Taakanjako on haastavaa ilman taakan määritystä

Turkki on alkanut jälleen toimittaa turvapaikanhakijoita Kreikkaan ja tilanne on nopeasti räjähtämässä käsiin jo ennestään tupaten täysissä vastaanottokeskuksissa. Keskustelu EU:n turvapaikanhakijoiden taakanjaosta pyörii, mutta poliittisesti asia ei osoita etenemisen merkkejä. Ehdotan yhdeksi umpisolmun ratkaisuksi sitä, että määriteltäisiin mikä se taakka on mitä jaetaan – näin ainakin tietäisimme mistä päätämme.

Itsestäänselvyyksistä turha itkeä

Väriin katsomatta kaikki poliittiset liikkeet ovat ainakin kattotasolla siitä samaa mieltä, että EU ei voi ottaa kaikkia tänne haluavia tulijoita. Koska kaikkia ei voida ottaa, on syytä määritellä ketä voimme ottaa. Tämä on punainen lanka: jos määrittäisimme vaikkapa pari lukua alkuun. Ensinnäkin se määrä, mitä voidaan ottaa seuraavana vuonna turvapaikanhakijoita EU:n maaperälle (jättäen toki muille oikeuden hakea pakolaisstatusta leireiltä). Toinen voisi olla ns. hätäluku, eli se määrä jolla edellinen luku voidaan hetkellisesti ylittää tapauksessa, jossa on YK:n turvallisuusneuvoston määrittelemä sota tai muu vakava ihmisoikeuskriisi EU:n lähialueilla.

Kun meillä olisi määrä, jokainen maa tietäisi mikä on sen taloudellisen taakan suuruus, joka heille olisi tulossa. On aivan eri asia viedä parlamentille tai kansalle kysymys vaikkapa sadan turvapaikanhakijan vastaanotosta, kuin epämääräinen tieto että sieltä niitä tulee ja määrää ei tiedä kukaan. On turha moittia päätöksentekoa jumittuneeksi kun ei edes tiedetä mistä asiasta päätös tehdään. Pätevä vasta-argumentti kuulunee, että määrää on vaikea arvioida. Se on totta, mutta jostain pitää aloittaa. Jokin määräraja pitää ensin asettaa, sen osalta etsiä päätöstä, sen pohjalta saada järjestelmä toimimaan. Jos järjestelmä toimii hyvin, ja kansalaiset kokevat tämän, silloin on paljon nykyistä helpompaa puhua määrien nostosta. Jos taas järjestelmä ei toimi, mennään toiseen suuntaan.

Jostain pitää lähteä tai mihinkään ei liikuta

Tämänhetkistä keskustelua pidän siis jossain määrin vastuuttomana. On täysin yhtä absurdia huutaa kaikkien pääsevän EU:hun ja että meillä on varaa ottaa vaikka kuinka monta tulijaa, kuin huutaa että vain rajat sulkemalla ja pää pensaaseen työntämällä tulee kaunis huominen. Suunnilleen tuota tasoa keskustelu kuitenkin on. Jos keskusteluun halutaan järkeä, ja jos haluamme esimerkiksi Ursula von der Leyenille työrauhaa asiassa, on pöytään laitettava kompromissi, jossa kukaan ei saa kaikkea mutta jokainen tuntee huolien laantuvan. Kyllä, määrän asettaminen varmasti herättää levottomuutta ja määrästä varmasti tapellaan, mutta olisi edes joku mistä lähteä liikkeelle. Nyt ei ole mitään.

On luonnollisesti mahdollista, että taakan suuruutta ei vaan pysty kukaan määrittelemään. Senkin voi sanoa rehellisesti ja vedota moraaleihin. Siinä on palanen totuutta ja hitunen humaaniutta, mutta ei valitettavasti pisaraakaan ratkaisua – ja juuri ratkaisuja olemme vailla. Loppukaneettina rohkenen kysyä, onko moraalinen voitto tärkeämpää kuin EU:n pelastaminen?

Ylen kuusi EU-hyötyä

Nyt pitää todeta että ei ollut parasta Yleä tänään, kun luin artikkelin kuudesta asiasta joista voimme EU:ta kiittää. Kaksi on monen mielestä haittoja, kolme vähän harmaalla alueella ja vain yksi selvästi hyvä. Vastaavia listoja on ollut monella medialla ja mielestäni pystyttäisiin parempaankin.

1. ja 6. kodinkoneet

EU on todellakin vaatinut kahvinkeittimeen aikakatkaisimen, imureihin maksimitehon ja hehkulamppujen kieltämisen. Hehkulamput ovat sinänsä energia hukkaava turhake, mutta moni arvostaa tehokkaampaa imuria ja murehtii nykyisten huonosta tehosta. Harva myöskään tietää montako miljoonaa verorahoja on käytetty implementointiin. Nimittäin kaikki julkiset laitokset joutuivat heittämään pois vanhat, ehjät kahvinkeittimet kun ne piti vaihtaa uusiin, aikakatkaisimella varustettuun. En kiistä hyötyä paloturvassa, mutta tämänkin asian olisi voinut tehdä fiksummin. Olkaamme silti positiivisia: tämän myötä yhä useampi juo kylmää kahvia ja kylmä kahvi kaunistaa.

4. ja 5. Matkailijan edut

Ei rajamuodollisuuksia, halvemmat puhelinlaskut, ei tarvetta hankkia matkavakuutusta. Nämä ovat ihan totta, mutta käytännössä niiden vaikutus keskivertokansalaiseen on pienehkö. Jos matkaat jatkuvasti EU:n sisällä, näistä on paljon etua, mutta se tuppaa rajoittumaan johtoportaaseen ja varakkaampaan väkeen. Jos matkaat kerran vuodessa, vartti passintarkastuksessa, kymppi matkavakuutuksesta ja vähemmän puheluita eivät vain ole niin suuria hyötyjä. Hyötyjä, kyllä, en tätä kiistä, mutta niiden mittaluokkaa liioitellaan tavalla, joka usein tuntuu vähemmän varakkaista aika ilkeältä. EU:n markkinointi on usein vähäosaisille naljailevaa ja siitä haluaisin eroon.

