Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad pääsi tapaamaan Tshetshenian vapailla vaaleilla valittua laillista presidenttiä Dzhohar Dudajevia Ensimmäisen Tshetshenian sodan aikana. Dudajev oli pettynyt länsimaiden toimintaan ja antoi sen kuulua.
”Venäläiset olivat aloittaneet uuden suurhyökkäyksen, ja talvi oli vaikeaa aikaa. Kun maa oli jäässä ja joet kuivilla, venäläisten raskaiden ajoneuvojen oli helppo liikkua. Kun puut olivat paljaat ja maa valkoinen, tshetsheenien oli vaikea kätkeä tukikohtiaan.
Meidät ohjattiin toiseen huoneeseen. Kahden maissa yöllä ilmaantui Dudajevin tiedotuspäällikkö ja kiinnitti seinälle lipun. Sitten tulivat turvallisuuspäällikkö ja mies, joka esitteli itsensä Tshetshenian valtionsyyttäjäksi. Istuimme pehmeillä lattiatyynyillä pieni kaasuliekki välissämme. Tiedotuspäällikkö palasi ja käsitimme, että nyt on aika ottaa muistilehtiöt, nauhurit ja kamerat esiin.
Ovi aukeni. Huoneeseen astui tyylikäs kenraali vastasilitetty kenttäunivormu yllään. Hän kätteli ystävällisesti hymyillen läsnäolijoita ja istuutui Tshetshenian susilipun eteen. Hän oli pieni mutta jäntevä mies, jolla oli laihat kasvot, kotkannenä ja hoidetut viikset. Tummissa silmissä oli läpitunkeva katse. Hän alkoi puhua, ja hänen sanansa ja eleensä olivat yhtä viimeisteltyjä kuin ulkoasukin. Hän vaikutti itsetietoiselta, suorastaan omahyväiseltä. Sodan tässä vaiheessa hän oli separatistien kiistaton johtaja, vaikka jotkut väittivätkin, että hän oli kadottanut yleisnäkemyksensä vietettyään vuoden kellareissa ja bunkkereissa ja että vastarinnan todellinen johto oli muiden käsissä. Oli miten oli, liikkuessamme sissien hallitsemilla alueilla lapset seisovat nyrkit pystyssä teiden varsilla ja huusivat Dzhohar, Dzhohar, Dzhohar, kun ajoimme ohi.
Tänä yönä hän oli päättänyt sivaltaa sanansa säilällä meitä länsimaalaisia. Ensimmäisenä sotavuotena tshetsheenien käsitys länsimaista oli muuttunut. Kyllä vain, länsimaat arvostelivat sotaa. Kyllä vain, länsimaat protestoivat. Kyllä vain, länsijohtajat mainitsivat sodan keskustellessaan Jeltsinin kanssa. Mutta mitä tapahtui? Sota jatkui.
– Te ette nosta sormeannekaan saadaksenne Venäjän kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Kun Venäjä pommittaa meidän kyliämme, te kohautatte olkapäitänne ja olette tyytyväisiä niin kauan kuin saatte itse olla rauhassa, jyrisi entinen neuvostokenraali. YK:n toimintakyvyttömyys on häpeällistä! Me olimme toivoneet apua demokraattisen oikeusvaltion rakentamiseen, mutta te petitte meidät. Sen jälkeen kun Etyj ryhtyi välittäjäksi, konflikti on muuttunut kymmenen kertaa pahemmaksi. YK:n pitäisi määrätä ankaria talouspakotteita Venäjää vastaan. Sen sijaan te otatte Venäjän Euroopan neuvoston jäseneksi ja annatte sille pieniä kotiläksyjä!
Nämä lainaukset ovat peräisin sissijohtajan haastattelusta, jonka lähetin Arbeiterbladetille.” (Åsne Seierstad – Groznyin enkelit; 2008; sivut 54-55)
Kuinka ollakaan Tshetshenian presidentti, kenraali Dzhohar Dudajevin sanat vuodelta 1996, sopivat kuin nenä päähän myös Ukrainan tilanteeseen vuonna 2018. ETYJistä ei ole apua, eikä YKsta. Imperialistinen roistovaltio Venäjä tekee mitä lystää. Todella vaikuttavia pakotteita Venäjälle ei ole asetettu.