Urheilu seuroille muka tukea

Onpa summa aika huono kuitenkin kun miettii sen jakoa kuinka paljon se yhtä seuraa kohti tulee olemaan

En viitsi edes laskea kun kaksi miljoonaa jaetaan n 280 seuraan ei summa voi olla mitenkää suuren suuri

No laskekaa itse ne jotka haluaa sen tietää helppo asia kun jakaa n 2 miljoonaa tuolla 280

Itse en viitsi kun se summa ei korvaa ytään mitään ja on minimaallinen summa joka tapauksessa

Kuitenkin nuot seurat ovat ne jotka saa Suomen kansan edes jonkin verran liikkumaan ulkona sen peikoneen edestä

Ja ilman sitä äly kännyä joka on liian monen kourassa eikä nähdä ei kuulla yhtään mitään seommoro tepivaari  kirjoitti Teuvo Mast

Kun on yksilön vapaus on siinä samalla myös yksilön velvollisuudet

Ei yksilön vapaus sitä ole että kyllä minä voin matkustella niin halutessani rajoitteita ei laiteta huvin vuoksi

kun niitä on meille tulee sitten mukaan yksilön velvollisuudet niitä noudattaa varsinkin bandemian aikana

Meillä yksilöinä ei ole velvollisuutta ketään vahtia se vahtiminen pitää tulla ihmisestä itsestään

Mutta kun bandemia on rekisteröity ja ilmi tuotu ja samalla  ohjeistettu niitä pitäisi myös noudattaa

Tosin nytkin tuo maski on eräs asia jota kaikki ei voi sairautensa vuoksi käyttää ja tiedän niitä jotka koko ajan on ulkenut ilman maskia

Eivät ole saaneet tartuntaa tosin he kulkevat silloin kun muut ei ole joko liikkeellä taikka ovat jo käyneet

Ja auttamalla naapuriamme voitamme siinä kaikki olipa koronaa taikka ei mulla oli vielä viikko sitten korona nappulat tosin oli matkalla hukkunut

No myin laudan yhdelle sitä haluavalle hänellä oli nuo nappulat joita peliin tarvitaan

Talon mukulat tykkää pelistä ja siksi se tais mennä käyttöön  vaikka siinä ei tuota älyä olekkaan kuten kännyissä on

Ehkä siinä syy miksi pitävät koronasta kepitkin mulla oli siihen mutta niitä piti korjailla kun olivat pyöristyneet päistään

Laudan pohjassa oli v 1960

Liukkautta taas saa perunajauholla

Mutta kun on yksilön vapaus on myös yksilön velvollisuus joka koskee kaikkia  jopa Helsinkiläisiä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Keskimäärät ei anna totuuden mukaista kuvaa

Voihan toki sanoa keskimäärin eläke on noussut n 50 euroa kk onko se vaan ihan oikea tapa sanoa kun se eläke ei noussut kun n 15 euroa

Mutta keskimäärin nousu on ollut sitten n 50 euroa no jonkun pitää saada paljonkin päälle 50 euron kun oma nousu oli n 15 euroa

Keskimäärän ilmoituksella saadaan vaan paljon parempi kuva eläke nousuista ja se onkin tarkoitus

Mutta onko tuo aivan oikein  no ei ole  koska kun toisilla nousee n 100 ja se jaetaan muille niin 5 euron noususta saadaan iso summa

Kun ne ei kuitenkaan monellakaan ole edes lähellä 50 euroa pidänkin tuollasta lähinnä valheena totuutta niissä ei paljonkaan ole

Noin vaan tehdään keskimäärällä laskettuna ja sitten luullaan että ne nousi n 50 ekee totuus liikkuu aivan muilla lukemilla

Vaikkapa 5 euroa no eihän 0 olekkaan mitään laitetaan se 5 perään saadaan se 50 ekee mutta kelpaakos se kauppiaalle no ei tietysti kelpaa

Noin se vaan menee oikeasti seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Milläs pidät huolta kenestäkään