3. Kuluttajaoikeudet

EU todellakin ottaa kantaa kuluttajan oikeuksiin. Jos jaksat käydä valitusprosessia läpi, todellakin voit saada erinäisistä myöhästymisistä pientä korvausta kuten kuuluukin. Harva kuitenkaan jaksaa prosessiin mennä, sillä pykälistö on vaikea. Toisaalta, samat EU:n kuluttajaoikeudet ovat myös ristiriitaisia. Suomalainen ei voi esimerkiksi enää myydä verkossa tuotteitaan suomalaisille, suomalaisessa verkkokaupassa. Kaikkien EU:ssa perustettujen verkkokauppojen pitää myydä tuotteita kaikkialle EU:hun, näin nostaen kynnystä pienen yrityksen perustamiseen. Ymmärrän erinomaisesti idean enkä pidä sitä pahana, mutta tässäkin asiassa pieni kärsii ja iso juhlii. Hirveän suuri osa EU-lainsäädännöstä suosii suuria yrityksiä ja sylkee pienten päälle. Tästäkin haluaisin eroon.

2. Viinaralli

Moni epäilemättä pitää sitä voittona että maksakirroosin voi nyt hankkia hieman edullisemmin. Rohkenen väittää että maassa jossa sahtia saa panna vapaasti, kyllä sitä keinoja löytää halpaan (ja kivuliaaseen) humalaan lähempääkin. Sinänsä arvostan miten helppoa EU:ssa on yrityksenä asioida ja hankkia tuotteita halki maan rajojen, siitä annan EU:lle täydet pisteet. En kuitenkaan ole ihan varma onko alkoholismin juhliminen se paras tapa nostaa lippu salkoon. Noh, kukin tyylillään.

Tietenkin EU:sta on ollut hyötyjä monenlaisia, toki haittojakin. Toivoisin että hyödyistä keskusteltaisiin vähän enemmän tavallisen tallaajan kantilta. Bisnesmatkaajat, rikkaiden perheiden opiskelijat ja suuryritykset kyllä nauttivat ja tästä jaksamme kertoa. EU:n kansalaisiin mahtuu muitakin ja jos päättäjämme eivät osaa astua heidän tasolle, on aivan turha ihmetellä miksi eu-kriittisiä populisteja niin kovasti äänestetään.

Kauppasodassa EU:n taidot mitataan

USA vastaan Iran, USA vastaan Kiina, USA vastaan ihmiskunta. EU on näissä välissä, halusimme tai emme. Nyt jos koskaan mitataan EU:n kyky toisaalta pitää päänsä, toisaalta selviytyä ja toisaalta etsiä vaikeasta tilanteesta tulevan menestyksen avaimia. Kun kaikessa puheessa keskitytään vain ja ainoastaan Venäjään, pelkään että menetämme fokuksen tärkeämmiltä asioilta.

Tämä on ongelma

EU pärjää vapaiden markkinoiden ansiosta. Vaikka olemme tippuneet lähes jokaisella tietotekniikan alalla kelkasta, meillä on pari valopilkkua kuten Nokian ja Ericssonin verkot tai saksalainen sirujätti Infineon. Bisneksemme toimii avoimuuden ansiosta ja kauppa käy niin USA:han kuin Kiinaankin. Se uhkaa nyt loppua. Ei semmoista eurooppalaista tuotetta olekaan joka ei joko perustuisi joltain osalta yhdysvaltalaiseen teknologiaan ja/tai jota tekevällä yrityksellä ei olisi vahvoja kauppasuhteita Yhdysvaltoihin. Avoimuutemme myötä olemme päätyneet riippuvuuteen, jonka johdosta olemme kyvyttömiä vastaamaan Trumpin toimiin. EU:n hyvät kaupat Iraniin keskeytyivät koska USA yksipuolisesti niin vaati, vaikka EU ja Iran ovat yhä hyvissä suhteissa. Aivan samoin käy Kiinan kanssa. Trump määrää, me nöyrrymme. Asemamme neuvotteluissa on heikko ja kaikki vientimme kärsii: Trumpin tullit köyhdyttävät vientimme Yhdysvaltoihin ja Trumpin kauppasota estää vientimme Kiinaan.

Kyse ei ole vain kaupasta vaan myös diplomatiasta. Kaikkine lukuisine ongelmineenkin Iran on noudattanut ydinsopimusta ja odottanut EU:n olevan uskottava kumppani. EU ei ollut uskottava kumppani – ei omasta viastaan, mutta lopputulos on tämä. EU nähdään kansainvälisissä neuvotteluissa vain USA:n sihteerinä, ei itsenäisenä toimijana. Tietenkin USA on vanha liittolaisemme ja NATOn myötä kriittinen osa EU:n suvereniteettia, eikä tätä tietenkään sovi kiistää. Olemme kuitenkin olleet ehkäpä turhan naiiveja riskien suhteen, joten emme olleet varautuneet ongelmiin saati miettineet ratkaisuja ennalta. Joku voi nähdä hienoista ironiaa tavassa miten EU:n Nato-jäseniä haukuttiin liian pienistä puolustusbudjeteista. Siinäkin asiassa luotimme sokeasti kumppaniimme, välittämättä omasta pesästä. Nyt maksamme hinnan laiskuudestamme.

Tämä on ratkaisu

Jos EU ja USA nähdään täysivaltaisina kumppaneina ja ystävinä, meillä on oltava mahdollisuus esittää myös omia vaateita, kuten meillekin esitetään. EU on vienyt huoliaan WTO:lle, mutta uskottavuutemme on rapistunut. Emme ole saaneet kansalaisille tehtyä selväksi asemaamme, emmekä ole keskustelleet siitä minkälaisen aseman haluamme. Voisimme kirkastaa sanomaamme kansalaisille. Emme ole voineet turvata yritystemme kaupankäynnin oloja, emmekä ole antaneet heille uskoa jatkuvuuteen. Voisimme kirkastaa viestiämme yrityksille. Emme ole osanneet pohtia asioita tietoyhteiskunnan näkökulmasta. Pelkkä Facebookin ja Googlen sakottaminen ei riitä, sillä kokonaiskuva puuttuu. Jos EU haluaa olla vahva, uskottava ja luotettava kauppakumppani, sen on oltava vahva myös ja erityisesti vastoinkäymisissä. Tahtotilaksi ei enää riitä ”ollaan kaikki kavereita”. Ratkaisu on selkeämpi ulosanti ja kirkkaammat tavoitteet.

Huawei on kilpailukykyinen valmistaja tietoverkon laitteissa kuin myös kuluttajatuotteissakin. Tuotteita on ympäri EU:n ja nyt USA vaatii käytännössä satoja miljoonia EU-kansalaisia kärsimään koska Trumpilla asuu känkkäränkkä piirongin laatikossa. Vielä on näkemättä yksikin vahva EU-päättäjän ulostulo jossa kritisoidaan USA:n tekemiä sopimusrikkomuksia ja haittoja EU:ssa niin operaattoreille, IT-yrityksille kuin kuluttajillekin. EU-päättäjissä on erinomaisia diplomaatteja ja talousosaajia, mutta he eivät selvästikään edes ymmärrä kauppasodan vaikutusta koko mantereemme tietoturvaan ja jopa yhteiskuntien pyörimiseen. Sillä sekunnilla kun Huawei-saarron uutinen tuli putkesta, olisi EU:n pitänyt kutsua välitön kriisipalaveri USA:n, Googlen, Intelin ja Huawein kanssa. Vaan miten kävi? EU:ssa päämajaansa pitävät tietotekniikan yhtiöt vain totesivat kiltisti että USA määrää myös heidän toiminnan markkinoilla. Jälleen kerran, EU ei ollut suvereeni toimija, sillä se ei voinut suojella edes omia yrityksiään USA:n kauppasodalta. Näin ei saa tapahtua. EU:ssa toimivien yritysten pitää voida luottaa EU:n tukeen.

Tämä voi olla lopputulos

EU:n heikkous kansainvälisissä neuvotteluissa tekee yritystoiminnasta yhä haastavampaa. Lukuisat yritykset, esimerkkinä monet Suomen teollisuuden toimijat, ovat ryhtyneet siirtämään tuotantoa USA:han viennin sijaan. Yhä harvempi yritys voi luottaa mahdollisuuteen tehdä vientiä EU:sta käsin. USA:n de facto verovapaus suurimmille yrityksille ei sekään helpota tilannettamme, samalla kun EU:ssa verotus monimutkaistuu kovaa vauhtia. Pelkään, että EU:ssa kotimaajansa pitävät yritykset kärsivät eniten, sillä he eivät voi luottaa saavansa tukea EU:sta sen paremmin kotimarkkinoille kuin vientiinkään. Uusia vientikanavia ei uskalleta avata, sillä alihankinnan tai rahoituksen ketjuissa USA tulee aina vastaan. Yritysnäkymämme muuttuvat yhä epävarmemmiksi.

Vaan lopetetaan nyt vähän positiivisemmin. Minulla on kaikki syyt uskoa EU:n kykyihin. On myös päivänselvää että mikään EU:n jäsenmaa ei voi yksin tätä asiaa ratkaista. Sopivan tuoreella asennoitumisella, asiantuntemuksen kasvattamisella ja ulkovaltojen lobbauksen vähentämisellä voi EU myös asemoida itseään paremmin. Voimme asettaa kansainväliselle yhteistyölle avoimuuden pohjaksi ja voimme tukea omia innovaatioitamme. Voimme antaa lupauksen yrityksillemme – jos pelaat sääntöjen mukaan, EU:n sanaan voi luottaa. Lisäksi voisimme näyttää esimerkkiä ja lakata ostamasta kaikki kriittiset IT-järjestelmämme EU:n ulkopuolelta silloin kun niitä olisi saatavilla myös kotimarkkinoilta. Tämä loisi uskoa teknologiaan ja auttaisi sitä kasvamaan. Ranskalla on jo hyvää yritystä tässä, vielä jos Saksa ja EU:n keskushallinto saataisiin samaan kelkkaan niin kyllä kelpaisi.

EU pystyy tähän. EU voi astua tästä kriisistä ulos voittajana. Se vaatii paljon, mutta ei ihmeitä. Nyt jos koskaan on EU:lla tilaisuus osoittaa voimansa. Nyt jos koskaan voisimme edes hetken puhua muusta kuin Venäjästä ja populismista. Vähemmän muiden haukkumista, enemmän omaa tekemistä.

Lontooksi: Eurooppa ja uskonto

Onko kristinusko osa Eurooppaa? Tätä olen pohtinut montakin kertaa. Kyllähän kristinuskolla on merkittävä osa historiaamme ja nykypäiväämme, mutta kun täällä on kolme suurta ja satoja pienempiä versioita siitä ja eri kristinuskon ryhmät ovat usein merkittävästi eri mieltä keskenään jopa perusasioista. Entäpä uskonnonvapaus – miten se toimii lain tai käytäntöjen kannalta? Näitä pohdin tuoreessa videossa englanniksi.

Laki okei, käytäntö huonompi

Lainsäädännön kannalta uskonnonvapaus on suhteellisen tyydyttävässä hapessa. Erinomaiseen on matkaa ja etenkin jumalanpilkkaa ei enää tarvitsisi lainsäädännöissämme kantaa. Tilanne on kuitenkin käyttökelpoinen, ei huono. Käytännöissä sen sijaan on tilanne paljon heikompi. Emme suo uskonnonvapautta herkästi ihmisille. Emme tahdo suvaita ihmisiä jotka haluavat erota uskontokunnastakaan, etenkään jos se uskontokunta on änkyrämmästä päästä. Huonosti käy niin islaminuskoiselle kuin lestadiolaisellekin joka haluaa erota uskonnostaan ja toivoo ymmärrystä yhteiskunnalta. Turha toivo.

Uskonto pitäisi käsittää sinä mitä se on: se on ihmisen luoma, inhimillisten tarpeiden ympärille perustettu, ihmisten rakentama ja ihmisten edelleen kehittämä, aivan yhtä maallinen kuin kylän kirjakerho tai torin grillikioski. Uskonnossa ei ole mitään pyhää tai yliluonnollista, eikä se ansaitse mitään erioikeuksia verrattuna muihin yhdistyksiin tai yrityksiin. Usko on toki asia erikseen. Usko inspiroi taidetta ja tunteita, mutta se ei voi elää sanoina. Sen paikka on sydämessä, eikä sitä voi mikään laki tai diktaattori sieltä pois kammeta.

Tehkäämme mitä lupaamme

Meidän olisi syytä muistaa että Euroopassa on todella uskonnonvapaus. Meidän kannattaa myös muistaa että uskonto, kuten mikä tahansa ihmisen luoma organisaatio, voi olla hyvä tai paha. On tapauksia joissa juuri uskonto on ongelma ihmiselle, jopa syy radikalisoitumiseen. Ratkaisu ei saa olla lisärahaa uskonnolle joka ongelman aiheutti, vaan ihminen pitää auttaa irti siitä ja kiinni elämään.

Lopulta olisi tärkeää nähdä ihmiset ihmisinä. Maahanmuuttokriitikko näkee tulijan vain pahana islamistina, kun taas vastapuoli näkee tulijan vain islamilaisen rauhan lähettiläänä. Kumpikaan ei näe ihmistä. Kannattaisi.

Lontooksi: valemediaa ja Venäjää

Jälleen on tullut kirjoiteltua ja videoitua englanniksi. Tässä vähän tiivistelmää kotimaan kielellä. Aiheeksi valikoitui kahden kauppa: valeuutiset ja Venäjä. Molempien osalta kyseessä on aika vanha tarina.

Valetta silloin, valetta nyt

Valeuutiset on vanha uutinen. Propagandaa on leikitelty vuosisadan ajan aktiivisesti ja muutaman vuosituhannen vähemmän aktiivisesti. Venäjän – ja myös USA:n – vaalivaikuttaminen ja informaatiosota ovat hyvin tuttuja viimeisen 70 vuoden ajalta. Sosiaalinen media muuttaa hieman pelin keinoja mutta peli ja pelaajat ovat samoja. Niin on myös ratkaisu: medialukutaito, mediakritiikki. Mikään muu ei lopulta auta. Joko opimme olemaan valppaita lukemastamme tai emme. Moni automaatti ja suodatin kyllä auttavat, mutta eivät ole sataprosenttisia.

Venäjän itsepäisyys on geneettinen erityispiirre

Meidän on turha sanoa Putin sitä ja Putin tuota. Venäjän kansa on mitä on, eikä presidentti juuri vaikuta. Kaikki mitä olen kuullut, oppinut ja lukenut Venäjästä suosittelee, että heillä on vahva itsepäisyys ja itsenäisyys. He kärsivät nälästä ja kylmästä ennen kuin myöntyvät ensimmäiseenkään länsimaisten vaatimukseen. Jos laitamme pakotteita, he kääntävät sen mediavoitoksi kotimaassa. Jos poistamme pakotteet, sekin käännetään voitoksi.

Ratkaisu on olla ruokkimatta Venäjän suurvaltakrapulaa. He eivät ole suurvalta. Heillä ei ole suuri talous, mahtava armeija eikä korkealaatuinen tiede. He ovat pieni tekijä eivätkä ansaitse mainituksi tulemista joka toisessa lauseessa. Heitä pitäisi alkaa käsittelemään vain yhtenä valtiona muiden joukossa. Tiputettakoon heidät pääotsikosta sivulauseeseen. Mitä tahansa heistä sanommekin, hyvää tai pahaa, mistä vaan aiheesta, se ruokkii aggressioita. Lopettakaamme siis ruokkiminen.

Logistiikka, teknologia ja pieni Suomi

Muutama vuosi sitten erään keittiövälineitä valmistavan firman outlet-myymälä Suomessa suljettiin. Se teki väestömäärään nähden huipputulosta ja oli erittäin voitollinen, mutta firman globaalissa strategiassa se oli liian pieni. Muutama kuukausi sitten Huawei lakkautti yritystuotteiden jakelun Suomessa samasta syystä. Onko Suomen pienuus uhka vai haaste globalisoituneen kaupan maailmassa?

Eivätkö ne osaa matematiikkaa?

Ensimmäinen kysymys on looginen. Jos kerran toiminta on voitollista, miksi ihmeessä se halutaan lakkauttaa? Eikö se ole vain merkki firman heikkoudesta, kun hajautusta ei osata skaalata eri kokoisiin markkinoihin? Kieltämättä ajatus yhdestä globaalista suunnitelmasta koko maailmaan tuntuu vähän pöhköltä. Siinä on tietty idea, mutta myös tietty näköalattomuus. Se tuo mieleen monen suomalaisen yrityksen epäonnistuneen laajentumisen USA:han, joka useimmiten tyssäsi kyvyttömyyteemme tehdä kauppaa maan tavoilla. Tällä hetkellä esimerkiksi Outokumpu kärsii samasta ongelmasta, heitä ennen tusinat muut. On samalla lohdullista ja surullista huomata koko maailman kärsivän samasta ongelmasta.

Spekuloin, että globalisaatio ei ole tehnyt maista niin samankaltaisia kun jotkut johtoryhmät haluaisivat kuvitella. Edelleen arvelen tässä kisassa voittajien olevan niitä jotka ymmärtävät kohdemarkkinoita ja osaavat sopeuttaa globaalin organisaation kullekin kohdemarkkinalle. Keskus- ja aluejohdon välisen tasapainon löytäminen on vuosituhansia vanha haaste niin valtioilla kuin firmoillakin. En usko ongelman poistuvan, enkä näe tiukan globaalin keskusjohtomallin vievän voittoa tässä kisassa.

Auttaako tehokas logistiikka?

Jos tänä päivänä haluan tilata erikoismallisen muistimodulin tietotekniikan tukkukaupan verkkosivuilta, näen tuotteen kohdalla kaksi saldoa. Ensimmäinen on määrä jota löytyy tukkurin Suomen varastosta, toinen se mikä löytyy valmistajan Euroopan keskusvarastosta muutaman päivän toimitusajalla. Tässä on järkeä. Tähän voi yhdistää toisen kokemukseni, joka ei valitettavasti ole yksittäistapaus: jos tarvitsen tiettyjä tietoverkon laitteita nopeasti, tilaan ne Puolasta tai Ruotsista. Jos minulla ei ole kova kiire, tilaan ne Pirkkalasta. Puolassa toimiva yritys toimittaa tavarat Tampereelle järjestäen nopeammin kuin naapurikunnassa toimiva. Logistiikan tehostuminen yhdistettynä EU:n sisämarkkinaan muuttaa pelisääntöjä. Lopultahan minulle ei ole mitään väliä tilaanko amerikkalaisen firman Kiinassa valmistetun tuotteen naapurista, toiselta puolen Suomea vai toiselta puolen mannerta. Minua kiinnostaa hinta ja toimitusvarmuus.

Edellisen mallin edellyttää kuitenkin toimivia tietojärjestelmiä. Esimerkiksi Huawei ei voi tai halua myydä tuotteita suoraan jokaiselle IT-alan firmalle tai operaattorille, vaan se tehtävä jää alueellisille jakelijoille. Tämän jakelijan pitää saada välitön tieto Euroopan keskusvaraston saldoista ja vastaavasti tilausten on lähdettävä suomalaisesta kylänpahasesta sinne nopeasti, jotta paketti tulee kohtuullisessa ajassa perille. Tämä tiedonkulku erottaa tukkukaupan, logistiikan ja jakelun toimijoissa jyvät akanoista hetkessä. Niin teknologisesti erinomainen kun Huawei onkin monissa operaattorituotteissaan, tämä on esimerkki alasta jossa he toimivat yhä sähköpostilla ja jo lähetyshetkellä vanhentuneilla excel-raporteilla. Moni muu on ymmärtänyt rajapintojen merkityksen jo vuosikymmeniä sitten, joskin pitkä matka on kuljettu EDIn alkuajoista tähän päivään.

Arjen esimerkki löytyy vaikkapa kesäisestä grillin ostosta. Jokaisella grillivalmistajalla on tusinoittain malleja, mutta läheisestä kaupasta tai messuosastolta löytyvät vain mallikappaleet. Asiakas käy Ranen Rautakaupassa valitsemassa sopivan mallin, jonka jälkeen kassakoneelta vilahtaa tilaus grillivalmistajan lähimmälle keskusvarastolle, joka postittaa grillin suoraan Aila Asiakkaalle. Tämä on jo arkipäivää ja hyvä esimerkki tehokkuudesta josta hyötyvät kaikki. Ranen Rautakauppa saa paremman tarjonnan, asiakas suuremman valikoiman ja hintakilpailu paranee.

Yksi alusta, yksi ratkaisu?

Joka toisessa alan jutussa puhutaan Amazonista ja pienessä määrin Alibabasta kaupan alustatoiminnan jätteinä. Tässä kohtaa luvataan kaikkien ongelmien poistuvan, kunhan kaikki myyvät tuotteensa tämän alustan kautta. Logistiikka on nopeaa ja hinnat sopivia. Kunnioittavasti sanon että katin kontit. Yhden alustan malli voi olla kätevä kuluttajien hittituotteille, mutta yrityksiltä yrityksille myynnissä Amazon on pahimman luokan farssi. Ebay on hieman pidemmällä tässä, mutta silläkin on valovuosi matkaa tehokkaimpien tukkureiden toimintaan. Toki Amazonilla on varaa panostaa ja negatiivinen veroprosentti antaa epäterveen kilpailuedun, mutta mielestäni EU-alueen toimijoiden ei tarvitse panikoida, ainoastaan jatkaa työtä kehityksen matkassa pysymiseksi. Oman kokemukseni mukaan kaupan ala ei EU:ssa ole teknologista kehitystä pelännyt tähänkään asti. Veronkierto voi itse asiassa olla uhista suurin, sillä tukkukaupan marginaalit ovat pieniä ja muutamankin prosentin veroetu muuttaa viivan alle jäävän tilanteen täysin.

Suomen asema

Voimme huutaa täältä kurkku suorana vaatien jättiyrityksiä huomiomaan markkina-alueemme. Sillä ei ole mitään vaikutusta. Olen itse istunut erään ym. yrityksen maajohdon kanssa pitkään ja hartaasti. Keskustelu oli rakentavaa ja asiallista, mutta pääkonttorin linjaa se ei heiluta tippaakaan. Suomessa toimivat teknologiayritykset kautta linjan joutuvat yksinkertaisesti kärsimään siitä, että he saavat työhönsä tarvitsemat laitteet ja komponentit hitaammin ja kalliimmin kuin vaikkapa saksalaiset kilpailijansa. Mielestäni jalan polkeminen on turhaa, paljon parempi optio on vain tehostaa EU:n sisäistä kauppaa ja logistiikkaa. Kuten todettua, tärkeintä on saada oikeat tavarat, oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan, tulivat ne sitten Seinäjoelta tai Stuttgartista.

EU-vaalien lähestyessä haluaisin nostaa pinnalle yhä enemmän aiheita Suomen asemasta muutakin kuin vain geopolitiikan (siis Venäjän) näkökulmasta. Olemme huonoja kaupassa mutta fiksuja keksijöinä ja suunnittelijoina. Kun ymmärrämme mitä parhaiten osaamme, ymmärrämme myös varmistaa järjenkäytön parhaat toimintaedellytykset. Tämä on yksi niitä asioita joissa EU:n sisämarkkina ei ole uhka vaan pelastus. Varmistakaamme sen reiluus vastakin.

