Säädettävä tyyny – hyvä keksintö ja hyvä ostos

Vuosia sitten huomasin Lidlin tyynymainoksen ja kävin ostamassa tyynyn, jonka ”korkeutta” voi säätää mieleisekseen. Muuten tavallisen kokoinen 50 x 60 cm. Tyynyn päässä on vetoketju, jotta täytteen määrää saa käyttäjä itse säätää. Ostin silloin kaksi tyynyä ja otin toisesta täytettä käytössä olevaan, jotta sain paksumman ja ”kovemman” tyynyn.

Olen ollut siihen tyytyväinen ja pessytkin välillä pesukoneessa – puhdistui, mutta ei huonontunut.

Niinpä seurasin Lidlin mainoksia, että kun tulee uudelleen sellainen tarjolle, niin ostan taas kaksi tyynyä.

Viime viikolla tuli ”lottovoitto” – vastaavia tyynyjä oli taas tarjolla – joten kävin ostamassa taas kaksi tyynyä. Tyynyn valmistaja oli nyt eri ja tyynyssä eroja entiseen nähden. Nyt on kaksi pussia sisäkkäin – molemmissa vetoketju. Tärkeintä on kuitenkin se täytteen määrän säätö mieleiseksi.

Nukuin ensin koeunet lisäämättä täytettä ja viime yöksi sitten tein taas sellaisen paksumman ja kovemman. Viime yö oli ensimmänen sillä säädetyllä tyynyllä ja tyyny oli hyvä. On tietysti hyvä kotimainen tyynyliina vielä sen Lidlin tyynyn päällä.

Lidlin tyyny on Livarno Polygiene. Suosittelen lämpimästi. Lidlillä vaan on tapana, että tuotetta ei ole jatkuvasti tarjolla, vaan harvakseltaan ”erikoistarjouksessa”.

Isänmaa, äidinkieli – ”Korkeakoulujen laiton kielenvaihto kuriin!”

👨‍👨‍👧‍👦”Oikeuskanslerin kertomuksen mukaan englanti on ”käytännössä syrjäyttänyt suomen kielen ja muuttunut pääasialliseksi opetuskieleksi” Aalto-yliopistossa. Huomautus ei yllätä. Aikalaishulluus humisee akateemisissa sfääreissä. Monet korkeakoulut sekoilevat samoin kansainvälistymiskiimassaan.”
Suomen Uutiset 20.9.2024 ”Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumnin: Korkeakoulujen laiton kielenvaihto kuriin”, ingressi.

Meillä on kaunis ja rikas äidinkieli, suomi, jota puhuu äidinkielenään about 5 miljoonaa ihmistä. Olen kuullut sanottavan, että kolme maailman kauneinta kieltä ilman paremmuusjärjestystä ovat suomi, ranska ja italia. Tähän on helppo yhtyä.

”Ajakaa hiljaa illalla vanhalla sillalla.”

Vasemmisto ja varkaat syövät sinunkin pöydästäsi.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on sanonut, että olipa seuraava hallitus Suomessa sitten minkä värinen tai makuinen hajusta puhumattakaan hyvänsä, niin nykyisellä linjalla on jatkettava.

Mutta milläs vihellät jos huuli on halki, eli JOS ja painotan sanaa JOS demarit pääsevät kuskin paikalle seuraavissa eduskuntavvaaleissa, niin miten silloin jatkettaisiin nykyistä  tiukan ”markan” politiikkaa, kun nytkin jo vasemmisto peruisi kaikki ne hallituksen uudistukset, jotka ovat välttämättömiä velkasuhteemme tasapainoittamisessa  ns.hyvinvointivaltion pelastustalkoissa.

Eilen illalla A-studiossa kuuntelin demareiden Joona Räsästä ja ihmettelen, että kehen vielä uppoaa tämä demareiden populismi.

Kansantaloutemme on lähes selvitys tilassa, kun edelliset viisitoista vuotta ollaan eletty kuin siat vatukossa ja kysyn vaan, että kenellekkäs se sika muille hallaa tekee kuin itselleen, kaataessaan oman juottokaukalonsa.

Sehän on selvä, että ne jotka ovat saaneet pääasiallisen toimeentulonsa yhteiskunnan seisovasta pöydästä, että heiltä näitä ilmaisia lounaita ensimmäisenä lähdetään karsimaan, olipa sieltä kuuluva mölinä kuinka korvia särkevää hyvänsä.  Sillä eihän sitä nyt tuottavaa työtä tekeviä palkansaajia ja yrittäjiä lähdetä rankaisemaan, sillä hehän tämän yhteiskunnan kuitenkin elättävät.