Kunhan päästään pääsiäisen yli meillä nyt korona rypäs on aivan eri lukemilla nyt kun ne ovat 420

pääsiäisen jälkeen olemme tilastoissa taas n 900 tauti tapauksen parissa

Ja kun Helsinkin pieruperseet pääsee matkusteluun ja vedotaan että he tuo raha maakuntiin

No tuovat mutta sitten jättävätkin sinne taudin joka tyhjää pienen kunnan kassan

No tuovat rahaa on yllä kaukaa haettu kun kuntiin tulee menot heidän hoidoissaan On se nyt kumma juttu ettei saada yhtä maakuntaa kuriin

No eipä olisi mitään epäselvää jos lapista menisi Helsinkiin sanottas ei nyt tulla ja sulku oliskin heti

Mutta ei sellasta saa laittaa kun on pienen ryhmän eduista kysymys loppu kansaa saakin sitten heiltä taudin

Jos joku sanoo että tämä olisi hulluutta ei se hulluutta  ole vaan astetta pahempaa se on nimittäin tyhmyyttä

Jota ei vaan helsinkin pieruperseet taida tajuta

Ja todellisuudessa ei sieltä Helsinkistä mikään iso porukka lähde vaan kyse on enemmänkin eliitin matkoista Leville   seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Onko meillä samaa venettä edes

Laivasta ei Suomessa tarvitse edes keskustella mutta olis edes vene vaan sekin tuntuu utopiiselta ajatukselta

No nyt on vaalien alusaikaa joka Suomessa kuten varmaan muuallakkin maailmassa riitojen kylvö aikaa

Ja siinähän me Suomessa olemme varmaan parhaasta päästä jossa vain harvat meille pärjää

Mutta vaikka noin on asiat meillä kuten maailmalla on erittäin poikkeavat ajat menossa tuon koronan vuoksi

Nyt jos koskaan pitäisi olla yhteistä tekemistä ei kirjaimellisesti koska nuot rajoitteet sanelee kokoontumisia

Mutta onko niin että netti ei olisi hyvä kokoontumispaikka mikisäkäs ei olisi täällä ei tule pisara tartuntoja kellekkään

Mutta näinkin vois jutustella toisien kanssa menemättä kotoa edes ulos no ei kyllä nyt tee edes mieli mennä ulos kosteus tekee temppujaan

Aamulla oli selkä huonossa kunnossa ja särky meinas lannistaa en vaan antanut periksi

Mutta voitas olla parempia ihmisinä onko se sitten liian paljon vaadittu vaikka tuollasen kainon pyynnön teenkin

Mutta sitä yhteispeliä nyt oikeasti tarvitaan  että saamme Suomessa taudin selälleen

Se pitäisi olla tavoitteena kaikilla seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Toinen tasapeli

Enpä tiedä oliko peli niinkään hieno mutta kun siitä tuli 1-1 tasaraha ei tyylistä saa jalkapallossa boonuspisteitä

Noin Suom selvitti kuitekin pelin Ukrainaa vastaan joka sinänsä on hyvä suunta jossa vastus sen kun kovenee

Jatkossa ei mitään tule helpolla paitsi häviö seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Onneksi joku sulku on voimassa

Nimittäin ravintola sulku koska siellä jatkuvuus koronalle onkin aivan selvästi toteen näytetty

Meillä ei kapakassa osata olla omassa pöydässä ja riittävillä välimatkoilla muihin

On turhaa kirjoitella että ei meidän kapakassa ole noin entäs sitten jos sisällä on yksi koronaa sairastava

Kuinka moni kapakoitsija kykenee niitä valvomaan suoraan kun vastaa ei kukaan ja ei sellasta edes edellytetä

Mutta oikea ratkaisu kapakoiden suhteen  nyt vielä mökki kylät valvontaan ja sisällä ei sallita kun sallittu ihmismäärä vaikka kuusi ihmistä

Jos sen ylittää mökki tyhjäksi ja kehoitus menkää kotiinne vuokra palvelu loppu tähän

Noinkin saatas pääsiäis reissujen jälkeen parempia tilastoja koronaan nähden ja sen eteen pitää kaikken olla mukana

