Ei – nyt en puhu Suomesta, vaan paljon yleisemmällä tasolla. Kontekstiksi voisi pistää vaikkapa Gazan, Ukrainan, venäjän ja Yhdysvallat. Kysymys on helppo ja vaikea: mikä on todellinen, aito kansan tahto, miten sen voi mitata ja mikä sitä häiritsee?
Kysymys, vastaus ja olosuhde
Suomen kaltaisessa maassa ei ole erityisen vaikeaa mitata kansan tahtoa. Toki mekin usein epäonnistumme, mikäli kysymykset muotoillaan johdatteleviksi. Halutessamme saamme kuitenkin vastaukset selville. Tämä on hyvä vertailupiste.
Venäjällä ei ole toivoakaan saada selville kansan tahtoa, eikä se johdu vain mistään yhdestä tekijästä. Ongelma lähtee toki siitä, että kaikenlaisia kyselyjä ei saa edes järjestää. Ilmiselvä on myös seurauksien pelko. Diktatuuri on tehnyt selväksi miten käy väärien mielipiteiden lausumisesta. Vaikeampi kysymys on indoktrinaation voima: kun kansalle on valehdeltu iät ja ajat, onko heillä kykyä muodostaa aito mielipide? Jos haluaa vielä vaikeammaksi viedä, voi toki keskustella heidän ajattomista kansallisista piirteistä, mutta siinä mennään jo tieteestä kauas.
Etenkin Trump on ollut kova väittämään omia mielipiteitään Ukrainan kansan tahdosta. Tosiasiassa ukrainalaisten tahto on monivivahteinen asia ja sen yksin pitäisi korostaa demokratian potentiaalia. Päättäjiä ja päätöksiä uskalletaan kritisoida avoimesti, jopa sodan aikana. Oikeastaan ainoa asia mistä he ovat yhtä mieltä on että venäjä voi painua helvettiin, eivätkä he halua olla sen suunnan kanssa tekemisissä. Jos edes tuon viestin saisi uppoaamaan putinin syvimpiin uskojiin…
Entäpä palestiinalaiset? Vasta viime aikoina, terroristijärjestö hamasin otettua tarpeeksi osumaa, on uskallettu ilmaista mielipiteidä heidän toiminnasta. Viha Israelia kohtaan on laajaa, enkä muuta odottaisikaan kun pommeja tippuu niskaan jatkuvalla syötöllä. Kysymykset heidän tulevaisuudesta olisivat sen sijaan äärimmäisen tarpeellisia. Pelkoa on kuitenkin paljon, hamasin on tiedetty jo pienestä erimielisyydestä estävän pääsyä ruokaan, ja isommista erimielisyyksistä ammutaan kadulle. Tämä on yksi monista ratkaisemattomista asioista nykyisessä tragediassa. Palestiinalaisten tulevaisuudessa heidän sanansa tulee olla painava, joten vaikea kysymys kuuluu: mitenkä saisimme sen kuuluviin?
Entäpä se suuri demokratia?
Pohditaanpa vielä hetki Yhdysvaltain tilannetta. Jos maamme valtamediaa katsot, Trump johtaa kuin diktaattori jota koko kansa vihaa. Tilanne ei yllättäenkään ole näin mustavalkoinen. Suomessakin on niin sokeaa vihaa kuin rakkauttakin ilmassa aivan liikaa. Tosiasia on, että monet Trumpin päätöksistä nauttivat hyvin suurta kansansuosiota, kuten vaikkapa rajapolitiikka. Yhtä totta on, että vastaavasti hänen talous- ja kauppapolitiikkaansa kritisoidaan selkeän enemmistön toimesta. Tätä kirjoittaessa nettotilanne on, että niukka enemmistö kansasta näyttää peukkua alaspäin. Yhtä lukua viisaampaa on kuitenkin jakaa asia osiin ja ymmärtää amerikkalaisten tahdon koostuvan monista puroista yhden pyhän totuuden sijaan.
Edellä mainittuihin lukuihin voi sinänsä luottaa, sillä amerikkalaiset eivät kovin herkästi pidä kynttilää vakan alla. Aiheesta saa kuitenkin haastavamman kun alkaa katsomaan tiettyjen lukujen muutoksia ja niiden vaikuttimia. Esimerkiksi asenteet venäjään heiluvat huomattavan nopeasti päättäjien ja valeuutisten tahdissa. Jokaisen maan jokainen ihminen on propagandan ja populismin vietävissä, mutta tahti on jenkkilässä päätä huimaavaa. Yhtä totta on, että amerikkalaisten kansan tahdon voi mitata melko luotettavasti, mutta myös se että tahdon voi muuttaa rahalla ja filunkipelillä tuossa tuokiossa.
Kansan tahdon pohtiminen on mitä mielenkiintoisinta ja monessa kohtaa tuiki tarpeellista. Saadun tuloksen ymmärtäminen lisää niin haasteen kuin saadun hyödynkin tasoa.
