34 vastausta artikkeliin “Vaikuttaa siltä, että meillä on pitkästä aikaa ihan oikea valtionvarainministeri.”

  1. Eihän Purran esiintymisessä mitään vikaa ollut. Asiatkin olivat hallitusojhelman mukaisia. Mutta se luttelomainen toteaminen sadoista miljoonista eikä leikkausten summien luotteleminen avannut tavalliselle pulliaiselle yhtään mitään.
    Puttoselle pörssimiehen tietenkin mannavelliä.
    Siinä mielessä 5-

  2. Jospa Saarikko tiesi mistä perussuomalaiset on aluperin eronnut tuntuu siltä ettei ihan kaikki taida sitä edes tietää terv tepivaari

    1. Näköjään demulogiikan mukaa tausta ratkaisee kaiken eikä henkilön teoilla ja aikaansaannoksilla ole merkitystä, jos on ”väärällä” taustalla.

      1. No minulta et lue demu politiikkaa mistään kohtaa tuon esiin ne asiat joilla saattaa olla suuriakin vaikutteita

        Entisestä kepusta ne perusuomalaiset eros vuosikymmeniä sitten Poutiaisen toimesta

        En liioin katsele minkään asteen ”vääristä” taustoista

        Olen edelleen puolueeton mitä tulee puolueisiin terv tepivaari

    1. Varmasti, mikäli Hurri olisi oikeassa ja osin onkin, mutta kyllä siinä oiotaan taas mutkia ihan huolella.

      Jo pelkkä fraasi ”tulonsiiro köyhiltä rikkaille” on samaan sekä typerä,että paikkaansa pitämätön, mutta populismi on myös osa journalismia.

        1. Heh…mitäs olisi vielä lakasinlakasinkoneen kuljettajat ja parkkipirkot?

  3. Iiro Viinanenkin oli vanha vihtahousu samassa tehtävässä, vasta jälkikäteen ymmärrettiin, että hän oli yksi parhaista valtionvarainministereistä ikinä.

    Jonkun vaan pitää siivota sotkut, jotka Vasemmistohallitus aiheutti järjettömillä tempuillaan.

    Helvetisti velkaa ja asiat ihan sekaisin, siinä viime hallituksen loppusaldo ja samalla tyylillä pitäisi jatkaa edelleen jos oppositiota on uskominen.

    1. Punavirheille kelpaa vain verotuksen progression kiristäminen ja velkarahan jakaminen holtittomasti.
      Taitaa kirveltää, kun eivät vielä ole päässeet ruotsalaisten huippuun 102% tulovero.
      Tosin Ruotsin demarit ymmärsivät pikaisesti realismin ja siirtyivät järjen käyttöön, mutta täällä se punademujen utopia on voimissaan.

    1. Juu ja oli ihan historian ensimmäinen kerta kun moista itkua esitetään, ikinä ennen ei ole sattunut 🤣🤣🤣

  4. Poliittisista nuorisojärjestöiltä valtio tuet pois, mieluiten välittömästi, samoin Folktingetiltä.

    Puolueiden pitää maksaa tuet puoluetuestaan.
    Folktingetiin osallistuvat ne puolueet, joilla on ruotsinkielinen jaosto. Freudentalistipuolieella käsittääkseni ylivalta. Porukka ratkaiskoon, miten kustannukset jyvitettäisiin eri puolueille.

  5. Noinko asia olisi sitten hyvällä tasolla

    Meillä vois ensin lopettaa kaikki nuot tuet kuten vaikka oopperan tuki ja teatterien

    Tuo ooppera sai valtion tekemän talonsa ja joka vuosi siihen uppoo valtiolta tuki rahaa

    Eikä sen palveluja kaikki sitten saa lainkaan kun asuu toisessa päässä Suomea terv tepivaari

  6. Onhan ooppera melkoinen rahasyöppö. Miljardi mennyt tukeen vuosien saatossa.

    Talolle on vaikea löytää tuottavaa käyttöä. Huutokaupassa saisi liian vähän.

    Wiki:

    ”Vuonna 2022 Kansallisoopperan ja baletin toiminnan kulut olivat yhteensä noin 60,6 miljoonaa euroa. Valtion avustusta kansallisooppera sai 42,3 miljoonaa euroa sekä pääkaupunkiseudun kuntien avustusta 5,3 miljoonaa euroa. Pääosin näytäntötuotoista koostuva toiminnan tuotto oli yhteensä noin 13,7 miljoonaa euroa.”

  7. Ja vaikka onkin muka kansallisooppera sen palveluista saa nauttia vain pikkuosa kansasta

    Ja kyllä muuten nuot teatteri tuet Tampereellakkin maksaa kunnalle aika paljon

    Ja turhaan kun katsoo pääsylippujen hintaa terv tepivaari

    1. Niin lopetetaan ensin äijäkuoro Pirkanpojat ja Kantores Minores vinkujat, VPK:n senioripuhaltajat, sitten Satakunta Soi kurttukilpailu( konkurssi onneksi ). Sitten Tampereen fillharmonia ja Tamperetalosta Ferguson museo ja Työväenteatteri ja Pyynikin kesäteatteri. Savonlinnan kansainväliset oopperajuhlat ja Sifonia Lahti. Sara Hilden museosta vesipuisto Näsijärveen.
      Huuliharpunn soitto kouluissa pakolliseksi ja pillunpiirtokilpailut. Suomi luovan taiteen mallimaaksi.
      Ai niin, kyntökilpailut takaisin.

  8. Kun kirjoitin mm oopperan tukien lopetuksesta syynä oli että kansa maksoi ooppera talon mutta kun sen palveluja ei ole kun pienen osan saatavilla
    Heikki ei taida tietää kuka kustantaa mm ooppera talon lämmityksen joka ei suinkaan ole pikkusumma terv tepivaari

  9. Olis tuohon Heikin listaan lisätä myös tampereen teatterin terv tepivaari

    1. Valtiostahan se oon kiinni, onko oopperatalo tärkeämpi kuin köyhien muonat.

      1. No niin se näyttää olevan kokonaan mutta onko oikein ei varmaan ole kun sivistysvaltiossa noilla eväillä kansaa kuolee nälkään terv tepivaari

  10. No kun nuot jatkuvat syöjät ei oikeasti tuota yhtään mitään ne vois ensin lopettaa jos kansalta viedään leipä suusta

    Ne jotka noissa käy voi maksaa pääsylippunsa ihan omasta lompsasta terv tepivaari

  11. Mika on ihan oikeassa, jonkunhan ne paskat on navetassakin lapioitava. Sitä työtä ansiokkaasti teki Viinanenkin ja nyt hyvä alku on Purrallakin. Toivovottavasti vaan jatkuu ja kestää kaikki kovat vastarinnat. Ei mellä ole ollutkaan aikoihin kunnon rahaministeriä, on ne olleet enemmän tai vähemmän veteliä vellihousuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *