Ajattelin käydä lääkärissä yhden vaivan takia.
Pirhan neuvontaan soittamalla pääsin 5 minuutissa läpi ja keskustelemaan hoitajan kanssa asiasta.
Jotenkin ihan yllättäen ei lääkäriaikoja saanut mitenkään, mutta hoitaja kuulemma soittaa minulle ensi perjantaina ja mahdollisesti sitten järjestyy se aika lääkärille.
Sen kummemmin tämä neuvonnassa vastannut kuin se viikon päästä soittavakaan eivät kykene tekemään mitään arviota varsinaisesta vaivasta, koska se vaatii ilmeisimmin kuvauksen ja siitä lääkärin arvion, mutta tällä moniportaisella ja monet käsittelyt vaativalla keinolla on vain mentävä.
Siinä se luvattu viikon takuu – ”kommer kun hinner”, jos tulee ollenkaan.
Voisi toimia paremminkin.
Olen näitä tuskaillut itsekin viime päivinä. Niin paljon rahaa käytetään siihen että tehdään asiat huonosti.
Vastaussoittoa ykstyiseltä Coronarialta odotin 3 päivää. Ei kuulunut. Marssin luukulle. Aika tuli seuraavalle aamulle.
Vielä 1 v sitten Hatanpään ajan sai parhaiten kun meni luukulle.
Nyt tänään Pirha lupaa purkaa voimalla jonot yhden soittojärjestelmän kautta. Katsotaan.
Maanantaina tulee 8 viikkoa täyteen siitä kun kävin Mehiläisessä päiväkirurgisessa toimenpiteessä, aivan loistava palvelu ja ihan kohtuullinen kaffe.
Tarkoittaa sitä, että maanantaina saa alkaa liikkumaan niin paljon kuin sielu sietää, tähän asti on ollut ainoastaan kevyttä liikuntaa.
Mikäli keli sallii niin maanantai aamuna lähden pyörällä Merikarvian camping alueelle juomaan kupin kaffet.
Siitä tulee knafti 100 km edestakas.
Ettet liioittelisi, toipilaana 100 kilometriä? Itse en ole toipilas, ikivanha kylläkin mutta olen ylpeä itsestäni kun eilen pyöräilin naapurikylän kaupalla kahvilla, edestakaisin 26 km. Pieni putiikki joka pitää aina kahvia tarjolla, kupillinen ja 3 pullapitkosta tehtyä hyvää korppua 2,25 euroa. Mainittakoon vielä että kevyt vastatuuli mennen tullen.
Kyllä ihan vakaasti aion yrittää, viime kesänä tuon useampaan kertaan poljin, ilman kaffetaukoakin, mutta on se toki ihan kunnon punnerrus näin kun ei ole mahdottomasti pystynyt treenaamaan.
Minulla on kyllä siinä sellainen mahdollisuus, että voin runsaan 30 km paikkeilla pysähtyä vaikka viikoksi tai kahdeksi jos siltä tuntuu 🤣
Aika hurja polkija olet. Itse aikaisemmin muutamana kesänä päässyt n 2500 kilometriä. Tänä vuonna vasta n 350 km mittarissa. Toki sikäli hyvä alku että persnahka jo aika hyvin siedättynyt. Vammat eivät onnekseni haittana, vain laiskuus ja mukavuudnhalu hillitsee.
Itse olen panostanut myös hyviin pyöräily housuihin / sortseihin, persus tykkää, eikä jakkaroita hierrä.
Tampereella Mehiläiseen pääsee kuka vaan, kun ilmoittaa omalle julkiselle haluavansa Mehiläisen terveysasemaksi.
Minä vaihdoin Hatanpään Mehiläiseen matkan vuoksi, mutta mihinkää kirurgiseen operaatioon sinne en menisi, jos pitäisi.
Aikaisin keväällä oli ajatuksena, että pyöräilykauden aikana saisi 3000 km täyteen, mutta sitten tuli tuo vaiva, jonka hoidatin. Tässä on jo useampi viikko kulunut muutaman kevyen pyörälenkin (hyvin rauhallisesti) ja soutulaitteen (vielä rauhallisemmin), mutta pääosin kävelylenkin merkeissä ja sen mitä nyt kalastellessa liikkuu.
Mainitaan nyt vielä, että en ole mikään himokuntoilija, vaikka toki koko elämäni olen liikkunut/urheillut, mutta nykyään se suurin motivaattori on krooninen sairaus, johon paras lääke on mahdollisimman hyvä lihaskunto, kuin myös aerobinen kunto.
Toisin sanoen liikkumiselle ei ole vaihtoehtoa.
