Pidetään isät isinä ja äidit äiteinä

”Eduskunnan täysistuntoon tuli 63 000 kansalaisen allekirjoittama kansalaisaloite termien ”isä” ja ”äiti” palauttamisesta lainsäädäntöön, palveluihin ja yhteiskuntaan. Aloitteen tarkoituksena on korjata viime hallituskauden päätös poistaa kyseiset termit käytöstä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää termien ”isä” ja ”äiti” poistamista hyökkäyksenä yhteiskunnan tukipilareita vastaan.” – Suomen uutiset 8.11.2024.

Allekirjoitan. Poliittiseen aivopesuun tarkoitettua orwellilaista uuskieltä ei saa päästää raiskaamaan kaunista äidinkieltämme.

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.

Vasemmisto ”ko”media vie ja kansa vikisee.

Ei oikeistohallitus pelkää eduskunnan opposition ja heidän haarakonttorinsa (AY ) esittämää, suoranaisiin valheisiin perustuvaa poliittista populismiaan eikä heidän äänivallit rikkovaa kiljuntaansa siitä, kuinka demokratia on rikki sen vuoksi, koska kansa äänesti väärin.

Mutta se että media suoltaa kaikista ”Reporadioistaan” näitä vasemmiston valheita totuutena ja levittelee saatanallisia säkeitään hallituksen vääräuskoisuudesta, niin siitä minä olisin huolissani.

Valtavat yksittäisten kansalaisten valitukset täyttävät lehtien sivut ja ”töllöttimien” kuvaruudut siitä, kuinka  oikeistohallitus vie leivänkin köyhän suusta, joka johtaa pahimmassa tapauksessa oikosääristen pataljoonaan.

Mutta se jää vähemmälle, tai suorastaan loistaa poissaolollaan, että näillä toimilla mitä hallitus nyt tekee on tarkoitus ja tavoite pelastaa koko yhteiskunnan joutuminen ”lahtipenkiin”. Mutta jos nyt ihan suoraan sanon näistä ruikuttajista jotka poraavat oikeistohallituksen ihmisvastaisuutta, niin olipa sitten vallassa minkä värinen, hajuinen tai makuinen hallitus hyvänsä päätöksiä tekemässä, niin ruikuttajien määrä on vakio, vähän kuin pintaa raapaistaisiin, niin ruikuttajien hätään syyllinen löytyy omasta peilistä.

Nyt kun viimeaikaisia Galluppeja analysoi, niin itse katson hallituksen alenevan kannatuksen johtuvan kansalaisten heikosta medialukutaidosta, koska tämä median levittämä vasemmistopopulismi niellään sellaisenaan  ainoana totuutena ja jos nyt joskus jokin positiivinen kannanotto löytyy mediasta hallituksen tekemisistä, niin se piilotetaan kirjoituksien loppuun pienellä präntillä tietäen, että suurin osa lukijoista perustaa kantansa vain mediaseksikkyyteen, jossa kissankokoiset pääotsakkeet ja kuvat riittävät oman poliittisen kannan lukkoon lyömiseen.

Jäte haisee ja palaa

Jätettä tuodaan aina Italiasta asti ja se haisee jo Loviisan satamassa.
Tampereen Ruskossa jäte palaa ja sitä on niin paljon ettei kunnolla saada sammumaan.
Yleensä jätettä viedään kehitysmaahan jossa sitä käsitellään epäasiallisesti.
Miksi Suomeen tuodaan jätettä ja kerätään kasoihin jossa sitä ei voida hallita?
Nyt ilmassa leijuu nokihiukkasia ja sammutusvesiä valuu…
– Miksi jätettä ei ajeta suoraan polttolaitoksen kitaan
ja tuoteta vaikkapa vetyä?

Ennustus

Yhdysvaltain vaalit olivat ja menivät. Kaikesta median ja demokraattien pelottelusta ja mustamaalaamisesta huolimatta Trump meni ja voitti vaalit, joten hän nousee uudelleen USA:n presidentiksi neljän vuoden tauon jälkeen. Vuoden 2016 vaaleista lähtien valtamedia on pitänyt Trumpia kansakunnan suurimpana vihollisena (public enemy number 1), mutta uskon tämän asetelman muuttuvan varsin pian.

Ennustukseni siis on, että tammikuun virkaanastujaisten jälkeen median harrastama ”demonisointi” alkaa hiljalleen siirtyä Trumpista varapresidentti J.D. Vanceen.

Ennustukseni perustuu näkemykseeni, jonka mukaan Trumpin demonisoinnissa on ollut enemmänkin kysymys demokraattien aseman parantamisesta kuin todellisesta pelosta ja kauhusta Trumpia ja hänen ajamansa politiikkaa kohtaan. Vaikka neljän vuoden takaiset Capitol Hillin tapahtumat aivan oikeutustu aiheuttavat huolta, on syytä muistaa, että Trumpin mustamaalaaminen ja ”suden huutaminen” (Russia collution, fine people hoax, …) oli käynnissä jo paljon ennen Capitol Hilliä.

Edessä oleva presidenttikausi on Trumpin toinen ja siten myös hänen viimeisensä. Ja vaikka Trumpin tuntien hän tulee useampiakin kertoja puheissaan esittämään ajatuksia jatkosta, kolmatta presidenttikautta hänellä ei ole eikä tule. Näin ollen Trump ei ole vuoden 2028 vaaleissa ehdolla, mutta republikaanien ehdokkaana voi hyvinkin olla Trumpin varapresidentti J.D. Vance.  Tämän takia uskon, että valtamediassa J.D. Vance tulee pian olemaan uusi ”public enermy number 1”, josta pyritään luomaan vastenmielinen ja pelottava kuva, jotta vuoden 2028 vaaleissa demokraattien ehdokkaalla olisi mahdollisimman hyvät edellytykset voittoon.

