Oikeita hommia, oikeilla välineillä, oikeissa paikoissa.

Hevosmetsuri hommissa. Metsuri, oikeita hommia oikeissa paikoissa. Välineet, moottorisaha, moottorivinssi, tukkireki ja belgianhevoset. Miika Åfelt on tuttu näky Tampereen Tallipihan tapahtumissa kyyditsemässä vankkureilla ihmisiä sight-seeingille lähistölle.

Metsuri ja hevosvaljakko ryhtyvät kaatamaan puita Porvoon Hasselholmenin luonnonsuojelualueella

Miika Åfelt tulee hevosineen töihin Porvoo Hasselholmenin suojelualueelle. ARKISTO/PÄIVI TUOVINEN

 

 

Olipa kehnosti sanottua kokonaan

Kun sanoo jotain noin kehnoa julki ei asia ole lainkaan noin vaan sanomalla sirkusisovanhemmuudeksi voi olla ettei ihan kokonaan ymmärrä asiaa

Taikka sitten ei halua ymmärtää moni isovanhempi on vankasti työelämässä jotenka ei heiltäkään voi ihan mitä vaan vaatia

Katsoisin asiaa muilla keinoilla ja kaikki ei ole varakkaita ja myös niillä isovanhemmilla on omatkin menonsa ja kulunsa

Mitään sirkusisovanhemmuutta tuskinpa on Suomessa siinä määrin että voi noin tyhmästi asian julki tuoda

Monasti asiaan vaikuttaa kummankkin kotikunta monasti kun asutaan toisella puolen Suomea ei se ole yksinkertaista lasten lapsiaan edes tavata

Saatikka olla läsnä aina kun tarvetta ilmenee seommoro Tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Halli kisoissa saatiin aikaan

Kun Saga Vanninen saavutti hopeaa Suomen ennätystuloksella oli varmaan monelle suuri ylläri niin oli minullekkin

Mutta jotain sentään tulossa vielä Suomeenkin no kovalla työllä tuo nuori nainen sen varmuudella sai

Onnea Sagalle ja kunnon halaus kuvaanollisesti kuitenkin ja tuo hopea tuli uusilla Suomen ennätysluvuilla

Siinä alkua tulevalle ulkokaudelle seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Miksi vihata naisten päivää

Kun miettii asiaa kunnolla ei varmaan näe vihaamiselle mitään järjellistä juttua itse en ainakaan näe

Kun katsoo Suomessa olevia ns päiviä itselle tulee lähinnä mieleen isänpäivä jota sopii vihata

Se kun alunperinkin katsottiin tarpeelliseksi että Marraskuulle saataisiin jokin päivä joka nostaisi rospuutto kuun kaupan myyntiin

Mutta naistenpäivää vois oikeasti pitää vaikka joka päivä minun puolestani sillä sehän ei ole oikeasti keltään pois

Jos on saanut ns huonon vaimon miehen pitää katsoa omaan peiliinsä kun vaikkapa mukiloi vaimoaan

No noinkin monet vaimot kokevat saavansa osansa miehen rakkaudesta ensin juodaan viinaa ja kun tullaan kotiin annetaan kännipäissä kaikille selkä sauna

Jos sitten edes sillä pääsee voi olla että vaimoa ei sen jälkeen enää ole kun se onkin kuollut turhaan pahoipitelyyn

Jos naiset viettää tuota naistenpäivää antaa viettää ei siinä mitään vihaamista tarvita

Jotenkin tuntuu kaukaa haetulta asialta että oikein pitää vihata jotain päivää vuodessa no huvinsa kaikilla jopa naistenpäivän vihaaminen

Mutta noinkin toisilla  kuulemma on seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Tekipä hyvää pitää pitempi loma tietokoneesta ja kaikesta somesta

Kävin äsken vilkaisemassa facebookin messengerissä , niin ainoastaan 2 viestiä on tullut minulle koko tauon aikana. Yksi ystävä kysyi lähtisinkö huomenna katsomaan salppurin iltamäkeä, mutta minun osalta kisamonttuajat ovat jääneet nuoruusvuosille ja ehkä korkeintaan teeveestä sen katson. Huomisen iltailotulituksen näen yhtä hyvin kun kävelen kadun varteen kärpäsenmäelle.

Uusi maan isä nyt maassa

Tuo valtaan nousu ei paljonkaan uutta antaneet vaan katsotaan mitä uusi alkaa tekeen pääseekö tasolle jossa omakin puolue saa kuulla kunniansa

Elikkä onko oman puolueen etu edellä noinhan asia ei saa olla vaan uuden presidentin pitää olla roolissa jossa hän onkin koko kansan presidentti

Mutta senhän sitten aika näyttää Jos nyt jälkipeliä pelaisi sanoisin ettei Suomi ole valmis ihan mihin vaan

Kukin saa itse miettiä miksi ei Haavistosta tullut maan päämiestä oletan jopa Pekan itsekkin sen ymmärtävän

No eihän hän olekkaan asiastra mitään julki tuonut

Mutta eteenpäin kukaan ei voi sanoa että maa sai eläkeukon päämieheksi kuten monissa maissa asioita valitaan ikää pitää olla

Ainakin lähellä 80 ikä vuotta jolloinka olisi vahva presidentti no sekin olkoot heidän näkemys asiaan

Mutta toden näköisesti maa sai presidentin joka onkin aika paljon vaille 80 ikä vuotta

Mutta aika näyttää saimmeko hyvän miehen pressan tuolille seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Pitääkö maallikonkin laatia budjetti?

Katson lompsaan ja jaan summan päivillä joita on seuraavaan tiliin.
Lisäksi katson pankkitilin saldoa.
No ei huolta sillä visa joustaa?
– Bydjettipäällikkö Mikalla on valtion rahan ja velan kanssa toista.
On vaikea laatia budjetti joka täyttää hallituksen toiveet.
Hallituksen kyseenollen ei voida käyttää edes maalaisjärkeä.
– No laaditaan budjetti jossa on osasia poimia ne mieluisat?
– Mitä se sellainen budjetointi on – olisko parasta heittää roskakoriin?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010262222.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=hs_tf&utm_source=www.is.fi
Maallikko menee tilipäivänä ostamaan perjantaipullon ja antaa loput
budjettipäällikkö vaimolle! Sellaista elämä on…