Lontooksi: Eurooppa ja uskonto

Onko kristinusko osa Eurooppaa? Tätä olen pohtinut montakin kertaa. Kyllähän kristinuskolla on merkittävä osa historiaamme ja nykypäiväämme, mutta kun täällä on kolme suurta ja satoja pienempiä versioita siitä ja eri kristinuskon ryhmät ovat usein merkittävästi eri mieltä keskenään jopa perusasioista. Entäpä uskonnonvapaus – miten se toimii lain tai käytäntöjen kannalta? Näitä pohdin tuoreessa videossa englanniksi.

Laki okei, käytäntö huonompi

Lainsäädännön kannalta uskonnonvapaus on suhteellisen tyydyttävässä hapessa. Erinomaiseen on matkaa ja etenkin jumalanpilkkaa ei enää tarvitsisi lainsäädännöissämme kantaa. Tilanne on kuitenkin käyttökelpoinen, ei huono. Käytännöissä sen sijaan on tilanne paljon heikompi. Emme suo uskonnonvapautta herkästi ihmisille. Emme tahdo suvaita ihmisiä jotka haluavat erota uskontokunnastakaan, etenkään jos se uskontokunta on änkyrämmästä päästä. Huonosti käy niin islaminuskoiselle kuin lestadiolaisellekin joka haluaa erota uskonnostaan ja toivoo ymmärrystä yhteiskunnalta. Turha toivo.

Uskonto pitäisi käsittää sinä mitä se on: se on ihmisen luoma, inhimillisten tarpeiden ympärille perustettu, ihmisten rakentama ja ihmisten edelleen kehittämä, aivan yhtä maallinen kuin kylän kirjakerho tai torin grillikioski. Uskonnossa ei ole mitään pyhää tai yliluonnollista, eikä se ansaitse mitään erioikeuksia verrattuna muihin yhdistyksiin tai yrityksiin. Usko on toki asia erikseen. Usko inspiroi taidetta ja tunteita, mutta se ei voi elää sanoina. Sen paikka on sydämessä, eikä sitä voi mikään laki tai diktaattori sieltä pois kammeta.

Tehkäämme mitä lupaamme

Meidän olisi syytä muistaa että Euroopassa on todella uskonnonvapaus. Meidän kannattaa myös muistaa että uskonto, kuten mikä tahansa ihmisen luoma organisaatio, voi olla hyvä tai paha. On tapauksia joissa juuri uskonto on ongelma ihmiselle, jopa syy radikalisoitumiseen. Ratkaisu ei saa olla lisärahaa uskonnolle joka ongelman aiheutti, vaan ihminen pitää auttaa irti siitä ja kiinni elämään.

Lopulta olisi tärkeää nähdä ihmiset ihmisinä. Maahanmuuttokriitikko näkee tulijan vain pahana islamistina, kun taas vastapuoli näkee tulijan vain islamilaisen rauhan lähettiläänä. Kumpikaan ei näe ihmistä. Kannattaisi.

9 vastausta artikkeliin “Lontooksi: Eurooppa ja uskonto”

  1. Kävin lestadiolaisten seuroissa pääsiäismaanantaina. No, tulihan nähtyä sukulaisia, joita ei muuten näe.

  2. Tästä päästäänkin mm. eurooppalaiseen EU;n rauhanliikkeeseen,johon kuuluu mm.uskonnotkin erilaisuuksineen !

    Voisi jopa pohtia sitäkin että onko eräät uskonnot toisiaan pois sulkevia
    ” uskonsotina” tapaan ?

    Sitä voi ihmetellä elämän/maailman tappiin saakka että mikä sellainen uskonto joka toistaan kohtelee väkivalloin,ei liene kyse varsinaisesta uskonnosta ” vaan ääriaines sellaisesta”.

  3. Oikea uskonnonvapaus olisi mielestäni sellaista, että ”vääräuskoisia” ei tapettaisi sen takia, että uskoo jotakin muuta tai ei usko.

    Kristityillä ei ole nykyisin yleensä tapana murhata toisia eri lahkoon kuuluvia kristittyjä, ei juutalaisia, eikä välttämättä edes muslimeja – sen uskonnon takia.

    Jostakin syystä joillakin islamin lahkoilla on kuitenkin tapana murhata toisia islaminuskoisia vain siksi, että nämä kuuluvat eri lahkoon. Siinä on minun mielestäni selvä ero nykypäivän kristittyjen ja muslimien välillä.

    Islamistille riittää tappamiseen se, että joku ihminen ei kuulu täsmälleen samaan islamilaisten lahkoon – eikä haittaa mitään, vaikka samaan lahkoon kuuluviakin kuolee samalla.

  4. Tärkeää on että ihminen saa olla väärässä ja vääräuskoinen. Se mahdollistaa sananvapauden ja uskonnonvapauden.

  5. John sanoi asian ytimen.

    Juhani puolestaan muistutti mihin pahimmillaan tilanne menee. Näin se on. Nykypäivän eurooppalaiset kristityt eivät ole murhaajia, vaikka osalla vähän pöhköjä näkemyksiä onkin.

  6. Miekallahan uskonnot ovat Eurooppaan tuotu. John tuon toriaankin mainitsikin; ihmisen tulee saada uskoa aivan mihin tahansa.
    Esimerkiksi kristinusko ja islam (ei islamismi, mikä ei ole mikään uskonto), syntyneet samoilla seuduin ja molempien piirissä löytyy hyvinkin samanlaisia piirteitä.

  7. Puolestani saa uskoa vaikka pukkiin kunhan eiala tyrkyttämään uskoaan eikä ala uskon voimalla valtaamaan. Käytäntö on kautta aikain osoittanut ettei toimi.

    1. Niilo, kommunismi on ilmeisesti ollut ja on kaikkein imperialistisin ja tuhoisin uskonto. Sen nimissä on yritetty valloittaa mm. koko Eurooppa – aluksi. Päämääränä oli koko Maapallon valloittaminen kommunistisen diktatuurin alle.

      Neukkulan piti olla lopuksi rajaton, eli kaikkien kansojen piti olla Kremlin orjia.

      Ryssät tuhosivat Moskovasta Kristus lunastajan pääkirkon Moskovajoen rannalta ja aloittivat rakentamaan tilalle Kongressien palatsia (Dvorez Sjezdov), jonka suuressa salissa piti otettaman viimeinenkin Maapallon kansoista neukkulaan. Sen palatsin huippuun oli tarkoitus tulla 100 m korkea Leninin patsas.

      Kun Saksa onneksi teki ennakoivan iskun itään 22.6.1941, niin sen palatsin rakennusaineita tarvittiin muualle ja kun maailmanvalloitus epäonnistui, niin palatsia ei alettu rakentamaan uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *