Tässä faktaa ja siitä nähdään mitä on meiltä suomalaisiltakin viety sekä sukulaiskansoilta pelkästään alle n 80 vuoden aikana.
(Kuva: Tudor)
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Tässä faktaa ja siitä nähdään mitä on meiltä suomalaisiltakin viety sekä sukulaiskansoilta pelkästään alle n 80 vuoden aikana.
(Kuva: Tudor)
Teinpä tässä eilen ohrasta pilahvia, vaikka se yleensä Azerbaitzanissa (kansallisruoka) tehdään basmatiriisistä.
Minä käytin ohraa (1 kahvimukillinen). En ymmärrä, miksi ohra; hyvänmakuinen ja ravinteikas vilja on niin perinteisen hyljeksitty.
Siis pilahviin. Esikeitin ohran huuhtelun jälkeen ja laitoin valumaan.
Sitten pannulle öljyä, sen kuumettua, lisäsin sipulit; punasipulia ja valkosipulia.Sipulien kuullotuttua, lisäsin savustetusta possun mahasta kuutioitua lihaa, yhden grillatun broilerin koipireiden lihat. Hetken päästä laitoin ohrat ja paprikaa, chiliä, papuja ja sekoitin hyvin.
Tunnin hauduttamisen jälkeen maustoin suolalla ja 5-pippurin seoksella, jeeraa, kurkumaa, maistoin, mielestäni hyvää.
Valmistin ruokani puuhellalla, ruoka kypsyi ja samalla lämpöä huusholliin. Sähköuunissa kypsentäminen mittausteni mukaan turhan iso energian kuluerä.
Laskelmieni mukaan tästä tuli kolmen päivän ruoka kahdelle. Koko annoksen hinnaksi laskin n 9.0€, siis ei kallis maittavaksi ruuaksi.
Edelleenkin, jos joku ihmettee, miksen vastaa kommentteihin. Syy on yksinkertainen; WP ei hyväksy kirjautumistani, voin tehdä avauksen mutta en kommentoida.
Muistakaa varata rahaa, kolikot ei kelpaa, ne tulee teidän taskuilla jo tänä vuonna! Kaikki suomalaiset käydään läpi…? Tämä on demareiden omalta sivulta. Ei feikkiä, vaan totta! Mitähän pillereitä nämä popsii…😅
Kun meillä on tälläinen nainen lavan lauteilla ei parempaa tarvii sen saaminenkin kun onkin kiven alla
Mutta osaa nuori nainen laulaa suoraan sydämeen selvä artikulointi siihen ääneen saa sukatkin pyörimään jalassa
jo eka kerrasta tuli tunne että vihdoinkin meillä on hyvä laulaja ja vanhemmat kun sitten lopettaa tilalle on tulossa
Loistava solisti mihin hyvänsä tanssi kokopanoon ja vuodet tekee sinusta jalokiven laulajien joukkoon
Äänesi on vain parantanut nousua sinne mihin oletkin ollut nousussa jo aika pitkään seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
”Liettuan suojeluskunta on vapaaehtoinen puolisotilaallinen järjestö, jonka tehtävänä on auttaa ja tukea maan armeijaa. Nykyään suojeluskunnassa on hiukan alle 15 000 jäsentä.
”Enää Liettualle ei pääse käymään niin kuin kävi 80 vuotta sitten. Jos Venäjä jostain syystä päättäisi hyökätä Liettuaan, niin sille kävisi köpelösti”, sanoo suojeluskunnan yksiköiden komentaja.” (IL)
Ei ole mikään ihme kun katsoo historiaa kuinka ”luottavaisia” liettualaiset ovat venäläisiin. Iso ongelma on myös 5. kolonna joka on pesiytynyt Liettuaan ja koko Baltiaan. Sabotaasit tai kaikenlainen häirintä on helppoa järjestää kun ”joukot” on jo maan sisällä. Sama koskee Suomea.
Olisi hyvä kysyä Suomen hallitukselta kuinka olemme valmiina jos ja kun 5. kolonna aktivoituu…vai onko se jo aktivoitunut (selittämättömiä drone havaintoja, rautateiden tekniset ongelmat yms…).
https://www.hs.fi/talous/art-2000009164956.html
”Fortumin entinen toimitusjohtaja ottaa täyden vastuun Uniper-kaupasta ja kertoo merkittävistä virhearvioistaan”
Kantaa siis vastuun, vaan ei vahingossakaan palauta niistä saamiaan palkkioita ja bonuksia.
Persut julistavat Suomen Uutisissa murahtelua median suuntaan. On toki yksi asia muistuttaa Hesarin journalistisen laadun olevan heikkoa, vaan aivan toinen asia vasta-argumentoida ilman yhden yhtä argumenttia. ”Ku noikin tekee niin” on hurja rimanalitus.
