Kraanavesi aiheuttaa joskus ripulia – ei toki yleensä Suomessa

Minulla on asiasta käytännön kokemusta jo vuosien takaa, joten pidän itseäni asiantuntijana. Huom! hymiö. 🙂

Niin, minä en tietenkään ole asiantuntija, vaan vain kerron ihan pikkuisen omista lukuisista kokemuksistani.

Hyvin kauan sitten esimerkiksi Kanarian saarilla minulla oli usein ripulia, joten keksin lääkkeeksi aloittaa päivän lasillisella brandyä. Se selvästi auttoi, ainakaan ripulia ei sitten ollut. Ehkä siellä ei ollut syyllinen vesijohtovesi, vaan vaikkapa erilaiset kylmät salaatit – sitä ei voi mitenkään enää tietää.

Myöhemmin varsin monia vuosia kuljin Georgiassa pitkiäkin aikoja kerrallaan, pääsääntöisesti perusmajoituksena hotelli, vaikka kuljin ympäri Georgiaa – ja oli muitakin majoituksia. Jostakin syystä minulla oli ripulia Georgiassakin.

Sielläkin ripuliin auttoi kohtuullinen määrä brandyä – ei juopotteluksi saakka. Monien vuosien jälkeen tajusin, että siellä pitää ostaa juomavedeksi kaupasta pullovettä – vaikkapa viiden litran pulloissa. Niinpä opin ostamaan sitä pullovettä, täyttämään sillä pullovedellä kenttäpullonikin, ja välttämään vesijohtoveden juontia – paitsi vuoristossa, jossa se vesi tuli vuorilta.

Kohtuullinen määrä brandyä voi olla hyväksi joissakin ympäristöissä – nimenomaan kohtuullinen määrä.