Onko Eurooppa konservatiivinen?

EU:lla ei mene kaikilla tavoin ihan hyvin. Tuon tuosta syyksi tarjoillaan EU:n jämähtäneisyyttä ja toisaalta esimerkiksi ulkoministerimme mielestä EU:n johto ajaa liberaalia agendaa vastoin kansalaisten toiveita. Minua kiinnostaa tämä kysymys: onko Eurooppa konservatiivinen vai liberaali?

Väärä kysymys!

Termit ”konservatiivinen” ja ”liberaali” ovat toivottomia. Jos kriteerit ovat joko-tai, vastaus on jyrkkä ehkä. Täten haukun heti oman sanavalintani. Ehkäpä kysymys voidaan muotoilla näin: pitääkö eurooppalaisten enemmistö kristillisiä perinteitä osana identiteettiään? Mielestäni vastaus on kyllä, ainakin jos ymmärretään kristilliset arvot taustavaikuttimena, ei Jumalan sanana ja ukaaseina. Kristillinen reformaatio on sekin eurooppalainen keksintö ja etenkin pohjoisemmassa euroopassa kaukana historiassa ovat Paavin ylivallan ajat. Jopa eteläisimmässä euroopassa on Paavi pudonnut pari askelta alaspäin, vaikka häntä yhä arvostetaankin.

Sitten on se toinen kysymys: onko EU:n johto ajanut aggressiivisesti edellisten kanssa ristiriidassa olevia liberaaleja toimia? Mielestäni varauksin kyllä. Suomen media on jo ihmetellyt miten suurimmissa puolueissa puolueen johto, sen rivijäsenistö ja äänestäjät ovat monista asioista kovin eri linjoilla. Mielestäni sama pätee turhan lavealti EU:ssa. Ehkäpä selkein esimerkki maamme rajojen ulkopuolelta löytyy Saksasta, jossa Merkelin voimakas liberalisaatio karkotti äänestäjiä ja pakotti hänet jättämään pelin kesken. Vastaavia vastareaktioita löytyy hieman liian monesta Euroopan maasta jotta ilmiötä voitaisiin kutsua yksittäiseksi harhaksi.

Kolmas kysymys: miksi moinen ristiriita? EU:n johtoportaassa istuvat ovat varsin eristettyjä ihmisistä ja Euroopasta, monet täynnä unelmia ja sinänsä aivan hyvää tahtoa. Komissaareiksi ja muihin johtotehtäviin lähetetään EU-maista useimmiten henkilöitä jotka ovat menettäneet loistonsa kotimaassaan. Siellä on hyviä puhujia, erinomaisia politiikan pelin tuntijoita, mutta melko huonoja reaalimaailman ymmärtäjiä. Kun sujuva ranska soljuu, samppanja virtaa ja diplomatian suudelmat lentävät, ei ole ihme että syntyy eurooppalaisia unelmia. Eikä se mitenkään ruma asia ole että unelmoidaan hyvästä. Ongelmaksi se muuttuu kun pienen ryhmän unelma muutetaan koko kansan imperatiiviksi. Pidän kuitenkin erityisen tärkeänä korostaa etten näe merkkejä laajasta pahantahtoisuudesta, ainoastaan huonosta toteutuksesta.

Viimeinen kysymys: mitä Eurooppa on parin vuosikymmenen päästä? Kaikki merkit viittaavat ainakin tiettyjen liberaalien aatteiden nousuun. Seksuaalivähemmistöjen perusoikeudet alkavat päästä pöydälle ja ympäristöaiheista välitetään. Eurooppa liberalisoituu ainakin jos se ymmärtää tehdä sen oikeaa tahtia. Tietyissä asioissa, kuten ympäristön hoidossa, on vähän pakkokin hosua. Jos samalla hosutaan kaikki muukin, voidaan olla varmoja että nimet kuten Orban, Wilders, Le Pen, Kaczyński tai Salvini eivät murjota vaalipäivinä. Tietenkin Euroopan pitää mennä eteenpäin eikä taaksepäin kohti mustaa surmaa. Eteenpäin voi kuitenkin mennä eri tahtiin ja eri tyyleillä, myös kunnioittaen sitä tosiasiaa että hosumalla voi tulla rankasti takapakkia. Tämä on ymmärrys joka meiltä uupuu, vaikka omakin historiamme on täynnä esimerkkejä.

Mahdoton kysymys, mahdollinen tulevaisuus

On absoluuttisen mahdotonta vastata kysymyksiin kuten ”onko Eurooppa konservatiivinen” tai ”onko Eurooppa liberaali”. Sen sijaan on mielekästä ymmärtää arvojemme taustoja ja niiden erilaisuutta. Mikään rouva- tai herrakerho Brysselissä ei voi päättää mitä EU:n tai Euroopan asukkaiden tulee ajatella. Heidän on kuultava enemmän, huudettava vähemmän. Jos he todella pelkäävät populistien nousua, heidän on vastattava kansan huoliin. Hätääntyneelle kansalaiselle on heitettävä pelastusrengas viereen, ei kiveä otsaan.

Varmaa on että Eurooppa liberalisoituu. Epävarmaa on suoriudummeko muutoksesta tyylikkäästi vai surkeasti. Haluaisin liputtaa hallitun muutoksen puolesta, johon sisältyisi kunnioitusta myös ja erityisesti ns. väärää mieltä olevien suuntaan. Tuota subjektiivisempaa loppukaneettia en osaa kirjoittaa.

Mitä viihdemonopoli kertoo EU:sta?

EU:lle lobattu uusi tekijänoikeusdirektiivi puhuttaa lehdistössä. Turhahan sitä tässä on surra kaatunutta maitoa, mutta asiaa voi myös katsoa hieman laajemmin. EU on epäonnistunut täysin tietoyhteiskunnan ja tietoverkkojen kanssa – miksi näin, ja voiko asialle tehdä mitään?

Älä tee niinkuin minä teen…

Perustasollahan uudessa direktiivissä on kyse siitä, että eliminoidaan kilpailu. Jatkossa video- ja musiikkipalvelut eivät voi erilaistua, vaan kaikkien on toimittava saman oikeudenhaltijoiden monopolin alaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa RIAA:ta, Yhdysvalloissa toimivaa musiikkiteollisuuden lobbausjärjestöä, jonka jäsen Suomessa on Teosto. Kilpailu pienenee, muusikoiden oikeudet ja tulot niinikään. Tämä on toisaalta tyypillistä EU:ta. Tietosuojadirektiivi GDPR ja moni muu tietoverkkopykälä noudattavat samaa mallia: parannetaan Yhdysvaltalaisten jättien tai monopolien asemaa, heikentäen samalla kuluttajan ja Eurooppalaisten yritysten toimintaedellytyksiä.

EU ei pärjää nettiajan markkinoilla. Vain noin prosentti digitaalisen alan merkittävistä yrityksistä pitää päämajaansa EU:ssa. Tilanne on vuosikymmenen aikana huonontunut, sillä yhä useampi EU:ssa toimiva yritys on menettänyt bisneksiään USA:han, yhä useampi eurooppalaisyritysten konesali on vaihtunut amerikkalaiseksi. Valtiolliset instituutiot, yleisradioyhtiöt ja EU itse ovat myös kiirehtineet siirtämään tietojärjestelmänsä Atlantin toiselle puolen yhä kiihtyvään tahtiin. Toki myös kiinalaisten markkinaosuus on kasvanut, mutta he ovat pitkälti vallanneet markkinoita hinnoittelun keinoin ilman sen suurempaa kikkailua.

EU on toki käyttänyt hurjia määriä rahaa tukeakseen EU-alueen tietotekniikkayrityksiä, mutta se rahoitus on ollut lähinnä rahastusautomaatti. Suomessakin on tusinoittain yrityksiä jotka pistävät EU:lle laskua näiden tukipykälien nimissä, mutta työtä sillä ei käytännössä tehdä. Ilmainen raha ei yksinkertaisesti motivoi. Yrityksiä kiinnostaa tehdä tulosta ja miksi tehdä sitä markkinoilla jotka ovat lähtökohtaisesti vihamielisiä? EU-kotimarkkinoilla paikalliset toimijat on tehty hallinnon toimesta altavastaaviksi. EU-hallinto ei osoita muutoinkaan luottamusta paikallisiin toimijoihin. Heiltä ei kysytä mielipiteitä lakivalmistelussa eikä käytetä muutoinkaan asiantuntijoina. Paikalliset poliitikot kelpaavat, mutta yritysvieraat pitää tuottaa jenkkifirmoista.

Siirtomaavallan alla

Ei ole mitään lähtökohtaista syytä miksei EU voisi menestyä digimarkkinoilla. Kuluttajakaupan pykälät ovat selkeät, lähes kaikessa muussakin yksi pykälistö kattaa toiminnan sisämarkkinoilla. Sähkön ja datan hinta eivät ole kohtuuttomia, osaaminen on riittävää. Meillä on myös kasvavaa potentiaalia datakeskuksille tärkeässä vihreässä energiassa ja mahdollinen tuleva koillisväylän datalinkki tuo peliin uusia valttikortteja. EU:n pitäisi vain alkaa uskomaan paikallisiin toimijoihin, pistää lobbaukseen pelisäännöt kuntoon ja siivota aimo pino korruptiota sekä hyvävelikerhoa pois asiantuntemuksen tieltä. Pelissä on kymmenien miljardien saamatta jäävät verotulot sekä riski menettää parhain osaamisemme joko lännen tai idän suuntaan.

Tai tämä lyhyemmin: EU:n on lakattava elämästä Internetissä kuin siirtomaa. Sen tulee itsenäistyä ja sen onnistumiseksi tarvitaan hallintoon aimo pino tervettä asennetta sekä osaamista. EU:n ei tarvitse hävitä tätä peliä.

Ystävyyssuhteen on oltava molemminpuolinen

Yhdysvallat ei ole hirveä maa, vaan monella tapaa mukava ja monessa asiassa myös viisaita toimia tehnyt. On luonnollista ja mielekästä että EU:lla ja USA:lla on lämpimät ystävyyssuhteet. Ystävyyden yksi määrite on kuitenkin molemminpuolisuus, joten meidän sietäisi myös ajoin pitää oma päämme.

USA vastaan USA, artisti maksaa

Viimeisen parin vuoden aikana USA on lähinnä sanelupolitiikalla määrittänyt EU:lle miten toimia esimerkiksi Iranin, Israelin ja Kiinan kanssa. He ovat sanelleet EU:n tietoverkkoja koskevat pykälät ja nyt he asettavat jopa sotilaallisia uhkauksia mikäli emme rakenna mobiiliverkkoja heidän haluamallaan tavalla. EU:n komissio puolestaan jatkaa lakien kirjoittamista Hollywoodin ohjeiden mukaan. EU on vähän murahdellut esim. Iranin osalta, mutta käytännössä nostamme kädet pystyyn. Tämä ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Paljon mekkalaa herättänyt, noin vuoden vanha tietosuojadirektiivi GDPR oli EU:n lupaus terveistä markkinoista ja yksilön oikeuksista. Lopputuloksena se kuitenkin vahvisti hurjasti amerikkalaisia monopoleja ja heikensi radikaalisti eurooppalaisten yritysten mahdollisuutta kilpailla. Laista tehtiin niin vaikeaselkoinen ja monitulkintainen, että suuren lakiosaston omaava firma nauttii siitä suuresti samalla kun pienemmät ovat hätää kärsimässä. On toki teoriassa mahdollista, että suurimmat porsastelut esim. Amazonin tai Facebookin toimesta vielä päätyvät oikeuteen, mutta sakot tulevat joka tapauksessa olemaan suuruudeltaan lillukanvarsia ja aikataulultaan pahasti myöhässä.