Minä taas kävelen nuo kilometrit ja ylikin vuodessa.
Tervetuloa meidän muiden joukkoon, Juhak, on sentään hieno asia, että meillä on julkinen terveydenhuolto, joka näinkin toimivasti on saatu rahoitettua kaikille käyttöön! 🙂 On hyvä muistaa, ettei ehkä kannata vattia ylettömyyksiä hyvinvointivaltiolta, joka kuitenkin kovin monia auttaa ja palvelee, kun oma äiti ja iskä eivät siihen pysty tai heitä ei edes ole, ja jos itselläkään ei ole varaa mennä yksityiselle.
Mutta jos oma vaiva kovasti tuskastuttaa, suosittelen ajan varaamista yksityiselle lääkäri-asemalla, jossa kuten omassakin tapauksessa aikanaan lääkärille nopea pääsy (äiti avusti kustannuksissa) johti siihen, että yksityiseltä minulle saatiin nopea lähete julkiselle, jossa sitten minut leikattiin, eikä kuvantaminen yksityisellä lopulta ollut niin tyyristä, plus siihen sai jonkun Kela-korvauksen myöskin muistaakseni.
Kontrollikäynti olikin sitten yksityisellä, johon julkinen teki leikkaukseni jälkeen lähetteen, kenties jotta en joutuisi jonottamaan, en tiedä tarkemmin, mutta tuolla koskiklinikalla sitten ne kuvantamislaitteet olivat kuin antiikkia verrattuna TAYSin vastaaviin, mikä oli hämmentävää ja myös ahdisti, kun en muutenkaan nauti yli puolen tunnin sessioissa magneettiputkessa jotakin paskaa radiokanavaa kuunnellen.
Mutta kokonaisuudessaan asiani tuli hoidetuksi. 😉
Niin ja ainahan voi myös mennä acutaan istuksimaan, jos ei tahdo odottaa julkiselle pääsyä. Tosin en tiedä kannattaako omaa mieltään rauhoittaakseen asiaa tuota kautta hoitaa tai kuinka eettistäkään se olisi. Mutta acutassa toteutetaan ensi-arvioita sekä tehdään sitten lähetteet TAYSiin.
Minulla joskus kävi niin, että vasemman käden viulunsoittosormi jäi mersun oven väliin ja koko sormi meni tilttiin ja menin Acutaan. Acutassa sormi kuvattiin ja minut lähetettiin kotiin sellaisen ensi-diagnoosin pohjalta, ettei sormi olisi ollut murtunut, joten siihen ei sitten mitään hoitoakaan tullut. Oma äitini oli eri mieltä, ja lastoitti itse sormeni. Viikon päästä minulle tuli kotiin kirje terveydenhuollosta, jossa kirjeessä todettiin jonkun katsoneen sormestani otettuja röntgen-kuvia toisin silmin, ja sormeni todettiinkin murtuneeksi sekä pahoiteltiin asiaa ja annettiin jotakin ohjeita.
Yksityisellä tyyrillä eläinlääkäri-asemalla kävi muutamia kertoja hoitovirhe edesmenneen rakkaan lemmikkini kanssa, kun koiraan rutiini-rokotuskäynnillä ruiskutettiin jotakin aivan väärää ainetta, josta hoitaja ei kehdannut myöntää tehneensä niin, vaan lähetti meidät hyvillä mielin kotiin, jonne sitten kirje perästä päin, että anteeksi-anteeksi minä ruiskutin väärää ainetta ja jos koiralle tulee ihon alle patti, niin toimi näin.
Samaisella yksityisellä asemalla viedessäni koiraani omituisten oireiden vuoksi tarkastukseen, jotta koira tutkittaisiin huolella, niin näin ei tapahtunut eivätkä eläinlääkärit vaivautuneet edes ottamaan koiralta verinäytteitä, vaan meille varattiin aika hammaskiven poistoon.
Hammaskiven poisto-operaation jälkeen koirani vointi romahti eikä koira leikkauksen jälkeen näyttänyt lähtevän toipumaan lainkaan, vaan olin yksin koirani kanssa kotona sitten leikkauksen jälkeen katsellen, miten rakkaan lemmikin hengitys muuttui yhä pinnallisemmaksi, josta kun soitin lääkäriin, niin meidät kutsuttiin akuutisti paikalle.
Sitten kalliissa päivystyksessä koirastani otettiin verinäytteet ja todettiin sillä akuutti hemolyyttinen anemia, jonka vuoksi minun oli välittömästi lähdettävä viemään henkitoreissaan olevaa koiraani Hämeenlinnaan eläinlääkäri-asemalle verensiirtoihin, kun Tampereella ei ollut koiralleni sopivaa verta.
