen perusteella, kuinka paljon olen kiertänyt maailmaa tai kuinka paljon olen persettäni hinkannut koulunpenkkiin, niin olen onnellinen että sivistykseni ei ole niiden tasolla, jotka kuvittelevat sydämmen sivistyksen olevan kirjanoppineisuudesta hankittua.
            Herra varjele minua lankeamasta näiden vasemmistolaisten houkutuksiin, jotka omaa erinomaisuuttaan markkinoivat yhteisenä hyvänä.

            1. Kommenttini ei siis pyrkinyt kohdistumaan keheenkään yksilönä, ei siis maalittamaan Arvi sinua tai blogiasi, vaan yritin vaan kommentoida yleisellä tasolla omasta näkökulmastani.

              Näen itsekin ison ristiriidan ns. sydämen sivistyksen ja kirjanoppineisuuden välillä, yhteiskuntamme vaan ei valitettavasti pyörisi puhtaan sydämen sivistyksen ja viettomuuden varassa, ihmisiä on liikaa ja ihminen olentona on liian paska. Järkevään tarkoitukseenkin kehitetyt tietokoneet ja metsien / luonnon päälle rakentamansa konehallit ihminen täyttää takapuolen ja naamansa kuvillaan. Semmoista se. Jumala voi minun puolestani nuolla omia persikanpuolikkaitaan, jos jotakin.

  1. Vasemmiston ”sivistyneistöä” ruokkii oikeistolainen suvaitsevaisuus, jossa kaveria ei jätetä, ei edes ”vasenkätistä”.

    1. Oikeistolla on käsi aina toisen taskussa ja kahvirahakin pummataan kaverilta.
      Kaveri jätetään vaikka alastomana pakkaspysäkille, että kuolisi vain pois muiden kiusana.

  2. Kauan kestää selvitä Sipilän oikeistohallituksen ajasta?
    Muisti on lyhyt
    ja sitä päästään verestämään…

    1. Ainakin taksiuudistuksesta puhutaan varmaan vielä sukupolvien ajan.
      Niin uudistus oli susi, koskahan saamme hallituksen joka korjaa virheet.

      1. Minulta joku kysyi taannoin, että kuinka suurena ja mihin vertaisit tätä taxi-”uudistusta” järjettömyydessään, niin hätäisesti siihen sanoin ”alan miehenä” ja kokemusperäisen tutkimuksen allekirjoittajana, että vielä suurempi katastrofi aiheutettiin yhteiskunnalle ja yksilöille, kun otettiin käyttöön pientaloajen rakentamisessa tasakatot.

        1. Kyllä nyt pitäisi kaivaa esiin tieto että oliko tasa-katto pakko jollain alueilla oikeiston vai vasemmiston syy että pääisi moittimaan jos syyllinen on omasta mielestä mieluinen.
          Tasa-katto tyhmyys korjattiin, vielä kysyn mielessäni että kaunkohan mahtaa mennä kun joku hallitus korjaa taxi-asetus mokan.

          1. Ainakin omalla paikkakunnalla ei kunnan rakennustarkastaja ja yleisten töiden ministeriöt sallineetkaan tonteilleen ja kunnallisteknisille alueilleen muuta vaihtoehtoa kuin tasakatot ja tästä taloudellisen vastuun kantoi asuja, ei rakennusarkkitehdit eikä kunnan eikä valtion viranhaltijat.

            1. Tasakatto oli tanskalainen idea ja se perustui katon kantavaan rakenteeseen ja siihen, että sisällä olevia huoneita saattoi helposti muuttaa tarpeen mukaan toiseen muotoon.
              Mutta Suomen olosuhteissa keskelle vievä katon loiva kaato oli susi tai jopa pulpettikaton loiva reunoille kaatava malli. Raskas lumi pysyi ja hajotti katot.

              1. Noin 10-15 vuoden kulutta asumisesta aloitettiin sitten tasakattoja muuntamaan ”harjakaisiksi” ja useammassa olen ollut ”hanslankarina” mukana.

  3. Vihervasemmistolaisen rinnakkaistodelisuuden lopputulema on helvetisti velkaa ja asiat aivan sekaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *