2 viikkoa sitten yläkerrokseen muutti intialainen nuoripari, joiden kanssa on ollut kiva vaihtaa kuulumisia sen verran mitä nyt englantia osaan. Heistä toinen puoliso; nainen puhuu sitä sujuvasti ja aamulla tarjosi minulle kahvitupakan kun itseltäni oli tupakit päässeet loppumaan. Siltikin yritän ennen talvea saada vuokrayksiön tai pienen kaksion Hollolan kuntakeskuksen puolelta koska en enää jaksaisi talvella kävellä pitkiä kauppamatkoja ja Hollolan kuntakeskuksessa on kaikki tarvittavat palvelut kauppakeskuksen isoa prismaa myöten ja aina kun tulee asiaa Lahden keskustaan niin sama bussivuoro kulkee Hollolan puolelta samalla vyöhykemaksulla kuin tästä keskussairaalan kupeesta.
Kävely on sinänsä hyvä harrastus mutta hyvä se olisi että sitä ei tarvisi ihan hullun lailla pakosta, vaan enempi ilosta.