Tekstiiliyrittäjä Kangasalta kertoo mielipiteensä ay-liikkeestä.

Oletan saman artikkelin olevan Aamulehdessä kuin on Satakunnan kansassa.

””Ihan teini-ikäisen itkupotkuraivari-tasoinen veto, jossa teini menee kotonaan vanhempien suhteen siivouslakkoon, koska koulussa on huono ruoka. Aikuisten oikeesti”, hän kysyy.”

Tuohon on helppo yhtyä.

”Saari kuvailee itseään ”vain pieneksi ihmiseksi Kangasalla”. Hän ihmettelee, onko kukaan miettinyt pieniä toimijoita, kun hänen näkemyksensä mukaan nyt isot puhuvat keskenään.

”Me olemme kuin hiekkaa siellä välissä. Suurin osa Suomen yrityksistä on pieniä. Onhan tämä turhauttavaa, kun parhaansa on tehnyt.”

Toimitusjohtaja kertoo itse pakanneensa tilauksia koko tiistain, jotta paketteja saadaan liikkeelle mahdollisimman paljon keskiviikkona ennen lakon alkamista. Hän arvelee, ettei lakkoa ajavissa liitoissa ymmärretä pienyritysten arkea.

”Hyvä olla peilisaleissa (toisten rahoilla) kuukausipalkalla inisemässä. Irrallaan maailmasta”, ”

Tuohon on pääosin helppo yhtyä, mutta se pitää todeta, että hallituksen esityksissä esim.irtissnomissuojan osalta on nimenomaan kyse pienyritysten aseman parantamisesta.

Sama koskee myös paikallisen sopimisen ja luottamushenkilön valintaan esitettyjen muutosten kohdalla.

https://www.satakunnankansa.fi/talous/art-2000010053962.html

6 vastausta artikkeliin “Tekstiiliyrittäjä Kangasalta kertoo mielipiteensä ay-liikkeestä.”

  1. Lakkojärjestelmää pitää tukea, koska jos ja kun on sikailevia työnantajia, sitä pitää pystyä joukkovoimalla pistämään kova kovaa vastaan.

    Lasten ja vähävaraisten kiduttaminen ei ole tapa hankkia sympatiaa. Jatkavat vähän aikaa tuota mallia niin joku vähän toimitusjohtajaa enemmän ärtynyt henkilö voi toimia tavalla, jota hän katuu paljon ikävää tekstiä enemmän.

    Spekuloikaapa tämä: teillä on läheisenä vanhus, tai koulussa lapsi, ja häneltä aletaan jatkuvasti eväämään oikeus ruokaan. Kertokaapa minulle, saattaisitteko suuttua?

    Ja pohtikaa tämä: miksi ay-liike ei suuntaa yhden ensimmäistä toimea hallitusta vastaan?

    1. Kyse on hallituksen päätösten ”vastustamisesta” eli lähinnä demarien kiukuttelusta ja ay-jyrien voiman osoituksesta.
      Sillä, ketä se vahingoittaa, ei ole väliä, koska ay-liike ei todellisuudessa osoita mitään hallitusta, vaan yrityksiä ja tavallista kansalaista vastaan.

  2. Juhlapuheissa puhutaan pk-sektorin työnantajien puolesta.
    Olen seurannut muutamaa läheistä pk-yrittäjää
    ja se on aivan eri maailma johon ei sovellu samat yleispätevät lait ja säännöt.
    Isoilla firmoilla on omat tehokeinonsa ja ne jopa syövät pk-sektorin elinmahdollisuuksia.
    Itse olen aikanaan ollut pieneissä ja suurissa firmoissa joten ne erot
    ovat tuttuja.

    1. Nythän hallitus yrittää tehdä uudistuksia, jotka parantaisivat yritysten asemaa. Ja kuten itse mainitsit, suuremmilla yrityksillä on ollut omat keinonsa ja etunsa, joten uudistukset tn. vaikuttavat enemmän pk-yritysten kuin suuryritysten tilanteeseen. Vastaavasti tällaiset poliittiset lakot, jotka osuvat niin suuriin kuin pieniinkin yrityksiin, tn. aiheuttavat suhteesssa enemmän vahinkoa pk-yrityksille kuin suuremille firmoille.

  3. Toni , juuri näin ja on hyvä huomata, että hallituksen esityksissä on nimenomaan pienyritysten ja yrittäjien asemaa parantavia asioita, jotka potentiaalisesti myös tuottaisivat uusia työpaikkoja.

    Uusien työpaikkojen suhteen juuri pienet yritykset ovat aivan ensiarvoisen tärkeitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *