Miksi valtiot auttavat toisiaan – jopa liittoutuvat?

Pohjimmiltaan syy siihen että joku valtio auttaa toista valtiota on siinä, että valtio toivoo sitten toisten auttavan mahdollisesti tulevaisuudessa hätään joutunutta valtiota.

Esimerkiksi Suomen kannattaa auttaa toista EUn jäsenmaata, joka joutuu Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, jotta mahdollisesti sitten jotkut toiset EU-maat auttavat Suomea kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun.

Mitään takeita siitä, että toiset tulevat apuun ei tietenkään ole, mutta ainahan voi toivoa vastavuoroisuutta.

Tässä tullaankin liittosopimukseen. Demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäsenmaat ovat sitoutuneet auttamaan toista hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Siis Venäjän hyökkäys yhden NATOn jäsenmaan (esimerkiksi Viro) kimppuun tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia NATOn jäsenmaita vastaan ja kaikki NATOn jäsenmaat ovat velvoitettuja auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Ihmelääke EU:lle tai edes prioriteettien tarkastus

Törmäsin EU-puolue EPP:n (suomesta Kok, KD) julkisuustempaukseen taannoin. He kyselivät kansalaisten mielipiteitä toiminnastaan, EU:sta ja niin edelleen. Jaoin mietteeni lyhyellä videolla jonka he laittanevat ö-mappiin, mutta voinpa jakaa aatteitani näin blogimuodossakin. Perusvinkkini on tämä: prioriteetit kuntoon EU:n johtotyössä. Kansalaiset hieman korkeammalle tällä listalla.

Journalismin pelko on tyhmyyden alku

Punainen lanka juttuuni tuli Politiikkaradiosta, jossa Pertti Salolainen (kok) piti esimerkillisen typerän saarnan mediapelosta. Hänen mielestään poliitikkojen ei pitäisi sanoa mielipiteitään rehellisesti, koska on riski että media – tai jos tosi pahasti käy, kansainvälinen media noteeraa sen. Notta mitä helvettiä nyt? En ole samaa mieltä esim. tuossa keskustelussa mainitun Sampo Terhon (uv) mietteistä, mutta en helvetissä halua ennakkosensuuria poliitikoille. Haluan, että he kertovat mielipiteensä. Ei ole koskaan häviöksi että poliitikot kertovat mitä ovat asioista mieltä. Kivuliaskin totuus voittaa näyttelemisen.

Tässä tullaan EU:n päätöksenteon haasteeseen. Tiedämme, että lobbarit ovat kansalaisia tärkeämpiä. Tiedämme, että komissio kävelee aina tarpeen tullen parlamentin yli. Tiedämme, että niin tekevät myös komission kaikki ulkomaiset kumppanit sekä NATO. Nyt tiedämme, että myös media kävelee kansalaisten yli. Jos meppi tekee kymmenen tunnin työpäivän, montako sekuntia siitä työstä on EU-kansalaisten hyväksi? Ei montaa, rohkenen arvata.

Tavalla tai toisella, EU-päättäjien on nostettava kansalaisten asema pari pykälää korkeammalle prioriteettilistalla. Heidän pitää uskaltautua puhumaan totta. Heidän pitää pystyä sanomaan ”en tiedä”, sillä ne ovat viisauden sanoja. Euroopassa on harjoitettu vuosituhansien ajan tiedonvaihtoa diplomatian, kulttuurin ja tieteen aloilla, joten emmeköhän ole jo perusteet hanskanneet? Eivätköhän päättäjät voi ottaa sen riskin, että puhuvat kansalaisille totta?

Teatteri vapaa-ajalle

Dialogi ja avoin keskustelu ovat tie eteenpäin. EU:ssa on ongelmia ja mahdollisuuksia. Ongelmia ei voi korjata, ellei niitä ensin selväkielisesti nimeä ja nosta pöydälle. Tämä tulee ottaa selväksi linjaksi. Oikea linja on rehellinen, asiallinen ja vastuullinen.

Jos poliitikolla on hurja tarve teatterin tekemiseen, tehköön hän sitä vapaa-ajallaan, mieluiten teatterilavalla.

Kaupungilla puhutaan ja huhutaan

Kaupungilla liikkuessaan ja tuttuja tavatessaan saa kuulla joskus uskomattomiakin tarinoita .

Eräänä päivänä kuulin jutun, joka oli lähtöisin hevosmiesten tietotoimistosta, jota yleisesti pidetään luotettavana tiedon lähteenä.

Jutun mukaan Kokoomuksen puheenjohtajaan Petteri Orpoon ollaan laajalti pettyneitä puolueessa. Ensimmäiseksi tuli mieleeni tapaus Ville Itälä, joka oli tovin myös Kokoomuksen nokkamiehenä, mutta ei vakuuttanut kokoomusväkeä ja joutui luopumaan kesken kaiken. Itälä siirtyi Brysseliin EU:n leipiin ja on sillä tiellä edelleenkin.

Olisiko siis Petteri Orpon kohtalo suunnilleen sama, kuin Ville Itälän. Kokoomus on hyvin EU-myönteinen puolue, joka takaa sen, että puolueen kärkinimet saavat helposti hyviä ja hyväpalkkaisia virkoja EU:n mammuttiorganisaatiossa. Esimerkkeinä Jyrki Katainen, Alex Stubb ja Ville Itälä.

Nyt on menossa varsinainen tulikoe Petteri Orpolla. Hänen pitäisi nyt saada kelvollinen valinnanvapauslaki, vaikka pakkoyhtiöittämisen kielsi perustuslakivaliokunta. Poliittinen sopimus Kepun ja Kokoomuksen kesken takasi Kokoomukselle kelvollisen valinnanvapauslain, mutta se ei kelvannut eduskunnalle ja nyt on yritettävä saada uusi lakiehdotus, joka ei ole helppoa.

Jos uusi valinnanvapauslakiehdotus ei täytä Kokoomuksen ja yksityisten lääkärifirmojen vaatimuksia , niin poliittinen sopimus raukeaa ja Kokoomus palaa takaisin lähtöruutuun ja ryhtyy vastustamaan Kepun maakuntamallia.

Sellaisessa tilanteessa on vain yksi vaihtoehto ja se on hallituksen ero.

Mutta pääseekö Orpo niinkään pitkälle vai halutaanko Kokoomuksessa vaihtaa nokkamiestä jämäkämpään tyyppiin jo ennen tämän näytelmän loppuhuipennusta? Orpo on nimittäin vähän niin kuin se pieni mies, joka pani päänsä parturin ovesta sisään ja kysyi ”ajetaanko täällä miehen parta”? ”Kyllä ajetaan” sanottiin sisältä ja jatkettiin, että ”käske vaan sisään se mies”.

Tällaisia kaupungilla puhutaan ja huhutaan.

Matti Vanhanen (kepu) valmis luopumaan itsenäisyydestämme

Kuten tunnettua on Matti Vanhanen Kepun presidenttiehdokas seuraavissa presidentin vaaleissa. Siksi on perin outoa, että hän ilmoittaa olevansa valmis luovuttamaan osan suvereenisuudestamme Brysselin byrokraateille. Vanhanen ei käytä ilmaisua ”itsemääräämisoikeus” tässä yhteydessä siksi, että vierasperäisen ilmaisut tekee viisaan vaikutelman ja mikä tärkeintä vierasperäisiä ilmaisuja, kuten sivistyssanoja ei läheskään kaikki kansalaiset ymmärrä. Kansaa hämätään silläkin tavoin.

Jos joku meistä tavallisista suomalaisista ihmisistä luovuttaisi esim. raha-asiamme naapurin hoidettavaksi, me luovuttaisimme ison osan itsemääräämisoikeudestamme naapurillemme.

Nyt Vanhanen olisi valmis luovuttamaan mm. Suomen raha-asioiden hoitamisen Brysselin byrokraateille. Sen jälkeen Suomi ei olisi enää itsenäinen valtio, koska itsenäisyyden yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä on, että maa itse päättää omista raha-asioistaan eli budjettitaloudesta.

Jos näin kävisi, kuin Vanhanen toivoo, olisimme EU:ssa rengin asemassa.

Miten ihmeessä Matti Vanhanen kuvittelee, että kansa äänestäisi hänestä seuraavan presidentin, joka ensi töikseen presidenttinä möisi maansa Brysselin byrokraateille?

Näitä federalisteja eli liittovaltion kannattajia alkaa olla Suomen poliittisessa eliitissä jo huolestuttavan paljon. He kaikki yrittävät välttää puheissaan kertomasta asioista selkokielellä, käyttävät kiertoilmaisuja ja hämäävät siten kansalaisia.

Tosiasia on, että Suomi on jo nyt luovuttanut paljon itsemääräämisoikeudestaan EU:lle. Kaikki on tapahtunut vähitellen ikään kuin hissukseen. Taktiikkana on ollut pienten askelten politiikka, että kansalaiset eivät huomaisi muutoksia. Se on ollut huolella valittu taktiikka, jonka keksi jo 1920-luvulla Kansainliiton apulaispääsihteeri Monnet.

Nyt kun EU on tullut siihen vaiheeseen, että on tehtävä päätöksiä siitä, miten EU:ssa jatketaan, ei federalistit voi enää kierrellä ja kaarrella, vaan on sanottava asiat niin, kuin ne ovat.

Kysymys on nyt siitä pannaanko varat ja velat yhteen ja näin syntynyttä yhteistaloutta hoidetaan Brysselissä EU:n valtiovaraiministerin jodolla. Yksi selkeä tunnusmerkki liittovaltiosta olisi syntynyt.

EU:ssa on muutamia hyvin taloutensa hoitaneita valtiota, mutta enemmistö valtioista on, joiden talous on kuralla. Ne joiden talous on kuralla, kuten Kreikka, Ranska, Italia ja Espanja hyötyvät, mutta ne jotka ovat hoitaneet taloutensa hyvin, kuten Suomi häviävät ja paljon.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat ratkaisevat Suomen tulevaisuuden kannalta. Jos Kokoomus ja Kepu ovat edelleen hallituksessa vaalien jälkeen on Suomen kohtalo sinetöity. Suomi menettää itsenäisyytensä lopullisesti.

Nyt kannattaa seurata tarkoin, mitä varsinkin poliittinen eliitti puhuu ja tekee.