Omalla tavallaan mielenkiintoisempi on tekijänoikeusdirektiivin kehitys, jossa sodassa on USA vastaan USA, molemmat käyttäen EU:ta keppihevosena. Kisan ylivoimaisessa johdossa on absoluuttisen monopolin tekijänoikeuslobby, kun häviäjän roolia edustavat edes hieman avoimempaa Internetiä haluavat sisältöyritykset kuten esimerkiksi Google, Facebook ja Microsoft. On häpeällistä että EU:ta käytetään USA:n sisäisten kauppakiistojen taistelutantereena. On kahta häpeällisempää että EU näyttää suostuvan täydellisen, Atlantin ylittävän monopolin ylläpitoon, vaikka joka ikinen tutkimus ja kokemus osoittavat valinnan katastrofaaliseksi. En tiedä onko taustalla korruptiota vai yksinkertaisesti päättäjien osaamattomuutta, mutta lopputulos on yhtä ikävä.

Byrokratian suo on syvä

Sotilaallisessa yhteistyössä USA:n merkitystä ei voi väheksyä, mutta kaupallisella puolella EU:lla saisi olla edes hitunen selkärankaa. Nielemme purematta lobbarien viestit ja hukutamme kilpailukykymme tuhoisiin direktiiveihin. En usko EU:n olevan paha, mutta aika tyhmä se nykyisellään on. Niin liberaalit kuin konservatiivisetkin voimat ovat yksinkertaisesti voimattomia lobbauksen edessä. EU vajoaa kilpailukyvyssä, etenkin korkean osaamisen aloilla. Muutama vuosikymmen tätä niin meistä tulee siirtomaa.

Spekuloin että ongelman ydin voi olla EU:n tapa tehdä asiat suoraan sanoen liian vaikeasti. Viime viikolla piti lukea kuluttajaoikeusdirektiiviä, joka käyttää monta aanelosta asiaan jonka voisi sanoa kahdella lauseella. Rakenteellinen monimutkaisuus on lobbarien ja suuryritysten voitto, kilpailun ja innovaation häviö. Jos pääsisimme tästä ongelmasta eroon, ehkäpä olisimme vahvempia lobbauksen ja korruption edessä.

Huawei-kammossa farssin piirteitä

Yle julkaisi mukavan jutun kiinalaisyritys Huawein haasteista läntisillä markkinoilla. On totta ettei savua ilman tulta, mutta suurin savupilvi on generoitu Trumpin kellarissa. Ylireagointeihin ei ole varaa.

Vähän savua, paljon bisnestä

Kirjoitin vuosi sitten Huawei-kokemuksiani ylös. Olen käyttänyt heidän konesalilaitteita, mutta myös kuluttajapuolen tavaraa. Seassa on laatua, mutta myös hutilointeja ja ikäviä oikopolkuja, toisin sanoen samaa mitä jokaisella valmistajalla. On Huawei-tuotteita joita pidän ehdottomina suosikkeja ja sellaisia jotka mieluiten jätän hyllylle ja valitsen mieluummin amerikkalaisen valmistajan. Olen myös seurannut silmä tarkkana Huawein ympärillä vellovaa skandaalia joka saa monen fantasiakirjan näyttämään tylsältä.

Kuten todettua, savuakin löytyy. Huawei on kärähtänyt yritysvakoilusta seitsemän vuotta sitten ja se oli aika säälittävä tempaus. Lisäksi on syytä epäillä että he eivät ole noudattaneet USA:n Iranin vastaisia sanktioita. Ei siis täysin viatonta toimintaa. Sen sijaan vielä on näkemättä todisteita valtiollisesta vakoilusta heidän osalta. Toisin on USA:n ja Israelin osalta, useat heidän yritykset ovat kärähtäneet juuri siitä toiminnasta mistä he Huaweita syyttävät. Tietenkin Kiina harjoittaa valtiona vakoilua siinä missä muutkin suuret maat, mutta se ei tarkoita Huawein laitteiden sisältävän valtiollista vakoilutekniikkaa.

Itse asiassa Huawei on ollut maailman mittakaavassa poikkeuksellisen avoin teknologioistaan. Heillä on erittäin positiivinen asenne avoimiin standardeihin ja hyvin mittaviin testauksiin puolueettomien tahojen toimesta. Ounastelen Kiinan valtion ymmärtävän että firmoista on parempi pitää näpit irti ja antaa pehmeän vallan löytää paikkoja maailmalta, aivan kuten he tekevät maailmankaupan kanssa. He haluavat näppinsä bisnekseen eivätkä mieluusti käytä liian kovia keinoja sen ympärillä.

Tutkia voi myös lisää

Suomessakin usea suuri yritys ja operaattori käyttää Huawein tuotteita, eikä asiaan liity politiikkaa vaan hinta ja laatu. Joissain tuotteissa Huawei kulkee tekniikan kärjessä. Jos markkinat toimivat, kilpailijat oppivat tästä ja kirivät. Jos lähdemme Trumppilaiseen taloussotaan, heikennämme myös omien yritystemme kaupan mahdollisuuksia, jolloin kaikki kärsivät. Lisäksi aiheutamme miljarditappiot paikallisille operaattoreille. Jos EU haluaisi olla viisas, se teettäisi entistä laajemmat puolueettomat testit jokaisesta valmistajasta joka toimittaa mobiiliverkkoja ja varmentaisi niiden turvallisuuden. Tieto on paras lääke panikointiin.

Jos taas EU lähtee Trumpia miellyttääkseen kauppasodan tielle, se heikentää jo ennestään surkeaa asemaamme tietotekniikan alalla. Olemme jo kirjoittaneet lähes kaikki tämän aiheen lait uusiksi USA:n lobbarien sävelin, kun pitäisi käyttää vähän enemmän asiantuntemusta. Käyttäkäämme tätä asiantuntemusta valppauden edistämiseen, niin Huawein kuin muidenkin yritysten edessä. Jätetään vihainen huutaminen Trumpille.