28.1.1918 Suomen, sillä hetkellä vielä pikkuruinen armeija, oli kenraali Mannerheimin johdolla riisunut aseista Etelä-Pohjanmaalla Venäjän armeijan varuskuntia ja siten luonut tukialueen tuleville sotatoimille. Saatu sotasaalis tuli suureen tarpeeseen suojeluskuntajoukkojen aseistamiseksi.
Sitä tukialuetta kohtaan oli kuitenkin uhka sekä etelästä, että pohjoisesta. Lisäksi oli varmistettava rautatieyhteys itään Haapamäen kautta. Elettiin kriittisiä hetkiä.
”Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut.”[i]
Suomalaisen Jääkäripataljoonan vielä Saksassa olevat jääkärit kiehuivat halusta päästä nopeasti takaisin Suomeen taistelemaan Suomen vapauden puolesta, eli toteuttamaan alkuperäistä tehtäväänsä.
”Tammikuun 29. päivänä »Soldatenrat» totesi Suomesta edellisinä päivinä kantautuneiden tietojen osoittavan, että pataljoonan oli pikimmiten päästävä sinne »puhdistaakseen maan venäläisistä ja palauttaakseen järjestyksen maahan». Yksimielisesti päätettiin, että asiasta oli »miehistön nimissä tehtävä jyrkkä vaatimus pataljoonan esikunnalle».”[ii]
Turvattava selkäpuoli
”Etelä-Pohjanmaa oli vapautettu venäläisten ikeestä ja tukialue luotu vapaustaistelun käymistä varten. Oli kuitenkin mitä tärkeintä turvata myös selkäpuoli ja avata yhteys Ruotsiin Tornion ja Haaparannan kautta. 28. tammikuuta päivätyssä sähkösanomassa kehotin sen vuoksi Pohjois-Pohjanmaan suojeluskuntia riisumaan aseista venäläiset joukot ja punakaartit, mikäli ne eivät laskisi aseitaan kuuden tunnin kuluessa. Pohjoisessa vihollinen tietysti oli jo varuillaan, ja vain muutama pieni osasto saatiin riisutuksi aseista ilman taistelua.”[iii]
[i] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 264-265
[ii] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivu 812
[iii] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 267