Vaikka nyt media laulaa omaa internationaaliaan perussuomalaisten hajaannuksesta, niin minä en ole huomannut jäsenenä minkäänsorttista hajaannusta ja tyytymättömyyttä puoluejohtoon enkä puolueen poliittiseen linjaan.
Toki siellä nyt puoluekokukseen on useat hakeutumassa johtopaikoille, mutta kyllä hekin sinne pyrkivät vain ponnaduslautana poliittiselle uralleen, ei siksi että puoleen linjaa haluaisivat muuttaa nykyisestä.
Riikka Purra ei ole väistänyt vastuuta, vaikka vastuun ottamisesta onkin koitunut häneen itseensä suunnattu armoton lokakampanjointi median ja opposition sirkustelijoiden taholta.
Minä en esimerkiksi usko että meidän kannatus on se mitä mielipide, eli kristallipallot näyttävät.
Kun muistetaan, että vielä paria päivää ennen kunta,-ja aluevaaleja tehty eduskuntavaali Gallup näytti meille n.16%, niin nyt kunta,-ja aluevaalien jälkeen kuukautta myöhemmin eduskuntavaaligallup näyttääkin meille n.10%
Eihän tämä ole mahdollista ja vaikka nyt kunta,-ja aluevaalit eivät saaneetkaan perussuomalaisia vaaliuurnille ajatuksella, että mitäs noista rahattomien markkinoista, niin kyllä sen perussuomalaisen jäsenen ja kannattajan sydän sykkii kuitenkin vain perussuomalaisille arvoille ja hyvin harva jos kukaan vaihtaa vieraisiin poliittisiin pöytiin tekemään itselleen harakiria.
Noin 6% pudotusta ei selitä kuntavaalit ja kun meidän kotimainen Pravdamme on tehnyt kyselytutkimuksia jäsenistömme ja piiriorganisaatioiden keskuudessa, niin Riikka Purraan ja puolueen politiikkaan hallituksessa on täysi luottamus ja kenttäväen toive onkin kansanomaisesti ilmaisten, että jalka vain pois siltä jarrupolkimelta, sillä maaliin päästään Suomen pelastustalkoissa vain kaasupoljinta painaen.
Kyllä me perussuomalaiset olemme oikeistopuolue, joiden kanssa duunarinkin on turvallista lähteä marjaan. Ja kun nyt jotkut pelottelevat työläiskansaa Purran saksilla, niin Purran sakset ovat kyllä heidänkin ystävänsä, sillä kun ajoissa leikkaa märkivän haavan, niin kuoliolta vältytään. Vasemmiston puoskarit suosittavat suomineidon hoitomuodoksi yhä vain lisää laastaria vanhan laastarin päälle.
Sehän on selvää että Riikka Purra ei kiitosta opposition ja median suunnalta tule saamaan, mutta jos vastaavat toimet olisi jonkun muun puolueen valtiovarainministeri tehnyt mitä Purra teki velkalaivan kääntämiseksi, niin hänet palkittaisiin rohkeudesta isänmaan hyväksi. Toki on sanottava sekin, että kun ennen Riikkaa on seitsemäntoista vuotta ollut maassamme sellaisia valtiovarainministerit muista puolueista, jolloin velatkin ovat olleet saatavia, niin miksikäs se heidän linjansa siitä olisi muuttunut jos nyt istuisivat Riikkan paikalla.
En ole voinut olla huvittumatta, kun nyt jo kahta vuotta ennen seuraavia eduskuntavaaleja demareilla on käynnissä jatkuva pitkien puukkojen yö puolueessa, kun kilvoittelevat tulevan Lindtmani hallituksen ministeriyksistä. En nyt toista sitä mikä ahnetta yleensä odottaa, mutta eipä näytä kepuomena putoavan yhtään sen kauemmaksi puusta kuin demareillakaan, kun vanki……eiku kanki Kaikkonenkin jo näkee kosteita päiväuniaan tulevasta puoluemisterin salkusta.
Nyt jo media ja oppositio uskoo hallituksen kaatuvan Palestiinan itsenäisyyskysymykseen, mutta kyllähän jo terve järkikin sen sanoo, että koskas sitä demokratiaa on edistetty terroristeja palkitsemalla.
Kyllä tämä Suomen vasen laita on niin täynnä Israel vihaa, että se myisi vaikka oman äitinsä jos sillä vain saataisiin Juutalaiset kaasu…….jääköön nyt sanomatta.
Edelliset neljä vuotta demarit menivät niin sekaisin ”marista”, että tästä myrkystä on tullut pysyvä olotila heidän pääkoppaansa, vaikka sen myrkyn alullepanija elääkin nykyään kapitaalin kammareiden juoksutyttönä.
Isoa jytkyä odotellessa.
Nyt kun sellainen kansalainen joka hakee oman äänestyskäyttäytymisen lähinnä kuvia ja otsakkeita katselemalla, että ken on maassa kaunehin ja kuka uskottavimmat krokotiilin kyyneleet heruttaa heidän puolestaan, niin lukisi tämän minun blogin, voisi siinä kissanpennulta silmät aueta.
Oppositio kiljuu ja jota Suomen Pravda peesaa hallituksen jostakin veron kiristyksistä, mutta kiljuminen on sitäkin voimakkaampaa silloin, kun hallitus keventää kansalaisten verotaakkaa, mikään ei käy mutta kiljua pitää.
Demari meni viinakauppaan kun oli kuullut että siellä saa kiljua, mutta myyjä sanoi että se mitä olet kuullut niin se on huhua, joten demari sanoi sitten myyjälle, että sitä huhua sitten pullo.
Kansan käyttäytyminen näkyy Gallupeissa.
Tuhannen henkilön otos ei ole koko kansan mielipide.
PS:n kannattajat vieroksuvat kalluppeja.
Maalaisjärjen soisi myös kouluihin.
”Tämä tilannehan aivan räjähtää käsiin, mutta poliittinen ilmapiiri on semmoinen, ettei kehdata nostaa kissaa pöydälle, kun ruvetaan pilkkaamaan ja kysymään, että oletteko jotain perussuomalaisia.”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ac6be84a-6780-44fb-ac6b-a6ed3f416cb2
Kun lukiot ovat lähes kaikki suomenkielisiä niin amikseenko tuo kielitaidoton joukko sitten heivataan? Voiko siellä pärjätä puhumalla pelkästään englantia tai jopa omalla kielellä? Ainakin Tampereella on niin, että jos aiot lukioon niin suomea on osattava, vain pieni prosenttiosuus mahtuu englanninkieliseen IB lukioon ja sinne taitaa olla aika korkea keskiarvoraja.
Vaj onko tuo sitä porukkaa jota ei mikään opiskelu kiinnosta?