Ei ole enää sattumaa

Suomen ja Ruotsin välistä internetkaapelia on vaurioitettu kahdesta kohtaa.

Vauriot ovat tapahtuneet Suomen maaperällä.

Poliisi epäilee rikosta ja Ruotsin viranomaisia on informoitu asiasta.

 

Punaterroristit iskevät jälleen

https://yle.fi/a/74-20128723

”Helsingissä useita mielenosoituksia ja kulkueita itsenäisyyspäivänä”

”Helsinki ilman natseja -mielenosoitus puolestaan käynnistyy kello 17. Järjestäjä on ilmoittanut mielenosoituksen kokoontuvan Töölöntorilla, mutta poliisi aikoo siirtää sen Taivallahden aukiolle.”

Tämä punaterroristisakki tietää hyvin, että Töölöntorille on aikaisemmin kokoontumisesta ilmoittanut 612-marssi.
Niinpä tämä rikollissakin tarkoituksena on häiritä laillista kulkuetta ja järjestää mellakka, millaiset aiempina vuosina oat johtaneet todelliseen väkivaltaan ja omaisuusvahinkoihin.
Edelleen ei yllätä, että demujen, vasurien ja punavirheiden johto ei tällaista rikollista toimintaa tuomitse millään tavalla.

Takinkääntäjä.

Sheikki Laaksolta valahti selkäranka housuihin.

Ei pitäisi lähteä uhoamaan, jos ei perse kestä merivettä.

Neuvoa antavat

Ennen oli tapana sanoa että otetaan pienet neuvoa antavat ”kossua”!
Intiaanipäälliköllä oli ”rauhanpiippu”!
Trumpilla on neuvoa antava ”Orban”!
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010871565.html
– On hyvä että saadaan kohta rauha?
– Miten länsikriitikon neuvo kelpaa lännen mahtavalle ”johtajalle”?

On ihmisoikeus rikos lähteä rajoittamaan joidenkin oikeutta.

Haluaisin nyt esittää kysymyksen, että voidaanko  demokratiassa, jollainen nyt kuitenkin Suomikin on, niin estää joidenkin kansalaisten ehdokkuus vaaleissa.

Vielä ei ole voitu, mutta yhä voimallisempana tuntuu taas viriävän vaatimukset, että politikkojen useammalla pallilla istumiset tulee rajata.

Mutta voi hyvät hyssykät sentään, sehän on kansan käres ketä hän äänestää, sitä oikeutta ei pidä kansalaisilta pois ottaa, joten  äänestäjä päättäköön sitten kenelle äänensä antaa tai on antamatta, olipa hänen allaan vaikka kuinka monta jakkaraa.

Minun puolestani Li Anderssonkin vaikka juuri EU-parlamentiin valittiin, niin voi kuntavaaleissa asettua ehdokkaaksi, äänestäjä ratkaiskoon sitten että onko hän vain äänten kalastelijana vai hyvin vakanssinsa hoitavana kuntapolitikkona Brysselistä käsin.

Ihme kitinää kansalaisilla jatkuvasti näistä ehdokkuuksien rajaamisista.  Eli jos katsotte, että ei ole oikein että politikot ovat useammalla oksalla istumassa, niin älkää nyt ihmeessä sitten sellaisia ehdokkaita äänestäkö, tehän sen päätätte.

Joten pidetään Suomi tämän kyseisen asian tiimoilta jatkossakin yksilön/sanan kuin osallistumisvapaudenkin    mallimaana, eikä lähdetä rajoittamaan edellämainittuja vapauksia keneltäkään ehdokkaalta, heille kuuluu samaiset perustuslailliset oikeudet kuin muillekkin.- vaikka olisivat sitten ”huonekalu kauppiaita”.

Itse aijon ainakin äänestää ensikeväänä  kansanedustajaa, joka on Tampereella puolueeni pormestariehdokkaana  vaaleissa.

Punavasurien paskanjauhantaa jälleen

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010872474.html

”Li Anderssonin mukaan ei ole hyväksyttävää, että hallituspuolueen kansanedustajat marssivat yhdessä äärioikeiston kanssa itsenäisyyspäivänä.”

Sen sijaan punavasurin marssi juutalaisvastaisessa sakissa on ilmeisesti aivan asiallista.

Veronika Honkasalohan marssi ”palestiina-mielenosoituksessa”, kun siellä huudettiin israelin tuhoamista vaatinutta huutoa.

Ei tosin mitenkään yllätä, kun li puolustelee ja Honkasalo valehtelee.

Rauhankyyhkyä taidetaan jatkossa ruokkia häkkiinsä.

Kaikki huutavat ja toivovat rauhaa saatavaksi Ukrainaan, mitä nopeammin niin sitä parempi.

Mutta annas olla, kun joku sanoo saavansa rauhan palautetuksi Ukrainaan heti virkaan astuttuaan, jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakottamalla ja vaikka rauhanehdot ovatkin vielä pelkkinä tahroina paperilla, niin kiljunta alkaa että väärin sammutettu.

Se nyt on ainakin varmaa, että niissä rauhanehdoissa ei ole olemassa kuin kaksi vaihtoehtoa, on huono ja vähemmän huono, riippuu siitä  mistä ilmansuunnasta sitä arvioi.

Eiköhän se nyt ainakin ole tullut selväksi, että venäjä ei palaa sinne takaisin mistä se vuonna 22 lähti Ukrainaan höökimään, ei vapaaehtoisesti eikä pakottamalla.

Mutta ei venäjä myöskään tule Ukrainaa miehittämään eikä saamaan vasallikseen, joten se on voitto Ukrainalle, mutta tappio siinä mielessä, että he joutuvat luopumaan niistä maansa alueista venäjälle mitä se nyt miehittää.

Eihän koskaan rauhaa saada aikaiseksi että se olisi kaikkia sodan osapuolia tyydyttävät, ei nytkään.

Mutta kyllä rauhanehdot tulisi ennen kaikkea olla myönteiset sille taholle siis Ukrainalle, joka raakalaismaisen ja brutaalin hyökkäyksen kohteeksi joutui Venäjän taholta.

Sanoin tuossa aikaisemmin, että sodassa ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa rauhaan, on huono ja vähiten huono, mutta se kolmas olisikin sitten sodan jatkaminen aina siihen pisteeseen jossa ”nappia painetaan”.

Minä ainakaan en viestintuojaa ( Trump ) ammu ennakkoon, ennenkuin näen hänen rauhaanpakottamis tahransa paperilla.

Mutta olipa nyt Rauhanehdot mitkä hyvänsä, niin toivon totisesti että Stubb ei kuvittele että karhu on tämän jälkeen rauhotettu eläin. Pareet on vain jatkossakin pitää raja nykyisellään, eikä joidenkin maamme ”Kiljusten” kiljunnalle korviaan lopsauta ihmisoikeus höpinöineen.

Jos nyt joku kykenee minulle sanomaan yhdenkin asian miksi meidän tulisi venäjän vastainen raja avata siksi, että se olisi eduksi meidän turvallisuudellemme, jos  joku näin olettaa, niin hänen on pareet sitten vain näytellä kuolutta karhun kohdatessaan…

Näin vallataan mm Hanko tai joku muu alue Suomessa, olen puhunut tästä jo pitkään.

Näin etenee uuden TV-sarjan Konflikti jakso, jossa toisen valtion joukot ottavat haltuunsa Hangon alueen ja siirtyvät suunnitelmissaan eteenpäin. Olen vetänyt tämän tyyppisiä harjoituksia ja ollut mukana useasti, olen tännekin kirjoitellut kuinka tämä voisi tapahtua, minusta tämä sarja antaa hyvin realistisen kuvan siitä kuinka kaikki voi toteutua.

Sen verran teaseria jotka tämän katsoo…älkää lukeko:

Eli lyhyesti ( on tapahtunut jo oikeasti osa tästä hybridisodassa Suomea vastaan)

-Katkaistaan viestiyhtyedet alueella

-Alueen ottaa haltuun erikoisjoukot jotka tässä tapauksessa tulee X-valtiosta Suomeen syynä huono sää ja näin koukataan Hangon kautta.

– Satamiin tulee mm Venezuelan lipun alla olevia rahtilaivoija joista nousee vieraan maan joukkoja ja kalustoa, Suomen PV:n väreissä ja merkein. Ottavat haltuun alueen.

Näin tässä sarjassa näin lyhyesti jotta katsojalla säilyy mielenkiinto, en paljasta kaikkea.

Mutta edelleen, kaikki käy hyvin nopeasti, olen ollut mukana harjoituksissa joissa näitä scenaarioita vedetään, tämä TV-sarja osuu ja uppoo, suosittelen. Ei tietenkään henkilöille jotka ei kestä muuta kuin tuijottaa omaa napaa laskea montako kertaa jänis tai milloin mikäkin hyppää tien yli tai kerrotaan ruokavinkkejä mitkä ei todellakaan kuulu tälle alustalle.

Mutta näin, seuraavaa jaksoa odottaen, hyvä, kiitos että näinkin tämä nähdään, kuten pitääkin, ruudinsavuisesti.

 

Eli ei jäykkäniskoilta ja muilta menneen maailman edustajilta tänne mitään itku/potku raivaria.

Kuva: on julkinen, löytyy MTV:n sivuilta.

Kuva

Demarit oli valmiiksi venäläisten käsissä ja ne tiesi sen, Kiljunen vain paljasti kaiken…?

”Sdp:n lappeenrantalainen kuntavaaliehdokas Ivan Deviatkin pitää itärajan sulkua ihmisoikeusloukkauksena ja kutsuu Suomea Yhdysvaltain 51:nneksi osavaltioksi.

Deviatkin, 34, on yksi rajan avaamista vaativan Aleksanterinliiton perustajajäsenistä. Saman yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) laukoi kommentteja, jotka johtivat hänen eroonsa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta.”

”Deviatkin kertoo verkkosivuillaan muuttaneensa 2012 Suomeen tohtoriopiskelijana. Hän sanoo olevansa nykyisin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen.”

”Deviatkin ilmoitti julkisella Instagram-tilillään 1. syyskuuta, että hän on ehdokkaana ensi kevään kuntavaaleissa. Deviatkin on Sdp:n jäsen.”

Eli tämä Kiljunen oli mitä oli mutta tuossa paljastui samalla tämä, mitä muuta paljastuu Demareiden leireistä, onko se ..” aina vuodesta 1918 Suomen laillista hallitusta vastaan!” oleva meemi totta…siltä tämä nyt vaikuttaa. Mitä sanoo punaisten Demareiden puheenjohtaja, ei mitään.

Lähde;

Sdp:n kuntavaali­ehdokas on Aleksanterin­liiton perustaja­jäsen – vaatii rajoja auki ja kutsuu Suomea Yhdysvaltain osavaltioksi

 

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010869300.html