Koska en tajua juurikaan politiikasta, tai tahdo myöskään uhrata liikaa aikaani päivänpolitiikan hakkaavassa aallokossa kiitävän pikaveneen mustelmapakarana — ja myös koska sodasta puhuminen ahdistaa, kirjoitan vastapainoksi aiheesta, jonka koen myönteisenä.
Kyse on arjen luovista tilaratkaisuista, joilla yksin viihtyminen voi loksahtaa enemmän kohdilleen sekä hyvä tunnelma kotona selättää ankeuden.
Kauneudesta
Miksi ihmisen arki ei saisi tai voisi olla kaunista? Toiminnallisuus, turvallisuus sekä tekniikka tuntuvat usein kulttuurissamme jyräävän esteettiset, aineettomat arvot, joiden vuoksi viihtyisyys kärsii. Mutta ihminen ei voi toisaalta myöskään kaivata sellaista, mistä ei tiedä.
Hyväntuoksuisen leipomon tilalla korttelin kulmaa dominoi itsepalvelukuntosali. Kävelykadun kukka- sekä hedelmäkojut on korvannut massiivinen ostoshybris, jonka kovaan kulutukseen suunnitelluilla teollisuus-lattioilla vaeltaessa kuluu rikki viimeinenkin tuki- ja liikuntaelin. Puistossa ruohokentän latteutta kehystämään istutetuista puista on amputoitu alimmat oksat, jotta nurmen hoito päältä-ajettavalla koneella olisi vaivattomampaa. Ihmisten kodeissa astianpesukoneen kestävä massatuotanto sekä suorituskykyisin kodin tekniikka luovat tunnelmaa.
Unohdamme liian helposti, että kauneus sekä kodikkuus elää usein juuri niissä yksityiskohdissa, jotka uhmaavat hauraudellaan ja epätäydellisyydellään; jossakin sellaisessa, mikä ei kuulu joukkoon tai kurottaa oksansa sisäpihalta kohoaviksi lonkeroiksi, joita viisas puutarhuri ei sahaa, vaan sallii näiden elämän monumenttien muistuttaa itsestään, kasvattaa jotain sellaista, joka painuu syvälle asukkaiden sieluihin.
Kauneutta on mahdollista kultivoida myös omassa kodissa, arjen pienissä säilytys-ratkaisuissa, joiden merkitystä ei heti tulisi ajatelleeksi.
Miksi esimerkiksi kivi ei voisi olla koti käsisaippualle?
Luovuudesta
Oman tilan järjestyksen suunnittelussa luovuus on mielestäni valttia, jolla voi saavuttaa sellaista tilan hallintaa, joka todella toimii ja jonka kokee omakseen.
Sen sijaan, että lastaisi tavarat automaattisesti sinne, mihin joku insinööri niiden valmiit paikat on määrittänyt, suosittelen lämpimästi pysähtymään hetkiseksi sen äärelle, miten kukin itse on taipuvainen elämään? Jos ei käytä mikroa, miksi hankkisi sellaisen vain siksi, että muuten keittiössä on tyhjä kohta? Jos kaappitila tuntuu ahtaalta, miksei hankkiutuisi eroon tavarasta, joka ei tuota iloa, tai vaatteista, jotka eivät enää sovi tai joita ei viimeiseen vuoteen ole käyttänyt? Säästää kannattaa toki yksi musta hautajaispuku — muuta tuskin tulee ikävöimään.
Tekemällä inventaarion omaan elämään auttaa ihminen itseään karsimaan myös turhaa painolastia pois mielestään. Itsetuntokin kohenee, kun uskaltaa päästää irti, luopua jostakin, heittää jotakin pois; samalla kun joku toinen voi saada omasta entisestä jotakin tarpeellista itselleen.
Kun suunnittelee itselleen sellaisen järjestyksen, joka vastaa omia tapoja sekä myötäilee omaa elämäntyyliä, saattaa arki yllättäen myös loksahtaa paremmin kohdilleen: eteisessä onkin penkki, jolle voi istahtaa pukemaan kengät, kylpyhuoneen nurkassa hylly koreineen, josta suihkun jälkeen on miellyttävää pukea jalkaansa puhtaat kalsarit ja sukat ennen viileään eteiseen astumista — keittiön laatikosta löytyy se, mitä sieltä tavoitteli.
Mikset nikkaroisi itse?
Olen todennut, että usein suomalaisten kotien eteis-kaapit sekä asuntojen kiinteät vaatesäilytys-ratkaisut ovat ainakin itselleni toimimattomia. Tämä on pakottanut minut hankkimaan erillisiä kalusteita, jotka ovat sitten vieneet tilaa asumiselta. En pidä visuaalisesta tavaran paljoudesta, joka ei vain kerää pölyä ja hankaloita siivoamista, vaan vie myös suotta huomiota pois niistä asioista, esineistä, kalusteista ja tauluista, joiden toivoisin erottuvan edukseen.
Visuaalisesta näkökulmasta ihmissilmä tarvitsee niin kutsuttua negatiivista, tyhjää tilaa, jossa silmä hetkeksi voi levähtää. Jos kaikki paikat ovat täynnä rojua ja visuaalista ärsykettä, on vaikea saada aikaan oikeaa tunnelmaa. Tavaran paljous ikään kuin hälisee ympärillämme, ja jokainen kuva ja koriste kilpailee viereisen huomiosta.
Tämän vuoksi tein itse vuosi sitten mittavahkon inventaarion, ja luovuin ylimääräisistä asuintilaa sekä kodin neliöitä syövistä kalusteistani. Tämä kuitenkin aiheutti aiempaa suuremman paineen saada mahdutettua vaatteet, kengät, kausitavarat, liinavaatteet sekä myös kuvataideharrastuksissani käyttämäni välineet olemassa oleviin, jo valmiiksi rajallisilta tuntuviin eteisen kaappeihin.
Päädyinkin lopulta mittailemaan ja räätälöimään aivan omat systeemit kiinteiden eteis-kaappien sisälle. Mutta koska asun kaupungissa, enkä omista voimatyökaluja, päädyin etsimään pitkälti valmiita hyllyjä ja hyllyköitä luovasti eri osastoilta keittiö-osastolta lastenhuoneen lelujen säilytykseen tarkoitettuihin tilaratkaisuihin, joista sainkin kokonaisen vaatehuoneen koottua eteiskaappien sisälle, tilankäyttö maksimoiden.
Viereiseen kaappiin riittivät ylimääräiset lisähyllyt sekä hyllyihin erillisinä hankitut vaatelaatikot, jotka puolestaan maksimoivat syvien eteiskaappien perimmäistenkin nurkkien aktiivikäytön, ulos vedettävyytensä ansiosta.
Jouduin toki priorisoimaan arvojärjestystä niin, että harvemmin käytetyt välttämättömyydet, kuten liinavaatteet, sijoitin ylemmille hyllyille, joille ei tarvitse kiipeillä jokainen arkipäivä.
Näin lopuksi vielä tuoreen vuoden sekä lähestyvän kevään toivossa salaa haaveilen siitä, jos vaikka blogini inspiroisi jotakuta keveämpään kaaokseen 🙂
—