Kamalan ihanan Ruotsi
Persujen peruste rangaistusten koventamiseen ja vankiloiden täyttämiseen on siis se, että Ruotsikin tekee samoin. Ruotsi. Se sama maa, josta persujen argumentti on ollut vuosien ajan ”älkää nyt ainakaan tehkö niinkuin ne tekevät”. Se maa joka on ollut heille lähinnä varoittava esimerkki, joskus mustan huumorin lähde. Okei; fiksu on ihminen joka uskaltaa muuttaa mieltään, mutta kyllä tässä jotain huvittavaa on.
Väitän, että persujen syy kriminaalipolitiikalla kampanjointiin on yksinkertainen ja joka puolueesta tuttu, nimittäin pölhöpopulismi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa mallia haetaan erityisesti USA:n kahdelta puolueelta, joiden kampanjointi perustuu lähes yksinomaan pelotteluun. Meille halutaan myydä ideaa siitä, että joka nurkan takana on joukkomurhaaja-pikavippimyyjä ja että valtio vapauttaa vaarallisia vankeja kaduille hurjaa vauhtia. Juttu kylvää pelon mielikuvia minkä ehtii. Vaikka persut ei taatusti ole ainoa pelolla markkinoiva puolue, ilmiö vee-tuttaa minua aika reilusti.
Se mikä minua ehkä eniten ihmetyttää on, että koko jutussa ei mainita maahanmuuttoa sanallakaan.
Turvallisuutta, ei tunteilla tunarointia
On tietenkin pers- ja siis persutuntumallakin ymmärrettävää ajatella että äkkiä vain kaikki loppuiäksi vankiloihin jokaisesta roskan kadulle heittämisestä niin maailma pelastuu. Tämä tarina on helppo myydä ja on toki persuiltakin tarkkaa pelisilmän käyttöä kaupitella pikaratkaisua.
Ongelma vaan on, että minä haluan tähän maahan vähemmän väkivaltaa, murhia, raiskauksia ja muutakin rikollisuutta – en enemmän. Toki jos persut ottaisivat käyttöön sääntöpohjaisen maahanmuuttojärjestelmän, se voisi vähentää tiettyjen rikollisten määrää, mutta sitähän he eivät enää ratkaisuksi tarjoakaan. Rikosseuraamusten osalta suunta on absoluuttisen väärä. Poliisivaltio maksaa tähtitieteellisiä summia ja tuottaa hurjasti lisää rikollisuutta.
Ei mene läpi. Aion vastakin uskoa tutkimuksiin, tieteeseen ja faktoihin – en pelkovetoiseen populismiin. Persut saa varmaan tällä jutulla paljon hurraahuutoja, mutta minulta vain kansallisromanttisen kirosanan. Yrittäkää uudestaan.
Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että ”läntisen yhteisön” lähettämiä aseapuja myydään eteenpäin Ukrainasta.
Tänään Suomen YLE julkisti, että niin on tehty ja tehdään.
Keskusrikospoliisi on saanut käsiinsä Suomen rikollisten käyttämiä, Ukrainasta eteenpäin, maailmalle, mm. Suomeen myytyjä aseita ja ammuksia.
Ihan samoin Ukrainaan lähetettyjä avustuksia ei mene sinne minne pitäisi, eli Ukrainan johdon aiheuttaman sodan uhreille, vaan avustukset pistetään monin osin omiin taskuihin tai myydään eteenpäin…Ukrainan fasistit eivät tunne moraalia.
Olen myös kirjoittanut Ukrainan olevan yksi suurimpia lapsipornon tuottajia.
Vasemmistoliitto, SDP eikä Vihreät ei ota kuuleviin korviinsa, sitä mitä Ukraina on ollut ja on.
Ukraina on käynyt sotaa jo vuodesta 2014, murhaten Ukrainan Venäläisiä.
Nyt viimeisimpänä Ukrainan hallinnon joukot on tehnyt Sevastopolin sataman tienoille drooni-iskun.
Venäjä ilmoittaa, ettei vilja enää kulje, eli YK neuvottelema sopimus ei päde.
Ukrainasta vilja ei ole mennyt, eikä mene ollenkaan esimerkiksi Afrikkaan, eikä mihinkään muihin köyhiin maihin.
Venäjän vilja menee.
Ukrainan viljavista pelloista suurimman osan omistaa muutama USAlais firma.
Siitäkin olen kirjoittanut.
Ukrainan vilja menee bisneksen tekoon, josta hyödyn korjaa USA.
USA tukee täysillä Ukrainan fasistisia organisaatioita, Suomi siinä sivussa.
Ukrainan lipusta on tullut nykyisen fasismin symboli, jonka Turkukin entisenä sivistyskaupunkina nostaa salkoon.
Enkä vielä ole USAn biolaboratorioista puhunut mitään Ukrainassa.
Täysin kaheli päätös rakentaa kanaverkko Venäjän rajalle, estämään mitä?
Tulee hakematta mieleen 1930 luku. Saksassa. -30 luvun alussa, Saksassa elettiin USAsta lähtenyttä finanssikriisiä. Saksan työväestö liikehti ja osoitti mieltään.
Neuvostoliitto, joka ei tuntenut hyperinflaatioita eikä lamaa, alkoi kiinnostaa yhä enemmän Saksan työväkeä.
