Tuhansien hylättyjen talojen maa

Niitä meillä Suomessa on tuhansia jos ei peräti kymmenniä tuhansia toiset ovat valtateiden varsilla toiset keskellä metsää

Aikanaan kun ne ei ole perustarpeita antanut on ollut pakko sitten muuttaa parempiin maihin

Lähinnä kait matka on suunnattu sitten läntiseen naapuriimme Ruotsiin mutta näitä tiloja on aika isojakin

Päätellen tilan päärakennuksista toiset on revitty palasiksi kun  taloille ei ole ollut vartiointia

Toiset on sitten luonto tuhonnut kun katto on antanut periksi ja vesi päässyt tupaan sisälle

Toisiin on laitettu vesikatto uusiksi  ja niissä on talon mallikin sitten säilynyt aika hyvin

Mutta on näitä autiotaloja Tampereen ja Kuusamonkin välillä useita Jotka näkyy tielle metsissä varmuudella on ainakin saman verran

toiset vois vielä pelastaa mutta pikkurahalla ei niitäkään

Siksi kait ovat jätetty oman onnensa nojaan valitettavasti no toiset vaatis käyttöönkin ison rahan

Ne kartanot kun ei ihan pieniä ole toisista vois saada komeen hirsimökin sen verran komeita on nuot hirret kun vesikatto on laitettu kuntoon

Ties vaikka se olisikin ollut tarkoituskin kun katto on tehty vesitiviiksi seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

17 vastausta artikkeliin “Tuhansien hylättyjen talojen maa”

  1. Kyllä näissä kai kaikissa oma tarinansa on.

    Toki pykäläviidakkommekin on osasyynä. Osalle ei voi tehdä mitään vaikka haluaisi, koska on vaikeaa setviä omistajaa / saada lupa pitkin perikuntaa / korjaukset jokaisen säädöksen jokaisen pilkun mukaan, yms…

    1. Ei tarvitse, kun mennä Tampere -Salo pibenpiä teitä, niin niitä löytyy ja avoraiskattuja metsäympäristöjä paljon.
      Kun taas tään Länsi-Suomen rajoille Pertteliin ja Turkuun päin, kaikki muuttu kuin veitsellä leikaten kauniiksi ja hoidetuksi.
      Itä-Suomi on pahan näköinen.
      Hyvinkää- Mänrsälä-Porvoo kaunista ja kukoistavaa.

      1. Ja mitenkähän tuo ”avoraiskattu metsäympäristö” liittyy autiorakennuksiin?

        1. Liittyy, koska niiden raiskoiden vieressä on yleisesti huonokuntoinen talo. Romahtanut lato tai huonossa kunnossa oleva maatalo Ajele niin näet.
          Tämä jäi kommentistani pois.

          1. Niitä taloja on vaikkapa maakunnassa keskellä peltoa eikä metsää ole ollut pariin sataan vuoteen lähelläkään taloa

            Ja sen verran olen Suomea katsellut että en ainkaan Tampereen ja Kuusamon väliin mitään avo hakkuita ole nähnyt

            Niitäkin kyllä on muttei siinä mitassa kun julkisesti väitetään

            Mutta autio tiloja niitä on ja paljon

            Liekkö syynä kun sukupolvi on vaihtunut ja nuoripari asuu keskustassa

            Eräs syy talojen autioitumisiin terv tepivaari

            1. Eräs syy lienee se, ettei pientiloilla ole enää vuosikymmeniin ole ollut mahdollisuutta kunnon elämään tepi ja siksi on ollut pakko lähteä muihin töihin ja kaupunkeihin.
              Myös eräs syy lienee se, että kaupungin ”hienompi” elmäntyyli on houkuttanut.

              1. Juuri noin se asia on ollut jo pidempään kun ei tulot riitä elämiseen muutetaan pois terv tepivaari

          2. Uskoakseni ajelen näillä aluilla paljon sinua useammin, koska asun sellaisella alueella.
            ”Avoraiskaus” puolestaan kertoo kyvyttömyyttäsi ymmärtää muuta, kuin sokeaa metsäutopiaa.

              1. Jk, jos valtatien vieressä matkalla Saloon on kymmeniä muutaman hehtaari rivoja aukkoja ja raiskioita, mitä ne ovat ?
                Mitä ihmettä oikein puolustelet ?

              2. Ihan sitä, että mitä se maattomalle kaupunkilaiselle kuuluu, mitä maanomistaja tekee.
                Ei se puu ”sieltä toinen täältä” -ideologia mitään autuaisuutta tuo eikä ole mikään totuus metsänhoidossa.

  2. Varmaan monia taloja koskee tuo omstus asia siinä valossa ei kukaan voi asialle yhtään mitään

    Ja monelle talolle ne toimet tulisi liian myöhään terv tepivaari

    1. Etelärannikon ja Länsi-Suomen sekä pitkälle Pohjanmaan rannikon vauraus näkyy maisemassa.
      Talot ovat hoidettuja ja sijaitsevat valituilla hienoilla paikoilla ylpeästi.
      Eräs suurtilanhoitaja Paimion seudulta, joka muutti Itä- Suomen ison kunnan laitoksen tilanhoitajaksi melkein masentui nähdessään talot ja, kun risukarhella muokatiin peltoja, kun siellä lännessä Fergusonin perässä oli kunnon vehkeet.
      Kulttuuri, ”henki” ja varallisuus ovat kuin yöllä ja
      päivällä.

  3. Etelärannikon ja Länsi-Suomen sekä pitkälle Pohjanmaan rannikon vauraus näkyy maisemassa.
    Talot ovat hoidettuja ja sijaitsevat valituilla hienoilla paikoilla ylpeästi.
    Eräs suurtilanhoitaja Paimion seudulta, joka muutti Itä- Suomen ison kunnan laitoksen tilanhoitajaksi melkein masentui nähdessään talot ja, kun risukarhella muokatiin peltoja, kun siellä lännessä Fergusonin perässä oli kunnon vehkeet.
    Kulttuuri, ”henki” ja varallisuus ovat kuin yöllä ja
    päivällä.

  4. Kyllä näitä talpja on koko Suomen alueella toisille on liian myöhäistä tehdä muuta kun tuhota ja rakentaa saman moinen uusi tilalle

    Jos niin joku haluaa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *