Kepua on kiittäminen, etteivät ottaneet vastuuta.

Olen aikaisemmissa blogeissani useasti kritisoinut kepua siitä, että pakenivat oppositioon omia virheitään.

Mutta käännän kyllä takkiani todeten, että oikean ratkaisun kepu sittenkin teki.  Sillä koskaan aikaisemmin ei maaseudun elinkeinoharjoittajat ja alkutuottajat sekä huoltovarmuutemme ole olleet hallituksen erityissuojeluksessa kuin nyt, kun kepu on oppositiossa.

Joten perusteltua on kysyä, että mihin enään kepua tarvitaan.  On tietenkin yksi paikka ja se on vasemmistohallitukseen ( jos nyt sellaista koskaan enään tuleekaan ) kynnysmatoksi.

Jos nyt halutaan eduskuntamme jakaa oikeistoon ja vasemmistoon, niin ainot oikeistopuolueet siellä ovat kokoomus, kristilliset ja perussuomalaiset. Ja vaikka ”vasenkätiset” nyt polskuttelevatkin oikeistohallituksen aallonharjalla, niin itse en heitä oikeistolaisiksi nimittäisi, sillä he olivat edellisessä vasemmistohallituksessa välillä kiilaamassa jopa vasemmistoliitosta vasemmalta ohi ja kuten ollaan nytkin nähty, niin kova hinku sinne vasemmistokuplaan on  uudenkin puheenjohtajan prioriteeteissä.

Minua huvitti kun luin eilen lehdestä, että Kaikkonen vaatii Orpolta johtajuutta, mutta toivotaan nyt kuitenkin että Orpo ei ota mallia Kaikkosesta, jonka johtajaominaisuudet ovat olleet oikein raastuvan arvioitavana ja ”kakkuahan” siitä oli seurauksena, ei tosin ehdottomana.

Miksi pilata kaikki

Ensin huomautus kokkikartanolle  susittelen parempaa tarkkaivaisuutta kun teette tuotteita

Ostin kaksi broileri pastaa mutta en ole ennen nähnyt että riisi olisi pastaa Niin vaan oli toinen laatikko tai mikä lienee

Toinen oli ihan oikeeta pastaa toinen riisillä kuitenkin pakkauksen päällä molemmissa luki proileri pastaa

En pidä riisistä se on mielestäni pahaa puolet söin ja loput meni laski pyttyyn pasta meni alas seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kävin kirkossa

Tänne omalle aatelispaikalleni n:o 9 pääsin ”aseman lukon” versio 1 oven lukon kautta.

Urut soi hyvin, vaikka palkeet hiukan falskasivat.

No, taisi kuitekin olut hengenheimolaiseni vm. 1700 Kristiinan kaupungin vanhassa kirkossa.

Uskomaton vanha rannikkokaupunki vanhojen kaupunkiemme joukossa.

Siellä tapasi vain ärkoopeelaisia ei yhtään per…äseinäjokisia, oli rauhoittavaa.

Vasemmiston ja median koomikoiden kyyneleet.

Perussuomalaisten tulee tästä Taviolle esitettävästä epäluottamuslauseesta tehdä hallitus kysymys, sillä onhan se nyt ennen kuulumatonta, että vastuuministeri kun ei tarpeeksi syvään kumarra sateenkaarilipun nähdessään, eikä suostu Pride toteemin ympärillä tanssimaan sadetanssia, niin hän joutuu toverituomioistuimen tuomittavaksi.

Junnilan tämä hyeenalauma onnistui syrjäyttämään, mutta jos nyt kokoomus ja ruotsalaiset yhtyy sosialistien Taviolle esitettyyn epäluottamuslauseeseen, niin se tietää että hallituksen lusikat menevät uusjakoon ja hyvässä tapauksessa uusiin vaaleihin.

Ainoa joka tässä hallituksen kaatuessa häviää on Suomen kansa, sillä se tietää vain paluuta sellaiseen hallitukoalitioon, jossa ollaan sekaisin ”marista”.

Ja jos joku on varmaa tässä yhteiskunnassa, niin se on varmaa, että uudet vaalit eivät ainakaan perussuomalaisten eduskunnan paikkajakoon tule vaikuttamaan alenevasti, sillä tälle opposition ihmisoikeus-jihadistien teloituskomppanijoille eivät kyllä tolkun Suomalaiset lämpene.

Vihersosialisteilla kun ei ole Orpon hallitusohjelmaan esittää mitään uskottavaa vaihtoehtoa, niin taas yritetään sateenkaaren päästä löytää puhtaat pöksyt, kun vanhat ovat edestä keltaiset ja takaa ruskeat.

Maa on syvässä taantumassa, kiitos osaltaan edellisen hallituksen, niin silti pitää eduskunnasta tehdä sirkus,  joka ei kyllä hurraa huutoa herätä tolkun kansalaisissa.  Jos vihersosialisti näillä sirkustempuillaan uskoo kuplansa pullistelevan uusista äänestäjistä, niin luultavammin siinä käy niin, että kolme vasemmistopuoletta vain puukottavat toisiaan selkään, se on sitä nollasumma peliä.

 

Metsän kasvatusta toisin tavoin

Olen ihmetellyt puun kasvatusta erikoisella tavalla Tampereen Aleksanterin kirkkopuistossa, jossa on muutama yli 100-vuotias puu, joka on ympätty luultavammin keskelle emokantoa, joka taas on satoja vuosia vanha.

Täällä on käytetty kolmiovarttamista tai havainnon mukaan taimelle on porattu keskelle kantoa reikä ja ympätty taimi siihen.

Miksei sitä tehdä metsänhakkuun yhteydessä  suoraan kaadetun puun kantoon ? Olisi luontainen valmis ravinteikas kasvupaikka juurakkoineen. Latvuksesta hyvä pätkä ja ymppäys suoraan emokantoon.

Geneettinen perimä siirtyy sellaisenaan.

Varttaminen

  •  kantapuuksi valitun oksanpätkän liittämistä perusrunkoon
  • varttamistapoja ovat: a) liitevarttaminen, b) kuorivarttaminen, c) kolmiovarttaminen

  •  tapa valitaan perusrungon ja vartteen välisestä paksuussuhteesta
  • varttamalla perimä siirtyy uuteen kasvualustaan- emoon.

https://images.app.goo.gl/uDqjUNv8bBDcbC3b8

Uutismedia

Ilta-Sanomat on Suomen suurin ”uutismedia”!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010708873.html
– Maallikon mielestä vahvasti sanottu sana uutismedia.
– Totta lienee että lehteä luetaan paljon ns lööppilehtenä?
– Hyvää on se että joka juttu ei ole maksumuurin takana.
– Maksumuuri karsii monen lehden lukua.
– Totta on myös se että ilman rahaa ei tehdä hyvää lehteä.

Nyt ryskyin murtuu vasen valta, tää on viime ponnistus…..

Vasemmistolaiset helppoheikit mölyövät turuilla ja toreilla sekä somealustoilla, kuinka  Suomessa on huonoin pääministeri koko 2000 luvun ja leimaavat hänet vastuun pakolijaksi.

Mutta kyllä kansa tietää.  Tämä nykyinen pääministeri on johtanut puoluettaan jo kahdeksan vuotta ja tänä aikana kokoomus on voittanut kuudet vaalit peräkkäin.  Joten kiljukoon vasemmiston helppoheikit kojuillaan mitä hyvänsä niin totuus on kuitenkin toinen.

Aika vähissä oli viimeisten eduskuntavaalien jälkeen vastuunottajat, kun Orpo latoi madon luvut pöytään Suomen romahtaneesta kantokyvystä.

Vain perussuomalaiset ja kristilliset ottivat Orpon kutsun ja haasteen vastaan osallistua hallitusvastuuseen Suomen pelastamiseksi.  Edellinen pääministeri pakeni ulkomaille ja edellinen valtiovarainministeri pakeni oppositioon ja molemmat jättivät kuin koirat paskansa muiden siivottavaksi. Toki sinne hallitukseen sitten pitkin hampain lähti myös RKP, joten kyllä se Siperia opettaa ankkalammikonkin polskuttelijatkin  uimaan käsipohjaa äkkisyvässä.

On siinä poijaat kansalaisilla naurussa pitelemistä, kun vihersosialistit ja kepu haukkuu nyt hallitusta virheistä, jotka ovat heidän itsensä päättämiä ja toimeen panemia.

Jotkut odottivat, minä en, että nyt kun niin demarit kuin kepukin vaihtoi vanhan nuijan uuteen, että sillä alkaisi taas veri kiertään näidenkin puolueiden sillä paikalla jossa aivojen sanotaan olevan, mutta mitä vielä, kyllä meno jatkuu entisen laisena kahden ison Antin johtamanakin.  Ja jos heidän pääkoppansa olisi lasia, niin silloin nähtäisiin konkreettisesti se, kuinka siellä kusi virtaa ja paska tekee patoja.

Sehän on selvää, että osa kansasta haluaa paluuta menneeseen Marinin aikaan, jossa piikki ja rajat oli auki taivasta myöden ja jossa kukaan ei saanut rikastua omalla työllään ja yrittämisellään, kaikkien tuli olla tasavertaisuuden ja ihmisoikeuden puitteissa yhtä köyhiä.

Nyt kun lueskelin edellisen vasemmistohallituksen maahanmuutto ohjelmia, niin löysin sieltä 46 kohtaa oikeuksia, mutta en yhtään kohtaa jossa vaadittiin myös velvollisuuksia. Nyt on tilanne toinen, kun on perussuomalaiset ministerit asialla, jossa ilman velvollisuuksia ei ole myöskään oikeuksia, ne pitää ansaita.

Loppukaneettina siis sanon, että ei se Orpo kovin huono johtaja ole kansalaisten enemmistön mielestä, kun on sentään kuudet vaalit voittanut perä jälkeen ja joka kerran kun näin on tapahtunut, niin joka kerran on helppoheikkien suusta saatu kuulla, että väärin äänestetty…….ja sammutettu.

Hyvin menee mutta menköön….kyllä ne eduskunnan demokraattiset perustukset kestävät jatkossakin puna-armeijan kuoron kilpalaulannan.