Vuosi on aikaa kansalaisilla herätä päiväunelmista todellisuuteen.

Medioissa käydään jo kovaa kannunvalantaa tulevasta hallitusvaihtoehdoista ja pääministerikandidaateista v.27 eduskuntavaalien jälkeen.

Kaikki tutkimukset ja mielipidetiedustelut kansalaisten suuntaan pitävät jo kirkossa kuulutettuna demareiden ykköstilaa Lindtmanin johdolla ja kysymys onkin enään siitä, että kenet demarit ottavat pelkääjän paikalle, eli repsikaksi onnikkaaseensa.

Eipä siellä demareiden voittaessa ole muita kun Orpo ja vanki Kaikkonen, jotka kyllä menevät kiljuen mukaan kun Lindtman heille kosiokirjeensä osoittaa.  Tuskinpa he molemmat sinne mahtuvat ja luulempa että se on vanki Kaikkonen joka jatkaa seuraavatkin neljä vuotta oppositiossa muistelemassa loistavaa menneisyyttään, kun Lindtmanin hallituksessa soitetaan orpopojan valssia.

No, entäs sitten jos kuitenkin kokoomus jatkaa ykkösenä, niin kyllä se tietää perussuomalaisten vahtumista demareihin, niin selvästi kokoomuksen puolueaktiivit ja kenttäväki liputtavat sinipunan nimeen.

Joten, jos maassa  halutaan oikeistohallituksen jatkavan myös seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa sitä haluaville kuin äänestää perussuomalaiset suurimmaksi puolueeksi ja kuten jo edellä mainitsin, niin kokoomuksen voittaessa sinipunaa pukkaa.

Mutta onko se mahdollista perussuomalaisten nousta nykyisestä n.14-15% maan suurimmaksi puolueeksi vaaleissa, niin kyllä se on mahdollista, kunhan ne kansalaiset jotka oikeistohallituksen soisivat jatkavan, niin kokoomuksen sijaan äänestävätkin taktisesti perussuomalaisia, sillä se takaa kokoomukselle myös hallituspaikan, ei pääministerinä, vaan repsikkana Purran toimiessa kuskina.

Perussuomalaiset ovat saaneet paljon hallitusohjelmaan sitä politiikkaa jota voidaan tituleerata ”Suomi ensin” politiikaksi, mutta jos ja KUN perussuomalaisten Purra ja kokoomuksen Orpo vaihtavat kekenään salkkuja tulevassa hallituksessa, niin silloin Suomi ensin saa entistäkin painnavamman kädenjäljen jolla sosialistien kädet pidetään pois työntekijöiden ja yrittäjien taskuilta.

Mutta sitten jos, tai sanoisinko uskaliaasti että kun Purra on pääministerinä, niin ensiarvoista olisi että perussuomalaiset ottaisivat hoitaakseen sisä,-ja oikeusministeriöiden lisäksi myös opetusministeriön ohjauksen pois Woketuksesta, sillä se on karmivalla tavalla nyt nähtävissä lapsiemme ja nuortemme kohdalla mihin tämä ilmastokiihko, mailmanlopulla peloittelu ja  Pride-ideologisen  toteemin ympärillä riekkuva sadetanssi on johtanut.

Mutta vielä niihin kannatuslukuihin, että mistä perussuomalaiset sitten saavat nykyisiin prosentteihinsa sen noin 5% lisän pääministeriyteen.  No, osa tulee niiltä kokoomuslaisilta ja kepulaisilta, jotka eivät hyväksy sosialistien käsiä taskuillensa. Suurin kannatuksen nousu tulee niistä jotka nyt katsomosta seuraavat tätä persujenajojahtia median ja muiden puolueiden taholta ja sitten ne puuttuvat prosentit löytyvät niistä kansanryhmistä, jotka eivät koskaan käy vaaliuurnilla, mutta nyt kun isänmaa on uhattuna, niin ainoa joka meidät pelastaa ”Kreikan ja Ruotsin” tieltä ovat perussuomalaiset.

Sillä se on taivahan tosi, että jos persut eivät ole ykkösenä seuraavien vaalien jälkeen, niin kaikki se työ jonka nyt on tämä hallitus tehnyt hyvinvointivaltion pelastamiseksi myös tuleville sukupolville valuu hukkaan kuin vesi hanhen selästä niin sinipunassa kuin punamullassakin ja silloin palataan taas siihen vanhaan käytäntöön, jossa kaikki ovat tasavertaisesti yhtä köyhiä.

Rikka Purran noudattaa kyllä pääministerinäkin sitä samaa tiukan markan linjaa kuin valtiovarainministerinäkin on tehnyt, että toisarvoisista menoista leikataan jotka eivät kuulu ensisijaisesti valtion repertuaariin ja voi sitä itkua ja hammasten kiristyksiä mitä nyt kuullaan  erityisesti vapaaehtoisesti kyykyssä olevien suusta ja kaikensorttisesti elämäntapataiteilijoiden kommuuneista että, minulta ette kyllä ota saavutettuja etujani ja minun Kelan Gold kortistani pidätte näppinne erossa.

Sitä tulee nyt monasti ajatelleeksi kun katselee näitä nykyisiä puolueiden kannatusprosentteja, että millähän päällä, ylä vai alapäällä kansalaiset ajattelevat, kun kuvittelevat sosialistien nostavan Suomen suosta.

Rikka Purra sanoi joku aika sitten, että edelliset seitsemäntoista vuotta Suomella on ollut huonot valtiovaranministerit, sen tähden nyt kusessa ollaan.

Kyllä siinä Stubin, Vanhasen, Saarikon, Orpon ja muidenkin sen ajan rahaministereiden korvia kuumotti Riikkan lausunto.

Kaikkein härskein väite kuultiin muutama päivä sitten, kun Hurstin valinnan jonojen pituus on Orpon hallituksen syytä.

Minä sanon, että ne jotka siellä jonottavat eivät koe muuta kuin hengen köyhyyttä ja ei se ihme ole, kun viimeiseen kolmeen vuoteen ei olla kuultu median ja opposition suusta muuta kuin sitä kuin huonosti teillä menee siksi, kun hallitus ei enään laitakkaan sirkustelua etusijalle, vaan laittaa asiat tärkeys järjestykseen kun ette näytä siihen itse kykenevän.

Vihervasemmistohan tekee jo vaalityötä meidän perussuomalaisten pääministeriyden eteen tietämättään, sillä eihän tolkun kansalaiiset sellaista hyvällä katsele eikä kuuntele, että nykyinen valtiovarainministeri puolue, joka on tehnyt työtä hyvinvointivaltion pelastamiseksi oman kannatuksensa uhallakin, niin leimataan ihmisvihamieliseksi ja sellaiseksi, joka sosialistin mukaan kuuluisi ”saunan takusiin”.

Sehän on selvää, että media ( Yle-HS ja iltapäivälehdistö) jatkaa sillä samalla linjalla kuin tähänkin asti, eli kaivaa kuoppaa perussuomalaisille, mutta en nyt muista että oliko se sanonta peräisin Raamatusta vai jostakin kansan syvien rivien perimästä jossa sanotaan, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankee ja tämä on todistettu jo useissa eduskuntavaaleissa, kun kuoppaan on tippuneet muut kuin perussuomalaiset ja niin tulee käymään nytkin.

Olisiko asiassa jotain hyvääkin…

https://www.is.fi/ulkomaat/cart-2000011713943.html

”CNN: Venäläissudet ahmivat Suomi-poroja – Venäjällä kuppi täysin nurin”

Poromiehet tykkäävät kyttyrää, mutta joku niistä tienaa vuodessa 100 000€ ”petojen tappamista” poroista.

Jospa nuo sudet tiputtaisivat poromäärän puoleen nykyisestä, mikä sen pitäisi muutenkin olla.

Laitumet riittäisivät ja kestäisivät sen määrän, kun nykyinen ylisuuri määrä on lähes tuhonnut jäkälälaitumet.

Viiden vuoden maltti

”Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ehdottaa suomalaisille viiden vuoden palkkamalttia
Ansiot|Palkansaajia edustavan SAK:n ekonomisti puolestaan katsoo, että Suomen ongelmat eivät johdu liian korkeista palkoista.
Tilaajille Hesari”.

– Etlan mukainen toiminta jatkaisi nykyistä politiikkaa 5-vuotta,
joka tietäisi viisi vuotta lamakierrettä?
– Pelastaisiko vai syventäisikö lamaa nykyisestä?
– Kyseinen politiikka on syventänyt lamaa?

Olisko jo aika paneutua lamamme syihin ja miettiä muitakin keinoja?

Jouluna ihminen tuntee koti-ikävää, vaikka olisi kotona.

Kyllähän se niin on että miltä näyttää(ainakin omissa silmissäni) että vuosi vuodelta se Joulun sanoma näyttää ihmisten olevan uskossa, että käärinliinoissakin on taskut.

No, miksi niitä lahjoja sitten jouluna(kin) niin valtavasti ostellaan läheisille, niin saatan olla väärässä ( mitä harvoin olen ) että se johtuu siitä, että emme oikein osaa rakkauttamme pukea sanoiksi.

Itse pyrin elämään kuin olisi Joulu ainainen, mutta kyllä se syntiselle tuppaa jo heti uunna vuonna löytymään se malka muualta kuin omasta silmästä.

Joulu pukkaa päälle, mutta hei tänään 17.03 jälkeen päivä alko pirentymää👍

Montaa sorttia sano, montaa sorttia sitä pitää joulupöytään.

Äiree tuli jo perjantaina joulua viettämään, sano, notta oli kyselly kaikelta katraalta menua ja tullu siihe tulokseen, notta tuloo meille jouluksi, uureksi vuoreksi ja kuka tietää, jää vaikka juhannukseen asti.

Eikä siinä, äireellä on oma huone valmiina, ku siltä tuntuu.

Oon siitä kalaastamisesta paljoon kirjoottanu, arvaatteko minkä takia?

”Ylen selvitys: kauppojen kalatiskeillä myynnissä puolitoista viikkoa vanhaa kalaa – asiantuntija ei suosittele syömään”

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.