Varmaa on sekin, että leikkaamalla ei kansantaloutemme nouse, mutta kyllä yhteiskuntamme ylisuurelta ja ylisyöneeltä julkisella sektorilla on vielä paljon löysää ja sieltä kyllä vapautuisi  koulutettuja ”paperinpyörittäjiä” ja valkokaulussosialisteja tuottavaan työhön, että ei tarvitsisi luku ja kirjoitustaidottomia tänne rahdata elämään yhteiskunnan piikkiin.

On se poijaat taas tänään melkoista sirkus Finlandiaa eduskunnassa, kun vasemmiston helppoheikit yrittävät utopioilla uskotella kansalaisille, että syömällä se kakku kasvaa ja metsään huutamalla puut suurenee.

Pitkän iän salaisuus

Niin miksi Suomessa ei haluta hyödyntää suurta osaa väestöä eli vanhuksia?
Miksi hedän halutaan pysyvän kotona ja sinne kuskataan ovelle ”pitsa”ruokaa?
Japanissa on oivallettu että vanhusväki lisääntyy ja työssäkäyvät nuoren on yhä pienempi joukko.
Japanissa ikääntyvä saa jatkaa pidempään ja useampi sukupolvi asuu samassa taloudessa jolloin isovanhemmat voivat auttaa esim lastenhoidossa ja ruuan valmistamisessa.
Sairauskuluja on pyritty pienentämään oikealla ruokavaliolla ja samalla elinajan odote kohoaa.
– Kun ihminen tuntee olevansa tarpeellinen ja hyödyksi sekä saa olla yhteisön jäsen hän voi paremmin ja elää kauemmin.
– Saas nähdä koska toteutuu Suomessa sillä nyt on menossa leikkauspuumi joka ei näy pelastavan hyvinvointiSuomeamme?
– Työttömät ja vanhempi väki halutaan leikata!

Hyvin menee…..mutta menköön.

Valtiontalous on lähtenyt elpymään ja hallituksen ohjelmalliset tavoitteet velkasuhteen tasapainoittamiseksi vuoteen 27 mennessä  näyttää toteutuvan, näin ennako VM tänää ilmestyneissä raporteissaan.

Tämä siitäkin huolimatta, että vihersosialistinen oppositio unelmahöttöineen ja  heidän ulkoparlamentaariset mafiaorganisaationsa  ovat tehneet kaikkensa, että Hotelli Torniin saataisiin heidän tavoittelemansa talouden valvontakomissio.  Mutta se on vielä pientä tämä hallituksen sopeutustoimet  siihen, kun valvontakomission ruoska viuhuisi, siinä ei kyseltäisi että sattuuko, annettaisiin vaan suolapussi haavojen voitelemiseen..

Onhan tämä valtava pettymys sosialisteille, kun ovat toista vuotta huutaneet äänensä käheäksi siitä kuinka  hyvinvointivaltiota haudataan Orpon hallituksen toimesta ja nyt näyttää että siihen kaivamaansa kuoppaan vasemmisto onkin itse lankeamassa.

Mutta onhan heillä vielä se rasismikortti ja ihmisoikeudet, ne sopivat kyllä joka paikkaan avuksi, kun vaihtoehtojen laari  toverikammioissa kiiltelee tyhjyyttään.

Ja jos suhdanteet uhkaavat vielä heiketä, niin kaasua vain lisää komisaario Orpo, sillä ne siperianpunkit opetetaan rakastamaan työtä ……. ja jos eivät rakastu niin kuolevat nälkään.

Parempia aikoja odotellessa

Santalahden ohi Tampereella ja raksalla on hiljaista?
Tilanteen huomannut AL toimittajakin.
Ratikkakiskotkin valmiina, mutta talonrakentaja
ei luota asuntojen kaupaksi menoon?
– Hallituksen leikkaamat asumistuet toinen syy?

Venäjän trollitehdas juhlii ja sama porukka Suomessa ”juhlii” ja murentaa yhteiskuntaa

Venäjän trollitehdas juhlii EU:n äärioikeiston AfD:n vaalimenestystä.

Sama täällä sisarpuolue Suomessa, joka meuhkaa EU- vastaisuudellaan.

… ja täälläkin Trumpin kummisedät jakavat hopealusikoitaan hölmöille.

https://yle.fi/a/74-20112682?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

”Esimerkiksi Suomesta tai Virosta ei ollut käytännössä lainkaan materiaaleja” – onneksi !