Minä tarjoan ! Lahjontaa ?

Onko laki kaikille sama ??

 

Korruptio tarkoittaa aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelussa.

Kunnallisvaaleissa vuonna 2012 ehdokkaana ollut henkilö ilmoitti äänestäjille, että jos he ottavat valokuvan äänestyslipusta, jossa on hänen äänestysnumeronsa, hän tarjoaa heille juoman vaalivalvojaisissa. Kyseisen ehdokas jakoi myös yhdelle seurueelle ilmaisia pieniä viinapulloja, joihin oli liimattu hänen kuvansa.

Ehdokkaan kotikunnassa järjestetyssä urheilutapahtumassa oli ollut myös tarjolla tuontiviinapulloja, joissa oli hänen nimensä ja kuvansa.

Ehdokasta epäillään kolmesta alkoholirikoksesta, kolmesta vaalilahjonnasta sekä lievästä veropetoksesta. Tapaus eteni syyteharkintaan.

Lisää tarinaa :  https://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080622011629_uu.shtml

Sitten seuraava tarjous :

Vappupuheessaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupaa, että SDP tulee parantamaan työttömien asemaa vahvistamalla palveluita ja turvaamalla työttömyyden aikaisen toimeentulon.

– Tässä uudistan lupaukseni poistaa niin kutsutun aktiivimallin raipan eli 5 prosentin perusteettoman työttömyysturvan leikkauksen. Lupaan myös 100 euroa nettona kuukaudessa, useamman vuoden ohjelmalla toteuttaen, lisää alle 1400 euron eläkkeisiin.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-n-antti-rinne-vappupuheessaan-lupaan-100-euron-korotuksen-pieniin-elakkeisiin/6887812#gs.A4sru1A

Eli jos lupaat tarjota viinaa sinua äänestävälle ja olet pienestä puolueesta, sinua syytetään vaalilahjonnasta.

Eli jos olet ison puolueen puheenjohtaja ja toimit samoin eli lahjot  äänetäjiä rahalla, et yllättäen joudu syytteeseen.

Eli viinaa et saa luvata mutta riihikuivaa rahaa saat luvata ??

 

Antti puhuu vain totta ??

Antti Rinne esitti että nykyhallitus on leikannut pienistä tuloista. No totta kai me todistamme sen, eikö vaan ??

Erään eläkeläisen takuu eläke oli vuonna

2014           62,68 euroa. (Antti Rinne ministerinä)

2018        100,63 euroa (Petteri Orpo ministerinä)

Kuten voimme selkeästi todeta että nykyhallitus on leikannut takuueläkettä ihan niinkuin Antti Rinne sanoi.

Antti Rinne puhuu vain totta ??

Isokallio : Käsi duunarin kukkarossa

Tää on niin hyvin kirjoitettu etten osaa lyhenttä tai muutakaan. Sallittaneen poikkeus ??

 

Jos yritys menestyy, sen on tärkeää pitää kiinni osaavasta työvoimasta. Työntekijöiden on muutenkin mukavampi olla töissä menestyvässä yrityksessä, kuin nälkäkurkena horjahtelevassa. Siksi ei työväenpuolueiden, eikä ammattiyhdistysten kannattaisi yrittää jatkuvasti hankaloittaa kotimaisten yritysten pärjäämistä. Se, että ne kuitenkin tuntevat tarvetta tehdä niin johtuu siitä, että SAK:n jäsenistön joukossa kolme yleisintä ammattia ovat, työtön, eläkeläinen ja kunnan virkailija. Yrityksissä töissä olevat duunarit ovat vain pieni, jatkuvasti hupeneva vähemmistö.

Kun SAK ei löydä työehtosopimuksista lakon aiheita, se on viime aikoina keskittynyt lakkoilemaan demokratiaa vastaan. Kanttaisiko SAK:n ehdottaa rehellisyyden nimissä apupuolueelleen nimenvaihtoa, kun tuntuvat Hakaniemessä niin vierastavan tätä demokratiaa? Että poistaisivat demokratian siitä puoleen nimestä ja olisivat vain Suomen Sosiaalipuolue.

Lakkoilemalla demokratiaa vastaan SAK saa aikaan sen, että joka lakon aikana valtion verotulot pienenevät. Josta tietenkin seuraa, että valtion on kiristettävä duunareiden verotusta. Lakkoilun todellinen tavoite onkin siis kiristää duunareiden verotusta. Tavoitteena kun ei edes ole palkankorotus, joka kompensoisi veronkorotukset. Kovin omalaatuista työväen etujen ajamista mielestäni.

Suomen Sosiaalipuolue puolestaan tarjoaa vaalikiimassaan lisää rahaa kaikille, joiden se arvelee lupausten johdosta itseänsä äänestävän. Nuo vaalilupaukset maksetaan vaalien jälkeen kiristämällä yrityksissä työskentelevien duunareiden verotusta. Rikkaita on liian vähän ja köyhiltä ei oikein kehtaa ottaa, joten rahat on otettava keskituloisilta. Puolue oli ennen työväenliike, nykyään työväenverotusliike.

Ja osaavathan ne Hakaniemessä laskea. Sekä puolueen äänestäjistä että yhdistyksen jäsenistä suurin osa on julkisen sektorin palveluksessa. Siksi Hakaniemestä vaaditaan KIKY sopimuksen purkamista julkisen sektorin työntekijöiden osalta. Tosin niitä vaatimuksia esittää vain Sosiaalipuolue. Ammattiyhdistykset eivät oikein kehtaa, kun olivat itse sopimusta neuvottelemassa ja allekirjoittamassa. Sopimuksen purkaminen julkisen sektorin osalta kiristäisi tietenkin yksityisen sektorin duunareiden verotusta.