Muutoin se taas nousee

Vain sillä saamme taudilta niskat nurin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Eipä ole eka kerta kun suezin kanava on kiinni

Eipä ole eka kerta kun suezin kanava on jonkin asian sulkema ja siksi laivat joutuu nyt kiertämään melkoisen matkan lisää

Noinkin voi asiat mennä mitään salaliitto teoriaa asiaan ei slti liity tosin ei sekään ole pois suljettu kokonaan

Ison laivan kääntely ei aina vaan ole helppo nakki ja kun  siellä on poikittain n 400 metrinen vene jolla on jonkun verran myös leveyttä

Ei sen ohituskaan tule kysymykseen no kaikkeen pitää tottua ja siellä on monet tuotteet kiinni voi vaan sanoa että toivottavasti laivan toiminnat

eivät petä mutta tuo kanavan kulku ei ole eka kerta kun kanava on suljettu kuka tietää mikä on nyt syy seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Onhan meillä kaikista protesteja ollut

Nyt kuitenkin mellakoidaan sellasesta asiasta jossa meidän pitäisi kyllä olla samaa mieltä

Kun kyse on meidän koko kansan terveydestä kysymys  ja nytkin Turussa tuo mielen ilmaisu ei ole järjellä mietitty

Voidaan kyllä sanoa ettei mene järki puhe perille olis kiva tietää miksi ette pysy kotona kuten tekee nekin jotka ei kriisi alueella edes asu

Kaino pyyntöni Helsinkin alueelle onkin älkää leikkikö terveydellä lähtemällä pääsiäis reissulle

Jos itse lähden maaseudulle se on eri juttu kun olen siellä mökillä yksin  jotenka se on sallittua

Mutta matkalla en poikkea minnekkään no ei siinä tosin ole kun yksi kauppa matkalla ja otan ruokaa tarpeeksi jo kotoa

Noinkin voi asioita hoidella ja vaikka tuo mielen ilmaisu olisi kuuden ryhmissä muistakaapa sieltä on myös lähdettävä kuuden ryhmissä

Eikä kokoontua suurempiin ryhmiin mutta varmaan siitä teille informoidaan parempi olis ollut kun ette olisi edes typeryyttänne kokoontuneet

Sitä voi sanoa edesvastuutonta siksi ei ole lainkaan hyvä asia tekis mieli sanoa ruma sana sanon kuitenkin vaan voihan kissanpieru  seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Jos oikeasti halutaan maskit

Tuntuu siltä ettei niitä haluta kaikille toiset saa ja toiset maksaa niistä n 20-25  ekee 25 kpl laatikko no alta eken ne maksaa

Mutta eikös olisi parempi vaihtoehto sittenkin antaa ne ilmaiseksi eikä kukaan joudu niihin rahaa sijoittamaan

Silloin niitä vois sanoa että me torjumme koronaa nyt ei kaikilla se maski ole koska monasti on loppukuussa rahat ovat ns finaalissa

Mutta esim kun nyt on onneksi ennen pääsiäistä tuo eka päivä joka monelle on myös raha päivä

Monet eläke laitokset maksaa kuun ekana arkipäivänä ja siksi nyt meni torstaille

Seuraava päivä onkin sitten pitkäperjantai jos se sille olis mennyt maksupäivä olisi ollutkin seuraava tiistai

Suomeksi saanottuna 6 pv huhtikuuta

Mutta nuot maskit olisi hyvä saada ilman rahaa koska se korona on siinä varmuudella se mitä tässä yritetään porukalla laittaa aisoihin

Enkä usko että maskit tulisi maksaan valtiolle niin paljon kun yhden korona potilaan kahden viikon hoito teholla mutta ei saa kaikki ilmaiseksi

Mutta miettikääpä sellasta silloin maski olisi niilläkkin joilla se ei ole itsellä on autossa maskeja koska sillä liikun

Yleisiin kuljetuksiin en mene koska yksi aivastus ja auto pitäisi desinfioida sisältä seommoro tepivaari