Vaalit melko lähellä ja Galluppeja on vähän väliä – meno on varsin hurjaa

  1. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue. Yksi persukansanedustaja osallistui täysin lailliseen soihtukulkueeseen, eikä tehnyt tietääkseni mitään väärää – sitä on kuitenkin ”tuomittu” etukäteen ja jälkikäteen. Lähinnä vääristellen mitä oikeasti oli tapahtumassa ja tapahtuu. Näyttää siltä, että perustuslain suojaama kokoontumisvapaus ei ole kaikille arvokasta.
  2. Venäjämielisen Ulkoasiainvalikunnan entisen puheenjohtajan Kimmo Kiljusen tapaus. Oli sen verran törkeä, että Kiljuselle annettiin oikeutetusti kenkää. Ei kuitenkaan käsitelty tyypin menneisyyttä, eikä sitä, että miksi ihmeessä demarit pistivät kyseisen Suomea vastaan toimineen ja toimivan tyypin Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Eikö demareissa ole pätkääkään järkeä vaan haluavat edelleen toimia Suomea vastaan ja Venäjän puolesta aivan kuten noustessaan aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan 27.1.1918.
  3. Sote-valiokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun tapaus. Tämä demari, äärivasemmistolainen öykkäri hidastaa tahallaan lakien säätämistä Eduskunnassa ja pyrkii tekemään laeista mahdollisimman huonoja. Tässäkö on demarien panos nykyisen Suomen kehittämiseen paremmaksi? No, sitä kautta voi Suomi tulla paremmaksi, että jossakin vaiheessa äänestäjille kirkastuu, että ääni demareille on ääni Suomea vastaan.

Tätä voisi tietysti jatkaa pidemmällekin, mutta eiköhän tässä ole jo näytettä siitä, millainen ”sirkus” on parhaillaan menossa.

Kokoomus runnoo

Sote kahtia? Perustuslakia hipoen kiireellä oma tahto läpi.
Unohtuuko demokratia vallan kammareissa.
Näin on naapurissa ja tarpeen vaatiessa julistetaan
laki, niin kaikki etenee lain puitteissa.
Jos hallitus toisi valiokuntiin asiat valmiina,
niin ne olisi helppo käsitellä?
Hosumalla tulee vain …
Nyt jo hallituksen rivitkin alkaa rakoilla.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010895454.html

Trumpin selän takana on helppo sanoa olevansa rauhan asialla.

Sen jälkeen kun Trump tuli valituksi  puolueensa presidenttiehdokkaaksi, niin yksi EU.n jäsenmaan päämies lähti heti Trumpia tapaamaan ehkä siksikin, että hän osasi jo nähdä Trumpin Valkoisen talon seuraavana isäntänä..

Ja näinhän siinä kävi viime kuussa järjestetyissä vaaleissa, että Trump nousee valkoiseen taloon virallisesti ensikuun 20pv. Trumpin valinnan varmistuttua, samainen EU.n jäsenmaan päämies on jo kaksi kertaa käynyt Trumpia tapaamassa hänen kartanollaan. ( Nopea lintu sen madon nappaa )

Mikäs siinä, kukin käy minne on tervetullut, mutta sitä ei voi olla huomaamatta, kuinka syvä hiljaisuus vallitsee  EU.n johtajien suunnalta näistä vierailuista. Kun aikaisemmin ennenkuin Trumpista tuli presidentti, niin tämä nykyään Trumpin vieraana tramppaava herra olisi kyllä muiden jäsenmaiden toimesta talutettu ”saunan taa”( kielikuva )

En tiedä sitten, että mikä vaikutus sillä mahtaa olla tulevaisuuteen niin Ukrainassa kuin Euroopassa yleensäkkin, että tämä joka siellä Trumpin luona ravaa alinomaan, niin hän sattumoisin on sekä Trumpin että myös Putinin hyvä kaveri.   Joten hyvin voi kuulla kun hyttynen kusee pumpulituppoon EU.ssa, kun kyseessä on Orban.

Jos nyt vähänkin minulla on ennustajan lahjoja, niin Orbanin kädenjälki tulee varmasti näkymään hyvinkin voimakkaana niissä rauhanehdoissa jota nyt venäjälle ja Ukrainalle Trump sorvaa ja ne todennäköisesti eivät Ukrainaa sanottavasti mairittele, johtuen osaltaan Orbanista.   Taitaa Orban maksella EU.lle potut pottuina aikaisemmista häntä kohtaan kohdistuneista solvauksista.

Saattaahan käydä niinkin, että rauhanehdot tyydyttävät kaikkia osapuolia ( mitä kyllä epäilen ) ja vuoden päästä Nobelin rauhanpalkinto myönnetään Trumpille ja Orbanille yhteisesti. 😢

Orban veikkasi oikeaa ”hevosta” kaikista muista poiketen,  se takaa hänelle turvan ja koskemattomuuden ainakin seuraavaksi neljäksi vuodeksi, niin omassa maassaan kuin myös  EU.n tasolla.

Hedelmistään puu tunnetaan.

Nyt käydään parhaillaan yhteiskunnassa ihan eduskuntaa myöden keskustelua, kuinka Suomi on ainakin Euroopan mittapuulla mitaten väkivaltaisin maa, jossa joka kolmas parisuhteessa elävä nainen on joutunut ja joutuu kokemaan fyysistä väkivaltaa miesten taholta.

Tuntuu kyllä uskomattomalta jos tämä pitää paikkansa, ei minulla ole mitää kompetenssia tai muutakaan kättä pidempää osoittaa näitä tietoja  vääriksi, mutta jos näin on, niin häpeän kyllä kaikkien niiden miesten puolesta, jotka heikkouttaan osoittavat pahoinpitelemällä fyysisesti parisuhteen heikompaa osapuolta, eli naista. Yksikin on liikaa ja jos nyt yhteiskunnassa jossain tulisi noudattaa nolla linjaa niin ainakin tässä.

Ei muuta kuin näiden kuvat ja nimet lehteen jotka tähän syyllistyvät ja jotka on poliisin toimin vahvistettu., koska mitkään rangaistusasteiden kiristykset eivät heidän käyttäytymistään näytä muuttavan, niin koetetaan nyt sitten tätäkin. Jospa sillä olisi ennaltaehkäisevä vaikutus siinä mielessä, että yksilöiden ja yhteisöjen halveksunta pahoinpitelijää kohtaan voisi hyvinkin olla heitä herättävä.

Varmasti tämänkaltainen käyttäytyminen on perittyä kotoa, ei Geeniperimänä, vaan otetaan ja opitaan malli vanhemmilta heitä matkien.  Ei se omena kauaksi puusta putoa tässäkään esimerkissä.

Kuvat ja nimet lehdissä olisi myös osoitus naisille, että eivät tällaisten miesten kanssa parisuhdetta rakenna.

On joulukinkkuja ja sitten on joulukinkkuja

Jos olisin rahoissani niin hakisin Orimattilasta Merosen maatilalta tynnyrisuolatun kinkun jouluksi.

Merosen tilan siat syövät sekaravintoa mitä sikojen oikeasti kuuluu syödäkin ja siksi jokin HooKoon viljaporsaan kinkku ei pääse samalle viivalle, ei lähellekään.