Lähde ylen toimitus
Ei ole oikeaa asennetta niissä nyt kun on vaikeimpia aikoja silti ennakkoluulot ovat olleet nousussa
Ja nyt niihin ei olisi varaa keneltäkään vaikka itsestä tuntuisi ihan oikealta asialta sitä ne ei ole
Näitä ennakkoluuloja on tehty lähinnä 7 kymppiä eläneille samoin Uusmaalaisille
Se on juuri niin kuin olen sitä kertoillut tosin eri sanoin ja eipä siitä ole pitkää aikaa kun suorastaan vaadittiin mummoja ja vaareja hoitamaan lastenlapsiaan
Miksi tuo ennakkoluulo nyt onkaan alkanut nostaan itseään onko kyse silkasta kateudesta voihan se niinkin olla
Koska me 7 kymppiset olemme terveempiä ja voimme liikkua enemmän toisien mielestä turhan vuoksi
Onko se sitten niinkään vai miksi näitä ennakkoluuloja silti kylvetään vaikka sillä ei hyvää tulosta tule kenellekkään
Mutta emme halua ennakkoluuloja kansan piiriin olipa ne sitten uusmaalaisiin taikka 7 kymppisiin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Mitä oliskaan elämä ilman kukkasia aika tylsää sanoisin mutta onneksi ne nousee maan alta joka kevät
kohta tuee vuosi sitä kun häneltä loppui tassuttelu muotialan poluilla