Jumala-käsitys poistettiin partiolupauksesta. Hyvä niin jos se koskee tasapuolisesti kaikkia jumaluskontoja. Eli toivottavasti Allahin nimeenkään ei saa vannoa partiossa.
Tanskan 15 miljoonaa tarhaminkkiä
Koronavirus on muuntautunut kun on siirtynyt ihmisistä minkkeihin ja minkeistä takaisin ihmisiin, mutta nyt on selvinnyt että Tanskan hallituksella ei olekaan toimivaltaa minkkien lopettamispäätökselle, jonka se ehti jo tehdä.
Tanskassa on asiasta menneillään suuri poliittinen kohu ja kuohunta.
Ihminen on ihmiselle ihminen
On olemassa sanonta että ihminen on luomakunnan julmin peto.
Tuo pitänee paikkansa, koska onhan siitä todisteita pitkin ihmiskunnan historian.
Meissä on kuitenkin toinenkin puoli: Silloin kun on oikein kova paikka, niin usea meistä ihmisistä näyttää paremman puolensa.
Siihen asiaan ainakin minä haluan uskoa.
Ystävä toi 2 kassillista ruokaa
Olin jo vähän pulassa, kun pankkitilini on miinuksella ja seuraava eläkkeenmaksupäivä on vasta 20. päivä tätä kuuta.
Pääasiassa kasseissa oli säilykkeitä ja kuivamuonaa. Niistä mä väsään vaikka mitä hyvää.
Lähes 20 000 reserviläistä kutsutaan kertausharjoituksiin.
Myös yksi ystäväni sai kutsun. Hän on reservin luutnantti.
Itse tuskin enää kutsua saan, koska olen jo 50-vuotias ja pelkkä korpraali. Mutta jos kutsun saisin, niin mielelläni menisin.
Noiden 20 000 lisäksi 5000 ressua tulee saamaan kutsun vapaaehtoisiin harjoituksiin.
Onkohan jotain tulossa, mitä ei vielä kerrota.?
MTV3 uutiset
Historiajulkaisu: Rommel vastaan Montgomery
Tuli vähän luettua. ”Monty” oli sanonut että Rommelin voi kukistaa materiaalisella ylivoimalla, kuten kävikin.
Lisäksi italialaiset kenraalit tietovuotivat Rommelin täydennyskuljetukset englantilaisille ja suuri osa laivoista upotettiin.
Ja vielä lisäksi Rommelilla oli vihollisia myös omassa leirissä, koska esim marsalkka Kesselring ja Göring eivät pitäneet Rommelista. Rommel olikin sanonut taistelulähetille, että viekää viesti ja menkää tekemään Kesselring iloseksi, kun koki ratkaisevan takaiskun El Alameinissa.
En kaipaa lunta mutta pakkasia kaipaan
Jotta pääsee pilkille. Viime talvena en käynyt kertaakaan kun jäät olivat yhtä vesisohjoa. Kaira on valmiiksi terävänä, kun teroitutin sen jo viime syksynä Erä-Lindroosilla, enkä sen jälkeen ole vielä käyttänyt sitä kertaakaan-
Ensimmäisenä on Lahdessa jäätynyt merrasjärvi, joka on ollut aina alkutalvisin pilkkijöiden suosiossa. Se sijaitsee valtatie 24 varrella ja on suht matala. Syvin kohta on muistaakseni vain 4 metriä,
Kyllähän talveen lumi kuuluu, muttei metritolkulla.
Älkää nyt niitä maskeja wc-pönttöihin heitelkö, hitto soikoon
YLE uutiset : Viemäreitä on paikkapaikoin tukkeutunut viemäreihin heitetyistä kasvomaskeista ja sen lisäksi noita naamareita on paljolti heitelty luontoon.
En voi ymmärtää.
Isänpäivä
Nyt kun on korona-aika niin äitipuoli soitti minulle, etteivät voi ottaa sunnuntaina vastaan vieraita. Pitäisi käyttää maskia ja menisi aika hankalaksi kahvittelupöydässä. Ostan huomenna lahjan isälle ja toimitan sen postin kautta ja sunnuntaina toki soitan isälleni.
Eräs jatkosodan lääkintäkersantti
Oli yhden tuttavani edesmennyt isä. Hän toimi lääkintäkersanttina jatkosodassa ja oli siellä keskellä pahimpia rytinöitä rintamalla. Kuulemma tunsi myös kenraali Ehnrootin. Puna-armeijan suurhyökkäyksen aikana hänelle tuli niin kova paikka, että joutui uimaan vuoksen yli ja silloin hän päätti että jos siitä selviää, niin ei astu enää jalallaankaan veteen. Tuon piti eikä sodan jälkeen koko loppuelämänsä aikana ikinä mennyt uimaan.
Veteraanikeräyksestä hän ohjeisti poikaansa, eli tuttavaani, ettei anna koskaan siihen rahaa sanoen sitä pummien keräykseksi, koska hänen mielestä oli häpeällistä että veteraaneille joudutaan keräämään keräyksillä rahaa, kun sen asian olisi ja on sisällyttyvä valtion budjettiin itsestäänselvyytenä. Sitä paitsi hän tiesi sanoa, että niistä keräyksen rahoista ei juurikaan sotaveteraaneille päätynyt, eikä päädy. Vaan menivät ja menee kiltajärjestölle jolla on jo kymmeniä miljoonia rahaa.
Kunnia hänen muistolleen.