Kävi kuten ennustin, Kreml valmistelee jo Trumpista hyötymistä. Trump on nöösipoika.

Kuva ja lähde: https://x.com/RockOla69/status/1854397658900709851?t=MuauBT16lDlm95dfsvNqPQ&s=19

Kuva ja lähde: Kuva ja lähde:https://x.com/SailJoar/status/1854437873539236295?t=TRpCn5Ln96bXcGiaiqG1Hw&s=19

Kyllä se siitä, kyllä se siitä…

Ja juuri saadun tiedon mukaan Valko-Venäjän Lukasenko ehdottaa jo Trumpille Nobelin palkintoa jos ja  kun Trump lopettaa sodat (taitaa olla juuri Ukrainan osalta ja se tietää häpeä-ja pakkorauhaa sitten Ukrainalle ja Venäjä voittaa)

Kas tuossa tämä: ”Lukashenka said that if Donald Trump succeeds in ending military conflicts, he will nominate him for the Nobel Prize.”

Kuva ja lähde: https://x.com/nexta_tv/status/1854469731677299058

Kuva

Kyllä se siitä, kyllä se siitä. No, täytyy muistaa että demokraattisissa vaaleissa tämä on valittu Yhdysvalloissa ja  se pitää nyt maailman kestää, en vain ymmärrä kuka tämän puolella täällä Euroopassa ainakaan sivistyneiden ihmisten osalta on, pitää olla hiukka narsisti itsekin jos moista kannattaa?

Minä menen Jumalan selän taa piiloon.

Koin lähes samanlaista mielihyvää politiikasta nyt kun Trump valittiin Valkoiseen taloon kuin silloin, kun Purra johdatti puolueensa veretseisauttavaan vaalivoittoon ja sitä lukua Orpon hallitukseen toiseksi päähallituspuolueeksi.

En minä nyt Orpon hallitusohjelmasta hypi riemusta kaikilta osin, mutta sen vuoksi hypin riemusta, että sosialistit ovat katsomossa huutamassa tuuleen.

Trumpin valinta presidentiksi niin siitä ei kukaan vielä tiedä mitä siitä seuraa maailmanpoliittisesti, en edes minä ja tietääkö sitä vielä Trump ja hänen tuleva valtakoneistonsa itsekkään.

Arvailuja tietenkin voidaan esittää, mutta itse olen sitä mieltä, että ei se nyt ainakaan tästä nykyisestä maailmanpoliittiseta tilanteesta voi enään paljon huonommaksi mennä ja jos menisi, niin silloin voitaisiinkin sitten puhua jo kolmannesta maailmanpalosta.

Minä haluan uskoa, että Trump tekee minkä lupaa, eli tuo rauhan tai ainakin aselevon nyt alkuunsa Ukrainaan, sillä vain hänellä on sellaiset muskelit jotka sen mahdollistaa.

Kuten ollaan nyt nähty näiden vuosien aikana jona Venäjä on jatkanut hyökkäämistään Ukrainassa, että Länsimaat vain paheksuvat ja tuomitsevat venäjän toimet, mutta siihen se sitten jääkin pieniä aseapuja lukuunottamatta.

Uskon että Trump on mies joka lyö kyllä nyrkkiä pöytään tarvittaessa, sillä vain hänellä on kykyä ja uskallusta pakottaa sotivat osapuolet rauhaan, sitä en sitten tiedä että ketä ne rauhanehdot tyydyttää vai tyydyttääkö ketään, mutta ehkäpä se löysäkin rauha on aina parempi kuin suuri ja eskaloituva rähinä.

Mutta kaikesta sanomisistani ja aprikoinnistani huolimatta totean lopuksi, että soon kuitenkin kaikki korkeemman käres mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi se myös tapahtuu, olipa maallinen valta sitten kenen kädessä hyvänsä.

Viisi pointtia

Amerikan viisi pointtia
tullaan näkemään oikeiston toimina:
– Yritysten ja suurituloisten verojen kevennys.
– Yritystoimen sääntelyn keventäminen.
– Liittovaltion alijäämän kasvaa?
– Tuontitullit.
– Maahanmuuton rajoittaminen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010814628.html
–
Juu en ole oikeisto enkä vasemmistolainen, mutta pääsemme seuraamaan kyseisten toimien seurauksia ja aina muutoksessa joku voittaa ja joku häviää.

Vaalivalvojaiset, voittaako Trump ja alkaa taas sekoominen vai jatketaanko vanhaan malliin…?

Tulee suorana tuo  Yhdysvaltojen presidentivaali monelta kanavalta (netin kanavat) ja suorana myös Suomen tv-kanavilla kohtapuoleen. Itse seuraan Max kanavalta juuri nyt suoraa lähetystä.

Nyt selviää jotta jatkuuko ns ”tuttu ja turvallinen” linja jos Harris valitaan tai käykö niin että jo kertaalleen sekoillut Trump valitaan ja Yhdysvallat astuu askeleen kohti..tuntematonta…

Pitää nyt yrittää valvoa, pari kertaa jos tässä ulkona koiria käyttää niin eiköhän siinä silmät aukea viileässä säässä välillä. Kahviakin on kyllä hörpittävä.