Jos nyt ajatellaan kaikkien eduskuntapuolueidemme osalta, että kuinka puolueet edustavat yhteneväistä näkemystä valitun politiikan osalta johdon ja ruohonjuuritason kesken, niin näkemykseni on varmasti toinen kuin mitä media antaa ymmärtää.
Ja sen puolueen edesottamukset ja sisäisen kuin ulkoisenkin dynamiikan jonka parhaimmin tunnen, eli perussuomalaiset ja heidän yhteneväisyytensä harjoitettuun politiikkaan nähden on kyllä median väitteistä huolimatta herttaisen yksituumaista.
Tiedän kyllä mistä johtuu median väite perussuomalaisen puolueen hajaannuksesta. Se on perua huonosti menneistä kunta,-ja aluevaaleista johtuvaa, mille ei minun mielestäni ole perustetta, sillä eihän huono vaalituloksemme ole merkki hajaannuksesta ja tyytymättömyydestä harjoitettuun politiikkaan, vaan kannattajiemme haluttomuudesta lähteä vaaliuurnille, jotka kuitenkin voidaan hyvin rinnastaa rahattomien markkinoiksi. Eli siellä missä on rahat niin siellä on myös valta ja se on eduskunta ja eduskuntavaalit jossa mitalit jaetaan.
Väitän, että perussuomalaiset ovat eduskuntapuolueiden yhtenäisin ryhmä kansanedustajineen ja huono kuntavaalituloskin on vain entisestään tiivistänyt rivimme puolustamaan valiitua politiikan linjaa hallituksessa ja sitä se on myös kannattajien keskuudessa ja huono vaalitulos ei ole merkki loikkimisesta muihin puolueisiin, vaan on loikattu katsomoon odottamaan v.27 eduskuntavaaleja.
Ja sen pystyn jo nyt sanomaan varmasti, että eduskuntavaalien jälkeen olemme mitaleilla, mitalin väriä en mene vielä sanomaan, mutta hopeekaan ei olisi häpee siihen nähden, kun media on ennustanut meille Soini II.sta
Toki kristilliset ovat eduskuntapuolueista meitäkin yhtenäisempiä noin pienenä kaneettina ilmaisten.
Gallupjohtajalla se puolue lienee eniten sekaisin ”onnesta”, kun vasemmistososialisti ja asevelisosialistit käyvät jatkuvaa pitkien puukkojen sotaa siitä, että valitaanko kokoomuksen kanssa yhteistyö tulevassa hallituksessa, vai joudutaanko jatkamaan oppositiossa, itse ennustan tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Pahaltahan se näyttää opposition osalta tulevaisuus, kun oikeistohallitus ohjelmallaan on saanut auringon paistamaan lähes kahdenkymmenen vuoden pimeyden jälkeen taas risukasaan nimeltä Suomi.