Viron Suojeluskunnalta vahvennettu joukkue Irakiin ensi vuonna

Niin, Viron Suojeluskunnalta lähtee taas vapaaehtoisista koostuva 40 miehinen joukko puoleksi vuodeksi kansainväliseen sotilaalliseen tehtävään – nyt suojaamaan Irakissa lähinnä koulutustehtävissä olevia länsimaisia sotilaita. Kouluttajiksi lähtenee Irakiin 10 Viron Puolustusvoimien kouluttajaa.

Viro osallistuu myös Afganistanissa ja Malissa merkittävässä määrin kansainvälisiin sotilaallisiin tehtäviin. Maavoimien ja laivaston kansainväliset tehtävät ovat normaalia toimintaa olleet jo noin 25 vuotta ja tappioitakin on tullut. Virolaiset ovat kuitenkin saavuttaneet hyvän maineen näissä operaatioissa.

Suojeluskunnallekaan tämä ei ole ihan uutta, mutta Suojeluskunnan päätehtävä on kuitenkin kotimaan puolustaminen.

Lähde.

Suojeluskunnan komentajan päiväkäsky numero 511

Viron Suojeluskunnan komentajan päiväkäsky (Eesti Kaitseliidu Ülema Käskkiri) 22.11.1997

(Vapaa hieman lyhennetty suomennos)

Koska on tarve koordinoida viestialaan liittyviä asioita Puolustusvoimain päämajan, Puolustusministeriön ja Suojeluskunnan välillä

käsken:

1. Perustaa Suojeluskunnan Päämajaan Suojeluskunnan komentajan neuvonantajan virka viestialalle.

2. Määrätä Suojeluskunnan komentajan neuvonantajaksi viestialalle herra Juhani Putkinen alkaen 22. joulukuuta 1997.

Lui Jaanson

—–

Valokuva vuodelta 2015, merkit kauluksessa merkitsevät virka-asemaa (kolmas ylhäältä) sellaiset piti olla komentajan neuvonantajilla, Malevien päälliköillä ja Päämajan osastopäälliköillä.