Kovin hyvin ei osaa matematiikkaa valtiovarainministeri Orpokaan. Hän jauhaa koko ajan, ettei työn verotusta kiristetä. Sen sijaan kiristetään koko ajan asumisen ja elämisen kustannuksia. Tavallisen tallaajan mielestä on saman tekevää, ottaako valtio rahat veroina suoraan palkkapussista, vai veroina vasta kaupan kassalla. Samaa palkkaa siinä verotetaan. Sähkön ja lämmityksen verokiristyksetkin Tallaaja maksaa nettopalkastaan, joten kyllä siinäkin työtä verotetaan. Kun tallaaja käy parturissa ja maksaa parturin palkan päälle arvonisäveron, sekin otetaan hänen nettopalkastaan. Taas työn verottamista, vaikka millä nimellä kutsuisi.

Pääministeripuolue haluaa myös jakaa rahaa kannattajilleen. On kuulemma ollut kuiva kesä ja maajussit ovat ahneuksissaan ehtineet myydä sadettajansa Puolaan. Nekin lisätuet otetaan yksityisen sektorin duunarin palkkapussista. Eipä ole duunarilla ystävää sielläkään.

 

https://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2018/08/15/kasi-duunarin-kukkarossa/

Saa nähdä mitä tuleman pitää

Saa nähä palaako auto kun toin viikonloppuna esille lain jonka laati kansanedustaja Gustafsson. Se lain esilletuonti ilmeisesti heikentää Antti Rinteen mahdollisuuksia.
Ensin nuoriso on kiukkuinen Sipilälle peruskouluun tehdyistä muutoksista.
No, mää sitten ”tyhmyyttäni” menin valistamaan nuorisoa ettei se ollut Sipilä vaan Gustafsson. No tieto tästä on levinnyt kulovalkean tavoin netissä ja sairaanhoitajat murjottaa nyt sitten mulle.
Mun mielestä oikea murjotuksen kohde olisi kyllä Antti Rinne. Hän oli hallituksessa kun asetus laadittiin ja hyväksyttiin.
Antti Rinne on todella hölmö kun meni toikkaroimaan asetuksensa kanssa.
Jos nuoriso nyt raivoo Antille, se on Antin ihan omaa ansiota.

Mää kovin ihmettelen aikuisten käytöstä. Murjotuksen kohteena joku jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

 

Ryyppääm… taikka sitten jos ei ny sitte kuiteskaa

Missä kaikki ryyppääjät piileksii ??

Kauppiaat itkee kun kalja ei tee kauppaansa.

”Nyt uusi alkoholilaki on ollut voimassa kuukauden, ja sekä lakimuutosta vastustaneiden kansanedustajien että THL-tutkijoiden väitteet ovat osoittautumassa elleivät jopa täysin perättömiksi niin vähintään erittäin vahvasti liioitelluiksi.”

”Asiantuntijoiden tavoin esimerkiksi Keskustan kansanedustaja Pekka Puska viittasi 14. joulukuuta eduskunnassa THL:n tutkimuksiin ja väitti uuden alkoholilain nostavan merkittävästi alkoholin kokonaiskulutusta ja haittoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Puska ei ollut näkemyksineen yksin.”

Mitä merkillistä on tapahtunu kun kansa ei enää tottele Pekka Puskaa ja kumppaneita.

Josko htiainen tietäis vastauksen ??

Urkintalaki

Urkintalaki tulee, pois alta risut ja männynkävyt !!

Mää oon kauhiasti ihmetelly mistä ihmeestä nää urkkijat löytää tarpeeksi työntekijöitä, jotta urkinta voidaan toteuttaa täysmääräisenä ??

Jokaista valvottavaa kohti täytyy olla 10 urkkijaa, jotta kolmivuorot toimii.

Kun valvottavia on miljoona, urkkijoita tarvitaankin jo 10 000 000.

Siis 10 miljoonaa urkkijaa. Täystyöllisyyden lisäksi palkataan vielä puolet ruotsalaisistakin. Vau !!

Kustannusten peittämiseen voidaan ottaa muutama 100 miljoonaa euroa lisää velkaa valtiolle.

Taikka sitten urkkijoiden on tyydyttävä vahtimaan niitä muutamaa oikeata rosvoa ja urkkijoiden on pakko jättää koko kansa urkkimatta.

Kun ei riitä rahkeet eikä rahat.

 

Äsreepee

Antti Rinne jauhoi silkkaa sontaa kolmosen haastattelussa.

Se mies on kansallinen ongelmajäte.

Suu vaahdossa meuhkaa hallituksesta. Kuitenkin hän itse oli edellisessä hallituksessa.

Ja kuitenkaan hän ei korjannut asioita vaikka olisi voinut.

Mutta ehkä se on parempikin että äsreepee on hänen johdollaan menossa suohon.

Kuvan lisäys

Koitin Gravatarista saada kuvani profiiliin näkyviin mutta en oikke osannu.

Osaisko joku neuvoo miten se kuva lisätään ?

Kokeilin vähän kaikkea mutten löytäny ”lisää kuva” tähän Pirkan blogit osioon.