Alettiin vaatimaan, alas kapitalismi!
Saksan vaaleissa enemmistön muodostivat SDP, eli Saksan demarit ja kommunistit.
He eivät kuitenkaan saaneet muodostettua enemmistöhallitusta keskinäisten erimielisyyksien takia.
Vähemmistöhallituksen muodosti fasistit, ja liittokansleriksi nousi Aadolf Hitler 1933.
En tiedä kuka osaa yhdistää nämä kaikki kirjoittamani toisiinsa, mutta sen sanon, että ihan samaa on meininki nytkin.
Suomessa SDP on yhdessä Vassuleiden kanssa tulleet hulluiksi. SDP ja Vassulit yhdessä olisivat olleet n.30%, ja joukkovoiman käyttö päälle. Ja NATOon ei olisi liitytty, sotaa ei olisi näköpiirissä.
Onko näistä kumpikaan puolue millään tavoin vasemmistolainen?
En sitä kyllä näe!
Rauhanliike on syntymässä Suomeen, mutta organisaattoreita ei ole. Silloin ei rauhanliikettäkään synny.
Rauhanpuolustajat ovat väärillä linjoilla ymmärtämättä mistä on Ukrainan kriisissä kyse. SKP ei ymmärrä yhtään enempää. KTP on linnottautuneet Venäjän imperialismiin, jota ei ole…
Siksi en toivoani näihin organisaatioihin voi pistää.
Mikä neuvoksi ystävät ja toverit?
Persut, Kokoomus, Keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit ovat oikeistolaisia porvaripuolueita, jotka antavat USAn johtaman Naton tuikata kuin kiimainen natukissa…
Tulevat Eduskuntavaalit ovat hyvin tärkeät vaalit. Suomen kohtalon vaalit.
Naapurinamme on suuri Venäjä, rauhaa rakastava suuri Venäjä. Venäjä ei meitä ole uhannut eikä uhkaa, mutta ihan itse meidän hallintomme verta nenästään kaivaa. Venäjä antaa turpaan jos hallintomme haluaa. Tosin itse menee bunkkeriin, ja pistää meidät tavalliset Suomalaiset sotimaan puolestaan.
Suomi häviää. Joka tapauksessa. Voittaa USA tai Venäjä.
On nyt ymmärrettävä, että Ukrainan kriisi on USAn ja Venäjän välinen.
75% maailman maista eivät ole USAn asettaman boikotin takana Venäjää vastaan.
Läntinen yhteisö on kooltaan hyvin pieni maailman mitassa, oikeasti reilusti alle 25%. Bruttokansantuotteella mitaten toki iso.
Maailma on jakautumassa uuteen, moninapaiseen maailmaan, ellei USA sitä ennen tuhoa koko maailmaa.
Suomi veikkasi väärää hevosta 1930 luvulla, liittoutuen Saksan kanssa, joka oli maailman mahtavin sotilaallinen mahti..
Suomi on nyt liittoutunut USAn kanssa, joka heikkenee suorastaan silmissä. Sitä vain ei USAn johtamassa mediapoolissamme ole riviäkään. Kuten ei ollut -30 luvulla Saksastakaan.
Sota on aina politiikan jatke. Ymmärtäkää se!
Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö
Palautteen perusteella avaan keskustelun pienestä muutosehdotuksesta sääntöihin. Kyse on linkeistä tahoihin, joita voi pitää vihamielisinä tai haitallisina. Aihe vaatii vähän keskustelua, pohdiskelua ja tarkennusta.
Ongelmatonta ja ongelmallista
En missään nimessä halua laittaa minkään asteen moraalitason säännöstöä. Väärät mielipiteet eivät ole kiellettyjä myöskään linkin perässä. Fiksu blogaaja toki muistaa muistuttaa puolueellisuusvaroituksista sun muista, mutta lopulta mediakritiikki on ainoa lääke ikäviin mietteisiin. Toisin sanoen, ehdotan että subjektiivisesti haitallinen mielipide olkoon sallittu linkeissä. Jos joku kertoo mihin puolueeseen tai heidän mediaan ei saa linkata, moderoin moiset kommentit ketjusta saman tien. Demokratiaa ei ole täälläkään kielletty.
Sen sijaan puheeseen tulevat tahot, joita voidaan pitää objektiivisesti haitallisina, eli sellaisia joista ei voi olla hyötyä kenellekään. Sanoisin että tähän kategoriaan voisi laskea ainakin pikavipit ja uhkapelit. Mitä muita tällaisia voi olla? Korostan, että kyse ei ole etteikö aiheista saisi keskustella, vaan että aiheen vahingollisiin toimijoihin ei voi linkata.
Lisäksi teknisesti ongelmallisia linkkejä suodatetaan automaattisesti jo nytkin, mutta joskus sitä on tehtävä myös käsin. Tässä on puhe linkeistä, joista saa haittaohjelmia tai muita teknisiä vaaroja koneille. Hyvä tietoturvaohjelma toki auttaa näissä, sillä joskus haittaohjelmia pesiytyy täysin laillisille ja asiallisille sivuillekin.