Ajoin paniikissa Hämeenlinnaan, jossa koirani sai tarvittavat hoidot ja jäi yöksi tarkkailuun. Minä jouduin ajamaan takaisin kotiin nukkumaan ja aamusta sitten taas Hämeenlinnaan.
Seuraavana aamuna Hämeenlinnassa todettiin koirani voinnin stabiloituneen sekä akuutin kuolemanvaaran olevan saatu hallintaan, mutta arveltiin koirani voinnin romahtavan jos lähden sen kanssa kotiin, joten meidät lähetettiin Helsinkiin eläinsairaalaan, jossa koiralleni oli tarkoitus suorittaa lisätutkimuksia.
Oli jo myöhä yö, kun saavuin Helsingin eläinlääkäriasemalle, jossa lähes itku kurkussa lamaantuneena sitten kuljetin rakasta koiraa lämpöisessä pahvilaatikossa, jonka Hämeenlinnalaiset hoitajat olivat väsänneet meille matkaa varten.
Helsingissä koirani kiidätettiin tutkimuksiin sekä lämpökaappiin.
Odotin ja juttelin yöllä useiden hoitajien sekä lääkäreiden kanssa, jotka pohtivat koirani tilannetta keskenään päätyen lopulta suosittelemaan koirani lopettamista.
Näin itkuisena sitten olin koirani rinnalla, joka lämpökaapissa oltuaan oli virkistynyt niin, että ryömi luokseni häntää pikkuisen heiluttaen lääkärin antaessa sille lopetuspiikkejä.
Lääkärit myös olivat järkyttyneitä ja suosittelivat ruumiinavausta, joka merkitsi ettei koiraani voitu tuhkata, vaan se toimitettiin jonnekin ruokavirastolle.
Sanoin, että haluan selvittää syyn miksi näin tapahtui, joten ruuminavaus ehdottomasti.
Ajoin sitten yöllä yksin pimeässä Helsingistä kotiin Tampereelle kaadettuani useita tuhansia euroja eläinlääkäreille.
Kuukausia myöhemmin sain raportin ruumiinavauksesta, jossa todettiin koirallani olleen kaikkialle sisäelimiin ja aivan joka paikkaan levinnyt syöpä, joka oli myös aiheuttanut akuutin hemolyyttisen anemia hammaskivenpoistoleikkauksen jälkeen, joka leikkaus itsessään edusti törkeää hoidon laiminlyöntiä heiltä, jotka näin olivat tehneet sen sijaan, että olisivat ottaneet verinäytteet ja antaneet minun ja koirani viettää viimeiset viikot rauhassa kotona.
Tein asiasta hallintokantelun jälkikäteen.
Nykyään en asioi muuta kuin kunnallisessa eläinlääkärissä, ja olen kehoittanut kaikkia tuttavia boikotoimaan sitä yksityistä eläinlääkäriasemaa, jossa raha puhuu, mutta hoito onkin tappavaa.
Tuon tragedian jälkeen en enää myöskään voisi harkitakaan rotukoiran hankintaa, vaan suosittelen kaikille vähääkään lemmikin hyvinvoinnista välittäville jonkun perusterveen, sekarotuisen ja kenties maailmalta pelastetun rescue-ressun hankintaa, sillä liiallinen jalostaminen voi nähdäkseni aiheuttaa koirille ja heidän omistajilleen hirveätä tuskaa sekä kärsimystä.
(Mutta rescue-ressunkin kanssa vastuullisuutta kehiin niin, että vaivautuu itse tekemään reissun ulkomaiselle tarhalle tai paikkaan, jossa koira on, katsoakseen millaisista olosuhteista ja kuinka luotettavalta tarhalta se on kotoisin.
Ei niin, että laiskasti Suomesta joltain välittäjältä hankkii rescuen, joka on kuljetettu tänne jonkun paahteisen tappavan rekan kontissa, jossa duunarimies rekkakuski on vaan ajanut piittaamatta siitä, että 90% jo valmiiksi kovia kokeneista eläimistä menehtyy nesteen puutteeseen sekä lämpöhalvaukseen matkalla rekan kontissa.
Lisäksi vinkkinä sellainen asia, että kuulemma mustanväriset koirat ovat niitä, joita ihmiset eivät ulkomaislta tarhoilta tahdo adoptoida, joten vanhalle mustalle koiralle kodin tarjoaminen olisi kaikista hienoin teko, jos koiran tahtoo hakkia.)