Maratonjuoksuun lähdettiin tasaisista lähtökohdista, sillä kolme osallistujaa oli tehnyt edellisessä maratonjuoksussa hyvin toisiaan lähellä olevan tuloksen, silloin voiton korjasi Orpo ja hopealle mutta ei häpeällä nousi kovan loppukirinsä ansiota Purra ja kolmanneksi jätettiin kisan ennakkosuosikki Marin.
Nyt alkanut juoksu on ennakkosuosikkien kohdalla vaihtunut siltä osin, että Marin on vaihtunut/vaihdettu Lindtmaniin, koska Marinille otti niin koville kruunun tipahtimenen päästä viime maratonissa, että se sai hänet heittämään juoksupiikkarinsa naulaan ja nyt hän patsasteleekin lähinnä punaisella matolla tartanin sijaan kapitaalin kammareiden lahjoittamissa korkeakorkoisissa piikkareissa muistelemassa loistavaa menneisyyttään.
No, tasaisissa merkeissä tämä kyseinen kolmikko taittaakin ensimmäiset kymmenen kilometriä ikäänkuin toisiaan tarkaillen. Mutta sitten kymmenenkilometripaalun kohdalla alkaakin pitkänhuiskea nälkäkurki Vantaalta kiskoa eroa muihin, kun taas Orpo ja Purra jatkavat sillä tasaisen ”tappavalla” vauhdilla juoksuaan, eivätkä hötkyile Lindtmanin vauhdinlisäyksestä.
Ja kilometrit kun lisääntyy, niin lisääntyy myös Lindtmanin johto Purraan ja Orpoon ja näyttää että Purrakin on vähän jäänyt jälkeen Orponkin vauhdista.
Ja kun lähestytään kolmenkymmenen viiden kilometrin paalua, josta minua viisaammat (niitäkin muka löytyy) sanovat maratonin vasta alkavan, niin enään ei ole Lindtman kasvattanut johtoaan, vaan se on pysynyt samana tai jopa hitusen kaventunut takana tulevaan kaksikkoon.
Mitä kauemmaksi jää kolmenkymmen viiden kilometrin pylväs juoksijoiden taakse, niin sitä lähempänä siintää Orpolle ja Purralle Lindtmanin hiestä märkä punainen juoksupaita.
Neljänkymmen kilometrin kohdalla, kun juoksematta on enään roheet pari kilometriä, niin Lindtman vilkuilee huolestuneena selkänsä taakse, että kuinka lähellä se Orpo ja Purra oikein jo ovat ja lähellä ovat.
Ja kun stadionin portista kolmikko syöksyy sisään, niin kaikki kolme ovat taas kuten edellisessäkin maratonissa lähes riti rinnan ja nyt Purran tuttu loppukiri tuottaakin tuloksen, jossa hopea vaihtuu voittoon ja Lindtmanille jää se häpee hopee ja Orpolle kunniakas pronssi.
Tämän kolmikon takana kovaa kisaa ovat käyneet myös Kangistunut Kaikkonen ja vireä Koskela, mutta ennakkoon voittoa juhlinut Virta keskeyttää juoksunsa ”paskahalvaukseen”. Kaikkonen jätetään viidenneksi ja hänet palkitaan valkoisella hamekankaalla.
Ja niinhän sitten Purra lähtee valmistelemaan Säätytalolle ”pöytää koreaksi” Orpon ja sääli Kaikkosen tulla jatkamaan siitä mihin edellinen hallitus lopetti sillä erotuksella, että nyt varapääministerinä onkin Orpo ja Ruotsalaiset ankkalammikon polskuttelijat vaihdetaan, kun kanki Kaikkonen heitetään altaan syvään päätyyn uimaan käsipohjaa.
Ja ne jotka löivät vetoa Lindtmanin voiton puolesta, niin nyt heidän syyttävä sormensa osittaakin kirkon suuntaan, kun kuuluttivat jo ennakkoon Lindtmanin voiton olevan enään aamenta vailla.
Saas nyt sitten nähdä, että tekeekö Lindtman Marinit sillä erotuksella, että Lindtman lähtee/lähetetään sinne takaisin mistä oppinsakkin on ammentanut, eli lakkokenraaliksi lakkokenraalin paikalle.
Ja vaihdoksia tapahtuu lähitulevaisuudessa myös vihreissä, sillä kun ei Virrasta ollut venheen soutajaksi, niin valitsevatkin akkalaumaa johtamaan ”miehen”, eli Oraksen Tampereelta.
Ja lähtö olisi tullut Kaikkosellekin Junttilantalosta, mutta nyt hedän halveksimansa Purra heittikin Kaikkoselle pelastusrenkaan hallituksensa jäseneksi.
Ja kun nyt ensikeväänä vihervasemmisto jatkaa nykyisellä paikallaan, niin oppositiossa voivat huoletta taas painaa kaasua jarrun sijaan, kyllä maailmaan ja eduskuntaan ääntä mahtuu ja pareet onkin että vasemmisto huutaa eduskunnassa, eikä lähde mukaan katujengeihin, vaikka kansa heidän mielestään väärin äänestikin.